Kirjoitan tästä nyt tänne kun olenhan nuori ja asiani liittyy myös kouluun !
Olen alkanut epäillä että mulla olis burn out. Mikään ei enää kiinnosta, koulussa käynti maistuu puulta ja on suorastaan pakkopullaa.
Mulla on ongelmia nukkumisen kanssa, välillä tulee nukuttua yössä 3 tuntia, välillä ei ollenkaan ja silti mutsi lähes väkisin raahaa mut kouluun. Koulussa ollessani ootan vaan et millon tää kärsimys loppuu ja et pääsee himaan nukkumaan ! Kotiin päästyäni unta ei kuitenkaan tule vaan makaan sängyssä ja mitään ei jaksa tehdä. Silti valvon aamuyölle asti ja ehkä nukun muutaman tunnin.
Mulla on aivan ihana poikaystävä jonka kanssa olen seurustellut pian 2 vuotta, tuntuu pahalta kun äksyilen ja kiukkuan vain hänelle koska olen turhautunut mun nykyiseen elämäntilanteeseen. Hänelläkään ei tällä hetkellä mene kovinkaan hyvin ja asiaa pahentaa meidän jatkuva kinastelu.
Asun siis kotona mun vanhempien kanssa ja heidänkään kanssa en jaksa pahemmin jutustella. Yleensä vietän päivät omassa huoneessani peiton alla. Ärsyttää kun mun pitäis olla jotenkin hyvä ja tunnollinen oppilas koko aika, eikä poissaoloja saisi olla lainkaan.
Olen todella usein kipeänä mutta välillä on kuumeessakin pakko raahautua kouluun että ei saa hirveitä huutoja ja kiukutteluita mutsilta mun poissaoloista.
Motivaationi koulun suhteen on täysi 0. Oma alani ei enää kiinnosta millään lailla ja olisin valmis luovuttamaan saman tien. Samassa käyn vielä lukiota, eli mulla on kaksoistutkinto. Se tekee opiskelusta kaksi kertaa rankempaa.
Ennen harrastin edes jonkun verran liikuntaa, kuten lenkillä käymistä ja juoksemista. Nyt sekin on jäänyt.
Kavereita näen vain silloin kun ne tulee käymään meillä, ei mulla ole motivaatiota lähteä minnekkään.
Ärsyynnyn todella helposti pienistäkin asioista, mutta olen saanut hillittyä raivokohtaukseni, toistaiseksi. Silti mä tiuskin vastaukseksi olkoon kysymys mikä tahansa tai jätän kokonaan vastaamatta koska ei vaan kiinnosta.
Onko mulla mahdollisesti burn out, masennus tai jotakin muuta vastaavaa?
Olen alkanut epäillä että mulla olis burn out. Mikään ei enää kiinnosta, koulussa käynti maistuu puulta ja on suorastaan pakkopullaa.
Mulla on ongelmia nukkumisen kanssa, välillä tulee nukuttua yössä 3 tuntia, välillä ei ollenkaan ja silti mutsi lähes väkisin raahaa mut kouluun. Koulussa ollessani ootan vaan et millon tää kärsimys loppuu ja et pääsee himaan nukkumaan ! Kotiin päästyäni unta ei kuitenkaan tule vaan makaan sängyssä ja mitään ei jaksa tehdä. Silti valvon aamuyölle asti ja ehkä nukun muutaman tunnin.
Mulla on aivan ihana poikaystävä jonka kanssa olen seurustellut pian 2 vuotta, tuntuu pahalta kun äksyilen ja kiukkuan vain hänelle koska olen turhautunut mun nykyiseen elämäntilanteeseen. Hänelläkään ei tällä hetkellä mene kovinkaan hyvin ja asiaa pahentaa meidän jatkuva kinastelu.
Asun siis kotona mun vanhempien kanssa ja heidänkään kanssa en jaksa pahemmin jutustella. Yleensä vietän päivät omassa huoneessani peiton alla. Ärsyttää kun mun pitäis olla jotenkin hyvä ja tunnollinen oppilas koko aika, eikä poissaoloja saisi olla lainkaan.
Olen todella usein kipeänä mutta välillä on kuumeessakin pakko raahautua kouluun että ei saa hirveitä huutoja ja kiukutteluita mutsilta mun poissaoloista.
Motivaationi koulun suhteen on täysi 0. Oma alani ei enää kiinnosta millään lailla ja olisin valmis luovuttamaan saman tien. Samassa käyn vielä lukiota, eli mulla on kaksoistutkinto. Se tekee opiskelusta kaksi kertaa rankempaa.
Ennen harrastin edes jonkun verran liikuntaa, kuten lenkillä käymistä ja juoksemista. Nyt sekin on jäänyt.
Kavereita näen vain silloin kun ne tulee käymään meillä, ei mulla ole motivaatiota lähteä minnekkään.
Ärsyynnyn todella helposti pienistäkin asioista, mutta olen saanut hillittyä raivokohtaukseni, toistaiseksi. Silti mä tiuskin vastaukseksi olkoon kysymys mikä tahansa tai jätän kokonaan vastaamatta koska ei vaan kiinnosta.
Onko mulla mahdollisesti burn out, masennus tai jotakin muuta vastaavaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Todennäköisesti. Ittellä oli tommosia tuntemuksia useamman vuoden ja olin melko agressiivinenkin. Syynä peruskoulun järjettömät suorituspaineet, se ei todellakaan sopinu mulle. Koin valaistumiseni romahdettuani filosofian läksyjen ääreen: kaikkea ei ole pakko tehdä. En palauttanut niitä tehtäviä ja ymmärsin lopulta, ettei asiat voi jatkua entiseen malliin.
Nykyään tyydyn vähempään ja teen vähemmän. Olen onnellisempi vaikka suoritukset ovatkin kärsineet. Mieluummin sitten rivi niitä kaseja ja seiskoja ja järkikulta tallella kuin kympin tyttönä pehmustetussa sellissä.
Vähän Burn outilta valitettavasti vaikuttaa, jos kaksoistutkinnon takia lukiosta alkaa kasaantumaan liikaa kokeita, niin kannattaa harkita kaksoistutkinnosta luopumista ja jatkaa pelkällä normi amistutkinnolla, tosin en missään nimessä käske tekemään tuolleen, vaan kannattaa vain harkita yhtenä vaihtoehtona. Suosittelen puhumaan poikaystävällesi tuosta tilanteestasi, jotta teidän tilanne ei kerkeä tulehtua liikaa noiden lukuisien tiuskimisien takia.
Kuumessa ei kannata missään nimessä mennä kouluun, hakee vaikka terkkarilta sairaslomaa jos ei muu auta(pystyvät myöntämään pari päivää, lääkäri sitten enemmän jos tarpeen) en tiedä helpottaako asia sinua, mutta kun täytät 18v, niin vanhempasi eivät pysty enää seurailemaan sinun wilmaasi(sinun näin halutessasi) sekä voit itse selvittää poissaolosi siellä&ilmoittaa niistä etukäteen jos satut sairastumaan.
Sinulle kasataan liikaa paineita, kyllä minunkin luokalla yläasteella(onneksi ei ollut samanlaisia amiksessa) oli vaikka minkälaisia koulupinkoja, jotka pänttäsivät kokeisiin pitkään ja rehvastelivat numeroillaan, minua taas heidän numeronsa eivät kiinnostaneet, ja menin sillä asenteella että keskinkertainen taso on jo hyvä suoritus. Ei niillä hyvillä numeroilla mitään saavuta, hehän juuri ovat niitä, jotka stressaavat oikein kunnolla jos kokeesta ei tule jotain tavoitenumeroa, joka miellyttää heidän vanhempia. Kun laittaa tavoitteet realistisiin lukemiin, niin ei tarvitse kasata hirveitä paineita hyvän numeron saamiseen ja voi opiskella rennolla asenteella, en tiedä miten tuo systeemi toimii lukiossa, mutta ainakaan amiksessa meillä ei ketään niinkään kiinnostaneet minkä numeron joku oli kokeesta saanut.
Kaikesta huolimatta, toivon että tilanteesi helpottaa.