Olen 36 vuotias mies uusioperheessä. Puolisollani on kolme lasta (9v, 12v ja 14v) ja minulla yksi (6v), kaikki poikia. Olemme asuneet yhdessä puolisoni kanssa n. 2 vuotta. Muksut ovat meillä joka toinen viikko ja joka toinen viikko olemme kahdestaan, paitsi että arkisin puolisoni pojat ovat aamuisin ja iltapäivisin meillä. Alkuun yhdessä olo tuntui hyvältä, kunnes aloimme kohtaamaan arkisia huolia. Olen hyväksynyt puolisoni lapset osana elämääni ja teen paljon asioita heidän eteen. En vain aina hyväksy heidän oikuttelevaa käytöstään ja siitä syystä saan kuulla miten olen tiukka, enkä hyväksy hänen lapsiaan. Olemme olleet jo useamman kerran eron partaalla, mutta päätetty kuitenkin yrittää vielä.
Haluaisin opettaa kaikille lapsille tasapuolisesti kodin perusasioita, mutta puolisoni mielestä on liian tiukka, mikä johtaa suuriin näkemyseroihin ja riitoihin aikuisten kesken. Olemme laatineet yhdessä perheen rajat/säännöt joita pyrin noudattamaan, mutta minun kuulemma pitäisi enemmän joustaa niistä. Säännöt eivät ole mielestäni mitenkään tiukat, vaan ihan perusarvoja noudattavat, esim. ruoka aikaan tullaan kotiin, ei kiroilla tai haukuta toisia, omat sotkut siivotaan jne. Yhteiset säännöt pitäisi auttaa molempia siinä, mihin saa puuttua ja mihin ei, kun puhutaan lasten kasvatuksesta. Pidän saman "kurin" kaikille lapsille tasapuolisesti, riippumatta ovat ne minun vai puolisoni. Puolisoni ei tietenkään näe kuin hänen lapsiin kohdistuvan kurinpidon. Lapset eivät ole pahoja tai ilkeitä luonnostaan, mutta he osaavat kokeilla rajoja mitä saa tehdä ja mitä ei. Ja jos siihen ei aikuinen puutu, jää oppi saamatta.
Kotitöihin lapset eivät aikaisemmin paljoa osallistuneet, mutta loimme yhdessä ns. kannustus järjestelmän että saa viikkorahaa tehtyjen kotitöiden perusteella. Tätä noudatettiin alkuun jonkin aikaa, mutta sitten siitä alettiin joustamaan. Lapset oppivat hyvin nopeasti sen ettei kotitöitä tarvinnut tehdä, vaan viikkorahan sai siitä huolimatta. Usein kun pyytää jotain lasta esim. ulkoiluttamaan koiran, niin vastaus on että on muuta tekemistä kun istuu tietokoneen äärellä facebookissa. Mielestäni viikkorahat maksettaisiin yhteisen sopimuksen perusteella tehdyistä töistä, mutta puolisoni mielestä se on rankaisua jos viikkorahoja karsitaan.
Kesällä ukkosien aikaan vanhin muksuista halusi viettää parvekkeella (sijaitsee aikuisten makuuhuoneen yhteydessä) yön katsomassa ukkosta, mutta en halunnut tähän suostua, kun aamulla oli töihin meno ja en osaa nukkua hyvin jos tiedostan jonkun olevan ikkunan takana parvekkeella. olimme jo muutenkin edellisenä yönä seuranneet ukkosta aamuyöhön asti, joten halusin välillä nukkua hyvät yöunet. Puolisoni kuitenkin suostui lapsen toiveeseen, vaikka olin sitä vastaan, josta syntyi riitaa. Menin sitten alakertaan katsomaan telkkaria, kun ei nukutuksikaan saa ja odotin että vanhin pojista lopettaisi parvekkeella. Vielä kolmen aikaan aamuyöstä se touhuili omiaan parvekkeella, joten jatkoin tv:n katselua alakerrassa. Niinhän siinä sitten kävi että nukahdin jossain vaiheessa tv:n ääreen. Olin käyttäytynyt kuulemma lapsellisesti, kun olin suuttunut ja nukkunut alhaalla.
Monesti tulen aikaisemmin kotiin töistä ja saan ensimmäisenä siivota lapsien sotkut asunnosta, jonka jälkeen alan valmistamaan ruokaa lapsille. Kotiin tullessaan lapset jättävät tavarat mihin parhaiten ne voi pudottaa ja ruoantähteet pöydillä. Jos huomautan asiasta lapsille, niin puolisoni reagoi tähän usein suuttumalla minulle ja syyttämällä että kyttään lapsien tekemisiä. Vaikea minunkin on olla näkemättä, ellen sulkisi täysin silmiäni lapsien teoilta. Mielestäni se ei ole kyttäämistä.
Joskus pojat painivat keskenään olohuoneessa (niin kuin pojat tekevätkin) ja välillä vaarassa on että TV tai kaiuttimet ym. voisivat mennä rikki. Kun huomautan että voisi ottaa vähän rauhallisemmin ettei mikään mene rikki, niin minulle sanotaan lasten kuullen että mitäs olet hommannut hienoja laitteita kotiin missä on lapsia, pojat on poikia ja ne voi mennä rikki. Tämä viestittää pojille hyvin sen että he saavat jatkaa samaan malliin. Tiedostan hyvin että pojat on poikia, mutta kyllä mielestäni aiheesta pitää pystyä sanomaan ja sitä kautta opettamaan lapsia miten saa toimia ja miten ei. Välillä tuntuu ettei minun omaisuuttani muutenkaan kunnioita. Kerran oli rikottu yksi harjoitusmiekkani. Minulle tärkeä reppu oli otettu käyttöön kun oma oli hajonnut ja sitten sekin rikottu. Kallis kaukosäädin meni rikki (ja ostin tilalle uuden, 300€). Tietokonettani en juuri enää käytä, kun se on aina muksujen käytössä. Joskus kun käytänkin, niin saan kuulla että miten näytän esimerkkiä istumalla koneen ääressä (vaikka lapset eivät olisi edes kotona). Internetin ja tv paketin maksan itse, mutta lapset pääasiassa hyödyntää niitä. Työkaluni on usein levällään 12v pojan huoneessa ja muutama välillä katoaakin.
Haluaisin opettaa kaikille lapsille tasapuolisesti kodin perusasioita, mutta puolisoni mielestä on liian tiukka, mikä johtaa suuriin näkemyseroihin ja riitoihin aikuisten kesken. Olemme laatineet yhdessä perheen rajat/säännöt joita pyrin noudattamaan, mutta minun kuulemma pitäisi enemmän joustaa niistä. Säännöt eivät ole mielestäni mitenkään tiukat, vaan ihan perusarvoja noudattavat, esim. ruoka aikaan tullaan kotiin, ei kiroilla tai haukuta toisia, omat sotkut siivotaan jne. Yhteiset säännöt pitäisi auttaa molempia siinä, mihin saa puuttua ja mihin ei, kun puhutaan lasten kasvatuksesta. Pidän saman "kurin" kaikille lapsille tasapuolisesti, riippumatta ovat ne minun vai puolisoni. Puolisoni ei tietenkään näe kuin hänen lapsiin kohdistuvan kurinpidon. Lapset eivät ole pahoja tai ilkeitä luonnostaan, mutta he osaavat kokeilla rajoja mitä saa tehdä ja mitä ei. Ja jos siihen ei aikuinen puutu, jää oppi saamatta.
Kotitöihin lapset eivät aikaisemmin paljoa osallistuneet, mutta loimme yhdessä ns. kannustus järjestelmän että saa viikkorahaa tehtyjen kotitöiden perusteella. Tätä noudatettiin alkuun jonkin aikaa, mutta sitten siitä alettiin joustamaan. Lapset oppivat hyvin nopeasti sen ettei kotitöitä tarvinnut tehdä, vaan viikkorahan sai siitä huolimatta. Usein kun pyytää jotain lasta esim. ulkoiluttamaan koiran, niin vastaus on että on muuta tekemistä kun istuu tietokoneen äärellä facebookissa. Mielestäni viikkorahat maksettaisiin yhteisen sopimuksen perusteella tehdyistä töistä, mutta puolisoni mielestä se on rankaisua jos viikkorahoja karsitaan.
Kesällä ukkosien aikaan vanhin muksuista halusi viettää parvekkeella (sijaitsee aikuisten makuuhuoneen yhteydessä) yön katsomassa ukkosta, mutta en halunnut tähän suostua, kun aamulla oli töihin meno ja en osaa nukkua hyvin jos tiedostan jonkun olevan ikkunan takana parvekkeella. olimme jo muutenkin edellisenä yönä seuranneet ukkosta aamuyöhön asti, joten halusin välillä nukkua hyvät yöunet. Puolisoni kuitenkin suostui lapsen toiveeseen, vaikka olin sitä vastaan, josta syntyi riitaa. Menin sitten alakertaan katsomaan telkkaria, kun ei nukutuksikaan saa ja odotin että vanhin pojista lopettaisi parvekkeella. Vielä kolmen aikaan aamuyöstä se touhuili omiaan parvekkeella, joten jatkoin tv:n katselua alakerrassa. Niinhän siinä sitten kävi että nukahdin jossain vaiheessa tv:n ääreen. Olin käyttäytynyt kuulemma lapsellisesti, kun olin suuttunut ja nukkunut alhaalla.
Monesti tulen aikaisemmin kotiin töistä ja saan ensimmäisenä siivota lapsien sotkut asunnosta, jonka jälkeen alan valmistamaan ruokaa lapsille. Kotiin tullessaan lapset jättävät tavarat mihin parhaiten ne voi pudottaa ja ruoantähteet pöydillä. Jos huomautan asiasta lapsille, niin puolisoni reagoi tähän usein suuttumalla minulle ja syyttämällä että kyttään lapsien tekemisiä. Vaikea minunkin on olla näkemättä, ellen sulkisi täysin silmiäni lapsien teoilta. Mielestäni se ei ole kyttäämistä.
Joskus pojat painivat keskenään olohuoneessa (niin kuin pojat tekevätkin) ja välillä vaarassa on että TV tai kaiuttimet ym. voisivat mennä rikki. Kun huomautan että voisi ottaa vähän rauhallisemmin ettei mikään mene rikki, niin minulle sanotaan lasten kuullen että mitäs olet hommannut hienoja laitteita kotiin missä on lapsia, pojat on poikia ja ne voi mennä rikki. Tämä viestittää pojille hyvin sen että he saavat jatkaa samaan malliin. Tiedostan hyvin että pojat on poikia, mutta kyllä mielestäni aiheesta pitää pystyä sanomaan ja sitä kautta opettamaan lapsia miten saa toimia ja miten ei. Välillä tuntuu ettei minun omaisuuttani muutenkaan kunnioita. Kerran oli rikottu yksi harjoitusmiekkani. Minulle tärkeä reppu oli otettu käyttöön kun oma oli hajonnut ja sitten sekin rikottu. Kallis kaukosäädin meni rikki (ja ostin tilalle uuden, 300€). Tietokonettani en juuri enää käytä, kun se on aina muksujen käytössä. Joskus kun käytänkin, niin saan kuulla että miten näytän esimerkkiä istumalla koneen ääressä (vaikka lapset eivät olisi edes kotona). Internetin ja tv paketin maksan itse, mutta lapset pääasiassa hyödyntää niitä. Työkaluni on usein levällään 12v pojan huoneessa ja muutama välillä katoaakin.
Vastaukset 34
Vanhimmat
jatkuu..
En käy baareissa tai muutenkaan ulkona juuri koskaan. Ehkä noin 1-2 kertaa vuodessa on jotkin firman juhlat tai vastaavat. Kerran olin menossa pikkujouluihin ja puolisollani oli pikkujoulut samana päivänä. Sovittiin alkuun että nähdään kaupungilla firman pikkujoulujen jälkeen. Minulle sanottiin että pitäisi tulla hyvissä ajoin kaupungille (noin kymmenen maissa) ja siitä lähteä sitten kotiin. Oluttakaan ei tarvitse sitten ottaa kuin pari, kun hän oli sopinut jo vierailun seuraavalle päivälle. Sanoin etten halua että minua noin rajoitetaan, josta hän suuttuneena totesi että ei sitten rajoiteta mitään ja hänkin voisi mennä pikkujouluihin panemaan kaikkien kanssa.
Omaa aikaa minulla ei juuri ole, muulloin kun käyn harjoituksissa 2-3 kertaa viikossa. Tämäkin kuulemma rajoittaa parisuhteen aikaa ihan liikaa.
Raha asiat hoidamme 50/50. Eli laitamme yhteiselle tilille saman verran rahaa vuokraan ja ruokaan. Tämä ei usein riitä ja joudun laittamaan ruokaan lisää rahaa, kun minulla on suuremmat tulot. Ruokaostokset pääsääntöisesti teemme yhdessä, mutta niistäkin joskus tulee erimielisyyksiä. Kustannamme puolisoni lapsien välipalat yhteiseltä tilitä, niinäkin viikkoina kun lapset eivät edes ole meillä. Haluaisin rajoitta herkkupäivän yhteen päivään viikossa. Pyrin siihen että lapsilla olisi pääsääntöisesti terveellinen ruokavalio. Esimerkiksi välipaloihin ei mielestäni kuulu vaalea leipä ja kaakao. Tämä onkin mennyt parempaan suuntaan pikkuhiljaa. Muksu viikkoina meillä on viikonloppuisin pääsääntöisesti myös poikien kavereita yökylässä, jolloin myös ruokaa pitää varata enemmän. Kun on synttäreitä, niin pitää järjestää erikseen kaveri synttärit ja normaali synttärit. Lisäksi joskus myös erikseen henkilö(i)lle jotka ei juuri silloin päässeet mukaan. Tähän kuuluu tietenkin myös että herkutellaan.
Jos olen väsynyt ja hiljaisempi, niin saan syytökset siitä että mökötän ja siten aiheutan hänelle mielipahaa. Minun kuulemma pitäisi olla empaattisempi ja ottaa hänet enemmän huomioon. Mutta kuka ottaa sitten minut huomioon?
Puolisoni on mielestäni erittäin hyväuskoinen lapsiaan kohtaan. Tämän ovat myös lapset huomanneet. Jos tullaan kotiin vasta 22-23 maissa, niin selitys siihen löytyy aina ja se uskotaan. Kerran olin etsimässä autolla 12v. poikaa kun ei ollut tullut vielä kotiin 23 maissa ja vanhin poika oli kyydissäni. Vanhin poika sanoi että kyllä sillä 12v pojalla löytyy selitys, kun äiti kuitenkin uskoo sen. Hän sanoi että niin hänkin tekisi siinä asemassa kun äiti uskoo sen kuitenkin. Tätä en puolisolleni voi kuitenkaan sanoa, kun ei hän minua uskoisi. Selityksenähän oli tietenkin että kännykän akku oli loppu ja ei nähnyt kelloa. Usein kun pojat tulevat omia aikojaan kotiin, niin puolisoni toteaa vain heille että hyvä kun tulit kotiin. Lapset osaavat kyllä hyödyntää hyväuskoisuutta hyväkseen ihan siinä missä aikuisetkin, ellei jopa paremmin.
Olen itse hyvin rauhallinen, mutta osaan myös sanoa jos jokin asia ei mielestäni mene oikein. En koskaan toteuta fyysistä kurin pitoa, vaan aina pitäisi asia ratkaista muulla keinoin. En koskaan nauti alkoholia silloin kun lapset ovat meillä. Pyrin keskustelemaan meidän parisuhde/uusioperhe ongelmista rauhallisesti ja objektiivisesti, jolloin olenkin hänen mielestään kylmä ja tunteeton. Jos satun raivostumaan ja korotan ääntäni, niin silloin olen lapsellinen. Kun olen hänen kanssaan keskustellut miten mielestäni tulisi toimia, olen kontrollifriikki ja yritän muuttaa häntä. Haluan hyväksyä hänet sellaisena kun hän on, mutta jos yhdessä asutaan, pitäisi olla myös yhteiset pelisäännöt jota molemmat noudattaa. Jos hän ei itse halua niitä noudattaa, niin antaisi edes minun noudattaa niitä puuttumatta siihen.
Vanhin pojista on erittäin koukussa tietokoneeseen ja nettiin. Viikonloput meneekin usein niin että aamulla kun herää, avataan tietokone, ja siellä ollaan aamuyöhön asti. Välillä tietenkin käydään syömässä. Jos hänelle menee keskustelemaan jotain, niin hän suuttuu kun häiritään. Puolisoni mielestä ei enää voi puuttua 14v pojan tekemisiin juuri, joten asian annetaan olla. On vain itselle vaikea katsoa miten nuori tuhoaa itseään hitaasti riippuvuuteensa.
Olemme käyneet yhdessä parisuhdeterapiassa ja välillä tuntuu että siitä on ollut apua ja välillä taas ettei. Rakastan edelleen häntä, mutta mietin usein että missä menee suvaitsevaisuuteni raja. Ei olisi myöskään helppoa lapsille rikkoa uusioperhe kuviota, kun tulevat keskenään toimeen ja jopa minun kanssa hyvin toimeen, vaikka puolisoni mielestä olenkin ankara tiukkapipo. Jaoin tässä vähän omia kokemuksia uusioperhe haasteista.
Tollo!
Ei tuossa mikään terapia auta.
Anna akalle kenkää!
Eä, kun aloittaja kasvakoon miehenä ja ihmisenä sekä pistäköön eukkonsa kuriin ja ojennukseen. Lapsissa tuskin on varsinaista vikaa, pääsevät vaan luistamaan sen naisen takia.
Mutta se terapia on silkkaa paskaa tässä tapauksessa.
Olet erittäin fiksun oloinen mies! Sinun ajatuksesi erilaisesi asioista ovat todella hyviä. Teidän ongelmanne eivät ole lapset, vaan teidän parisuhteenne. Teidän pitää laatia perheelle YHTEISET SÄÄNNÖT, joita kummatkin noudatatte. Jos vaimosi ja sinä vedätte eri linjaa, niin hommastahan ei tule mitään.. kuten oletkin jo huomannut. Vaimosi tulee myös vahvistaa sinun auktoriteettisi pojille. Vaimosi (etkä myöskään sinä) ei saa koskaan arvostella sinun toimintaasi lasten kuullen!! Jos jotain huomautettavaa on, niin siitä puhutaan kahden kesken.
Vaimollasi on syystä tai toisesta jotain katkeruutta sinua kohtaan.. voisiko hänen ongelmansa johtua hänen aiemmasta suhteestaan? Usein aiemman suhteen käsittelemättömät asiat heijastuu uuteen suhteeseen. Jos aiemmassa suhteessa on ollut suhteessa, jossa on tullut huonosti kohdelluksi, niin seuraavassa suhteessa sitä voidaan kostaa uudelle osapuolelle, joka ei ole millään tavalla syyllinen asiaan.
Sinun kohdellaan kaltoin sinun omassa kodissasi. Sinun ei pidä missään tapauksessa hyväksyä tuollaisia asioita, että vaimosi poika katselee ukkosta parvekkeella aamuyöhön asti ja sinä et saa sen takia nukuttua. Sinun ei tarvitse hyväksyä, että olet perheen palvelija, korjaat isojen lasten sotkuja, teet heille ruokaa ja muita palveluksia.. ja vastalahjaksi saat epäkunnioittavaa ja ylimielistä käytöstä. Sinun vaimosi toimii väärin sinua kohtaan kumoamalla sinun määräyksesi ja heikentämällä sinun asemaasi perheessä.
Mies sinun täytyy ottaa ASEMASI JA VOIMASI TAKAISIN!! Olet liian kiltti ja alistuvainen, et voi jatkaa samalla tavalla! Sinun täytyy ottaa nyt kova linja. Tilanteen täytyy muuttua tai otat eron! Tilanne muuttuu, kun luotte perheelle yhteiset säännöt, joita kaikki noudattavat (ei esim viikkorahaa, jos kotitöitä ei ole tehty!). Sinä kerrot vaimollesi miltä kaikki tämä sinusta tuntuu. Kerrot, että rakastat häntä, mutta et ole onnellinen tämmöisessä tilanteessa. Jos vaimosi ei halua tehdä riittäviä toimia muuttaakseen tilannetta, niin hän ei silloin oikeasti sinua rakasta, vaan sinä olet hänelle pelkkä hyödyke. Silloin sinun tehtäväksesi tulee ottaa ero hänestä!! Ei sinun tarvitse sietää tuollaista perhe-elämää. Sinä itse määrittelet, että millaisessa perheessä haluat elää. Sinulla on selkeästi mitä haluat, joten toimi sen mukaan. Nouse mies omaan voimaasi, niin elämäsi tulee muuttumaan. Vaimosi ei ole maailman ainoa nainen.. moni nainen ottaisi mielellään sinun kaltaisen miehen.
Painu kaljalle äläkä stressaa siellä ne sunkin paineet menee...toisten muksuista vielä...hamekangas tommoselle pitäis hommaa!
"isukkia" vielä leikitkin kun niillähän on se ISÄ!
Huh huh...Miksi sinä kidutat itseäsi elämällä tuollaista elämää?
Puolisosi on saanut sinusta maksumiehen mukuloilleen, kuskaajan ja ruuanlaittajan. Ihan selvästi sinä olet hänelle vain hyödyke, jolla ei ole mitään asiaa puuttua kasvatukseen. Sinun pitäisi vain sulkea silmäsi ja mukisematta niellä kaikki.
Eipä ole muuten ensimmäinen kerta, jossa kuulen yh-äidin tehneen näin...Lapsia on liuta, sitten hommataan itselle se leikkikaveri ja lapsille isäpuoli, joka mielellään saisi tienata kyseistä yh-äippää enemmän. Lapset ovat pyhä alue, heitä tai vanhemman kasvatustapoja ei saa kyseenalaistaa.
Sinuna lähtisin...
Lopeta se siivoaminen jas eruuan tekeminen ja jos tulee sanomista niin kerrot että tehkääpä itse ruokanne kun ette viitti noudattaan yhteisiä sääntjä niin en tee ruokaakan että se siitä. hanki harratus itsellesi niin ei tartte joka ilta olla kotona lasten kanssa ja lapset kanssa harratuskiin niin tulee rauha taloon.
Lopeta kaikki hommat kuukaudeksi,huolehdit vaan itsestäs ja omasta lapsesta.Rahaa laitat sen verran tilille kuin on todelliset menot.Et puutu mihinkään,kiristelet vaan hampaitas tai lähdet baariin, lenkille tms:) Jos ei mitään muutosta parempaan tule niin se on sit siinä.Ite lähdin pois kun en enää jaksanut.Keskimäärin yh:n kanssa yhteenmeneminen ja kaiken sovittamien on tuhoon tuomittu juttu.
Tässä se taas tuli, uudet naiset ne vaan etsii kotimiestä, joka hoitaa lapset ja jolla on auto, sekä kuskaa ja kuljettaa, ja maksaa laskut, ostaa ruuat ja naiselle antaa rahaa jotta pääsee kaljalle ja shoppaileen.
Juuri näin se menee.
Miehet on niin manipuloitavissa.
Nimenomaan, ei mikään yllätys. Olen täysin samaa mieltä!
Sellaisia ne eronneet yh-äidit ja ex-vaimot ovat. Kun ovat menettäneet miehensä, niin pitää saada joku kustantamaan heidän elämisensä, lämmittämään petiä ja kuskaamaan lapsia harrastuksiin, kun ei itse jaksa. Siitähän tässäkin on kyse. Oma ukko on lähtenyt kävelemään, ja heti pitää hommata itselle uusmiekkonen ja lapsille isäpuoli.
Ja miehet tosiaan ovat manipuloitavissa. Alkavat hyysäämään toisten kakaroita ja sitten surkuttelevat, kun heitä käytetään hyväksi. Ei kannata yhdenkään miehen tällä planeetalla retkahtaa eronneeseen äitiin. He tuppaavat olemaan melkoisen ahneita ja katkeria nalkuttajia, siksi heidän ex-miehensä ovatkin alunperin lähteneet kävelemään.
"Tässä se taas tuli, uudet naiset ne vaan etsii kotimiestä, joka hoitaa lapset ja jolla on auto, sekä kuskaa ja kuljettaa, ja maksaa laskut, ostaa ruuat ja naiselle antaa rahaa jotta pääsee kaljalle ja shoppaileen."
Ja tämäkin uusi nainen on jonkun ex-vaimo, se ylivertainen ÄITI. Etkös sinä puolustakkaan kaikkia näitä eroperheiden äitejä ja lapsia??
Nyt taisi "Lissu" puhua itsensä niin sanotusti pussiin.
Miksi pidät kalusi joka paikassa, eikö niille ole lukollista kaappia? Älä muita siitä syytä.
Ota simpsakka siivooja, hommat hoituu nopeesti, miksi alistut kaikkeen. Miksei tämä uusi vaimo siivoo? Siksihän olet hänet ottanut että koti pysyy siistinä.
Mielestäni et pidä liikaa kuria, vaan sinulla on ihan järkevät rajat lapsille. Itse olisin sen sällin kantanut kylläkin jo korvista pois sieltä parvekkeelta ja viimeistään klo 23:00! Sehän oli ihan pelkkää kiusantekoa! Olisit laittanut pihalle katsomaan sitä ukonilmaa ja ottanut vielä avaimetkin pois, niin olisi saanut katsella aamuun asti
Taas näitä omavastauksia. Itse kysyy, itse vastaa. Ainakin saa vastauksia joista tykkää... mielenkiintoinen yhdistelmä, sairasta ehkä...?
Ei ollut minun avaukseni. Miksi heittelet moisia arvauksia? Olet vainoharhainen ja siten itse sairas.
Ole mies ja pidä kiinni sovituista säännöistä. Komenna rauhassa poikia siivoamaan jälkensä. Jos puolisisosi ihmettelee, sano että sama kuri on kaikille. Tästä sovitittiin hänen kanssaan.
Jos et pidä kuria nyt, vaikeuksia tulee kun pojat ovat kasvavat.
Helpoimmalta tuntuva vaihtoehto: Oma muksu kainaloon ja nosta kytkinta kiireesti, lapsista tulee pahoja jos heille annetaan mahdollisuus siihen... mahdollisuutesi vaikuttaa enää tuossa vaiheessa ovat vaikeat...
Haluat auttaa, hyvä! Olet vakavan pohdinnan edessä miten oikeasti autat, olethan itsekin kriisissä. Tämän päivän kasvatuskulttuurissa ei ole enää "Ole mies" kasvattajaa... on vain päivästä toiseen selviytyjiä jotka kamppailevat yhteiskunnallisen ongelman kanssa... muista ettet ole yksin, meitä on laumoittain... paras neuvonantajasi olet Sinä ja oma lapsesi. Aina lähtiessäsi jonkun pompoteltavaksi kiertotie jatkuu ja lapset kärsivät. Olet uskaltanut laittaa itsesi likoon täysillä, ethän nyt anna periksi vaan etsit Sinulle ja perheellesi kuuluvan polun... lapset ansaitsevat ja tarvitsevat parasta mahdollista, eivät orjaa, räsymattoa, pahoinpitelijää tai solvaajaa vaan rakastavan kasvattajan joka uskaltaa kasvaa ihmisenä heidän kanssaan, Sinut.
Jos olisin aloittaja panisin pöytään kovan kovaa vastaan. Pitäisin vain kuria juuri niinkuin haluan. Jos muija natkuttaa ja haukkuu, pane sekin kuriin. Sieltä äidiltään ne pojatkin on sen haukkumisen ja laiskottelun mallin saaneet.
Ja niin totta tuokin, että sinut on otettu vain maksumieheksi ja autokuskiksi ja petikaveriksi. Toivottavasti edes se petiosuus toimii sinua tyydyttävästi... ethän tuosta suhteesta mitään iloa muuten saa.
Ja jos ei kurinpito miellytä, sano naiselle moro! Sinä pärjäät lapsesi kanssa taloudellisesti ja muutenkin kahdestaan mainiosti. Sinun ei tarvi tuollaiseen alistua.
Itsellä tilanne toisin päin. Lapsettomana joudun katsella yh-iskää jolla ei ole ollut mitään käsitystä rajojen vetämisestä ja kolme tytärtä joilla ei kuria ei rajoja ollut kun tänne muutin. Ja kyllä olisin silloin paljon mieluummin muuttanut omaan asuntoon lähemmäs kuin tähän hemmetin isoon huusholliin piiaksi ja palvelijaksi. Yksin asuessani rahani edes olisivat riittäneet johonkin. Nimittäin maksan kaikki ruuat. 5 syö melko paljon enemmän kuin 1.
Ja isukki esim. nytkin ilmoittamatta minulle mitään meni tyttöjen kanssa ulos syömään keskenään. Jos minä herraisä sentään tekisin niin, että yksin ilmoittamatta kellekkään lähtisin ulos syömään ja jättäisin ruuan ostamatta ja laittamatta kaikille, kyllä uhkailtaisiin erolla ja natkutettaisiin kuinka en arvosta tätä ihanaa perhettä jonka olen saanut. Juupa juu. Täällä siivoan kusta lattialta, kihomatoja, räkää pöydältä jne. Kaikkea tätä ihanuutta vailla olisin jos yksin asuisin. Voi minua raukkaa. Kiitollinen saan kuulemma olla.
Empä tiedä kuinka kauan viittin kattella. Mutta kuria kakaroille aloin pitää. Toisten hakkaamisen, repimisen ja potkimisen sain loppumaan. Tottakai mulle asiasta tuli erittäin negatiivista palautetta, mutta kävin keskustelemassa ammatti-ihmisen kanssa ja sain sieltä tukea. Ja nyt mies on myöntänyt oman virheensä liian välinpitämättömänä ja itsekeskeisenä ihmisenä. Ei ole välittänyt ja huolehtinut kakaroistaan kuten olisi pitänyt.
Mutta tätä tämä on. Jatkuvaa riitelyä ja toisten dissaamista. Kosittukin minua on, mutta en todellakaan ole niin hullu, että tähän sekopää helvet'''n itseni sitoisin juridisesti. Ei kiitos.
Että aloittajalle tsemppiä ja kehitä itselles munat, et voi mitään menettääkään. Nainen on sinusta riippuvaisempi kuin sinä hänestä.
Minkä ikäinen olet? Oletko varma, että haluat katsella tuollaista kodissasi? Olisiko parempi vaihtoehto etsiä puoliso, jolla ei ole lapsia? Itse kokeilin uusioperhekuviota lapsettomana puolisen vuotta. Lopputuloksena lähdin, olen löytänyt sittemmin onnen ihanasta lapsettomasta miehestä, jonka kanssa voimme matkustella milloin haluamme. Kotimme on täynnä rauhaa ja rakkautta. Jos olisin jäänyt uusioperhekuvioon, olisin rikkonut itseni täysin ja luovuttanut elämäni sellaiseen johon se ei ole tarkoitettu. Mielestäni lapsen vanhemman tulee maksaa lasten kulut, ei puolison, joka ei ole lapsille mitään sukua. Mies laittaa taloustilille lasten ja itsensä kulut, sinä omasi. Ei sinun tarvitse passata lapsia. Mies hoitaa lapset ja siivoaa jäljet, hänen jälkeläisiäänhän lapset ovatkin.
Niinhän tässä lopulta kävi että päätimme muuttaa erilleen. Puolisoni itse ehdotti eroa kun kävimme läpi meidän ongelmia. Näin hän on tehnyt jo useamman kerran riitojen yhteydessä, mutta tällä kertaa laitan sen käytäntöön. Selkeästi jo katuu eroa, mutta itselläni ei enää voimat riitä, vaan katson parhaaksi erota.
Yritämme erota ystävinä, jotta muksut voisivat vielä tarvittaessa nähdä toisiaan. Saa nähdä miten se onnistuu, mutta näin olisi tarkoitus. Nyt tuntuu vain siltä että tarvitsee aikaa itselleen ja eroprosessin läpi käymiseen.
Onnea järkipäätöksestä! Joku saa sinusta arvoisensa rakkaan, joku hyväsydäminen nainen. Älä enää eks-avovaimon seireenilauluun suostu, etsi joku vähemmän narsistinen. Sen olet omalle lapselle ja itsellesi velkaa.
Joo eihän niissä miehissä koskaan mitään vikaa ookkaan, ainahan kaikki syy löytyy ex vaimosta ja lapsista.....
On ne miehet niin ihania ja virheettömiä ihmisiä.. kyllä.
Niin, ethän sinä muuten vain ole exä, jottain vikkaa sitä sussakin on, kun exäksi joudut......
Todellakin jouluin, kun perheenrikoja vei lastemme isän ja halusi jättää meidän lapset isättömiksi. Onneksi siitä on aikaa, joten lapset ovat nyt hylänneet isän.
Se on paras lahja lapsilta minulle, sitä jaksamme aina nauraa.
No onhan sussa vikkaa, olet velliper-se, mitäs päästit välliin, ja vielä naurat, kun lapset jäi ilman isää, on sussa vikkaa oikeen paljon, kun saat lapsetkin nauraan vaikka isättömiksi jäivät ,SAIRASTA.
huvittavaa että sinä lissumies vastailet itsellesi
Koska sinulla avaaja on vain yksi lapsi ja ikää suht sopivasti, sinulle löytyy kylllä ottajia.
MUTTA olepa nyt kärsivällinen, ennenkuin ryhdyt uuteen suhteeseen. Elä lapsesi kanssa riittävän kauan kahdestaan, äläkä heti muuta yhteen jonkun yyhoon kanssa. Seurustele harkitusti ja pitkään, etsi kunnes löydät oikean ja sittenkin vielä harkitset sitä yhteenmuuttoa. Hiljaa hyvä tulee.
Onnea aloittajalle..itse olen suurinpiirtein samassa jamassa. Järki käskee häipymään, muttei saa sitä tehdyksi. Tsemppiä sulle ja lapsellesi. T; isäpuoli 71.
Kyllähän tuo 12-vuotias pitää saada kuriin ja tulemaan kotiin ajoissa, mutta muuten suurin ongelma on varmaan ollut se, että pari vanhinta poikaa alkaa olla murrosiässä ja aloittajan lapsi on vasta 6v. Aloittajalla ei ole vielä valmiuksia kohdata murrosikäisen kiukuttelua ja oikuttelua. Jos murrosikäistä yrittää yhtä äkkiä vaatia kovin tiukkaan kuriin, tilanne vaan yleensä pahenee. Teinien kanssa kannattaa pitää kiinni perusturvallisuuteen vaikuttavista säännöistä, mutta antaa muuten vähän enemmän löysää. Kun ikää tulee, vastuita voi antaa lisää ja vaatimuksia tiukentaa. Kyllä lapsi oppii perusjutut ja noudataa niitä itsekin aikuisena, vaikka se ei teininä onnistukaan.
Ei teini-ikä ole mikään veruke käyttäytyä miten haluaa. Kenenkään ei tarvitse suvaita teiniltä käytöstä mitä ei suvaitsisi myöskään toiselta aikuiselta. Perheessä pitää olla perusturvallista kaikkien olla, eikä teinitkään saa käytöksellään sitä rikkoa tai sitten on mennyt kasvatuksessa jotain pahasti pieleen.
Varmasti se on mennyt pieleen kun vanhemmat erosi ja toinen otti liian pian uuden ihmisen, joka estää ja hankaloittaa sitä elämää.
Lapsi kasvaa siihen, että pulison voi vaihtaa koska vaan, keneen vaan, ja taas alkaa elämään jotain kulissia. Lapset oppivat ettei oikeaa perhettä enää ole ja kenestäkään ei tarvi välittää ja kaikkki syyt voi vierittää lasten niskaan. AIkuiset on aina oikeessa ja lapsi aina väärässä.
Kuka tässä lapsia syyttää? Jos sanotaan että vika on kasvatuksessa ja kasvatuksesta vastuu on vanhemmilla, niin eikö silloin syytetä aikuisia? Usein tehdään se virhe että eron jälkeen aletaan miellyttämään lapsia ja hyväksytään käytös kun käytös. Kun vanhemmat pyrkivät miellyttämään lastaan siten, että eivät koskaan vaadi tältä mitään tai rajoita hänen tekemisiään tai osoita hänelle selkeästi minkälainen käytös on eri tilanteissa suotavaa tai epäsuotavaa, he tekevät lapselleen karhunpalveluksen. Lapsi ei opi yhteiselämän pelisääntöjä: hän ei tiedä kuinka käyttäytyä sopivalla tavalla, ei pysty odottamaan haluamaansa, jakamaan omastaan, ei opi ponnistelemaan tai kohtaamaan pettymyksiä.
Ei ole ihme että nykyisin nähdään kouluissa niin paljon narsistisia itsekkäitä teinejä, kun kotonakin kaikki sallitaan.
Minulla on ikää sen verran, että sitä on tarpeeksi. Mies on nuorempi ja selvästi käy läpi jotain 30-kriisiä. Hän myös yrittää hyvitellä viikonloppuisin lapsilleen niitten äidin huonoa talouden pitoa, kasvatusta ja huolenpitoa. Ja mies myös katsoo oikeudekseen määrätä minut huolehtimaan ja olemaan samaa mieltä.
Se miksi jaksan tätä katsella, on lapset. Ne ovat isommat siis, itse sanoneet, että isä on muuttunut minun tuloni jälkeen kiltimmäksi. On enemmän kotona eikä huuda ja räyhää yhtä paljon. Pitävät myöskin siitä, että minä en käy käsiksi kuten isä ja äiti. Pitävät kuulemma siitäkin, että asetan ja pidän selkeät rajat. Luottamuksellisesti lapset tukeutuvat minuun ennemmin kuin isäänsä. Pienin oirehtii erittäin voimakkaasti äitinsä uusioperheen muodostusta. Siinä pirukassa tapahtuu... alkoa ja mielenterveysongelmia.
Lisäksi mies on kateellinen ja tuntee itsensä riittämättömäksi ja epäonnistuneeksi kun osaan tehdä monet asiat lasten hyväksi paremmin kuin hän. Mullahan tätä lapsikokemusta on reilu vuosi ja hänellä toistakymmentä. Esim. nukkumaan meno. Olen ottanut käytännön klo 8.45. Sanon lapsille, että koneet ja tv kiinni. Iltapalalla, hammaspesulle ja maata. Hyvin ystävällisesti aina. Tätä seuraa välittömästi se, että otan kaukosäätimen käteeni sammuttaakseni tv:n. Tässä vaiheessa pennut juoksevat jääkaapille ihan tyytyväisinä kun joku heistä huolehtii. Isä laittaa iltapalan ja huolehtii syömisen. Siinä on niin paljon ongelmia välillä etten rättiväsyneenä ja pitkäaikaissairaana jaksa sietää sitä kiukuttelua. Tästä huolehdin lapset hammaspesulle, yökkärit päälle ja peitto korville. Hiljaista on klo 9.15 viimeistään. Perustelut tälle. Näin lapsia aletaan ohjailla petiin ennen lopullista väsymistä ja kiukkua. Uni tulee rauhallisemmalle helpommin. Tässä lapset ovat myös oppineet omatoimisuutta. Tulevat minulta kysymään klo 8.30 joskus jo 8, että joko saa iltapalaa ja mennä nukkumaan?
Isän versio samasta. 9.30 - 22.30 se menee silittelemään kiukuttelevia lapsia ja kyselee lempeästi pitäiskö mennä nukkumaan? Vartti siitä ja lapset edelleen jatkaa pelaamista jne. Taas mennän hellästi ehdottelemaan. Lasten väsymys ja kiukku ja nälkä alkaa olla huipussa. Kärsitmättömyys alkaa saada kaikilla valtaa. Itseäkin väsytttää. Lopulta panen toosat kiinni sanomatta mitään. Isä tiuskahtelee kuinka olen öykkäri ja liian tiukka. Kakarat rääkyen vetelehtivät pöytään. Nuorin saa iltapalansa ja nuokkuu ja ulisee sen ääressä. Siitä sitten keskenään tapellen hammaspesulle ja itku jatkuu. Nukahtavat joskus n. puolen tunnin päästä sänkyihinsä kun rauhoittuvat. Isä sättii ja itkettää mun yön, kun olen niin kamala öykkäri, että saan lapset tolaltaan ja itkemään. Totuushan on se, että isä antaa niitten itse päättää asian, johon ei resurssit riitä.
Omat säännöt on seuraavat joita olen lapsille laittanut. Ei väkivaltaa. Kaikki ovat samanarvoisia. Ei haukkumista. Sisällä ei huudeta. Ei juosta eikä riehuta (ettei tule vahinkoja). Ei varasteta. Raivarit omaan huoneeseeen, kiitos. Sitä syödään mitä eteen laitetaan (tavalliset perusappeet). Muistakaa kiittää. Järkevä ja tarpeellinen pukeutuminen. Tavarat paikoilleen. Omat jäljet siivotaan. Omat huoneet kukin pitää oman ikänsä puitteissa niin siistinä kuin osaa.
Isälle nämä teoriassa kaikki alkuun sopivat ja kiitteli oikein kuinka järkeviä ja hyviä ajatuksia mulla on. Mutta nyt. Kun ei ole sitä voimaa ja tahtoa pitää kiinni näistä. Siis miehellä. Aina joustetaan. Aina hyvitellään kun joku alkaa testata. Ja mut haukutaan öykkäriksi ja lasten vihaajaksi kun nämä säännöt on sellaisia mistä pidän kiinni enkä keskustele kiukkuisten lasten kanssa. Musta en vaadi mitään kohtuuttomia yli 10-vuotiailta.
Mun komentaminenkin on sitä, että pyydän kerran nätisti. Muistutan 3-4 kertaa. Sitten jo ärähdän, että mikä vaivaa kun ei tapahdu? Nyt heti. Tästä mies sanoo, että mulla on lyhyt pinna (aikaa saattaa tähän komenteluun ja odotteluun mennä 15-30 min) ja pelkää, että alan hakata lapsia. Yleensä mulla menee pasmat ihan sekaisin. Sillä en todellakaan mitään sellaista tee ikinä. En ikinä.
Onko joku isän kanssa samoilla linjoilla? Vai minun? Kumman tapa on oikea ja lapsille parempi.
Ammattilaiset ja mun ystävät joilla on jopa 5 - 7 lapsesisia ussperheitä, sanoo, että mä oon oikeessa ja mies lapsellinen kyttääjä. Ja asiaton räyhääjä ja törkeä haukkuja. Kukaan näistä ei sietäisi mieheltään tämmöistä.
Meinaan nimittäin näyttää tuolle isukille mitä tänne vastataan.
Ainut mikä tässä välirikossa tulee harmittamaan on tuo lasten kohtalo. Niitten samojen, mistä niitten isä väittää etten välitä lainkaan. Samojen joita se väittää mun vihaavan. Kun ne luottaa muhun. Uskoo ja on nähneet sen, että huolehdin niitten tarpeista paremmin kuin isä. Niitten maailma murtuu kun välit katkeaa. Mies on jo lasten aikana räyhännyt, että sua ei täällä sitten kukaan kaipaa ja muistele. Aivan törkeetä. Kun totuus tulee olemaan se, että heti kun niitten tulee nälkä ja vilu ja on ensimmäinen murhe, mä oonkin poissa.
Kasvatusneuvola on myös eripuraisia uusperheitä varten. Jos ei kotona saada puhuttua asioita kuntoon keskenään, niin ulkopuolinen asiantuntija erotuomarina on hyödyllinen.
Kolmen äitinä ihailen rationaalista, pitkäjänteistä otettasi asioihin. Miehet joskus ovat kuin yksi ylimääräinen lapsi, esim. hän saattaa olla sinulle mustasukkainen lasten huomiosta ja rakkaudesta. Liika pehmoilu ja kyvyttömyys itse pitää yhdessä sovitut pelisäännöt ja rajat joka armas ilta, siinäpä pulmaa nyky-isille, joillekin äideillekin.
Auttaa jos mukailet mahdollisimman hyvin Supernanny-Jon metodeja. Yhteiset säännöt (koko perheen yhteisessä kokouksessa sovitut) kirjallisina esillä, ja jokainen sitoutuu niitä noudattamaan. Erityisesti teille kahdelle vielä sääntö, että lasten kuullen ei saa toista solvata, jos suuttuu niin tulee mennä hakkaamaan kuntonyrkkeilysäkkiä kymmeneksi minuutiksi.