Lähellä, lähellä olemmehan
tavattiin joskus me
naurettiin, itkettiin Karjala maan
muistossa Lieksamme!
Kun potkivat persuksiin ujoja
ja skineja paettiin
kun jättivät yksin kärsimään
tavoille opiskeltiin.
Luonto on pyhä, ei ihminen herra
luonnosta aammentiin
elämän voimaa, elävä maa
eteenpäin jaksettiin.
Lähellä, lähellä olemmehan
tavattiin joskus me
naurettiin, itkettiin Karjala maan
muistossa Lieksamme!
Oli ystävä kiva ja ihminen kylmä
ei tarjonnut, kysynytkään
käytti, lainasi, unohti hyvä
jatkettiin kavereinaan.
Yksin vain aina yksin mie vuain
sydän on kipiä
mähköstä mummo sydäntä sääli
muistojen sydänten maan.
Lähellä, lähellä olemmehan
tavattiin joskus me
naurettiin, itkettiin Karjalamaan
muistossa Lieksamme!
Teko ja pyhiä jumalan pelkääjä
lupaus ilmassa leijuu
baariin en muuttanut, kärsinyt olen
Lieksassa varttunut kovin.
Jotakin etsin kujilla ojissa,
jotakin löysinkin,
takana Lieksa, Imatra, Kokkola
matkani vei sittenkin.
Lähellä, lähellä olemmehan
tavattiin joskus me
naurettiin, itkettiin Karjalamaan
muistossa Lieksamme!
Terveisin Mähkö, Timitra ja silta
terveisin Muskotti, Kulttuuritalo, kirjasto,
urheiluliike, Ruuna ja Patvinsuo.
Terveisin koulu, pankki ja lada
terveisin ope, jäähallirata
terveisin Koli, Nurmes ja Bomba
minä ja sinä ajoimme honda
Lähellä, lähellä olemmehan
tavattiin joskus me
naurettiin, itkettiin Karjalamaan
muistossa Lieksamme!
tavattiin joskus me
naurettiin, itkettiin Karjala maan
muistossa Lieksamme!
Kun potkivat persuksiin ujoja
ja skineja paettiin
kun jättivät yksin kärsimään
tavoille opiskeltiin.
Luonto on pyhä, ei ihminen herra
luonnosta aammentiin
elämän voimaa, elävä maa
eteenpäin jaksettiin.
Lähellä, lähellä olemmehan
tavattiin joskus me
naurettiin, itkettiin Karjala maan
muistossa Lieksamme!
Oli ystävä kiva ja ihminen kylmä
ei tarjonnut, kysynytkään
käytti, lainasi, unohti hyvä
jatkettiin kavereinaan.
Yksin vain aina yksin mie vuain
sydän on kipiä
mähköstä mummo sydäntä sääli
muistojen sydänten maan.
Lähellä, lähellä olemmehan
tavattiin joskus me
naurettiin, itkettiin Karjalamaan
muistossa Lieksamme!
Teko ja pyhiä jumalan pelkääjä
lupaus ilmassa leijuu
baariin en muuttanut, kärsinyt olen
Lieksassa varttunut kovin.
Jotakin etsin kujilla ojissa,
jotakin löysinkin,
takana Lieksa, Imatra, Kokkola
matkani vei sittenkin.
Lähellä, lähellä olemmehan
tavattiin joskus me
naurettiin, itkettiin Karjalamaan
muistossa Lieksamme!
Terveisin Mähkö, Timitra ja silta
terveisin Muskotti, Kulttuuritalo, kirjasto,
urheiluliike, Ruuna ja Patvinsuo.
Terveisin koulu, pankki ja lada
terveisin ope, jäähallirata
terveisin Koli, Nurmes ja Bomba
minä ja sinä ajoimme honda
Lähellä, lähellä olemmehan
tavattiin joskus me
naurettiin, itkettiin Karjalamaan
muistossa Lieksamme!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Äiti kysyi "Miksi tuo runoja rustaa? Lapsi on kai päästänsä sekaisin".
Karjalan maa on lakkautettu ja Lieksa ei ole Karjalaa.
Lieksa oli vielä 1900- luvun alussa Kainuuta.
Mikä sen nyt olisi muuttanut Karjalaksi?
Sekö kun kainuulaiset eivät halunneetkaan teitä heimoonsa?
Pohjois-Karjalaa Lieksa on. Katsoppa kartasta löytyykö sitä Karjalaa myös rajan toiselta puolen. Heimot on olleet ja menneet, mutta maantiede pysyy.
Ihmisellä on oikeus määritellä oma identiteettinsä. Jos joku tuntee olevansa karjalainen, hän sitä myös on. Identiteetti asemat muuntuvat elämän aikana. Se näkyy hyvin ikääntyneiden kohdalla. Lapsuusaikaisen paikkakunnan merkitys kasvaa jännästi vanhemmiten. Vaikka olisi lietsunnut laajastikin maailmalla useamman vuosikymmenen.
Muistan kauniin illan
kuljin yli kaarisillan
Mietin montaa asiaa
näpelöiden ****rasiaa
Aatokseni kotimaahan johtaa
täällä ei työ tekijäänsä kohtaa
Ei ole mitään rajaa
työkkäri kun kurssille ajaa
Onko tässä mitään mieltä
opiskella suomen kieltä
Jos en löydä työtä koneinsinöörin
joudunko sekaan kaljaköörin?
Parempia runoja, kiitos.
Eikö kenelläkään synny runonpätkää?
Vaikka:
Olen poika peräkammarin
omistan hieno rammarin
sitä iltaisin soitan
joskus onneani koitan
en koskaan naista saa
ne minulle haistattaa
onko kohtaloni tää
etten koskaan *** nää