Nyky-nuorten käytöstavat!

Mies_Vajaat_30v

Tästä asiasta on varmasti keskusteluja netin palstoilla enemmän kuin laki sallii, mutta kannan silti oman korteni kekoon.

Kuten otsikkokin kertoo, niin millä tavalla 2000-luvulla oikein kasvatetaan lapset ottamaan toisetkin huomioon?

Minulle kävi hiljattain sellainen tapaus, että työnantajani tuli hakemaan minut töihin kun autoni oli huollossa ja hänellä sattui olemaan asiota kaupungilla samassa suunnassa missä asuin. (Tämä tapahtui työnantajani ehdotuksesta useita päiviä etukäteen). Ennen minua hän oli noutanut tyttärensä (17v) lukiosta kun hänen koulupäivänsä oli juuri päättynyt.

Olin juuri aloittanut tässä työpaikassa ja en ollut ennen tavannut hänen tytärtään. Lähestyessäni heidän autoansa työnantajani oli ulkona autosta tupakalla ja tervehti minua saavutettuani parinkymmenen metrin etäisyyden autosta ja tervehdin tietenkin takaisin. Sen sijaan kun istuin autoon tervehdin hänen tytärtään asiaankuuluvalla tavalla sanomalla: Hei! (vai oliko se morjasta tms.). Tytär ei sanonut minulle mitään takaisin vaan käyttäytyi kuin olisin ollut pelkkää ilmaa! Kysymyksessä siis tavallinen lukion toista vuosikurssia käyvä tyttö eikä mikään kehitysvammalaitoksesta kotilomille tuleva mukula.

Sen kyllä olisin vielä ymmärtänyt jos kysymyksessä olisi ollut 7v-pentu jolla on kiire pelaamaan kotiin Pleikkaria, mutta että tuon ikäinen! Ollaanko sitä tosiaan niin ylpeitä kun oma isi on työnantaja, ettei voi edes päivää sanoa?

Itse mennessäni esim. katsomaan asuntoa lehti-ilmoituksen perusteella ja asuntoa vuokaraava nainen on minua vastassa 10-vuotiaan tyttärensä kanssa, niin tervehdin kyllä molempia ihan kädestä puristaen.

En enää ihmettele pätkääkään, miksi yli 20% nykynuorista jättää armeijankin käymättä kun siellähän voi vaikka vahingossa oppia käytöstapoja ja toisten ihmisten kunnioittamista. (Itse olen kyllä käynyt, jos joku sitä kysyy)

Olisi kiva katsoa kristallipallosta 20-vuoden päähän minkälainen tämä maa on kun asukkaina on pelkkiä vapaa-kasvatuksen saaneita Mika-Pettereitä jotka ovat aina olleet oman maailmansa napa!

21

1491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvää Päivää...

      Kylläpä on ottanut kovasti itsetuntoon kun pomon tytär ei tervehtinyt. Mene muualle valittamaan....

      • Niinpäniin

        Sinä päivänä kun nämä vapaan-kasvatuksen tulokset hakkaavat huumepäissään lähimmäisesi sellaiseen kuntoon, että se makaa lopun elämänsä sairaalan sängyssä suu auki elinikäisen aivovaurion takia, niin sanon sinulle: Mene muualle valittamaan!

        Ps. joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee!


      • Aivovaurio itelläs
        Niinpäniin kirjoitti:

        Sinä päivänä kun nämä vapaan-kasvatuksen tulokset hakkaavat huumepäissään lähimmäisesi sellaiseen kuntoon, että se makaa lopun elämänsä sairaalan sängyssä suu auki elinikäisen aivovaurion takia, niin sanon sinulle: Mene muualle valittamaan!

        Ps. joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee!

        Se että lukiolaistyttö ei tervehdi vierasta setää, ei tarkoita, että hän on potentiaalinen huumehörhö. Mutta jos tytön iskä kerran veti röökiä, niin ei ole toki hääppöset tytölläkään tulevaisuudennäkymät. Aika huono malli iskäksi.


      • 10+2
        Aivovaurio itelläs kirjoitti:

        Se että lukiolaistyttö ei tervehdi vierasta setää, ei tarkoita, että hän on potentiaalinen huumehörhö. Mutta jos tytön iskä kerran veti röökiä, niin ei ole toki hääppöset tytölläkään tulevaisuudennäkymät. Aika huono malli iskäksi.

        Pitäisikö se sitten olla vieras täti jota se suostuu tervehtimään? Turha näistä on keskustella kun laisesi vapaankasvatuksen saanut ei ymmärrä mitä tarkoittaa hyvät käytöstavat ja toisen ihmisen kunnioittaminen.


    • aamnajhop

      Yleistät yhden lukiolaistytön tervehtimättömyyden perusteella muutkin nuoret huonosti käyttäytyviksi.
      Eihän kaikki aikuisetkaan vastaa tervehdykseen!

      • Vainiin!

        Jos ei vastaa niin sitten siihen on jo korkea aika puuttua!

        Ennen kuin on liian myöhäistä!


      • Ärrinpurrin tuttu

        Tyttö mökötti ikäkautensa mökötyksiä.
        Joskus kun satutte yhteen, voit morjenstaa ja sanoa hymyssä suin: Mahdatko olla nyt tänään paremmalla tuulella kuin viimeksi, kun et edes moikannut?

        Osota, että olet ymmärtäväinen vanhempi, joka tajuaa toisen lapsellisuuden.
        Mikään ei nuorta neitiä suututa enempää.


      • ...
        Vainiin! kirjoitti:

        Jos ei vastaa niin sitten siihen on jo korkea aika puuttua!

        Ennen kuin on liian myöhäistä!

        Ja samainen tyttö on mahdollisesti esiintynyt unicefin "kaikilla samat mahdollisuudet" mainoksessa, mutta silloin kerran sattui vain kuuloimplantit olemaan huollossa...


      • ...
        ... kirjoitti:

        Ja samainen tyttö on mahdollisesti esiintynyt unicefin "kaikilla samat mahdollisuudet" mainoksessa, mutta silloin kerran sattui vain kuuloimplantit olemaan huollossa...

        Mutta mitä tekekään kurilla kasvatettu aikuinen työssäkäyvä mies? Ottaa ja haukkuu tytön. Kun ei ole piiskaa säästetty ja liekassa on pidetty, niin mitäpä muutakaan tuloksesta voisi odottaa...


    • Elämä opettaa

      Joo ei tosiaankaan näytä kovin ruusuiselta tuon tytön tulevaisuus jos ei vielä tuon ikäisenä osaa edes käytöstapojen alkeita. Tyttö todennäköisesti tulee jatkossa jakamaan itseään kuin onnenpyörä ja viettää lopun elämänsä sillan alla housut kintuissa lasolipullo kädessä.

      Itse en todellakaan sallisi lapsieni käyttäytyä tuolla tavoin toisia kohtaan, olivatpa he sitten firman työntekijöitä tai muuten vain tuttavia.

    • MyInnerTeen

      Muistan vielä teini ikäni ja vannon aina etten koskaan aiokkaan kasvaa aikuiseksi kokonaan... Yksi syy vannomiseeni on tuo. "Aikuisten" ihmisten pitää aina päästä ihmettelemään nuorempiaan ja mikäli joku ei heitä kohtele kuin oletettua niin syntyy haloo!

      Itse en ole esimerkiksi koskaan ollut mukavuudenhaluinen ihmisten kättelemisen suhteen. Kättelen vain työhaastatteluissa ja muissa virallisissa tapauksissa. Minunkin isäni ja äitini joskus kyyditsivät työkavereitaan kotiin/töihin. Jos joskus jollekulle jotain sanoin niin yleensä olin nähnyt kyseisen työtoverin aikaisemmin jo ainakin kolmesti ja tavallaan siis jo tunsin hänet - silloin saatoin vastata tervehdykseen. Nykyäänkin, kun olen vanhempien seurassa vaikkapa kaupungilla ja vastaan tulee heidän tuttujaan tms. olen yleensä hiljaa ja odotan että matka jatkuu. Saatan tervehtiä heidän esitellessään nuorempaa tytärtään mutta siihen se jää. Kyseiset ihmiset ovat ehkä nähneet minut silloin joskus polvenpituisena mutta mitäpä minun elämäni heille enää kuuluu kun emme edes tunne toisiamme.

      Myöskin se että tämä teini oli varmaan saanut kuulla etukäteen kyseisestä pikku mutkasta sinun luoksesi, vaikuttaa. Jos itse tiesin että matkalla heitetään joku johonkin niin yleensä se ilmoitus että näin tapahtuu, riitti kertomaan ettei minua kiinnosta, plus tuon ikäisellä on varmasti muutakin tekemistä kuin tervehtiä jotain isin työkaverisetää joka nyt sattuu viemään sen puolituntia tms. hänen paljon muutakin parempaa sisältävästä elämästään...

      "Tytär ei sanonut minulle mitään takaisin vaan käyttäytyi kuin olisin ollut pelkkää ilmaa! Kysymyksessä siis tavallinen lukion toista vuosikurssia käyvä tyttö eikä mikään kehitysvammalaitoksesta kotilomille tuleva mukula.

      Sen kyllä olisin vielä ymmärtänyt jos kysymyksessä olisi ollut 7v-pentu jolla on kiire pelaamaan kotiin Pleikkaria, mutta että tuon ikäinen! Ollaanko sitä tosiaan niin ylpeitä kun oma isi on työnantaja, ettei voi edes päivää sanoa?"

      Kaikki noiden kahden pätkän asenteet loukkaavat minua, niin vammaisen ihmisen ystävänä kuin myös teininä plus lapsuuttani kultaisena muistelevana ihmisenä ja vielä joskus tulevana äitinä...

      Ensinnäkin, se että TEINI käyttäytyy tuolla tavalla "huonosti" ei johdu vammasta. Asennevamma on sinun päässäsi jos et myöskään voi suhtautua ymmärtäväisesti vammaisuuteen liittyviin asioihin. Hän ehkä käyttäytyi kuin olisit ilmaa koska sitä sinä hänelle olit, joku ohimenevä naama jota hän tuskin tulee tapaamaan tulevaisuudessaan enää kovinkaan montaa kertaa.

      Toiseksi, lasten kanssa työskentelevänä voin kertoa että 7v ipana olisi itseasiassa ehkäpä jopa tervehtinyt sinua pakonomaisesti kasvatuksesta ja sen pleikkarin peluuseen pääsemisen kiireestä johtuen. Lapsi ajattelee: Teen mitä vain kunhan pääsen siihen tavoitteeseen mihin haluan... Teinikin ajattelee niin mutta osaa jo tehdä omat johtopäätöksensä MITEN haluamansa saa ja ei tottele enää kasvatustaan.

      Ja viimeisin lauseesi tuossa loukkaa vain sisäistä teiniäni: jos tietäisin että minusta puhutaan noin, varmasti puhuisin paljon enemmän ****** eli sitä itseään selkäsi takana... Koska myönnetäänkö nyt oikeasti: Teiniys on angstinen ja kaikkea vastaan kapinoimista varten aivoissamme kehittynyt ikäjakso...

      Itsekin olit joskus teini? Silloin SINUSTA puhuttiin noin. Ymmärrätkö?

    • äiteekans

      oisit sanonut pomolle miten on epäonnistunut tyttärensä kasvatuksessa. oma tyttäreni aloitti työt uudessa paikassa, siellä 50 ikäinen nainen ei tervehdi häntä vaikka hän tervehtii. tyttäreni oli ihmeissään että miksi näin ? joten kyllä ne aikuisetkin osaavat. tämä tapahtuu hänelle päivittäin.

    • Tehdään jotakin!

      Käykääpä katsomassa suomen nuoriso vs vanha rouva youtubesta.
      Ei näin voi jatkua. Miten opetan lapsellemme käytöstapoja tallaisessa Suomessa. Juuri tuo kyseinen vanhus ei käyttäydy hyvin, mutta silti jotain rajaa nuorten käytökseen on saatava ja nopeasti. Ei se hyvä käytös mene kaikille jakeluun tyyliin:
      sili sili, minä ymmärrän, että sulla on vaikeeta. Nyt on nostettava asia pöydälle nopeaan analyysiin ja ratkaisu on löydettävä. Tervehtimättömyys on pienehkö asennevamma tollasen rinnalla.

    • .,mnz

      Se on tätä helvetin vapaata kasvatusta. Sellaisen kasvatuksen saaneista pennuista tulee suurimmaksi osaksi täysin yhteiskuntakelvottomia paskaläjiä.

      Tässä lähiaikoinahan muistaakseni Yhdysvalloissa vanhempi naishenkilö oli ampunut kaksi nuorta koska he olivat pahoinpidelleet tätä naista ("pentuja" oli yhteensä viisi). Jutun perusteella tämä pentulauma ei ollut ymmärtänyt "syy-seuraus"-suhdetta ja tällaista ymmärtämättömyyttähän vapaa kasvatus lähes poikkeuksetta aiheuttaa.

      Kysynkin vapaan kasvatuksen puolustajilta, että mitäpäs sanotte jos joku päivä poliisi soittaa teille ja kertoo, että se teidän ihana pikku kullanmuru on pahoinpidelty teho-osastolle koska hän kavereineen huuteli törkeyksiä "väärälle" ihmiselle? Ettehän te sitä voi uskoa, eihän se teidän kullanmuru ikinä sellaista tekisi. Syy on jossain muualla.

      Totta, syy on muualla, nimittäin teissä huoltajissa. Itsepähän ette opeta lapsillenne rajoja joten jonkun muun on tehtävä se. Koulussakaan opettajat eivät saa millään tavalla rangaista häiriköijää. Vittu tämä maailma on nykyään perseestä.

    • Ikinuoriakaikki

      Tyttö ei tervehdi, eli hänestä tulee huora ja juoppo. Tyttö ei tervehdi, eli kaikki nuoret ovat huonostikasvatettuja idiootteja. Tyttö ei tervehdi, joka johtuu vapaasta kasvatuksesta, joka on täyttä p*skaa.

      Tuli useaan otteeseen naurahdettua tässä keskustelussa esitettyihin väitteisiin.

      Kuten MylnnerTeen totesi, on vanhempien ihmisten ongelmana se, että kun yksi nuori käyttäytyy huonosti, on vika kaikissa nykynuorissa. Aivan käsittämätöntä tuommoinen yleistys. Kauhukseni olen huomannut, että monet rakastavat viljellä kyseistä yleistystä. Oikeasti monet nuoret ovat hyvin fiksuja ja osaavat käyttäytyä tilanteissa niinkuin pitää. Mitenkä muuten saisi töitä, tienaisi rahaa, saisi ystäviä ja voisi muuttaa omilleen?

      Tosi kyllä on, etten ymmärrä miksei tyttö tervehtinyt. Ujoimmatkin saavat yleensä heipan sanotuksi, varsinkin kun joku tulee samaan autoon istumaan, senverran intiimi tilanne.

      Sitä taasen en ymmärrä, miksi tilanteen jälkeen vedit (aloittaja) herneet nenään, märehdit asiaa siihen asti kunnes pääsit suomi24.fi -sivustolle ja avautumaan nykynuorten hirveästä käytöksestä.

      Itse jos murehtisin jokaista ihmistä, joka ei tervehdi, ei minulla jäisi aikaa mihinkään muuhun. Monet bussikuskit, myyjät, opettajat sekä vastaantulevat tutut vain katsovat ilmeettöminä perään, kun heilautan kättä tai morjestan. Ja vielä aikuisia ihmisiä, ajatella... Miten ihmeessä tämä Suomi pärjää, kun tuommoisia tumpeloita työelämässä ja veroja maksamassa? Ihme kun emme kaikki ole jo siltojen alla liimoja haistelemassa ja mulkoilemassa toisiamme. Tästä on hyvä tehdä päätelmä, että kaikki nykyaikuiset ovat tympeitä ja huonotapaisia, elämäänsäkyllästyneitä mulkoilijoita.

      Voi olla, että heillä jotka eivät takaisin tervehdi, on huono päivä, huono kuulo tai yksinkertaisesti he eivät näe tarvetta tervehdykselle.

      Kiinnitäthän jatkossa huomiota myös ikäistesi tai jopa jo eläkkeellä olevien käytökseen, saatat yllättyä. Miksi niitä nuoria pitää aina olla moittimassa?

    • Kasvattaja-tavis

      Minunkaan lukiolaistyttäreni ei olisi tuossa tilanteessa tervehtinyt, mutta hänellä on lievä neurologinen vamma. Silti hän on näköjään paljon viisaampi kuin tämän ketjun avaaja.

    • Vastenmielistä väkeä

      Tosiasia on, että monen äkkirikkaan liikemiehen penskalla nousee pissi päähän ja pahasti. Se näkyy erityisesti alakouluikäisisä, ilmeisesti heissä puskee läpi se kodin pohjimmainen asenne. Huoltaja osaa jonkin verran käyttäytyä ja mukautua tilanteseen, mutta se todellinen henki tarttuu lapsiin ja he eivät osaa peittää mitään, kun päässä lotisee.

    • 6+10

      Ootko varma ettei hänellä ollut kuulokkeet päässä ja musiikkia? Se on nykyään niin yleistä. Outoa jos ei lukiolainen muka tervehdi aikuisia.

    • 5555555555555

      Oletko nyt ihan hullu kun tommosesta pikkuasiasta kirjoitat pitkän tekstin tänne?
      Osa nuorista puhuu pahaa muista ja nauraa, joten eikö esimerkiksi tämä ole paljon pahempi kuin se, että ei vastaa tervehdykseen. Osa nuorista myös puhuu todella rumasti toisille ihmisille esimerkiksi haukkuu toisia ja sanoo "painu vittuun!" ja muutenkin kiroilevat aika paljon, joten on todella naurettavaa ja hullua tulla tänne jurputtamaan, jostain noin mitättömästä asiasta. Itse en tommosesta välittäisi yhtään.

    • VapaaKasvatusReikä

      Nykyään on muotia, että ollaan narttuja ja käyttäydytään huonosti. Tytöt moikkaavat vain komeita jätkiä, jotka mahdollisesti päästäisi nussimaan itseään. Nuoret keskittyvät nykyään ainoastaan itseensä ja miten saada itseään tyrkytettyä ja miten olla huora. Nämä ovat tärkeitä asioita tänä päivänä. On oltava koko ajan kiimassa ja vilauteltava eri medioissa yms. yms..ja tietysti tärkeää on kysyä mitä minulle kuuluu..minä, minä, minä. Omatunto, välittäminen, hyvät käytöstavat ja iloisuus ovat tosi out. Pahansuopuus ja jalkoväli ovat number 1. Bitch please.

    • Oppia ikä kaikki

      Työpaikoilla huomaa saman jatkuvasti. Työkaveritkaan eivät moikkaa toisiaan.
      On aika ankeaa jutella ihmisten kassa kun on kaiken aikaa se tunne, että toinen ei muista kuka olen.
      Piti ihan opetella samat tavat.
      Yksi oppitunti oli yhteinen illanvietto, jossa tutustuin toisen osaston henkilöihin ja tietysti keskustelin vierustoverini kanssa enemmänkin. Seuraavana päivänä tapasimme työpaikalla ja heitin tietysti iloisen "Hein" hänelle. Meni ohi sanomatta sanaakaan.
      Oli sen verran hyvä opetus, että rupesin oppimaan. Tätä nykyä moikkaan vain oman osastoni ihmisiä.
      Oppi meni perille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      229
      3259
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      355
      2923
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      14
      1939
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      78
      1836
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1748
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1632
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1473
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1436
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      459
      1344
    10. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1330
    Aihe