sitäkö?

hei!kuulun liene niihin ns:(tunnollisiin työntekijöihin)työ etusijalla,juokse ja tee.ja niinhän olen tehnytkin.sairaana tai terveenä.nyt yksinkertasesti olen täysin piipussa,työstressi/paineet seuraa mukana 24h vuorokaudessa(päässäni)vie yö unet ja jopa päivätorkuilla ajatuksissa työ ja työ.koko elämässä työstressi painaa päälle.stressiä siellä onkin ja vastuut ja työt vain kasvaa,mutta kun tuntuu että tekisi mieli hakata päätä seinään kun se työ on vain päässä.välillä itkettää sitten raivostuttaa jne.patti tilanne?lähteminen ei ole helppoa:iso perhe ja vuosia työtä takana.auttaako sairasloma?onko kokemuksia asiasta?tai miten lääkärit edes suhtautuu tälläiseen?miten edes osaan kuvailla asian?ja onko tämä sitä itseään?mistäs tiedän sitäkään?mutta ei normaalia kuitenkaan kun ei saa nukutuksi,itkettää,raivostuttaa jatkuva päänsärky ja voimat nollissa.mitä teen?
13609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Äkkiseltään kuulostaa työuupumukselta, mutta minä en toki ole asiantuntija.

Lääkärit ovat ihmisiä hekin, joten yksi suhtautuu yhdellä tavalla, toinen toisella tavalla. Nykyisin tietoa pitäisi jo jokaisella lääkärillä olla asiasta sen verran, että alkuun asian selvittämisessä pitäisi kyllä päästä kenen tahansa lääkärin vastaanotolla. Itse olen aloittanut terveyskeskuksesta. Lääkäri oli tosi ihana ja ymmärtäväinen, mutta kyseli vähän yliampuvia kysymyksiä, varmaankin kokemattomuuttaan, mutta ei se kuitenkaan ongelmaksi muodostunut.

Vähän kenkkua, kun muutenkin on aikaansaamaton ja aloitekyvytön, että täytyy jaksaa vielä hankkiutua lääkärin puheille, mutta oikein muutakaan tapaa edetä ei ole. Ikävää sekin, kun on tottunut jaksamaan ja tekemään, että tulee se hetki, ettei vaan jaksa enää, mutta niin se valitettavasti menee.

Toisaalta, kun sinä nyt olet todennut, että et jaksa enää, niin se on ensimmäinen askel hyvään suuntaan. Sairasloma on lupa päästää itseään vähän vähemällä ja jos se jatkuu vähänkään pidempään, voi oikeasti miettiä, että voisko jatkossa riittääkin hieman vähempi tai mitä voisi tehdä toisin, ettei voimat lopu.

Toivottavasti se edes hiukan lohduttaa, että et ole ainoa uupunut ja että kyllä siitä toipuakin voi ja varsinkin, jos oppii edes toisinaan sanomaan ei.

Toivottavasti tuleva ruska tai alkavaa syksyä uhmaava auringon lämpö lämmittävät mieltäsi ja saavat ainakin hetkeksi unohtamaan kaikki vaikeudet ja vastoinkäymiset. Soisin sinulla kaiken olevan hyvin, mutta valitettavasti en osaa mitään konkreettista apua antaa.

Äänestä
  • Voisin kirjoittaa sanasta sanaan niinkuin sinä.
    Olen tehnyt samaa työtä 18v. vastuullista,
    tehokkuutta aina vaan enemmän ja enemmän.
    Uupumus alkoi hiljalleen noin vuosi sitten, työ oli aina mielessä, perjantai-iltana hetken lepo, jo lauant. alkoi stressi..pian on maanantai.

    Heräsin jopa lauantaina aamuyöstä paniikissa...mikä päivä mikä vuoro..kunnes aah,,lauantai.
    Viikonloppu ei riittänyt palautumiseen, ei joulu-, ei pääsiäis lomat.
    Eikä edes pitkä kesälomakaan nyt viime kesänä.

    Viimeisellä lomaviikolla menin lääkäriin, olin jo koko kesäloman vain miettinyt töihin paluuta.

    lääkäri kuunteli, antoi lähetteen MTT:oon ja siellä keskustelin psykiatrin kanssa joka totesi työuupumuksen ja alkavan masennuksen.
    Sain 2kk.tta sairaslomaa, terapian, masennus lääkityksen.
    Sair.lomaa on jäljellä 2viikkoa ja kauhulla odotan mitä tuleman pitää, töihin en tunne kykeneväni...hirveä tilanne.

    Kaikki energiani meni työ-koti, työ-koti akselin pyörittämiseen, harrastuksiin lähtemistä en jaksanut ajatellakkaan..

    Tuskin tästä sinulle apua on, mutta tämä on minun tarinani.
    -toivottavasti saat tilanteesi hallintaan,tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • työuupunut/masennus kirjoitti:

    Voisin kirjoittaa sanasta sanaan niinkuin sinä.

    saan apua teidän kertomuksista,kun itse käyn nytten tätä oikeastaan läpi että olenko vaiko en.kuitenkin tämä jatkuva stressi,unettomuus ja kyllä juuri tuo lomakin todella meni työtä ajatellen....joskus vain töistä pois tullessa itkettää ynm.palaan ja kerron lisää tässä vielä.mutta annoitko?annoitteko?pomolle tuon diagnoosin?mikä on työnantajan reaktio?onko totta ettei sairasloma korvausta makseta kun diagnoosina juuri työuupumus?

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoitti:

    Työnantajalle sun ei tarvii kertoo mikä on sun sairasl.syyLääkäri on niin fiksu että empä usko että hän kirjoittaisi mitään "älytöntä" diaknoosia sun sairasloma paperiin.Sairasl.korvausta saat samalla tavalla kuin muistakin sairauksistaÄlä hätäile turhia hoida itsesi kuntoon se kai sinustakin on tärkeintä!!Unohda työ vähäksi aikaa,kirjoittele.

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoitti:

    saan apua teidän kertomuksista,kun itse käyn nytten tätä oikeastaan läpi että olenko vaiko en.kuitenkin tämä jatkuva stressi,unettomuus ja kyllä juuri tuo lomakin todella meni työtä ajatellen....joskus vain töistä pois tullessa itkettää ynm.palaan ja kerron lisää tässä vielä.mutta annoitko?annoitteko?pomolle tuon diagnoosin?mikä on työnantajan reaktio?onko totta ettei sairasloma korvausta makseta kun diagnoosina juuri työuupumus?

    Tämä on tällaista Kelan kikkailua. Diagnoosina ei saa olla pelkästään Z73 Työuupumus. Näin on vain päätetty. Yleensä rinnalle laitetaan diagnoosi vakavasta masennuksesta ja asia on selvä. Kaikki nuoret lääkärit eivät kuitenkaan tiedä tätä Kelan kikkaa.

    Äänestä

Minulla menossa sairas loma,vuosi sitten alkoi kaikki tuo sama.Ihminen ei ole kone,jossain raja tulee vastaan.Nyt "tasaista" menoa eteenpäin,enempi itseä kuunnellen,elämässä on muutakin kuin työ ja se ei saa olla koko elämä.Kyllä lääkärit "ymmätää"työuupumuksen,kerrot vaan niin kuin kirjoitit tännekin,voimaa lähetän sinulle.

Äänestä
  • teillä on töissä reakoitu?sanottu?onko työpaikka yhä?

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoitti:

    teillä on töissä reakoitu?sanottu?onko työpaikka yhä?

    Minä sairastuin jo vuonna 1994, olin silloin edellisen työnantajan palveluksessa. Työpaikka sinänsa oli aivan ihana, ihmiset siellä mitä parhaita työkavereita. Työ vaan alkoi uuvuttaa.

    Minä tein uupumuksestani julkisen, sitten kun jaksoin. Kirjoitin työpaikkalehteen pitkän artikkelisarjan työuupumuksesta ja masennuksesta. En toki keksinyt tarinaa, vaan lainasin kirjastosta kirjoja, joista koostin tuhdin tietopaketin. Sain myös työterveyshoitajalta masennuksen pikatestin, niin että jokainen saattoi itsekseen arvioida oman tilanteensa.

    Tuon kaiken tein siitä syystä, että silloisessa työpaikassa työuupumus oli työn luonteen vuoksi hyvin yleistä. Ajattelin, että jos oma kokemukseni saa yhdenkin muun huomaamaan oman tilanteensa niin ajoissa, että ei tarvitse käydä kovin syvällä, niin tappio on käännetty voitoksi. Sittemmin eräs koviksena tunnettu mies puhui myös omasta uupumuksestaan siellä hyvin avoimesti.

    Kuten alussa sanoin, ihmiset silloisessa työpaikassani olivat todella ihania. Minä en missään vaiheessa kokenut asiatonta suhtautumista sairasteluni vuoksi. Epäilen silti, että mitä pienempi työyhteisö ja mitä lähempänä on se, joka kaiken maksaa, sitä varmemmin sairastuminen aiheuttaa ongelmia työpaikalla. On toki mahdollista, että esimies ja muut ylempänä olevat ovat riittävän valistuneita ymmärtääkseen tilanteen toisin.

    Eräs entinen työkaverini sanoi asian varsin osuvasti, ellei työntekijällä ole yhtään stressiä, hän ei ole antanut kaikkeaan. Käytä tätä ajatusta hyväksesi. Tietenkin uupuneena on vaikea taktikoida, mutta mieti tarkkaan, miten asiat esität. Mieheni ihmetteli ja ihmettelee yhäkin, että miten minä olin työpaikallani sairasteluni ja muitten tempausteni, joita en tässä lähde selvittämään, jälkeen yhä vaan hyvän työntekijän maineessa.

    Sanoin itse itseni irti, kun vihdoin löysin uuden työn, johon kannatti vaihtaa. Olen tehnyt tätä työtä nyt kolmatta vuotta ja olen tietoisesti vähä vähältä kertonut esimiehelleni kaikista puutteistani ja sairauksistani. Olen siten pyrkinyt pohjustamaan sitä ajankohtaa, jolloin tarvitsen taas sairaslomaa, ettei se tulisi yllätyksenä. Kaksi viikon sairaslomaa on nyt takanapäin ja esimieheni kysyi toisen jälkeen, että pitäisikö hänen olla huolissaan ja kun vastasin, että ei, asia oli sillä selvitetty.

    En väitä, että oma toimintatapani sopii jollekin toiselle enkä tietenkään voi sanoa, että jokaiselle esimiehelle voi yleensäkään kertoa asioita suoraan. Joka tapauksessa sillä, miten asiat esittää on suuri merkitys. Eräitä sanakäänteitä edellisessä työpaikassa ollessani mietin monta päivää, mutta lopulta löysin ne sanat, joilla asiat sujuivat haluamallani tavalla.

    Äänestä

Ei sinulle voi tehdä diagnoosia täällä, se on mahdotonta. Ja diagnoosi määrää pitkälti sen kuinka sinua hoidetaan. Et siis voi saada asiallisia hoito-ohjeita täältä.

Ota ihmeessä selvää asioista laittamalla Googleen sopivia hakusanoja äläkä kysele täällä.

Äänestä
  • eihän kukaan ihan diaknoosia hae palstoilta?mutta miksi kokemuksia ja muita ei saisi kysyä?

    Äänestä

  • ihan vain kirjoitti:

    eihän kukaan ihan diaknoosia hae palstoilta?mutta miksi kokemuksia ja muita ei saisi kysyä?

    Työuupumus ei aina ole työuupumusta ja silloin voi saada täydellisen väärät ohjeet. Siksi tätä asiaa ei ole viisasta kysyä täällä.

    Äänestä

  • Ei kai kukaan tätä palstaa lukeva oleta (tai mistä sen tietää), että täällä tehdään diagnoosi ja saadaan sairaslomatodistus, vaikka tällä palstalla on oma "psykiatri".

    Keskustelunavauksella on hyvä kerätä muiden ihmisten kokemuksia itseä askarruttavista vaivoista ja niiden hoidosta.

    Alkuperäisen kirjoittajan olisi syytä mennä työterveyshuoltoon ennenkuin naksahtaa pahemmin.

    Äänestä

ei ainakaan meillä ala edes kuunnella tämmöisiä.mitä teen?työpaikalla on vaatimus käydä työpaikka lääkärillä(ja muiden todistukset voidaan kumota)kun en tiedä miten alottaa edes toisellekaan lääkärille.mutta koko työhön meno niin se kammottaa jo etukäteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

työuupunutko? kirjoitti:

hei!kuulun liene niihin ns:(tunnollisiin työntekijöihin)työ etusijalla,juokse ja tee.ja niinhän olen tehnytkin.sairaana tai terveenä.nyt yksinkertasesti olen täysin piipussa,työstressi/paineet seuraa mukana 24h vuorokaudessa(päässäni)vie yö unet ja jopa päivätorkuilla ajatuksissa työ ja työ.koko elämässä työstressi painaa päälle.stressiä siellä onkin ja vastuut ja työt vain kasvaa,mutta kun tuntuu että tekisi mieli hakata päätä seinään kun se työ on vain päässä.välillä itkettää sitten raivostuttaa jne.patti tilanne?lähteminen ei ole helppoa:iso perhe ja vuosia työtä takana.auttaako sairasloma?onko kokemuksia asiasta?tai miten lääkärit edes suhtautuu tälläiseen?miten edes osaan kuvailla asian?ja onko tämä sitä itseään?mistäs tiedän sitäkään?mutta ei normaalia kuitenkaan kun ei saa nukutuksi,itkettää,raivostuttaa jatkuva päänsärky ja voimat nollissa.mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu