Mikä pöllö?

Eilen iltahämärässä lennähti lähi puuhun pöllö joka jäi siihen mua tuijottelemaan. Tämä siis keskellä metsää, pirkanmaalla. Pöllö oli ehkä pyyn kokoinen isolla päällä :) . Sillä oli suht pitkä pyrstö, näytti aika tasaväriselle, siinä hämärän valossa sinertävän harmaalle, kasvoissa oli otsassa leveä valkoinen juova joka jatkui poskille alaspäin. Siivet näyttivät keskiruumista tummemmille kun se nousi lentoon.
Siiven iskut olivat vahvat ja rauhalliset. Siivet leveät ja aika jyrkällä mutkalla "nivelistä". Oletan että siipien kärkiväli oli suunnilleen metrin hujakoilla. Pöllö piti papattavaa ääntä, yhtä korkeaa suunnilleen kuin helmipöllöllä, mutta ääni oli lyhyt sarja joka nousi ja laski, ja sen jälkeen jotain yleistä pulputusta. Miksi muuten pöllö ääntelee tähän aikaan vuodesta?
(oletan että ääni tuli tuosta linnusta, vaikka voi tietysti olla että samalla suunnalla oli joku muu lintu josta ääni tuli).
Yritin katsoa kaikki lintukirjat ja netin kuvat ja kuunnella äänet, mutta mikään ei näytä sopivan kuvaan. Olisko ideoita?
4393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi, tulisi nyt äkkiseltään hiiripöllö mieleen. Reviirin rajoja saattavat huudella näin syksysin, ettei samalla alueelle tuppaannu sitten liikaa pöllöjä.

Äänestä

Hiiripöllö.

Äänestä
  • Okei. Itse arvelin lähinnä pois sulkemalla vaihtoehtoja että se olisi hiiripölllö, mutten sitten ollut varma kumminkaan. Mutta hyvä tietää, voin lisätä sen mun bongaus listoille :). Kiitokset!

    Äänestä

Kyllä hiiripöllöt tosiaan syksyllä pulisi, itse kuulin sitä lokakuun lopulla Kärkölässä. En edes silloin nähnyt lintua mutta arvasin lajin, kun ääni oli täällä täysin vieras.
Tarkoitit varmaan lisätä havaintolistallesi, kun bongaus on "jo toisen havainnoijan havaitseman linnun tarkastelua" .
Näin muuten itse tänään hiiripöllön klo 18.30 eli puol pimeässä istuvan langalla, helppo tunnistaa peloton lintu jopa noissa oloissa kun käytös poikkeaa niin täkäläisistä lajeista. Luulin jo hetken, että se vahtii tuulihaukan pönttöä, jota olin huoltamassa mutta ei kai sentään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luonnossavapaa kirjoitti:

Eilen iltahämärässä lennähti lähi puuhun pöllö joka jäi siihen mua tuijottelemaan. Tämä siis keskellä metsää, pirkanmaalla. Pöllö oli ehkä pyyn kokoinen isolla päällä :) . Sillä oli suht pitkä pyrstö, näytti aika tasaväriselle, siinä hämärän valossa sinertävän harmaalle, kasvoissa oli otsassa leveä valkoinen juova joka jatkui poskille alaspäin. Siivet näyttivät keskiruumista tummemmille kun se nousi lentoon.
Siiven iskut olivat vahvat ja rauhalliset. Siivet leveät ja aika jyrkällä mutkalla "nivelistä". Oletan että siipien kärkiväli oli suunnilleen metrin hujakoilla. Pöllö piti papattavaa ääntä, yhtä korkeaa suunnilleen kuin helmipöllöllä, mutta ääni oli lyhyt sarja joka nousi ja laski, ja sen jälkeen jotain yleistä pulputusta. Miksi muuten pöllö ääntelee tähän aikaan vuodesta?
(oletan että ääni tuli tuosta linnusta, vaikka voi tietysti olla että samalla suunnalla oli joku muu lintu josta ääni tuli).
Yritin katsoa kaikki lintukirjat ja netin kuvat ja kuunnella äänet, mutta mikään ei näytä sopivan kuvaan. Olisko ideoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu