Suomalaiset ovat itse syypäitä lihavuuteensa

Tänään erään huoltamon kahvion tiskillä havaittua:
Jonon kärjessä tyyppi joka ostaa ison kokiksen ottaa kahvikupin johon tällää n 5 palaa sokeria, tämä kaveri oli vielä vain lievästi ylipainoinen. Seuraava jonossa oli 30-kymppinen nainen jonka matkaeväinä oli einespizza, suklaapatukka ja sixpakki lonkeroa ja edelläni oleva tyytyi puolen litran pepsiin ja lihapiirakkaan kinkkusiivulla ja paistetulla munalla, tää kaveri oli jo onnistunut kasvattamaan keskivartalon kohdalle melkoisen paskasäkin vaikkei ikää ollut kuin ehkä 30.

Ei siinä mitään mutta kun tätä näkee ihan joka päivä joka puolella missä jotain syötävää myydään että ihmisille ei kelpaa muu kuin sokeri- ja rasvapaska.

Syyttäkää itseänne siitä että muistutatte sikaa päivä päivältä enemmän!!!
7229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvin kirjotettu totuuksia! Itsekkin ostan joskus kaljaa ja juonkin sen korin kerrallaan ja saatan syödä samalla pari pitsaakin jne. Muut ajat urheilen ja kilpailenkin vielä joten syön todella tarkasti ja oikeastaan lasken kaiken mitä suuhuni laitan. Liikun n.14 tuntia viikossa. Yhden lepopäivän pidän kuitenkin. En tajua miten ihmiset pystyy olemaan epämiellyttävässä ja itsevarmuuden vevössä mätisäkki kropassa sisällä. Vaikka se näyttää toki ulospäin kauheelta niin sillä lihavalla ihmisellä on itsellä varmasti vielä pahempi olo sisällä. Mutta joo mäkin seuraan auna kaupassa, ravintolassa että mitä varsinkin lihavat syövät. Aika usein jos eväinä on suklaata, sipsejä, eineksiä, kaljaa niin myös ihminen näyttää usein siltä että niitä on tullut syötyä useamminkin. Ne on kuitenkin sellasia ruoka aineita että ei se haittaa jos kerran kuussa vedät ihan läskiks ja syöt mitä haluat ja vaikka fokaat kunnolla, sekin on kivaa joskus. Muu sika pitäisi viettää terveellisesti, näin on kaikessa paljon tuottosampi. Hyvän olon kuuluu näkyä kropasta:) hyväkuntoisena ja kroppaisena mielikin hymyilee. Lihava ei ollessaan lihaa pääse ns. Nauttimaan elämän parhaista antimista:)

Äänestä

i feel you :)¨

ruokakaupassa töissä.

Ylipainoisten lempikauppa ( halpaa ruokaa. terveellistä ja epäterveellistä)

Mitä ylipainoiset yleensä ostavat ja paljon? mm. Sipsiä lidlin 1,5l limuja monesti 2 packina ja useita, suklaata, vaaleta leipää, leipomotuotteita mm. kroissantteja, sämpylöitä ja vaaleaa leipää menee ihan hulluna, makkaraa, nakkia, olutta, tupakkaa jne.

Ja sitten ihmetellään kun ollaan ylipainoisia.

Itse en polta. Alkoholia juon harvoin. Jos kaverilla on synttärit tai muu hyvä syy kuten lomalla olen toisessa kaupungissa, mutta en juo joka vkloppu.

Olen 21-vuotias nuori mies. Salilla käyn n. 3 x viikossa ja lenkillä pyrin käymään kerran viikossa minimi.

syön 2-3 tunnin välein ja terveellisesti. Olen opetellut syömään vain tummaa riisiä tai makaronia/pastaa. kanaa syön usein ja tonnikalaa sen kanssa. Lidlistä ainoat valmisruoat mitä ostan on paella ja kreikkaleinen vastike siihen sekä thaikuutioita ruokatauoila. Muuten en osta ikinä valmisruokaa. Leipää en syö ollenkaan, koska tiedän että se ei ole niin terveellistä kuin ennen oli, rahaa menee hukkaan ja ei jaksa syödä kunnon ruokaa sitten yhtä paljon.

Pitsaa en syö pitserioissa paitsi joskus jos olen krapulassa. Limua juon ainoastaan jos käyn pitsalla ulkona eli aika harvoin kanssa.

Äänestä
  • niin ja unohtu kirjoittaa, että jos sitten vertailee mitä esim. thaimaalaiset, intialaiset ja lähi-itälaiset ostavat on yleensä riisiä, paljon vihanneksia ja hedelmiä, tomaattimurskaa, mausteita, kanaa, maitoa.

    he eivät osta yleensä limua,sipsiä, alkoholia, joskus tupakkaa juu, vähemmän valmisruokaa jos ollenkaa, ei makkaraa van kanaa ja muutenki ostavat pienemmän määrän ruokaa.

    somalit eivät ole tässä listalla,koska olen huomannut,että heillä on nykyään suomalainen ruokatottumus esim. ostetaan karkkia ja leivonnaisia lapsille sekä limua ja valkoista leipää. Huomannut,että suurin osa heistä syövät erittäin epäterveellisesi. Huomannut sen kanssa siitä,että nykyään näkee yheä useammin ylipainoisia somalilapsia joka oli mahdoton näky 90-luvulla. silloin suurin osa olivat alipainoisia tai nomaalipainoisia...

    Silti syövät suurin osa samantyylistä ruokaa ostavat hirveästi vehnäjauhoja, öljyä, tomaattimurskaa. tekevät siitä kait jonkinlaista leipää en tiedä... ostavat aina hirvestä kerralla sadalla eurolla monestikkin...

    Äänestä

Oletko käynyt siellä kyyttämässä tuntemattomien ostoksia.

Get a life!!!

Äänestä
  • Tottakai jokainen on itse vastuussa kiloistaan, mutta mitä fiddulaa se teille kuuluu mitä muilla on ostoskorissa? Miksi käyttää aikaansa toisten ihmisten läskien pohtimiseen? Jokainen on itse kilonsa hankkinut ja itse ne myös kantaa.

    Äänestä

Jokainen on oman itsensä herra. Ei sitä auton tankkiinkaa p.askaa kaadeta.

Äänestä

Jättäkää sokeri ensimmäisenä pois, sitten hiilihydraatit.

Jos et osaa syödä niin että nälän tunne ei hellitä, niin silloinhan sinne lappaa lisää vaan hiilihydraatteja, ja ne paisuttaa ja pöhöttää.

Sokeriin on ennenkin kuollut ihmisiä, autiolle saarelle haaksirikkoutui sokerilastissa ollut laiva, ja vain yksi ihminen säilyi hengissä, koska hänen ei annettu syödä saarella lastina ollutta sokeria ja joutui kituuttamaan nälällä, kunnes pelastajat tulivat.

Viiniä vähän pääruoan yhteydessä ja snapsi illalla rentouttamaan, niin ruoansulatus paranee eikä typerä pömpötys jää päälle.

Miettikää mitä ostatte ruokakaupasta, siitä se lähtee. Ja jollakin se vatsa täytyy täyttää, jos se on venytetty muutamankin kerran liian suureksi. Joku jenkki pienensi vatsansa leikkauksessa ja tämä toimii, vatsan hermopäätteet nälän tunteeseen reagoivat heti pienemmän vatsan mukaan.

Monia konsteja siis on. Tärkein asia on ettei ota jonninjoutavia paineita pienestä pyöreydestä varsinkin vanhemmalla iällä.

Mutta itse olen alkanut ihmettelemään juuri tätä suomalaisten lihavuutta. Haluan olla vanhempana solakka, niin jo tämä olo tekee paremman kunnon. Lihavuus sairastuttaa, tästä tosiasiasta käsin on tosi vaikea elää pitkä ja hyvä elämä lihavana ja liian läskisenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


8. kääpiö kirjoitti:

Tänään erään huoltamon kahvion tiskillä havaittua:
Jonon kärjessä tyyppi joka ostaa ison kokiksen ottaa kahvikupin johon tällää n 5 palaa sokeria, tämä kaveri oli vielä vain lievästi ylipainoinen. Seuraava jonossa oli 30-kymppinen nainen jonka matkaeväinä oli einespizza, suklaapatukka ja sixpakki lonkeroa ja edelläni oleva tyytyi puolen litran pepsiin ja lihapiirakkaan kinkkusiivulla ja paistetulla munalla, tää kaveri oli jo onnistunut kasvattamaan keskivartalon kohdalle melkoisen paskasäkin vaikkei ikää ollut kuin ehkä 30.

Ei siinä mitään mutta kun tätä näkee ihan joka päivä joka puolella missä jotain syötävää myydään että ihmisille ei kelpaa muu kuin sokeri- ja rasvapaska.

Syyttäkää itseänne siitä että muistutatte sikaa päivä päivältä enemmän!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu