Minulla on tuossa ikkunatasolla Pentikin lasimalja, jossa puikkarissa käsin kudottu verkko, siinä on tuohiset kohot ja tuohiset painot. Sen on tehnyt lasteni isoisän isä 1920 luvulla.
Toinen on rukouskirja vuodelta 1884 ja se kuului isäni isän äidille.
Ovatko ne *jo (ns. suvun historian lisäksi) kulttuurihistoriaa, riittääkö 100v mihinkään vielä?
Toinen on rukouskirja vuodelta 1884 ja se kuului isäni isän äidille.
Ovatko ne *jo (ns. suvun historian lisäksi) kulttuurihistoriaa, riittääkö 100v mihinkään vielä?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Minulle alkaa oma historia siitä mitä muistan siis 2 vuotiaasta vanhemmat eivät uskoneet, mutta kun kerroin uskoivat.
Näin vanhana muistuu hyvin vanhat jopa kasvot hyvin kaukaa, tosin lähi muisti ei ole hyvä.
Hyvä sinulla kun on vanhoja esineitä, minulla ei ole mitään ja mitä olisi köyhästä torpasta, on kuvia tosin on vaikea katsella niissä näkyy aika jotenkin josta en pidä siis ajasta sen totuudesta.
Hyvää jatkoa sinulle.
Vähempikin riittää kun on oikeenlaisesta kulttuurista kyse,mulla on nuoremman tytön jäämistössä ihan alkuaikojen tietokone commorode 64.
Siihen on kasettiasemalla super mario pelejä.
vanhimman tytön poika niit hipelöi ja kuolas mut en antanu kulttuurihistorian särkyä.
Mun henkilökohtainen aarteeni on isäni rippilahja hopeinen taskukello,käy ja kukkuu .
En ole kuullut taskellon kukkuvan
Se kello onkin pikkasen erikoinen ja melko isokin ,tehtiin kuulema tilaustyönä.
Ainoo haitta on kun tulee tasatunti ja käki tuppaa luukustaan ulos, joskus on ihmiset katelleet pitkään kun taskussa nykii ourosti.
Minulla on isoäitini muistona käsintaottu kuparinen pieni kahvipannu, varmaan 1800-luvun puolelta. Muistan kun isomamma joskus keitti sillä "omat" kahvit kammarinsa pönttöuunin hiilustalla. Pikkutyttönä ihmettelin kovasti pannun pientä kokoa - mulla oli vertailukohteena tuvassa käytössä oleva litran kahvipannu ja tuo pikkupannu lienee ½ litran.
Muuten. Litran pannu maa(lais)talossa oli niin pieni että harvasekerta sumppi kiehui yli. Kun ostettiin uusi teräspannu tupaan niin äiti kieltäytyi ostamasa suurempaa kuin 1 litran. Miksikö? - Koska säästyi kahvia sillä lailla... ;-D. Raha oli tiukassa ja kahvi ostossa.
Ei pelkästään ikä tee esineistä "arvokkaita" vaan vaikkapa se kenellä ne ovat ennen olleet. Pikkupannu takan ranssilla muistuttaa isoäidistä aina kun sitä vilkaisen.
Minulla on isän veistämä lipas, vuodelta 1944 Valkeasaaren tervälepästä se on veistelty
historia Suomessa on pitkä. Esi-isämme olivat asuneet täällä jo kymmenen tuhatta vuotta ennen kuin 'ristiretket' Ruotsista sotajoukkoineen tänne ryntäsivät.
Mitä tietää pieni vauva synnyttyään? - Ei yhtään mitään.
Eikä vanhemmatkaan useinkaan mitään historiasta tiedä,
eivät tiedä, miten tähän on tultu.
Raamarrua sitten sen päähän aletaan päntätä heti, kun jotain alkaa tajuta. - Tai Koraania.
So sad.
Vähän tiedät suomalainen.
Kuka perusti teollisuuden suomeen? Moni kirjoitaa sen teki AATU, aatua apuun kaikessa.
Hyvin teki Aatu on suomalaisilla Suomi, mutta teollisuus???
Järkeä nolla jos on???
Ikävä mielipiteensä tuputtaja täälläkin. Tyrkyttää niitä joka palstoille, hurahtanut ykspuoliseksi.
Kukapa sen tietää, olen täällä aina, kun, huvittaa
Esiäitini rukouskirja on tietynlainen kulttuurinsa edustaja ehkä sen sisällölisen ilmeen takia. Teksti on painettu vielä sillä kiemuraisella kirjaimistolla ja teksti on kovin vaikeasekoista, jotenkin muodollista.
Sensijaan tuo verkko on rannikkoalueen lähihistoriaa. Sen tekijän ehdin tuntea - hän oli taitava tekijä, osasi vaikka mitä rakennella, tosin niin osasivat muutkin, kun mitään marketteja ei ollut mistä hakea valmis.
On minulla ylioppilaslahjaksi saatu käsin tehty metallinen ruusu -
Tärkeää, joku tuossa mainitsikin - on esineeseen liittyvä tarina ja henkilöt, paikat ym. On hienoa olla yksi heistä. Sormus jota kannan on ehkä arvokkain koska suru on vielä niin lähellä..........
Vastaus edelliseen?
Minäkin muistan asioita jolloin olin 2v. Muistan monia asioita ennen muuttoa omaan uuteen kotiini jonka isäni oli rakentanut.
Mukanani ovat kulkeneet vanhempieni opetukset. Mummoni on opettanut minulle paljon asioita, jotka kulkevat mukanani vuodesta toiseen. Perusasiat ovat aina pohjana uusille ja nykyaikaisille asioille.
Lapsuuden aikaiset muistot eivät ole jääneet unholaan.
Eikö tuo lie jo eilinen päivä historiaa.
Arvokkaita asioita nuo joista kerrot,
vielä arvokkaampaa koska ne ovat juuri sinun ja sukusi historiaa.
Kuulostaa mukavalta, että olet yksi lenkki pitkissäkin ketjuissa, monta sukupolvea, Meidän sukupolven tehtävä, että saa myös sen seuraavan sukupolven kiinnostumaan perheen vanhoista esineistä ja niiden historiasta.
Mitä enemmän vanhoista esineistä tietää sen enemmän ne yleensä kiinnostavat.
kiinnosta, vain ihmiset ja miten he elämänsä elivät.
Helppoa ei ole suomalaisilla ollut noiden "rakkaitten naapureittensa" välissä.
Onnekseni kaikki omat ihmis-lähi-naapurini ovat aina olleet aivan ihania ja ystäviä.
Historia alkaa siitä mihin esihistoria loppuu.
Mekin elämme historiallisia aikoja, näistä jää dokumentteja...
Minulle historian siivet havisevat, kun katson vanhaa valokuvaa, jonkun kiervän valokuuvaajan ottamana.
Siinä seisovat rinnakkain riukuaidan edessä, harava olalla, oma Isoäitini ja Isoisäni.
Isoäitini odottaa maha pystyssä esikoistaan, tätiäni, joka kuoli parikymmentä vuotta sitten yli kahdeksankymppisenä.
Vanhat valokuvat ovat hienoja dokumentteja. Ne kertovat todella paljon - pukeutuminen-työvälineet-rakennukset ja ennenkaikkea voi nähdä ihmiset joita ei elävänä nähnyt ja samalla pähkäillä onko itsessä jotain samaa näköä.
Nykyisin katselen niitä vanhoja valokuvia sillä silmällä mitä kaikkea niissä on.
Löysin synnyikotini vintiltä sahanpurujen alta vanhan kirjan, on pitkälti yli satavuotias. Se ei ole raamattu, luulin ensin että on. Jotain saarnoja tai rukouksia sisältää. On ihan ison vanhan raamatun näköinen. Vaikealukuista tekstiä on.
Minulla on vanhoja kahvipannuja aika monta, vanhimmat ovat varmaan 50-luvulta.
Useiden vuosien ajan olen ystävieni kanssa muistellut vanhempiemme lapsuutta ja katselleet nuoruuden aikaisia valokuvia. Olempa joutunut teettämään kopioita sukulaisille vanhoista kotonani säilyneistä valokuvista.
Löysin jostakin komeroiden kätköistä vanhan kirjan joka oli kirjoitettu vanhanaikaisilla kirjaimilla. Aikani katseltuani opin tuntemaan kirjaimet ja lukeminenkin onnistui.