4kk pentu ja lenkillä "uhittelu"

Meillä on pieni ongelma lenkkeilyssä. 4kk (kohta 4.5kk) pentu uhittelee vastaantuleville ihmisille ja koirille. Murisee, joskus kovasti, joskus hiljaa ja askel alkaa hidastumaan.
Ei kuitenkaan ole agressiivinen sillä kun ihminen tulee kohdille niin häntä alkaa heilumaan jne. Ärsyttävintä on kun pentu sitten kyylää taakse kokoajan kun ihminen on kävelly ohi. Ja ei kuuntele mitään, ei halua tulla eteenpäin. Kääntyilee vaan taaksepäin. Hihnassa kävelee suht nätisti. Jos vetää niin pysähdymme ja matka jatkuu kun hihna on löysä. suurimman osan ajasta kävelee vetämättä. Mitä voisin tehdä että tämä käytös loppuu? Ollaan harjoiteltu tätä kontaktia mutta huonoilla tuloksilla. Esim. makupala ei kelpaa jos on innostunut, ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Tästä on kuitenki kasvamassa 70kg koira niin haluan että oppisi kävelemään niin että muut ihmiset/koirat ei kiinnosta :)
6598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pentuarkuutta, mutta vähän ylikorostunutta, kun murisee. Taakseen "kyyläämisellä" pentu varmistaa, ettei pelottava ihminen tule takaa. Pennun ja sinun suhdetta kannattaa vahvistaa kotona käsittelyllä ja ulkona, että mennään vain ohi. Ohitustilanteet alkavat sujua vasta, kun pennun luottamus sinuun kasvaa. Kannattaisi mennä pennun kanssa ihmisvilinään ja aluksi tarkkailla sitä, vaikka bussipysäkillä istuen. Silloin pentu näkee, että nuo vieraat eivät pennusta välitä. Tämä on todella tärkeä ikävaihe pennun totuttamiseen, kuukauden kuluttua pentu on jo ominut käytöksen, joko luottaa sinuun tai itse varmistaa ohituksen.

Äänestä

En ole onnistunut opettamaan niin ettei vastaantulijat kiinnostaisi. Koira on 50kg, mutta osaa silti kävellä nätisti hihnassa vaikka katsookin vastaantulijaa. Annan aina namin kun katsoo minuun ja tulee joku vastaan, mutta koirat vie voiton. Sitten katsoo vielä uteliaana taaksepäin ja haluaisi nuuskia toisen koiran jättämia jälkiä. Missään nimessä ei ole arka, eikä kyllä ole koskaan murissutkaan toisille.

Äänestä

Ok, miten voisin vahvistaa minun ja koirani suhdetta? Kotona harjoittelemme istumista, maahan käymistä, katsekontaktia (huonoilla tuloksilla tosin) mikä olisi hyvä katsekontaksi harjoitus? Nyt teemme niin että minulla on namipala käsissä, kun koira katsoo minuun saa namin. En tiedä pitäisikö minun sanoa joku sana, vaiko vaan antaa nami. Kehunut kyllä olen.
Tänään tuli iso lauma koululaisia metsässä vastaan. Koira huomasi ne. Alkoi huulet jo lerpsuttaa kun murahteli. Näytin namia. Ei kiinnostanut kun sen verran että sai sen syötyä. Kokeilin myös niin että en antanut namia vaan johdatin namin kanssa eteenpäin. Kiinnostus lopahti. Kohta se sama lauma tulee toisesta suunnasta vastaan ja kohtaaminen oli väistämätöntä. Yksi lapsi kysyi kauempaa että saako silittää. Koira muuttui heti iloiseksi ja häntä alkoi heilumaan ja lapset silittivät koiraa :)

Jos menemme vain ihmisten ohi niin miten? Siis kun koira kääntyy koko kropallaan taakse, kun käännä ympäri että mentäisiin eteenpäin niin taas kääntyy pää taakse ja sitten koko kroppa. Menemmekä vain ohi niin että kiskon koiran väkisin, otan pannasta kiinni ja kävelemme eteenpäin kunnes tilanne ohi vai miten?

Mätsäreissä olemme käyneet. Siellä ei liiemmin kyllä uhittele kenellekkään.
Asumme sen verran korvessa että täällä ei ole sitä ihmisvilinää ja tuntuu että koskaan ei tule kukaan vastaa. =/

Äänestä

Tuo namikoulutus ei ole mun juttu. Päin vastoin opetan pennulle, ettei ulkona saa ottaa mitään suuhun. Namit vie pennun huomion omistajaan, joka mielistelee. Pentu ei siinä tilanteessa joudu kohtaamaan ohitettavaa aidosti, eikä siten saa itsevarmuutta kohtaamiseen. Namien kanssa ohituksessa pennun luottamus ei kasvata pentua selviämään omistajaan turvaten. Tuo toinen ohitus oli hyvä, sellaisia vaan lisää.
Pennun kanssa harjoitellaan ohituksia siten, että toisetaan käskyä esim. Musti seuraa, tule, tule, hyväääää ja vaikka sitten vedetään pentua mukana. Siinä pentu oppii, että omistajaan voi luottaa. Muutaman kuukauden kuluttua voi jo alkaa vaatimaan seuraamista ja tiukentaa käskyä, jos pentu kiinnostuu liikaa vastaan tulevista. Tämä on tärkeää ison rodun pennulle, että oppii luottamaan ja sitä kautta tottelemaan.
Luottamusta eli suhdetta vahvistetaan sisällä. Pentu jalkojen väliin ja rauhallisesti kosketellaan tassuja, suuta, korvia ja silitellään turkkia. Siinä pentu rauhoituu ja tilanne on sama, jolloin pentu oli vielä emonsa huomassa. Kun pentu on aivan rentona lopetetaan merkkisanalla, vaikka "nyt on loppu".
Ulkona annetaan pennun leikkiä omia leikkejään esim. kävyillä. Pennulle ei heitellä keppejä, joka vahvistaa saalisviettiä. Omistaja voi mennä puun taakse piiloon ja antaa pennun etsiä. Jos pentu ei löydä, pelästyy, niin kutsu. Siitä pentu oppii tarkkailemaan omistajaa.

Äänestä

Miustakin ilman nameja sujuu paremmin. Tää on tietysti tapauskohtaista, mutta ulkoillessa menee liikaa aikaa niihin nameihin kun kokoajan pitäisi antaa jne. Joten jatkan vaan tuota linjaa että vaikka kuinka kiskoisi taaksepäin tai murisisi vastaantuleville niin joko otan pannasta kiinni ja mennään tilanteen ohi tai sitten hihnasta napakasti. Ja yleensä yritän tuloksista huolimatta innostaa koiraa. Kutsun nimeltä, ja juuri tuota tule, tule, hyvä poika jne. =)

Äänestä

Tilanteissa ennen murinaa, turkki alkaa nousta hieman pystyyn. Silloin olen kädellä koskettanut (painanut turkin alas) vain kerran, pennun selkää ja sanonut leikkisään sävyyn EI pelkää tai jokin pennulle aikaisemmin opetettu mielihyvää antava lause. Tässä siis kävelyn jatkuessa osoitetaan pennulle, ettei murinaan ole syytä.
Voidaan myös murinan aikana kääntyä ympäri leikkimielellä ja muutaman askeleen jälkeen palata samaan tilanteeseen. Näin seurataan pennun käytöstä, alkaako murina samassa tilanteessa. Tavoite siis, ettei pentu saa murista vierelläsi. Murinaa voi poistaa vain tekemällä asiasta leikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hihnaillen kirjoitti:

Meillä on pieni ongelma lenkkeilyssä. 4kk (kohta 4.5kk) pentu uhittelee vastaantuleville ihmisille ja koirille. Murisee, joskus kovasti, joskus hiljaa ja askel alkaa hidastumaan.
Ei kuitenkaan ole agressiivinen sillä kun ihminen tulee kohdille niin häntä alkaa heilumaan jne. Ärsyttävintä on kun pentu sitten kyylää taakse kokoajan kun ihminen on kävelly ohi. Ja ei kuuntele mitään, ei halua tulla eteenpäin. Kääntyilee vaan taaksepäin. Hihnassa kävelee suht nätisti. Jos vetää niin pysähdymme ja matka jatkuu kun hihna on löysä. suurimman osan ajasta kävelee vetämättä. Mitä voisin tehdä että tämä käytös loppuu? Ollaan harjoiteltu tätä kontaktia mutta huonoilla tuloksilla. Esim. makupala ei kelpaa jos on innostunut, ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Tästä on kuitenki kasvamassa 70kg koira niin haluan että oppisi kävelemään niin että muut ihmiset/koirat ei kiinnosta :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu