joulukuulaiset ?

Hei kaikille!
Tuoreita kuulumisia en löytänyt viime aikaisista viesteistä.. Mitäpä meille kuuluu? Itselläni laskettu aika on 7.12 ja kalenterikuukausissa nyt odotusta "enää alle 3 kk" ... Kovin malttamaton olen odottamaan. Ostellut jo kaikkea pientä ja vähän suurempaakin. Ja kova hinku on tavaroita aina uudelleen läpi käydä ja räpeltää..

Vauveli vaikuttaisi voivan ihan mukavasti, eloisa, muttei mitenkään valtavan vilkas=) Ensimmäinen on, ettei tietysti vertailukohdettakaan aiemmalta ole. Seurannoissa kaikki vaikuttaisi etenevän kuten toivottukin..

Itse olen voinut ihan mukavasti, suurempana ongelmana ollut vain jo n.kk sitten alkaneet "vaarattomat harjoitus- supistukset", joita rasistuksessa pyrkii koko ajan tulemaan. Kun olen hieman löysännyt tahtia ja kuuntellut itseäni uudella tavalla, mene ihan mukavasti..
5294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ompa mukava löytää ihminen, joka juuri samoilla viikoilla ja vieläpä päivillä menossa;D

Itselläni myös noita harjoitussupistuksia on ihan päivittäin, vatsa menee kovasti ja ahdistaa. Kipeitä on tullut pari kertaa.

Oma ukko ei voi ymmärtää, että miksi kaikki pitää saada ostettua ja laitettua valmiiksi jo nyt:) Mutta pakko on saada räpeltää ja hipelöidä kaikkea, oon koittanut selitttää että se kuuluu asiaan... Kai? :P

Äänestä

Heipsan vaan!!

täältä löytyy yksi joulumasu:) Tässä muuttoa tehdään ja olen tuossa kovasti touhunnu,pakkaillu jne...alkaa tosi helposti supistelee...eilenkin supisteli koko päivän vähäväliä,yritin muka ottaa vähän rauhallisemmin,mutta ei auttanut. En ainakaan pysty kauheesti olemaan avuksi muutossa,saa muut kannella:)

Muuten on menny ihan kivasti,ja pikkuinen on aika vilkas ja vetelee kunnon karatepotkuja:) Alkuun hieman pissitulehus meinasi vaivata,mutta jospa se ei enään uusiudu. ens viikolla olisi neuvolalääkäri,ihanaa taas nähdä oma pikkuinen. Tuntuu että saisi aika mennä nopeammin, olisi jo joulu vai mitä?:)

Yöt on aika levottomia,asentoa pitää vaihella monta kertaa ja pissillä pitää ravata,ja jos selälleen erehtyy nukkumaan alkaa tuo vaavi potkimaan tosi kovasti..varmaan meinaa litistyä..(no toivottavasti ei)kylellään kuitekin pitää nukkua.

onnellista odotusta kaikille!!! jospa ne ekat lumihiutaleet kohta leijailee ja tuo joulukuun tullessaan:)

Äänestä

Laskettu aika on niinikään 7.12. - saa nähdä saammeko sitten itsenäisyyspäivän vauvoja! :o) Kaikki on mennyt ihan hyvin, joskin sokerirasitustestissä mulla todettiin raskausajan diabetes, eli kotitestejä joudun tekemään ja tarkemmin syömisiäni miettimään... Tyyli on kyllä kuin suoraan Michael Jacksonilta: laastarit joka sormessa! ;OD

Kaikenlaista isompaa ja pienempää on vihdoin uskaltautunut ostamaan: kirppareita on kierrelty ja itse nuttuja kudottu ja ommeltu. Perustarpeet alkaa jo olla siis on kasassa, enää äitiyspakkausta odotellaan mielenkiinnolla saapuvaksi.

Juuri äitiysloman alkua ennen on luvassa muutto uuteen kotiin. Saapa nähdä kuluuko viimeiset viikot sitten legendaarisessa "pesänrakennusvimmassa"... jaksaakohan sitä sitten lähteä synnyttämäänkään! :oD

Mutta kaikki siis ihan hyvin - toivottavasti teilläkin!

Äänestä

Kiva kuulla muiden joulumammojen kuulumisia! Meillä viikoja siis tasan 28 ja laskettu aika 2.12... jännittää =O) Malttamattomia on meilläkin kaikki, tuntuu, että koirakin kävelee ympyrää ja odottaa!=O)

Mä olen saanut äitiyspakkauksen jo aikaa sitten ja se on IHANA! Niitä pikku nuttuja on ihana hipelöidä, toivottavasti ei kulu puhki! =O)

Meijjän pikku-ukko on hirmu kova menemään, ei meinää antaa edes nukkua yöllä, kun on niin paljon asiaa! Onko teillä muilla tietoa kumpi se on???

Mulla ei oo ollu niinkään ihanaa aikaa tää odotus, pahoinvointia on ollu alusta asti ja vielä jatkuu, neuvolantäti vaan naureskelee ja totee, että "mitä pahempi olo äidillä on sitä paremmin vauva voi!!!" ei juurikaan lohduttanu siinä vaiheessä kun yksinkertasesti mikään ei pysyny sisällä!!!
Nyt menee jo tosi hyvin, oksennan enää kerran tai kaks päivässä =O)

Onnellista ja jouluntuoksuista pikkujoulupaketin odotusta kaikille!!!=O)

Äänestä

Neljättä odotellaan ja vuoden ikäisen perässä juoksentelen päivät muuten. Isommat on koulussa ja aamupäivät on vähän rauhallisempia, mutta meno lisääntyy, kun tulevat kotiin.

Kovasti myllää tuolla masussa, varsinkin iltaisin kun pitäisi käydä nukkumaan. Selkä- ja iskiaskivut pakottavat särkylääkepurkille muutaman kerran viikossa. Harjoitussupistelut on hillinneet kävelyreissuja. Äitiysraha/-avustushakemusta en ole vielä ehtinyt viemään Kelaan, enkä vauvalle ole ostanut kirpparilta kuin yhden vaatteen, kaikki on valmiina edellisen jäljiltä. Edellisten kanssa on vaatehypistelyt ja järjestelyt käyty moneen kertaan :). Nyt taitaa mennä "rutiinilla" ja hypistelyt jää vähemmälle, katsotaan sitten vähän lähempänä. Pitää ne vaatteet kuitenkin jonnekin laittaa sieltä laatikosta.

Auto vaihdettiin isompaan, kun ei enää mahduta henkilöautoon. Tai oltaisi 8v tytön mielestä mahduttu... "11v(poika) voi istua paksissa!" (sisarusrakkautta :) ). Muita hankintoja ei ole tarvinnut tehdä, tuplarattaita olen ajatellu ja vähän katsellut, ehkä tulee hankittua, ehkä ei, aika näyttää. Kantorinkat on hankintalistalla, päästäisi vaeltelemaan.

Mukavaa odotusta kaikille joulupakettien odottajille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rv27+3 kirjoitti:

Hei kaikille!
Tuoreita kuulumisia en löytänyt viime aikaisista viesteistä.. Mitäpä meille kuuluu? Itselläni laskettu aika on 7.12 ja kalenterikuukausissa nyt odotusta "enää alle 3 kk" ... Kovin malttamaton olen odottamaan. Ostellut jo kaikkea pientä ja vähän suurempaakin. Ja kova hinku on tavaroita aina uudelleen läpi käydä ja räpeltää..

Vauveli vaikuttaisi voivan ihan mukavasti, eloisa, muttei mitenkään valtavan vilkas=) Ensimmäinen on, ettei tietysti vertailukohdettakaan aiemmalta ole. Seurannoissa kaikki vaikuttaisi etenevän kuten toivottukin..

Itse olen voinut ihan mukavasti, suurempana ongelmana ollut vain jo n.kk sitten alkaneet "vaarattomat harjoitus- supistukset", joita rasistuksessa pyrkii koko ajan tulemaan. Kun olen hieman löysännyt tahtia ja kuuntellut itseäni uudella tavalla, mene ihan mukavasti..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu