Yksin jäädessäni pelkään että avomieheni aikoo jättää minut, pelkään myös että hänelle sattuu jotain, pelkään jäädä yksin koska tuntuu että silloin en pysty hallitsemaan elämääni.
Meillä kuitenkin on suhde suhteellisen hyvässä kunnossa tai niin mieheni ainakin yrittää antaa minun ymmärtää.
Lapsuuteni oli hieman sekava, entinen poikaystäväni ( seurustelimme 2 vuotta) sai minut tuntemaan että kaikki on hyvin, olin kuitenkin hyvin mustasukkainen toisista naisista ja myös aiheesta, mies kuitenkin sai aina uskoteltua minulle että kuvittelin kaiken. Suhteemme viimeisinö aikoina olin alkanut tuntea masentuneisuutta kunnes mies jätti minut viestillä: en tule kotiin en en kuin olet lähtenyt. Eikä tullutkaan. Hän petti minua ja alkoi seurustelka tämän uuden naisen kanssa. Olin pitkään aivan romuna. Itkin joka päivä, ajatteli n vain ajaessanikin että jos nyt ajaisin tuota puuta päin ei tarvisi elää, ajatukset toistuivat jatkuvasti. Pikkuhiljaa aloin selviämään ja ymmörtämään että en minä se hullu ollut. Mies oli narsistinen vahvasti, sen kun tajusin alkoi elämä taas maistumaan. Erosta noin vuoden päästä tapasin nykyisen mieheni, olemme seurustelleet reilun 2 vuotta. Nyt tosiaan olen alkanut hysteerisesti pelkäämään että hän aikoo jättää minut, pelko tulee silloin kun hän on esimerkiksi yö pois kotoa, en ole ikinä saanut tietää että hän pettäisi minua enkä edes järkevässä tilassa usko hänen niin tekevän, kuitenkin yksin ollessa mustasukkaisuus iskee. Tunnen hänen läsnä ollessaankin painoa rinnan päällä, kuin en saisi henkeä.
Meillä kuitenkin on suhde suhteellisen hyvässä kunnossa tai niin mieheni ainakin yrittää antaa minun ymmärtää.
Lapsuuteni oli hieman sekava, entinen poikaystäväni ( seurustelimme 2 vuotta) sai minut tuntemaan että kaikki on hyvin, olin kuitenkin hyvin mustasukkainen toisista naisista ja myös aiheesta, mies kuitenkin sai aina uskoteltua minulle että kuvittelin kaiken. Suhteemme viimeisinö aikoina olin alkanut tuntea masentuneisuutta kunnes mies jätti minut viestillä: en tule kotiin en en kuin olet lähtenyt. Eikä tullutkaan. Hän petti minua ja alkoi seurustelka tämän uuden naisen kanssa. Olin pitkään aivan romuna. Itkin joka päivä, ajatteli n vain ajaessanikin että jos nyt ajaisin tuota puuta päin ei tarvisi elää, ajatukset toistuivat jatkuvasti. Pikkuhiljaa aloin selviämään ja ymmörtämään että en minä se hullu ollut. Mies oli narsistinen vahvasti, sen kun tajusin alkoi elämä taas maistumaan. Erosta noin vuoden päästä tapasin nykyisen mieheni, olemme seurustelleet reilun 2 vuotta. Nyt tosiaan olen alkanut hysteerisesti pelkäämään että hän aikoo jättää minut, pelko tulee silloin kun hän on esimerkiksi yö pois kotoa, en ole ikinä saanut tietää että hän pettäisi minua enkä edes järkevässä tilassa usko hänen niin tekevän, kuitenkin yksin ollessa mustasukkaisuus iskee. Tunnen hänen läsnä ollessaankin painoa rinnan päällä, kuin en saisi henkeä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko muilla samanlaisia turhia pelon tunteita? En muuten pystu enään katsomasn jännityselokuvia tai jännittäviä kohtia koska ahdistun niistä kovasti. En ole uskaltanut näistä asioista kenellekään puhua koska tunnen itseni tyhmäksi.
Sulle on jäänyt pelkotiloja edellisen suhteesi vuoksi. Pelkäät että nykyisen miehesi kanssa käy samoin, hän pettää sinua ja/tai jättää sinut. Menneisyytesi vuoksi tuollainen reagointi on ihan normaalia. Edellinen suhteesi on selvästi jättänyt sinuun jälkesi. Voi olla, että et tiedosta sitä itse mutta siellä ne traumanpalaset muhivat jossain sisälläsi. Siitä pitää vain päästä yli.
Oletko käynyt esim. psykologilla? Sekin voisi auttaa. Voisit työstää vanhaa asiaa ammattilaisen kanssa, päästä siitä kokonaan irti.
Itse olen ollut samanlaisessa tilanteessa. Kävin yli vuoden psykologilla. Nyt olen huomannut että luotan mieheeni paljon enemmän enkä ahdistu tai mieti että hän jättää minut. Olen itsevarmempi ja itsetuntoni on kohonnut.
Ja se on vain hyvä ettet pysty katsomaan mitään kauhu tai jännitysjuttuja.. Sellaset saattavat vain lisätä ahdistusta, etenkin jos on vähänkään herkempi ihminen.
Ja vielä yksi juttu.. Sinä et ole tyhmä. Ja toivoisin että puhuisit tästä asiasta aluksi edes miehesi kanssa, se helpottaa varmasti.
Yksinjäämisen pelko on kai tyypillistä varhaislapsuudessa. Vaikka meitä oli monta veljestä, jouduin paniikkiin heti kun toisia ihmisiä ei ollut näkösällä.
Aikuisena minusta tuli takertujatyyppi. Minusta oli puoli maailmanloppua luopua hyvästä laivasta kun sen osti joku aasialainen. Dramatiikkaa myöskin ihmissuhteiden kariutumisen tiimoilta.
mulla on kanssa pelko yksin jäämisestä joka lienee jäänne lapsuudesta ja nuoruudesta.Nämä asiat pitää vain käsitellä ja päästä yli,muuten parisuhde menee vaikeaksi.Jos ei uskalla asiasta puhua puolison kanssa niin sitten kannattaa mennä terapeutin puheille.Tietysti voi olla vaikeaa puhua puolison kanssa asiasta jos pelkää toisen reaktiota ja mahdollista välirikkoa.Mutta missään tapauksessa ei kannata jäädä tunteen kanssa yksin!Itse olen asiasta puhunut puolisoni kanssa ja myös terapeutin,alkaa jo helpottaa.Suosittelen.
heippa! mielestäni tuo sun ahdistuneisuus on tähsin ymmärrettävää, Edellisen poikaystäväsi käytös on ollut törkeetä. Petetyksi tuleminen tuntuu kamalalta ja syö itsevarmuutta todenteolla. Ja tiedän miltä tuntuu olla masentunut, silloin jos rakas ihminen jättää ja vielä tuolla tavalla, niin jättää varmasti arven sydämmeen.. Nyt kun olet löytänyt uuden miehen ja kiintynyt kunnolla niin vanha pelko sisältäsi palaa pinnalle, mietit miten kamalaa jos kävisi taas samanlailla. Kannattaa puhua asiasta terapeutin kanssa, se voisi olla hyvä apu. Pidemmän päälle yksin noiden ajatusten kanssa ahdistus voi pahentua, voi puhjeta ahdistuneisuushäiriö tai masennus. Tietysti jos avopuoliso ei tule yöksi illan jälkeen kotiin niin ymmärrettäväähän se on että siinä huolestuu ja alkaa epäilemäänkin vaikka mitä. Myös se että saisit puhuttua asiasta puolisosi kanssa helpottaisi oloa :)
Olen mies ja itsellänikin on tosinaan sellainen pelko että minulle tärkeät ihmiset eivät enää pidäkkään minusta ja hylkäävät minut. En kuitenkaan ole lapsena kokenut mitään turvattomuutta joten en tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä tämä on vain huonosta itseluottamuksesta johtuvaa alemmuudentunnetta.
Olen todellakin myös takertuja. Haluaisin olla koko ajan iholla ja ymmärrettävää on että juuri kukaan ei jaksa jatkuvaa kiehnäämistä ja takertumista. Enää en suutu jos hän lähtee johonkin enkä pääse mukaan sillä sekin oli minulle ongelma mutta sen sain itse onneksi työstettyä pois. Tosin tietenkin sitten on tämä pelko ettei mies halua ollakaan kanssani. vanhempani erosivat kun olin 11, isä jätti äidin toisen naisen takia ja muutti 200 km päähän, se oli iso muutos. Tämä pelkoni varmasti juontuu tuolta asti, en oikein osaa luottaa kehenkään.
Kesän alussa olin ystävieni kanssa baarissa ja mies haki minut kotiin koska minä olen hänelle aina kuskina. Kotiin tultuamme aloin inttää että rakastatko mua enää, hän ei vastannut, suutuin ja aloin huutamaan sitten hän sanoi ettei tiedä rakastaako. Kysyin että haluatko sä pilata mun elämän nyt ( se vain tuli jostain. En tietenkää olisi saanut niin sanoa). Sain lievähkön paniikkikohtauksen. Mies toki säikähti ja alkoi itkeä ja rauhoitti minut. Kun rauhoutuin pyytelin itkuisena anteeksi sekoiluani. Siitäkään ei ole sen jälkeen puhuttu. Monesti yritän alkaa iltaisin keskustella suhteemme asioista mutta ei hän suostu puhumaan. Haluaa illalla nukkua. Pelkään että itse tuhoan tämän suhteen panikoimalla ja takertumalla. En uskalla ottaa asioita puheeksi päivällä. Toki pelkään että saan vastaukseksi ero ehdotuksia.
Olen lihonut 50 kiloisesta lihaksikkaasta urheilijasta sohvaperunaksi ( 15kg lisäpainoa). En raski mennä salille jos voisin olla sen ajan rakkaani kanssa ja syödö hyvää ruokaa. Lupailen että kyl mä vielä laihdun..... itsetuntoni on huonompi kuin ikinä.
Olen viimeiset kolme vuotta miettinyt ammattilaiselle puhumista mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Olen itse halunnut selvittää omat ongelmani. Mistä voisin päästä jonkun puheille?
Tämä eksäni on kesällä alkanut kysellä että voisimmeko olla ystäviä taas, toki, ei minulla ole mitään sitä vastaan koska ei minulla ole häntä kohtaan enää tunteita jotka haittaisivat nykyistä suhdettani. Nyt hän haluaa meille kahville mutta olen suoraan sanonut että en halua häntä silmätysten nähdä jottei tule turhia ongelmia. hänen kanssaan juttelu varmaan lisää alitajuntaisesti huonoja tuntemuksiani.
Lisäksi joudun vaihtamaan ammattia allergioiden ja jatkuvan sairastamisen vuoksi. Enpä vain keksi mitä lähtisin opiskelemaan. Iho menee todella huonoon kuntoon allergioiden vuoksi, onneksi lähin vain käsistä. Itsevarmuuteni ropisee alaspäin viikko viikolta.