Ei oo pokkaa (ainakaan vielä) tehä sitä ite. Joka päivä mä haluaisin että joku ajais mun päälle, ampuis mut, saisin sydänkohtauksen tai vaikka syövän. Mun elämällä ei oo merkitystä, mä en jaksa mitään, mä oon sekoomassa. Se pelottaa et jos mä selviinki siitä ja joudun johki hoitoon. Mulla on 200 seroxatia ja saman verran 500mg panadolia, kai niillä henki lähtee... Sais vaan aikaseks ku ei mua täällä pidä enää mikään. Mä en tajuu mikä siinä pelottaa, elämänhalua kun ei enää oo. Ei oo ollu pitkiin aikoihin, 20 vuoteen. Jaksanu yrittää, nyt riittää jo. Kirje on kirjotettu, koiralle kun vaan sais hyvän uuden kodin...
Mä toivon että kuolen!!!!!!!!!
Sekoomispisteessä
282607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kodinvaihtaja koiria on jo tarpeeksi ja kodista kotiin kiertäviä. Ole armollinen parasta ystävääsi koiraa kohtaan ja yritäkää yhdessä tsempata. Se on siinä sun tukena ylä ja alamäet, kiitoksena laittaisit toisen kävelemään? Mulla on koira kanssa ja mieli alla päin vaan ikinä en voisi kaveri jättää ikinä. Jos joutuisin painavasta syystä luopuun niin kävisin mieluiten lopetamassa koska en haluaisi haudassakin vielä murehtia koiran kohtaloa. Ihmiset kun nykyään voi puhua puuta heinää loppuelämän kodista ja kohta se onkin pennutuskoneena tai uudelleen pompoteltavana jossain muualla.
Koiran uskollisuus on valitetavan aliarvostettua. Sitä kun katsoo toisen silmiin murheen hetkellä ja saa vastakaikuna ymmärtävän pehmeän katseen tiedät että joku on rinnallasi loppuun asti. Tämä kaveri vie mua säännöllisesti ulos ja kantaa huolta kun en aina jaksa. Tulee viereen joka ilta nukkumaan mennessä ja katsoo viimeisen kerran ennen nukahtamista olenhan vielä siinä.
niin on. koiraakaan ei saa jättää!
Nyt järki käteen hyvä ihminen.. mikä sinut on ajanut tuohon tilaan? Et sinä kuolla tahdo, en usko. Todennäköisesti haluat pois tilanteesta jossa parhaillaan elät.
Omakohtaisesta kokemuksesta tiedät, että masennus- ja psyykelääkkeet vääristävät todellisuudentajua.
Kokeile samaa selviytymiskikkaa kuin minä aikoinaan, päätät elää vielä huomiseen. Vaikka se tuntuu pahalle ja tuska on käsinkosketeltava, ei elämä lopu siihen.
Tunnet mitä tunnet, niin et varmasti tee itsellesi mitään. Elä vaikka tunti kerrallaan, pakota itsesi siihen. Usko pois elämisentuska poistuu aikanaan..
ja ajattle mitä koirasin reagoisi jos sinua ei enää olisi; ethän jätä häntä?
Minäkin haluaisin kuolla koska minua on ahdistanut ja masentanut jo vuosia melkein jatkuvasti. Ei tätä olotilaa kukaan loputtamasti jaksa. Voi myös olla että en oikeasti halua kuolla mutta haluan tästä olotilasta eroon. Tästä olotilasta eroon pääseminen ei kuitenkaan vaikuta todennäköiseltä joten siksi kuolema houkuttelee.
Oletko työelämässä? Olen myös ahdistunut ja masentunut. Jäin työttömäksi vuoden alusta ja talous on kuralla. Ulosotto, perintätoimistot kimpussa.
Päiväraha ei kerta kaikkiaan riitä, yhdestä kun maksan vuokran, niin samasta pitäisi riittää seuraavaan vuokraan.
Kävin lekurissa, kun itkua oli kestänyt muutaman päivän. Tänään on ehkä hieman parempi olo.
Unohda tuo kamala sana kuolema. Ajattele lähimpiäsi! Niin minäkin ajattelen lapsiani.
Kuvaile sanoin miten koet tuon pahan olon: tuntuuko se rinnassa möykkynä, puristuksena....
Ainakin hetkittäin voi auttaa kun alkaa puhua ja kirjoittaa tuntemuksiaan konkreettisiksi sanoiksi.
Oletko terapiassa puhunut menneissyydestäsi tai tiedostatko asioita joista paha olo voisi johtua? En ole utelias, mutta tämä voisi jotenkin auttaa settä edes vähän helpottaa....
Möykky ja puristus, ne on aika hyviä ja kuvaavia. Käyn mä psykalla melkeen joka viikko, mut ei oo mitään apua. Mulle on tapahtunu kaikkee kamalaa, ja niinku mä olisin antanu kaiken tapahtua. En oo koskaan saanu suutani auki, ollu vaan joojoo... Ja paljon tehny ite sellasta mitä mä kadun. Toi koira varmaan on ainoo joka mua täälä enää jaksaa pitää, se kun tunkee ittensä syliin tai tuijottaa silmiin niin että häntä heiluttaa sitä, ni ne on ainoita hyviä hetkiä. Toi on hyvä ja helppo koira, rekattu saksanpaimenkoira, mä saan sen kyl hyvään kotiin, oon tavallaan säätäny jo. Jos tässä elämässä olis enää mitään mieltä ni en mä tällasia miettis. Peli vaan on menetetty ja mun jaksaminen alkaa olla totaalisen loppu, mä oon niin vitun yksin ja niin vitun väsyny!!!!!! Päivä kerrallaan, niinpä. Elin eilisen, elän varmaan tänäänkin. Huomennakin... Siks mä toivon et tulis syöpä tai jotain muuta, että voisin kieltäytyy hoidoista, varautua, tehä vielä jotain mitä en ennen oo koskaan tehny. Saisin kunnon doupit ainaki, että ees kemiallisesti tulis hyvä olo, ees vähäks aikaa, ja tietäs et kohta tää loppuis. En mä keksi mitä muutakaan täs enää vois tehdä, mä oon jo niin lannistunu, joka päivä vähän enemmän luovuttanu...
AP.
Hyvä ystävä..tuntuisiko sinulle hyvältä kirjoittaa oloasi ajatuksiasi menneitä
ET kuule ole ainoa kun joskus tuntuu niiiiin saatanan Vittumaiselta ja sitten
niin tyhjänpäiväiseltä ettei viitsi kuunnella mitään eikä ketään...........
meillä on kuule kaikilla joskus jos olisi tilaa niin kirjoittaisin sinulle
mutta kirjoitellaan täällä ihan mitä ikinäkin huvittaa tai ei huvita
Tällä kertaa et Usko että vielä tuntuu paremmalta
Noilla lääkkeillä ei ole todellakaan varmaa, että kuolisit. Voi olla, että oksennat lääkkeet pihalle, kuten monissa yliannostuksissa tapahtuu. Ja jos menet vetämään särkylääkkeitä kyytipojaksi, on hyvin mahdollista, että tuhoat maksasi. Ja ne kivut kun maksa vetelee viimeisiään, on kuulemma äärimmäisen tuskallisia. Lääkeyliannostukset eivät monissa tapauksissa todellakaan ole niin ruusuisia kuin ajatellaan, että sitä vaan mukamas nukahtaa ikiuneen. Voi olla, että nukahdat, mutta heräätkin sitten omasta oksennuksestasi tai sairaalasta.
Se oliskin kauhuskenaario, nimim. Älä lääkkeillä. Letaaliarvo tolla setillä varmasti, mut oon herkkä oksentaan bulimian takia. Mä kysyin joskus apteekista reseptivapaita pahoinvointi lääkkeitä, mut sellasia ei muka oo. Partaterä on sitte toinen vaihtoehto. Kolmiolääkkeitä (diapam ja tenox) mulla ei jää ylimääräsiä, ja ei mitään kontakteja sellasia hankkiakkaan. Ehkä tenoxeja vois jäädäkkin, mut se tietäs pitkiä kausia valvomista, mut sittenpä ainakin sekoisin lopullisesti ja toteuttaisin. Kun vaan koiran saisin huolehdittuun hyvään kotiin. Se on mun kirjeessä ja testamentissa, serkku tai eksä voi sen ottaa ja välittää siittä yhtä paljon kun mä. Suru tulee ku aattelen tota, mut se on tottuvainen, kiltti, helppo ja sosiaalinen koira, kukaan ei voi olla rakastamatta sitä. En ees mä, vaikka alan olla jo paatunu paska. Piikille mä en voi sitä viedä, parivuotias "pentu" jolla vielä koko elämä eessä.
ap,mistä päin oot?Jos et paikkakunnan nimeä sano niin sano edes että mistä päin suomea?
Me kaikki kuolemme kun aika on, kukaan ei ole tänne jäänyt.
Olisi aika suuri helpotus jäädä vaikka rekan alle tai sitten voisin talvipakkasella juoda itseni vahvaan humalaan ja ottaa kyytipojaksi pari unilääkettä. Sitten menisin jonnekkin metsän keskelle odottamaan että sammun ja jäädyn hengiltä.
Katso koiraasi hetki ja mieti miksi olet täällä, sinulle on hänet annettu jotta pidät hänestä huolen ja tarjoat hänelle seurasi ja hyvän elämän. Pyyteetöntä rakkautta jota häneltä saat.
T. toinen samassa tilanteessa
Mullakin on vähän samanlainen olo ollu tässä lähipäivinä, oon miettiny jo kauan.. ei kukaan välitä jos kuolen tai mitään joka päivä on vaan niin helvetillistä paskaa, en oikeesti vaan jaksa ketään ei kiinnosta mun jutut ja niin.. eläminen on perseestä.. jos nyt päätän jossaki vaiheessa parin viikon sisällä tappaa itteni niin en kyllä panadolilla meen kokeilemaan, jotaki myrkkyainetta tai jonkillainen sillalta alas..
Jokaisella - siis ihan jokaisella - ihmisellä tulee joskus niitä vaikeita aikoja, jotka voivat kestää monta päivää/viikkoa/kuukautta/vuotta, mutta kyllä se onni sitten joskus tulla tupsahtaa! Ja aina sinusta itsestäsi on yksi ihminen joka välittää! Jokaisella on yksi välittäjä, vaikka olisi tapahtunut mitä tahansa! Ja sinulla se yksi voisi olla ainakin koirasi! Ajattele koiraasi, hänen kanssaan olet kokenut varmaan jo paljon! Älä tee itsemurhaa/ajattele kuolemaasi, sillä sinulla ei ole mitään tarvetta vielä poistua maailmasta! Minullakin oli juuri tuollainen samantapainen olo pari kuukautta sitten, mutta sain sen ajatuksen pois kun puhuin erään ystäväni kanssa. Hän sai minut ymmärtämään, että jokaisen ihmisen elämällä on jokin hyvä tarkoitus! Minulla on tällä hetkellä hyvä perhe ja suku, pari ystävää, ja kaksi koiraa, joiden kanssa pärjään hyvin. Olen myös raskaana, mutta mieheni jätti minut kuultuaan raskaudestani. Olen aika köyhä nyt, kun ei edes töitä ole, joten päätin muuttaa vanhempieni luokse jotka eivät paljoa välittäneet minusta, mutta kuultuaan tulevasta pienokaisestani, he alkoivat välittää minusta paljon enemmän! Minun elämäni kirkastui juuri sinä päivänä! :-) Muista, että sinulla - Miltä sitten näytätkin - on AINA joku joka välittää sinusta, siis ihan, ihan, ihan aina!
hoida se koira ny ainakin tapa sitte ittes nii loppuu toi mankuminen ei kellään oo helppoo mut ero onkin siinä et ne ei itke ja oo tömmösii luovuttajia ku sä aikuistu pikku narttu!!!
ja sinä... et ymmärrä millaista on kun oikeasti haluaa kuolla.. ei kaikkea voi pistää teini-iän piikkiin. joskus se on ihan oikeaakin kuolemanhalua. mutta eihän voi olla varma onko teinimasennusta, mutta VÄLTTÄMÄTTÄ ei.. mene ja koe itse erittäin tuskallinen apaattinen masennus (enkä nyt puhu teinimasennuksesta, vaikka teini olisikin), tule vasta sitten kirjoittelemaan tänne! stanan pentu. enkä tarkoita ikää, vaan henkistä tasoasi.
Jashoo... 200*0,5g = 100g parasetamolia... tulee erittäin kivualias kuolema. pahimmassa tapauksessa jäät henkiin, jos oikein hyvä tuuri käy. subutex 8mg*5 viinaa mahan täydeltä bentsodiatsepiinejä lyricaa 300mg*100 niin tulee oikein mukava kuolema...
Enkä nyt tosiaankaan ole kannustamassa, päinvastoin, sillä en halua edes ajatella noin tuskaista kuolemaa, joten tämä on vain siksi ettet kärsisi sitä tuskaa..MUTTA älä nyt tapata itseäsi, mene terapiaan, oikiasti. ja puhu siellä rehellisesti. (kuolemalla et pääse pakoon, usko minua, sillä sielusi elää ikuisesti, näin vaikka sitten jeesusteluna).
Hei. Tiedän myös kokemuksesta millaista on nuorena ahdistukset. Pitäisi enemmän kertoa nuorille, että on oikeastaan normaalia, että nuoren aivot ovat hieman sekaisin. Kannattaa lukea aiheesta, tietoa kyllä löytyy. Psyykkinen ahdistus tarvitsee kyllä lievitystä, aloittaa voi terkkarilta tai terveysasemalta, lievittävä lääkitys auttaa ja se lopetetaan aikanaan kun tilanne muuttuu, Ahdistus on tosiaan kauhea olotila ja murhe, MUTTA USKO POIS, VANHANA NIISTÄ ON PÄÄSSYT EROON, siksipä kannattaa aivan mielenkiinnosta olla antamatta periksi ja katsoa mitä huominen tuo.
Neuvoja kyllä sataa, mutta osa niistä on hyödyttömiä, huomaat sen itsekin. Jokainen nuori ihminen on ainutlaatuinen ja harvassa on täysin tasapainoisia nuoria, tunteita kun ei ole tapana näyttää yleisesti.
Vaikka nuori tuntee itsensä monin tavoin epäonnistuneeksi, niin vanhemman ihmisen silmissä hän on herttainen ym., etenkin ujot sellaiset.
Nuo itsariajatukset myös ovat yleisempiä kuin luullaan, ajatukset tulevat ja menevät , ne ovat vain ajatuksia ja muuttuvat toisiksi.
HAE HYVÄ IHMINEN APUA AJOISSA
Hae apua heti mene lääkärin päivystykseen, soita Mobileen auki 24 h/vrk voit mennä myös paikanpäälle löytyy varmaan apua Sinulle jos lähdet nyt heti ja lähde. Ajattele olet arvokas ihminen anna arvoa itsellesi. Jos jaksat aloita jokin uusi harrastus sieltä voit löytää uusia ystäviä. Uinti on hyvä harrastus mieli lepää poreissa. Koirasi on hyvä ystävä joka tarvitsee Sinua tee uusi lenkki koirasi kanssa mene syksyiseen metsään ihailemaan luontoa kerää marjoja, erivärisiä lehtiä, käpyjä, ja tee niistä taulu seinällesi jota voit ihailla. Osta jotain hyvää mikä piristää. On varmasti vielä elämällä annettavaa Sinulle ja asioiden on tapana järjestyä pikkuhiljaa. Onko Sinulla ystävää? elä tapa itseäsi.
Hei!
Jos vain jaksat ja pystyt,niin varaa aika terveyskeskukseen ja kerro asia siellä.Olet selkeästi todella masentunut ja tarvitset pikaista ammatti apua. Voimia sinulle!
Jumala auttaa. Tässä linkissä vaikuttaa Pyhä Henki ja vahvistaa ja poistaa pelot yms ahdistukset. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen
Ahdistus on niin paha että todellakin toivon että joku sekopää ampuisi minut kun menen kaupungille. Pääsis kaikki ihmiset paljon helpommalla. Toivottavasti kukaan ei sano tähänkin että ajattele läheisiäsi ja hae apua. Kuvitteleeko ihmiset tosiaan etten olisi jo niin tehnyt ihan tarpeeksi kauan. Enää en jaksa ajatella kuin itseäni ja omaa pahaa oloani.
Olin aikoinani vakavasti masentunut ja sen vuoksi sairaalassakin muutaman kerran. Itsemurha oli ja on joskus vieläkin mielessä ja se on tavallaan "viimeisenä pakotienä" ollut itselläni vuosien ajan. Onneksi sen ajatteleminen on vähentynyt ja elämään on tullut monien synkkien vuosien jälkeen paljon mukavia asioita.
Jos olisin tiennyt silloin vakavan masennuksen aikoihin, että elämä kyllä välillä helpottaa, olisin säästynyt monelta surulta. Kukaan sitä ei silloin vain kertonut. Haluaisinkin sanoa nyt muille samassa tilanteessa oleville, että vaikka suru ja masennus on suuri, jossain vaiheessa taas helpottaa. Jos jaksaa sinnitellä masennuksenkin aikana ja päättäväisesti etsii mukavia asioita elämään, suru ennenpitkää vähenee. Usein elämä on aaltoliikettä - välillä on iloisempaa, välillä surullisempaa. Tässä vaiheessa minä kuitenkin jo tiedän, että surullisemman päivän jälkeen on iloisempi päivä ja niitä voi tulla enemmän ja useammin.
Surullisiin päiviin osaa varautua paremmin.
Jaksakaa siis sinnitellä ja etsikää iloisia asioita elämään. Minulle kävi niin, että löysin itselleni lopulta monta ilon aihetta eläimistä ihmisiin.
Entäs jos elämä on ollut monta vuotta pelkkää aallonpohjalla olemista? Pahimmassa tapauksessa se voi kestää koko elämän ajan.
Joskus itse ei pysty auttamaan itseään, joten puhuminen ammattiauttajalle voi olla käännös parempaan. Siitä saa erilaisen näkökulman asioihin. Itseäni auttoi se, että tiesin mistä apua saa, jos elämä taas synkkenee. Terapiaa tai psykologilla käyntiä ei tarvitse hävetä. Varmasti mikä tahansa keino löytää helpotusta elämään on parempi, kuin olla tekemättä mitään. Ainakin siinä on mahdollisuus, että olotila helpottuu.