Onko niin, että on mahdotonta saada elämän aikana yhtään hyvää ja oikeaa ystävää, kun ei ole aviossa, eikä sen vuoksi ole hankkinut lapsia. Eli alkuperäinen ongelma on ollut naimattomuus.
Parina viimeisenä vuosikymmenenä on tullut sellainen ajatus, että ainoastaan lapset yhdistävät ihmisiä. Ymmärrän lasten suuren arvon, hehän ovat ihmisiä ja aivan loistavia sellaisia. Joskus, kun ystävystyy jonkun toisen naisen kanssa, niin se kestää vain hetken, ja väliin kiilaa joku, joka haluaa myös osansa ystävyydestä. Ei tarvitse varmaan sanoa, että hänelläkin on lapsia. Eikä tarvitse varmaan sanoa, että heidän ystävyytensä jatkuu ja minut unohdetaan.
Asiaan ei auta, että lapset kasvavat ja muuttavat pois pesästä, koska sitä seuraa isovanhemmuus, eikä se ole yhtään sen vähemmän kiehtovaa kuin vanhemmuus. Oikeastaan vanhemmuus vain lisääntyy.
Minulla on runsaasti harrastuksia ja niiden piiristäkään en ole löytänyt ystäviä. On hyvä yhteisymmärrys, hyvä henki ja kaveruutta, mutta ystävyys puuttuu.
Kaksi hyvää ystävää on ollut, toisen olen menettänyt hänen mielen sairaudelleen, pitkällinen kestäminen, kunnioittaminen ja ymmärtäminen ei auttanut, hän katosi ongelmiensa kanssa emmekä enää ole yhteydessä. Hän on myös lapseton.
Toinen ystävistä oli ennemminkin lupaava, hän myös lapseton ja olimme ehkä eniten samalla aallonpituudella kuin kenenkään kanssa aikoihin. Mutta hän oli varmaankin alkoholisoitunut, ja katosi masennuksensa syövereihin. Häneen en ole saanut yhteyttä, eikä hän ole vastannut soittoihini eikä viesteihini.
Peheellisiä kavereita on, mutta he ovat käytännön syistäkin jo etäisiä, koska perheet vievät aikansa.
Parina viimeisenä vuosikymmenenä on tullut sellainen ajatus, että ainoastaan lapset yhdistävät ihmisiä. Ymmärrän lasten suuren arvon, hehän ovat ihmisiä ja aivan loistavia sellaisia. Joskus, kun ystävystyy jonkun toisen naisen kanssa, niin se kestää vain hetken, ja väliin kiilaa joku, joka haluaa myös osansa ystävyydestä. Ei tarvitse varmaan sanoa, että hänelläkin on lapsia. Eikä tarvitse varmaan sanoa, että heidän ystävyytensä jatkuu ja minut unohdetaan.
Asiaan ei auta, että lapset kasvavat ja muuttavat pois pesästä, koska sitä seuraa isovanhemmuus, eikä se ole yhtään sen vähemmän kiehtovaa kuin vanhemmuus. Oikeastaan vanhemmuus vain lisääntyy.
Minulla on runsaasti harrastuksia ja niiden piiristäkään en ole löytänyt ystäviä. On hyvä yhteisymmärrys, hyvä henki ja kaveruutta, mutta ystävyys puuttuu.
Kaksi hyvää ystävää on ollut, toisen olen menettänyt hänen mielen sairaudelleen, pitkällinen kestäminen, kunnioittaminen ja ymmärtäminen ei auttanut, hän katosi ongelmiensa kanssa emmekä enää ole yhteydessä. Hän on myös lapseton.
Toinen ystävistä oli ennemminkin lupaava, hän myös lapseton ja olimme ehkä eniten samalla aallonpituudella kuin kenenkään kanssa aikoihin. Mutta hän oli varmaankin alkoholisoitunut, ja katosi masennuksensa syövereihin. Häneen en ole saanut yhteyttä, eikä hän ole vastannut soittoihini eikä viesteihini.
Peheellisiä kavereita on, mutta he ovat käytännön syistäkin jo etäisiä, koska perheet vievät aikansa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Peräänkuulutan tässä oikeastaan samaa sukupuolta olevia ystäviä. Ja tietoa teistä, että onko mahdotonta ystävystyä lapsettoman kanssa? Alkoholihan voi yhdistää myös ja sitä en käytä kuin joskus harvoin ihan vähän.
Aika outo ajatus sulla.
Itse olen lapseton nainen ja on minulla ollut perheellisiä ja perheettömiä ystäviä.
Ei oo ikinä tullut tuommosta ajatusta päähän, että se ei vois onnistua.
Riippuu niin ihmisistä. On tosin valitettavasti ihmisiä jotka haluaa olla vaan perheellisten kanssa varsinkin lapsiperheaikana, en sitten ja tottakai paikkakunnan koko vaikuttaa paljon.
Minulta hävisi "ystävät" avioeron myötä, eivät lienee olleetkaan tosi ystäviä, Muutama kaveri on, mutta ei sellaisia joilla olisi esim samoja harrastuksia, joten yksin saan lenkkeillä ym.
Työssä ollessani oli joitakin työkavereita, joiden kanssa käytiin esim. ravintolassa tanssimassa ja risteilyillä, mutta jäätyäni työttömäksi ei heilläkään enää ollut aikaa pitää yhteyttä, itse kyllä yritin.
No, tähän olen jo tottunut ja toisaalta on mukavempikin lenkkeillä ja pyöräillä yksin, kun saa itse määrätä vauhdin ja matkan pituuden.
Toki olisi mukava joskus istua jonkun kanssa kahvikupposen ääressä ja "parantaa maalimaa", mutta kun ei ole ketään pyytää kylään, niin pitää yksin ne kahvitkin ryystää.
Viikonloput tuo helpotusta yksinäisyyteen, kun lähden tanssimaan, siellä aina löytyy juttuseuraa, mutta ystäviä sieltäkään ei ole löytynyt.