Pinna palaa

Tätä minäkin olen miettinyt. Poika on 8kk ja aivan mainio pikku veijari. Tietenkään hänen kiukuttelunsa ei saisi vanhempiin tarttua, mutta joskus vaan väsyneenä iskä ei tahdo jaksaa olla tehtäviensä mittainen mies. Se oikein hävettää.
Mitään lapsenhoitoon liittyvää en ole väsymyksen tms. tekosyyn takia jättänyt tekemättä, mutta monta kertaa olisi käytöksessäni ollut parannettavaa...
Tavallaan kuitenkin kiva, että tästä keskustellaan - ainakin huomaa, ettei ole ainoa.

Ei sitä aina jaksakkaan, mutta en minä sitä sen suuremmin ole ajatellutkaan. Itse tupakkamiehenä heitän välillä hanskat tiskiin ja käyn "happihyppelyllä" jos vain voin. Yleensä tämä saa minut jaksamaan ainakin taas hetken eteenpäin. No, tupakointi on huono tapa jota en soisi kenellekkään, mutta luulen tupakattonkin parin minuutin happihyppely auttaa.

Joka miehellä palaa joskus pinna lasten kanssa. Maailman ihanimmat enkelit joskus vain aiheuttavat sarvien kasvun omaan otsalohkoon. Mutta mutta. He ovat vain kuitenkin lapsia ja tiukan paikan tullen sanot vaimolle että nyt en jaksa menet ulos tekemään jotain ihan muuta omaa juttuasi piristääksesi itseäsi. Vaimo saattaa rätkyttää mutta so what? Rätkytykseltä et suhteessa voi välttyä. Kun lapset vanhenevat otat niitä mukaan tekemään yhdessä "juttuja", menet vaikka uimaan niiden kanssa. Kaikenlainen reipas liikunta on hyvä keino antaa lasten purkaa energiaansa ja saat ne illalla helpommin nukkumaan. Saattaa jopa jäädä aikaa puuhastella vaimonkin kanssa. Ihan sama mitä teet kunhan vain et suuntaa kiukkuasi lapsiin. Olet oikeassa; jaksettava on olethan mies, perheen tuki ja turva.

No se jaksaminenhan tässä isän hommassa raskainta onkin. Meilläkin kun lapset kiukuttelee, niin pian kiukuttelee myös lasten äiti. Siinähän sitten ollaan kahden itkevän lapsen ja yhden itkevän äidin kanssa... Kyllä siinä hermoja kysytään.

Jaksamisessa auttaa kunnon yöunet ja edes kohtalainen fyysinen kunto. Mitä parempi kunto, sitä paremmin jaksaa. Itse olen aloittanut pikkuriikkisen kuntoilun, ja huomaan heti jaksavani arkea hieman paremmin. Voi olla että se on osittain psykologista, mutta yhtä kaikki, auttaa ainakin minua.

Kun vaimo on töissä, keksin lasten kanssa usein jotain muuta tekemistä kuin kotona nysväämistä. Lähdetään usein isovanhempien luo, kauppaan, leikkikentälle tms. Ruuanlaitto yhdessä, pullan leivonta tms antaa lapsille mukavaa puuhaa. Lapsille voi myös laittaa kouraan nipun paperia ja kasan värikyniä, ja taas kuluu yksi tunti kehittävissä merkeissä. Vesiväreillä maalaaminen on sottaista vaihtelua ja muovailuvahaa saa rapsuttaa lattiasta vielä monta päivää leikin jälkeen...

Kun se pinna palaa, niin sitten on parasta yrittää saada itselleen hetki aikaa. Asiat näyttää valoisimmilta, kun on edes 5min saannut kuulla omia ajatuksia tai kerennyt yleinsäkkään miettimään;)
Myöskin se oma-aika! Pitää edes joskus saada hiukan irrottautua siitä isin roolista ja olla vaikka sitten se "hyvä jätkä" kaveriporukassa, vaikka saunan merkeissä.

Me ollaan isin kanssa funtsittu niin, että kun tuntuu, jotta alkaa saravet kasvamaan ja häntä, niin toinen ottaa sitten lapset kontolleen ja toinen pakenee johonkin hetkeksi. Koneelle tahi sänkyyn lepäilemään tai vaikka kavereitten kanssa pihalle.

Ja kummasti sitä on saanut akkuja ladattua, kun on yhden illan voinut olla, ilman että kädessä roikkuu muksut tahi se rakas puoliso ja jokainen huutaa ja vaatii yhteen äänneen, kuka vettä, kuka keskustelu tuokiota tahi pehvan pyyhintään.

Tiimi työskentelynä kaikki sujuu ja parisuhdekkin voi hyvin, kun ei perhe-elämä ime kaikkia mehuja.

Tsemppiä vaan! Tuskin sellaista ihmistä löytyykään, joka ei joskus kasvattele sarvia oman pellavapään takia;DD

yksi hyvä keino on käydä lääkärissä otattamassa itselleen rauhoittava-reseptin (esim. Opamox), niitä kun ottaa puoli-yksi tablettia pahimpaan raivonpuuskaan, niin olo helpottaa nopeasti. Paljon terveellisempi vaihtoehto kuin tupakointi. Käyttötarkoitus tosin pitää olla "vain pahimpaan".

Oli kiva lukea viestejänne.
Saanko lohduttaa teitä??? :)
Teidän ei tarvitse olla mitään superisiä, vaan teillä on todellakin oikeus olla väsyneitä ja kaivata omaa aikaa.
Minäkin olen joskus tosi väsynyt ja silloin tympii koko konkkaronkka ja olen varmaan raivostuttava ja nalkuttava akka, mutta onneksi silti ihana mieheni ei ole laittanut minua "kiertoon".
Ja kun joskus alkaa tuntua siltä, että nyt riittää, niin lähden vaikka lenkille ja otan teinineidin korvalappusoittimen mukaan ja kuuntelen mielimusiikkiani täysillä ja lenkin jälkeen huono mieli ja väsy on poissa.
Nyt "vanhemmiten" olen oppinut itsekkääksi ja haluan myös omaa aikaa, silloin nautin kun saan olla hetken ihan yksin, menen kauppaan, kirjastoon tms. ja nautin ihan sataa kun saan hetken olla itsekseni.
Sen avulla sitten jaksan paremmin touhuta muksujeni kanssa.

Jep kyllä kai on ihan normaalia että joskus on väsynyt ja tuntuu et ei jaksa mitään. Jotenkin on aina jaksettava edes yrittää hoitaa muksut koti työt jne...
Itelläni meni jaksaminen uusiksi jälleen kerran kun Viimeiseni oli 2 kk sairaalassa teholla, ja viikkoa aikaisemmin sain kenkää töistä Ym.
Toisaalta lasten merkitys kasvoi huimasti ja arjessa eläminen on vain kaukainen haave toistaiseksi, Tarkoitan kun väsymys painaa ja alkaa V... sit tauolle ja omaa aikaa, niin huomaa kuinka ne ilopillerit vie meitä eteenpäin ja saa meidät tuntemaan jotain suuremmoista.
Isät pitäkää puolenne ja nauttikaa lapsista.
Normaalia arkea odottaessa oleva tuskainen isä!

En ole isä, vaan äiti, mutta vastaanpa kuitenkin. Meillä on kummasti tepsinyt eräänlainen itsekkyys, eli kun pipo alkaa kiristää liikaa, lähden ulos lenkille tms. Pojat 6 ja 10v. kinuavat yleensä mukaan, mutta siinä tilanteessa sanon, että ei, te jäätte iskän kanssa kotiin ja minä menen yksin. Tai sitten sanon, että menen nyt ottamaan puolen tunnin tirsat ja häiritä ei saa hätätapauksia lukuunottamatta. Myös isä tekee tätä silloin tällöin ja lapset ovat oppineet kummasti kunnioittamaan näitä omia juttuja. Aikaisemmin kun yritin ottaa tirsoja, ei mennyt minuuttiakaan, kun jo mukulat kiipeilivät päällä vaatien huomiota.
Kyllä ne lapset ymmärtävät, kun selittää, että juuri nyt en jaksa, nyt täytyy saada olla hetki ihan yksin.