Olen viimein onnellisesti naimisissa ja siis tuore ukkomies. Vaimo on kaunis ja isotissinen, mikä on hyvä sinällään, mutta vetää toisten miesten huomiota kuin hunaja kärpäsiä. Aina tuokaan ei haittaa, mutta joskus menee vain liian pitkälle ja niin on nyt käynyt.
Kaikki alkoi kesähäissämme, jossa pastorina piti aluksi olla nainen, mutta voimakkaasti uskonnollisena protestoin moista hömpötystä ja vaadin kiveksikkään pastorin. Moinenhan saatiin ja ihanassa puukirkossa vaimoke ja minä annoimme vihkivalat. Seremonia oli kaikin puolin kaunis, mutta jatkuvasi olin huomaavinani vaimon vilkuilevan pastoria huntunsa alta "sillä silmällä" ja kun lopuksi suutelin häntä voin vaikka vannoa, että sinne pastoriinhan se emakko vilkuili.
Hääyö oli kiihkeä, mutta viimeinen pisara ja naula mustasukkaisuuden arkkuun oli se, kun tuore vaimo voihkaisi pastorin nimen! Häävuoteessa! Lisäksi, kun olemme sunnuntaisin käyneet yhdessä jumalanpalveluksessa laulaa "rouva" kumman innokkaasti virsiä ja polvistuessaan(!) pastorin eteen, voitte vain kuvitella millä antaumuksella hän ottaa ehtoollisleivän kielelleen. Yrittää varmaan vielä lipaista sormeakin ja vinkata silmää, luulen. Mitä voin tehdä vai alistunko vaan??

Vastaukset 10
Vanhimmat
Siis anna riemulla, niin sinulle annetaan! Ja tuskinhan se emäntäsi on ensi kertaa pappia kyydissä! Jaymmärrä tehdä lähimmäiselle se mitä tahtoisit itsellesikin tehtävän!
Autuaita ovat he ketkä antavat!
oli harvinaisen hauska tarina :D
Pompimme sivulta sivulle. Edellistä lukemaanikin vähän epäilin todeksi laisinkaan, mutta tää menee jo yli ymmärryksen, uskottavuuden. Huumoriako? Luulet sinäkin muijaasi joksikin muuksi pedissä...katso sivulta 1.
Ostakaa elämä!
Tällä samalla nimimerkillä täällä on laiteltu vaikka minkälaista juttua... viimesin tais olla avioerolla uhkailu stoori. Eikö ihmisillä tosiaan ole muuta elämää kuin täällä keksiä juttuja muiden ihmeteltäväksi? Säälittävää kerrassaan.
tuolla toisella palstalla(seksi) kertoillut kuinka vaimosi ei kiihota sua,vaan haluaisit laittaa hänen naamansa päälle A4 arkista leikatun jonkun pornopillutähden naaman kuvan??? so what jos akkas katselee ja haluu muita kuin sua.
Joo ja sinkut palstalla tää proivoilija kertoo kaipaavansa sinkku orgioita mutta haluavansa silti parisuhteen.
korjaus se olikin parisuhde palstalla otsikolla pornoloukku.
Mistä olet karannut? Idiootti.
Ota ja hanki jostain liperit, kaavut ja muut papin vermeet. Sitten kun seuraavan kerran olet saanut nuorikkosi kuumaksi petihommia ajatellen, järjestä hänelle kunnon fetissiyllätys ja vedä tamineet yllesi.
Johan voi vaimosi alaleuka loksahtaa sijoiltaan.