ensimmäisellä luokalla Olin hyvä oppilas kunnes en syönyt paljoa ruokalassa koska se oli vitun páhaa se ruoka sitten opettajat laittoivat hirveästi ruokaa lautaselleni ja käskivät aina syödä aina tyhjäksi he myös puhuivat keskenään(minun kuulleen) kuinka huono oppilas olén ja pitäisikö soittaa vanhemmille soittaa vai antaa jälki istuntoa vai jättää luokalle seuraavana vuonna sama jatkui kyllästyin mutta tein parhaani mutta sitten en enää voinut tehdä läksjä vaikka yririn sain monesti jälki istuntoa ja huuotoa sain kuunnella ärsytti myös se kun joka vuosi saattoi vaihtua ope jopa 4kertaa noh komosluokalla paransin hieman tapojani en möhästellyt ja tein läksyt silti sain syytteitä niskalleni joista en oikeasti ollut vastuussa he huusivat ja valittivat nelos luokalla olin jo ihan hyvä vaikkakin vähän poikamainen(olen tyttö)luokallemme tuli inhottva nais opettaja hän oli pahin sain jälki istuntoa siitä etten ottanut kastiketta perunoihin ja seuravalla kerralla kun luokkakaverini oli tehnyt jotain niin sain syyt niskoilleni en tiedä miksi Opettaja huusi pahemmin kuin muut ikinä valitti kaikesta kerran jälki istuntoa jopa veden juomisesta odotin innolla 5luokalla pääsyä koska vaihtaisin koulua siellä ei olisi ennakkoluuloja minua kohtaan no paskasti meni silti yhdessä vaiheessa meinasin karata kotoa mutta en sittenkään!!!!!!!!!!!!!! Mitä mieltä olette
Opettajat vihaavat minua!
Höhhhiiiiii
8487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Et käytä pisteitä ja pilkkuja, eli en jaksanut lukea.
Opet vihaa kaikkia oppilaitaan.
Ne ei pysty antamaan oppilailleen mitään uutta, mitä ne ei jo tietäis.
Opet on burn out. Ei niiltä saa vaatia liikaa.
todell törkeetä
Väkivaltaa.
No kyllä huomaa ettet ole opiskellut. Missä kaikki välimerkit ym. on?
Äidinkielen tunnit ainakin lintsannut.
Ole aktiivinen tunnilla ja käyttäydy hyvin sekä hanki hyviä numeroita.
On siinä, meidän koulusa ei oo koskaan ollut tommosta! :o
On siinäkin koulu, miksi koulus pitää olla tollasia paskoja opettajia!?