Olen pohtinut ensi vuonna koulun aloittavalle pojalleni vaihtoehtoja ala-kouluksi. Käytännössä vaihtoehdot ovat joko Uramo tai Pohjoinen-Koulu. Osaatteko kertoa vinkkejä/suosituksia kouluista. Uramohan on nyt tietysti remontissa ja korvaavat ammattioppilaitokset tilat eivät kyllä järin houkuta.
Kiitos jo etukäteen vastauksistanne...
Uramo vai Pohjoinen-Koulu?
15
1704
Vastaukset
- th str
Käytännössä sinulla ei ole hirveästi valinnanvaraa. Poikasi menee siihen kouluun, johon hän asuinpaikkanne tai muun perusteen mukaan laitetaan.
- äiti-kuski
Kaupunki ilmoittaa koulun johon kuuluu ns. asuinrajojen mukaan vaikka kirjoittaisi mitä hakukaavakkeeseen.
Tämän ensimmäisen päätöksen jälkeen voi hakea toissijaista koulupaikkaa siihen kouluun mihin lapsensa haluaa.
Mutta sekään ei aina ole varmaa että vaihto onnistuu.
Ja toissijaiseen koulupaikaan jos pääsee ei kaupunki maksa koulumatkoja, vaikka ne olisi saanut ensimmäiseen koulupaikkaan.
Kaksi vuotta sitten tapeltu koulupaikoista.
- Paras vaihtoehto
Nämä vaihtoehdot ovat käytännössä annettu. Eli mahdollisuus molempiin kouluihin on olemassa.
- sjgöjsöjg
Riihimäellä ei ole koulualueita joten voi hakea ihan mihin kouluun vaan.
Uramoa kannatan, vaikka tilat on nyt kauppiksella niin henkilökunta on mahtavaa ja lapset viihtyy koulussa.- 4+9
Hakea voi tietysti vaikka Amerikan presidentiksi, mutta jos nyt pysytellään kuitenkin totuudessa:
http://www.riihimaki.fi/Riihimaki/Koulutuspalvelut/Perusopetus/Oppilaaksioton-perusteet/ - jiejgdjhp
4+9 kirjoitti:
Hakea voi tietysti vaikka Amerikan presidentiksi, mutta jos nyt pysytellään kuitenkin totuudessa:
http://www.riihimaki.fi/Riihimaki/Koulutuspalvelut/Perusopetus/Oppilaaksioton-perusteet/niin, eli jos asuu esim ilomäessä, on sekä pohjoinen että uramo mahdollisia kouluja.
täällä ei edelleenkään ole rajattu sitä millä kadulla asuvat lapset menevät mihinkin kouluun.
ja kuten linkistäsi käy ilmi, ensisijaisesti tietysti suositellaan lähikouluun hakemaan, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö johonkin muuhunkin kouluun voi hakea.pääseminen sinne ei välttämättä onnistu. - reg aerg
jiejgdjhp kirjoitti:
niin, eli jos asuu esim ilomäessä, on sekä pohjoinen että uramo mahdollisia kouluja.
täällä ei edelleenkään ole rajattu sitä millä kadulla asuvat lapset menevät mihinkin kouluun.
ja kuten linkistäsi käy ilmi, ensisijaisesti tietysti suositellaan lähikouluun hakemaan, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö johonkin muuhunkin kouluun voi hakea.pääseminen sinne ei välttämättä onnistu.Kuten jo kirjoitinkin, hakea voi vaikka Amerikan presidentiksi.
Oppilasvalinnoissa ei hakemukset kuitenkaan vaikuta.
- Paras vaihtoehto
Mahtaako Sipusaaressa asuvat käydä Uramon koulua vai kenties jotain muuta?
- e5ye5y y5e
Eiköhän ne sentään Uramoon ole laitettu, vaikka ei se ihme olisi jos he olisivat "saaneet" paikan vaikka Haapahuhdan koulusta. Ei noissa mitään tolkkua ole. Kouluissa on ihan liian vähän tilaa, jotta vanhempien toiveita oikeasti kuunneltaisiin. Lapset kuuluvat asuinpaikkansa mukaan, ei ainoastaan tiettyyn kouluun, vaan tietylle luokalle siellä. Päätös on käytännössä jo tehty. Poikkeuksiakin tietysti on.
Tuossa jonkun viherpipertäjän tapaus, joka antaa hieman kuvaa siitä, miten homma toimii.
http://www.riihimaenvihreat.fi/mielipidekirjoitukset/koulupolku-riihimaella
Ts. riippumatta siitä, mitä lupaillaan ja mitä jossain nettisivuilla sattuu lukemaan, lapsesi menee siihen kouluun, johon hänet on päätetty laittaa.
Voit tietenkin hakea nyt Uramoon ja olla sitten siinä uskossa että lapsesi pääsi sinne koska sinä halusit, mutta totuus on kuitenkin toinen. - 9+5
e5ye5y y5e kirjoitti:
Eiköhän ne sentään Uramoon ole laitettu, vaikka ei se ihme olisi jos he olisivat "saaneet" paikan vaikka Haapahuhdan koulusta. Ei noissa mitään tolkkua ole. Kouluissa on ihan liian vähän tilaa, jotta vanhempien toiveita oikeasti kuunneltaisiin. Lapset kuuluvat asuinpaikkansa mukaan, ei ainoastaan tiettyyn kouluun, vaan tietylle luokalle siellä. Päätös on käytännössä jo tehty. Poikkeuksiakin tietysti on.
Tuossa jonkun viherpipertäjän tapaus, joka antaa hieman kuvaa siitä, miten homma toimii.
http://www.riihimaenvihreat.fi/mielipidekirjoitukset/koulupolku-riihimaella
Ts. riippumatta siitä, mitä lupaillaan ja mitä jossain nettisivuilla sattuu lukemaan, lapsesi menee siihen kouluun, johon hänet on päätetty laittaa.
Voit tietenkin hakea nyt Uramoon ja olla sitten siinä uskossa että lapsesi pääsi sinne koska sinä halusit, mutta totuus on kuitenkin toinen.Jos tiedät, kuka "päätöksen" on jo tehnyt, niin kerro ihmeessä lisää.
- Tinttu-66
onko patastenmäen puukoululla joku remontti? laajennusko?
- Tytteli16
Mä Kävin uramon koulun kun olin alaasteella ja tykkäsin todella paljon siitä opettajat olivat aivan ihania ja menin aina iloisena kouluun :) Monet opettajat ovat pysyneet samana ja rehtori on sama kun mullakin. Eli ehdotan kyllä Uramon koulua :)
- Paras vaihtoehto
Nyt on vaan ikävä homma että Uramon koulu on siellä tilapäistiloissa hamaan tappiin saakka. Ei ole rahaa kaupungilla toteuttaa Uramon koulun remonttia moneen vuoteen. Joutuvat lapset keskustan vilinässä autojen seassa seikkailemaan.
- koulu/vapaa-aika???
Kamalaa sellainen seikkailu koulutiellä! Mutta vapaa-ajalla sitten voikin seikkailla vaikka missä vilinässä pyörien kanssa monta rinnan niin, että alle meinaa jalankulkija jäädä. Niin ja ihan ekaluokkalaisesta lähtien.Ja tietysti puhelin korvalla, ettei lapsi-poloinen näe eikä kuule ympäristöään.
- exriks
Kävin 70-luvulla ensin vuoden uramoa,sitten siirrettiin jostain syystä pohjoiselle koululle.Sitä kävin kaksi vuotta,sen jälkeen muutettiinkin riksusta pois.Asuttiin silloin ilomäessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856314
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303793törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283150Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691706- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859