Rippi: valheoppia

Rippi on vain kirkkolaissa, ja koskee vain siinä mainittuja, ei ketään muita. Se on maallista lakia eikä perustu Raamatun sanaan. Vl maallikkorippioppi on valhetta ja eksyttää uskovaisia omavanhurskauteen.
699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse olet valheessa.

Papille ja maallikkorippi-isälle kerrotut ripittäytymiset eivät mitenkään poikkea toisistaan teologiselta tai eettiseltä kannalta, paitsi ainoastaan Suomen laissa.

Sananl. 28:13
Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon. [Ps. 32:3-5; 1. Joh. 1:9]

4. Moos. 5:7
Hänen tulee tunnustaa tekemänsä synti ja korvata aiheuttamansa vahinko kokonaisuudessaan sille, jolle on vahingon tuottanut, sekä lisätä korvaukseen vielä viidesosa. [3. Moos. 5:16,23,24]

4. Moos. 5:7
Heidän pitää tunnustaman rikoksensa, jonka he tehneet ovat, ja pitää päänänsä sovittaman vikansa, ja vielä lisäämän viidennen osan, ja antaman sille, jota vastaan he rikkoneet ovat.

Jaak. 5:
16 Tunnustakaat toinen toisellenne teidän rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on.

oh. 3:20
Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.
Joh. 3:21
Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

Joos. 7:19
Ja Josua sanoi Akanille: minun poikani, anna Herralle Israelin Jumalalle kunnia ja anna hänelle ylistys, ja ilmoita minulle mitäs teit, ja älä salaa sitä minulta.

Sananl. 11:13
Panettelia ilmoittaa salaisuuden, vaan jolla on uskollinen sydän, hän salaa sen.

Sananl. 16:28
Väärä ihminen saattaa riidan, ja panettelia tekee ruhtinaat eripuraisiksi.

Sananl. 17:9
Joka syntiä peittää, se saattaa itsellensä ystävyyden; vaan joka asian ilmoittaa, se saattaa ruhtinaat eripuraisiksi.


Jos kuulee rikoksesta (esimerkiksi ripissä), joka on kohdistunut toiseen ihmiseen, eikä auta rikoksen kohteeksi joutunutta (esimerkiksi pedofilian uhria), niin se rippi-isä itsekin tulee osalliseksi siitä synnistä ja rikoksesta.

3. Moos. 5:1
Jos joku sielu rikkoo, niin että hän kuulee jonkun kiroilevan, ja hän on sen todistaja, eli on sen nähnyt taikka tietänyt, ja ei ilmoita siitä, hän on vikapää vääryyteen.


Mutta ne jotka kerskaavat synneistään, ovat sodomalaisten kaltaisia:

Sananl. 26:11
Niinkuin koira syö oksennuksensa, niin on hullu joka hulluutensa kertoo.
Jes. 3:9
Heidän kasvoinsa hahmo todistaa heitä vastaan: ja he kerskaavat rikoksistansa, niinkuin Sodoma, ja ei salaa niitä. Voi heidän sielujansa! sillä he itse saattavat päällensä onnettomuuden.

Äänestä
  • Ei mitään rippiin viittavaa ole noissa Raamatun teksteissä. Ihmisen keksimä salarippi on saa.tanan viekas keino lisätä laumaansa omavanhurskaita ja omilla töillä taivaaseen luulottelevia fariseuksia. Jutustelu tietysti auttaa mutta synnin tunnustaminen salassa on väärää hengellisyyttä, Raamatun mukaista se ei ole. Pyhä henki ohjaa korjaamaan asiat eikä salaamaan.

    Äänestä

  • Onko Armo oppilas ordodoksi juutalainen, kun siteeraat heidän sivujaan?

    Armo- oppilas elää vanhassa liitossa ja ilmeisesti uhraa myös TY;llä?
    Todellisuudessa se ei toimi, sillä paikan pitää oilla Temppeli, ja se hävitettiin v 70.
    Uusi temppeli ja uhri on Messias, Jeesus.
    Vanhan Testamentin ohjeet ripistä on vain pelastumattomille, jotka eivät tunne Jeesusta.
    Onnea siihen.

    Äänestä

Raamattu on täynnä rippioppia.

- Avaaja on täynnä omavanhurskautta ja tekopyhyyttä,
- henkilö vailla armoa ja anteeksiantamusta,
- henkilö vailla Kristusta ja henkilö vailla iankaikkista elämää Jumalan luona taivaassa.

Sananl. 28:11 Rikas mies on omissa silmissään viisas, mutta ymmärtäväinen köyhä ottaa hänestä selvän.
Sananl. 28:12 Kun vanhurskaat riemuitsevat, on ihanuus suuri; mutta kun jumalattomat nousevat, saa ihmisiä hakea.

***) Sananl. 28:13 Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.
Sananl. 28:14 Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa.

Äänestä
  • Mutta onko Uusi Testamentti, oletko rullahiuksi juutalainen?

    Mielenkiintoista.

    Kenelle käsite Raamattu ( VT) kirjoitettiin ja kenen historiaa siinä on, SRK;nko?

    Kes.

    Äänestä

  • Olet eksynyt, et ymmärrä mitä nuo Raamatun kohdat tarkoittavat kun vertaat niitä ihmisten tekemään rippioppiin. Ei Raamattu anna mitään arvoa sellaiselle synnin salaamiselle jota tarkoitat, kun sinulle aukeaa mitä armo tarkoittaa niin häpeät, toivottavasti se sinulle aukeaa, rukoile Jumalaa.
    Sanot:
    - Avaaja on täynnä omavanhurskautta ja tekopyhyyttä,
    - henkilö vailla armoa ja anteeksiantamusta,
    - henkilö vailla Kristusta ja henkilö vailla iankaikkista elämää Jumalan luona taivaassa.
    Tällä syyllistyt vakavaan Raamatun opetuksen vastaiseen ja Jeesuksen opetuksen vastaiseen toimintaan. Toimit kuin fariseukset Jeesusta kohtaan, ellei sinulla ole rakkautta olet kuin helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omin jaloin kirjoitti:

Rippi on vain kirkkolaissa, ja koskee vain siinä mainittuja, ei ketään muita. Se on maallista lakia eikä perustu Raamatun sanaan. Vl maallikkorippioppi on valhetta ja eksyttää uskovaisia omavanhurskauteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu