Miten muut tulette toimeen

Itselläni kaljuuntuminen on äärimmäisen kova paikka. Kalju ei ähän naamaan sovi millään tavalla, ei vaikka miten yrittäisi. Tuntuu että elämä, joka ei muutenkaan ole ollut helppoa, vituilee oikein viimeisen päälle .

Jokainen kaljupää, joka kadulla tulee vastaan on skrode ja vahvaleukainen, jolle kalku pää sopii. Sitten on meikäläinen, jonka munapään tukka sai näyttämään suht komealta, mutta todennäköisesti tulevaisuudessa täysin kalju pää ja suuret korvat tekevät olemuksen sirkusfriikkimäiseksi. Viimeiset kaksi vuotta joka päivä suurin osa ajasta kuluu asian murehtimiseen, ja joskus sitä on niin ajatuksissaan ja allapäin, että mikään ei kiinnosta.

Miltä teistä tuntuu? Onko asia pahinta mitä voi olla? Oletteko oppineet elämään asian kanssa? Miten?
4165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ymmärrän oikein hyvin sen jos kaljuuntuminen vituttaa ja ahdistaa. Mulle itselleni se tukka on myös todella tärkeä osa omaa ulkonäköä, miehisyyttä ja omaa identiteettiä. Enkä itsekään suostuisi ikinä hyväksymään itselläni kaljuuntumista ja sitä, että joutuisin elämään lopun ikäni rumana ja kaljuuntuneena ilman hiuksia.

Jos tukka on sulle tärkeä asia, niin siinä tapauksessa suosittelen sua ihan ehdottomasti aloittamaan finasteridin syömisen mahdollisimman pian. Oot varmaan lukenut täällä kyseisestä lääkkeestä, niin luulisin sun siitä jo tietävän. Mutta omasta kokemuksesta voin sanoa sen, että erittäin hyvä ja tehokas lääke on kyseessä, eli kannattaa aloittaa lääkitys, niin saat sillä hiustenlähdön pysähtymään.

Jos tukkaa on ehtinyt lähtemään jo pahasti, niin silloin kannattaa mennä plastiikkakirurgille hiustensiirtoon. Eivät edes ole mitään niin kalliita operaatioita kun mitä monet kuvittelevat, eli ei tarvii olla mikään hollywood-stara käydäkseen korjauttamassa plastiikkakirurgilla tukkaansa. Maksavat yleensä muutaman tonnin riippuen operaation suuruudesta. Eli ei mun mielestä ainakaan mikään hirveä summa työssä käyvälle henkilölle.

Mun mielestä kyllä miehenkin kannattaa panostaa vaan rohkeasti siihen omaan ulkonäköön ja hiuksiinsa, vaikka sitä kyllä suurin osa ihmisistä pitääkin aina pinnallisena ja turhamaisena. Jos kuitenkin itse pitää sitä tukkaansa tärkeänä, niin olisi se mun mielestä tosi typerää jättää finat syömättä ja olla menemättä hiustensiirtoon vain pelkästään sen takia, että muut ihmiset pitävät sitä turhamaisena, pinnallisena ja epämiehekkäänä.

Ärsyttää oikein lukea näitä kommentteja, joissa ihmiset aina vaan vähättelevät sitä hiusten merkitystä miehen ulkonäössä ja yrittävät aina vaan painostaa kaikkia miehiä hyväksymään sen kaljuuntumisen. Tosi kapeakatseista ja ahdasmielistä porukkaa tollainen.

Äänestä

Noin kahdeksan vuotta siitä kun kaljuuntuminen alkoi eikä päivääkään ole mennyt ettei asia kävisi mielessä, en siis ole päässyt asiasta ylitse enkä taida koskaan päästäkään. Sänki kuulemma sopii minulle mutta en itse siitä juuri pidä ja tahtoisin normaalit hiukset kuten 80% ikäisistäni on.

Äänestä
  • Oletko kokeillut finaa tai harkinnut hiustensiirtoon menemistä? Suosittelen kyllä aloittamaan finan syömisen, koska sillä saat ainakin pysäytettyä hiustenlähdön, vaikka et saisikaan menetettyjä hiuksiasi takaisin. Eli mitään menetettävää sulla ei siis olisi jos aloittaisit kyseisen lääkekuurin.

    Jos oot kahdeksan vuotta asiasta jo kärsinyt, niin kyllä oikeasti kannattaisi tehdä jotain asian eteen.

    Äänestä

Fina ei auta yhtään mihinkä muuta ku potenssin tappamiseen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jsops kirjoitti:

Itselläni kaljuuntuminen on äärimmäisen kova paikka. Kalju ei ähän naamaan sovi millään tavalla, ei vaikka miten yrittäisi. Tuntuu että elämä, joka ei muutenkaan ole ollut helppoa, vituilee oikein viimeisen päälle .

Jokainen kaljupää, joka kadulla tulee vastaan on skrode ja vahvaleukainen, jolle kalku pää sopii. Sitten on meikäläinen, jonka munapään tukka sai näyttämään suht komealta, mutta todennäköisesti tulevaisuudessa täysin kalju pää ja suuret korvat tekevät olemuksen sirkusfriikkimäiseksi. Viimeiset kaksi vuotta joka päivä suurin osa ajasta kuluu asian murehtimiseen, ja joskus sitä on niin ajatuksissaan ja allapäin, että mikään ei kiinnosta.

Miltä teistä tuntuu? Onko asia pahinta mitä voi olla? Oletteko oppineet elämään asian kanssa? Miten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu