Miten saisi mieheni käsittämään, että olen todella sairas. Siis masentunut, tosi masentunut. Olen tehnyt liikaa töitä ja kolme viikkoa sitten tuli mitta täyteen. Olen tänä aikana ottanut kaksi kertaa alkoa ja pillereitä. Tarkoitukseni ei vissiin ollut tappaa itteeni vaan haluni nukkua ja nukkua pois pahat ajatukset mielestäni. Sain työterveyslääkäriltä kuukauden saikun.
Mieheni ei ole kysynyt ollenkaan vointiani koko aikana. Joskus hän tulee niin pahalla päällä töistä, että masennun entistä enemmän.
Tällä hetkellä en oikein uskalla mennä ulos ihmisten pariin, mulla on pelkotiloja ja kaikkein suurimpana itsetunnon menetys ja häpeä. Lisäksi työkännykkä soi koko ajan päässäni, myös öisin herään siihen ääneen, vaikka olenkin sulkenut kännykän. Olisin niin kiitollinen, jos voisimme puhua keskenään miltä meistä kummastakin tuntuu. Kohta palkkani putoaa lähes 600/kk (siis nettona). En uskalla tästäkään mainita miehelleni.
Olemme olleet aviossa 15 vuotta ja koko aikana mieheni ei puhu tunteistaan. Lisäksi hän on impotentti, ollut jo viisi vuotta. Mutta olen yrittänyt elää asian kanssa, niin että unohdan koko seksielämän.
Olen käynyt työterveyslääkärin, työterveyspsykologin ja psykiatrin vastaanotolla ja ensi viikolla on psykoterapeutti.
Jotenkin mua ahdistaa tämä tilanne niin paljon, että kun olen yksin kotona ajattelen itsemurhaa. Silloin en olisi kenenkään vaivoina.
Mieheni ei ole kysynyt ollenkaan vointiani koko aikana. Joskus hän tulee niin pahalla päällä töistä, että masennun entistä enemmän.
Tällä hetkellä en oikein uskalla mennä ulos ihmisten pariin, mulla on pelkotiloja ja kaikkein suurimpana itsetunnon menetys ja häpeä. Lisäksi työkännykkä soi koko ajan päässäni, myös öisin herään siihen ääneen, vaikka olenkin sulkenut kännykän. Olisin niin kiitollinen, jos voisimme puhua keskenään miltä meistä kummastakin tuntuu. Kohta palkkani putoaa lähes 600/kk (siis nettona). En uskalla tästäkään mainita miehelleni.
Olemme olleet aviossa 15 vuotta ja koko aikana mieheni ei puhu tunteistaan. Lisäksi hän on impotentti, ollut jo viisi vuotta. Mutta olen yrittänyt elää asian kanssa, niin että unohdan koko seksielämän.
Olen käynyt työterveyslääkärin, työterveyspsykologin ja psykiatrin vastaanotolla ja ensi viikolla on psykoterapeutti.
Jotenkin mua ahdistaa tämä tilanne niin paljon, että kun olen yksin kotona ajattelen itsemurhaa. Silloin en olisi kenenkään vaivoina.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voimia sinulle! Hyvä, että sinulla on hoitokontakti. Kerrothan terapeutillesi/psykiatrille myös itsetuhoisista ajatuksistasi.
Ikävää, että myös parisuhteesi on jännitteinen ja aiheuttaa sinulle ylimääräistä stressiä.
On vaikea sanoa, miten miehesi voisi paremmin ymmärtää tilannettasi. Koska hän ei ilmaise tunteitaan, on mahdollista, että hän on tietoinen huonosta olostasi, mutta ei omien ongelmiensa ja rajoitteidensa takia tiedä, miten lähestyä asiaa. Hän ei ehkä osaa lohduttaa ja voi olla hämillään asiasta.
Monilla ihmisillä on rajoitetut ja usein myös virheelliset käsitykset mielenterveyden ongelmista. Jotkut on kasvatettu liian "vahvoiksi" - heille on opetettu, että tunteiden näyttäminen on heikkoutta ja masentuminen nähdään myös sellaisena. Usein jos ihminen ei ole itse kokenut masennusta, hänen voi olla vaikea sitä kunnolla käsittää.
Ex-puolisoni yritti toisaalta tukea minua, mutta toisina hetkinä tuntui, että hän käytti masennustani aseena minua vastaan. Hän nimitteli minua mm. mielisairaaksi. Sellaista on raskasta kuunnella.
Voisitko kirjoittaa puolisollesi vaikka kirjeen, jos puhuminen tuntuu vaikealta?
Itse olen vielä nuori ihminen ja koko ikäni olen ollut työtön koska pelkään muita ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita. Voitte vain kuvitella minkälaista tuskaa koko minun elämäni on ollut. Tunnen suurta häpeää omasta tilanteestani enkä tiedä mitä kertoa ihmisille jotka kyselee minun elämästäni. Melkein joka päivä ahdistaa niin että tekisi mieli alkaa joko raivota, itkeä tai hajottaa paikkoja. Vihaan muita ihmisiä ja vihaan myös itseäni.
Väkisin on vaikea saattaa toiseen empattisuutta: se on sama kuin yrittää nostaa itseään tukasta ylös tai sanoa masentuneelle: ota itseäs niskasta kiinni.
Sinun pitää nyt vain keskittyä itsesi hoitoon ja hakea apua. Miestä et voi muuttaa. On vain hyväksyttävä tilanne ja yritettävä tehdä se minkä itse pystyy oman hyvinvointinsa eteen.
Olisko sinulla joku ystävä tai omainen jolle voisit vihajaista väsymyksestäsi.
Olen niin ahdistunut, etten uskalla edes ystäviä kohdata. Vaatii paljon, että lähden ulos täältä.Tai että hyväksyn jonkun käyvän täällä. Hoidan kodin, ettei tule sanomista siitä että vain makaan täällä.Joskus on tosi vaikeeta edes nousta ylös sängystä ja mennä suihkuun. Minä - joka olen aina huolehtinut itsestäni, siis ulkoisesti.
En voi hyväksyä sitä, että ihmiset sanovat "ota niskasta kiinni ittees ja lähde lenkille, kyllä se siitä". Voi miten ihmiset ovat tietämättömiä.
Olen kohta 58-vuotias enkä voi enää saada toista työpaikkaa, eläkkeellekkään ei pääse.
Voimia sinulle, olisiko osastohoito nyt paikallaan?
Miksi muuten jatkat tuollaisessa avioliitossa??
Miksi? Kai mä vaan silti rakastan tuota miestä. Olen ollut sinnikäs työnarkomaani, siinä parisuhteemme salaisuus, joka on koitunut kuitenkin mieleni romahtamiseen. Ai osastohoitoon en voi mennä, häpeän muutenkin sairauttani.
Masennus on kuitenkin viesti ihmiselle, että nyt on muutoksen paikka. Jos on liiaksi suorituskeskeinen niin lopulla pää tulee vetävän käteen. Ei väsymistä tarvitse hävetä ja on viisasta etsiä apua. Oikeastaan se onkin tosi vahvuutta.
Uskomatonta, mitä ihmiset nimittää rakkaudeksi. Minulle opetettiin jo lapsena, että jos on paha olla, vaikka oman osuutensa on hyvin tehnyt, pitää kyetä tkemään ratkaisu.
- Tässä tapauksessa on ensin myönnettävä, että ei toimi. Sitten mentävä ja taakseen ei katsota, ettei kurja minuus petä päättävää osaa ja ohjaa takaisin tuollaiseen suhteeseen. No... alko ei murheita ainakaan vähennä. Ja jos tuo 55 on ikäsi tai syntymävuotesi, hormonit heijaa ja voi olla että tyytymättömyys tekee miehestäsi "syyllisen". Kuka jaksaa olla 15 vuotta puhumatta, jollei sitten se työhön pakeneminen olekin ollut oire koko ajan.. Terapiaan ja mieluusti perhe-ti pariterapiaan, että miehesikin saa mahdollisuuden. Tuskin elämä hänelläkään kovin herkkua on rinnallasi ollut, jos työ on ajanut kaiken edelle.
Ja täällä kerrot vain pintaa, ihan kuin itselläsi ei olisi osuutta tai arpaa elämäntilanteeseenne. Se on kuule rouva kahden kauppa tuo parisuhde, jossa toinen hioo toistaan... Tai sitten murtaa syyttelemällä ja pakenemlla työhön ym. Että peili ensin käteen...