Kiertely alkoi

Itse ei kyetty. Palkattiin konsulti. Konsulti sai toimeksiannon tehtyä.
600 ihmistä ja vuoden loppuun mennessä. Eihän tuo kouvolassa,
heti otettiin vuosi lisää. Mihin vielä venyykään.

Johtoporrasta ei vähennetä. Työmuurahaiset lähtee jo pomot ettii alihankintafirmoista tekijät. Osa niistä on pomojen omistuksessa että rahaa palaa.

Kouvola pitäisi lopettaa.
9112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tällaistahan täällä on tämä perheiden hallinnoima touhu.

Äänestä

Kun keskustan ukot on 60 vuotta pedannut omat juntit merkitäviin virkoihin niin siinä ei auta kuin atomipommi.

Kaikki vartui että suoja-aika loppuu ja asiat järkiintyy. Eikös mitä, heti vuos aikaa lisää ja hirveä selitys että täytyykin "muualta" järkeistää

Aika kivasti. Eniten porukkaa 6600 ihmistä. Paljon alihankintaa ja henkilökuntapula vanhusten hoidossa, terveyspalveluissa. Porukasta huolimatta joka ainut paikka jonotusta

Äänestä

Onkos tuo puheenjohtaja Larikka jo ehtinyt kertomaan miten SUOratamo sästää 13 miljoonaa. Perustuuko koko juttu siihen että 100 paikkaa vähemmän ja henkilökunta rajataan että puolet sairaista jää kotia tai menevät Kotkaan.

Äänestä
  • Sellainen lienee ajatus ollut. Joku sanoi että seinät hoitaa.

    Kotka on asukkaiden turva. Toki hekin laskuttaa mutta niinhän sitä pitää palveluista tehdäkkin.

    Sairaalahanke on paljon myöhässä. On näet niin aivotoiminnaltaa vajaata päätöksentekoa että -80 luvulla olisi pitänyt Valkealan laitokseen sijoittaa

    Äänestä

Kaikki on suhteellista. Kouvolassa asukkaita 87 000 ja kaupungin henkilöstöä
6 600. Kuopiossa 110 000 asukasta ja kaupungin henkilöstöä 5 000. Kuopio tuskailee, kun liitosten myötä on liikaa porukkaa.

Joku ei oikein täsmää nyt....

Äänestä

Haluaisin hiukan oikaista täällä olevia tietoja. Konsulttiselvitystä ei voi pitää itsenäisenä ja riippumattomana selontekona. Konsultti ei tehnyt omaa esitystä, vaan Lamminmäki saneli ehdot. Tämä näkyy läpi koko selvityksen. Tämä johtuu siitä, että kaupunginhallituksen puhemiehistö (Larikka, Tähtinen, Nyberg, Jokiranta) otti ohjausryhmään kaupunginjohtajan? Kaupunginjohtaja pääsi siis sanelemaan konsultille minkälaisen selvityksen haluaa. Useat johtavat virkamiehet ovat vahvistaneet käsitykseni siitä, että asiakirja on puhdas Lamminmäen esitys kuin riippumaton selvitys, joka sen alunperin piti olla.

Hyvä-veli järjestelmä toimi taas hyvin ja johtavat virkamiehet saavat tulevaisuudessa taas palkankorotuksensa ja pitää virkansa. Lamminmäen arvostelijat saavat nyt lähteä uudistuksen myötä, sillä poliittinen johtomme pelaa Lamminmäern pussiin. Lamminmäellä on nyt poliittisen johdon tuki erottamisilleen.
Konsultin tehtävän antoon kuului laatia uusi organisaatio siten, ettei kenellekkään pedata etukäteen omaa virkaa. Nyt jätettiin uusi organisaatio tekemättä ja pedattiin virkapaikat tietyille virkamiehille selvityksessä. Maksoimme siiis turhaan konsultille, koska varsinainen työ eli uusi organisaatioehdotus jäi tekemättä.

Nyt selvitys vilisee Lamminmäen rakkaita lauseita "ongelmana on virkamiesten ja politiikkojen luottamuspula" jne Kuka tilasi konsultilta selvitystä politiikkojen ja virkamiesten hyvä-veli tasosta? Tämä suhteiden ruotiminen ei edes kuulunut konsultin tehtävänantoon! Tehtävä oli ehdottaa uutta organisaatiota! Miksi johtaville virkamiehille piti pedata jatkovirat? Miksi hierakiatason yläosasta ei vähennetä?

Alkuaan minulle vannottiin, ettei Lamminmäkeä oteta konsulttia ohjaavaan ryhmään. Kuitenkin jo muutaman kokouksen jälkeen Larikka kutsui Lamminmäen ryhmään. Olin erittäin pettynyt Lamminmäen ottamisesta ohjausryhmään ja veikkasin, että koko selvitys menee perseelleen. Niinhän siinä sitten kävi. Räätäli tekee sellaisen takin kuin räätäliltä tilataan ja konsultti tekee sellaisen raportin kuin konsultilta tilataan. Konsultti haluaa ilmeisesti Kouvolasta vastaisuudessakin töitä joten teki sellaisen ehdotuksen kuin Lamminmäki halusi ilmeisesti uusien töiden toivossa.

"Porcum in sacculō comparāre" eli Ostaa sika säkissä. Näin kävi kaupunginhallituksellekin kun ohjausryhmä ei katsonut konsultin perään vaan päästi kaupunginjohtajan ohjaamaan konsulttia! Ostimme siis sian (selvityksen) säkissä!

Äänestä

Vilpitön kiitos. Ihmiset on tietoisia että asiat ei ole reiluja Kouvolassa.

Harmitta kun valtuustoon ei mahtunut kuin neljä rehtiä, suoraselkäistä
luottamustehtävän hoitajaa.

Äänestä

Kun kuulin Lamminmäen palkan ja edut, tiesin heti että on tausta-hallinnon porukkaa.
Eli samaa sarjaa Riepulan kanssa. Myöskin konsultit on haettu valtaosin toisaalta. Jos kärähtää niin ei haittaa kotikylässä mitään.

Äänestä

Vastenmielinen mesta. Vanha kouvolan ydin.

Rahaa lyötään rakentamiseen. Omia tyhjiä kiinteistöjä on miljoonien edestä. Mutta vuokria maksetaan 7 miljoonaa hyväveli ihmisten kiinteistöbisneksistä.

Korruption ykkönen Suomessa vanha kaarti kouvolan ytimessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


venkuloita pelaajia kirjoitti:

Itse ei kyetty. Palkattiin konsulti. Konsulti sai toimeksiannon tehtyä.
600 ihmistä ja vuoden loppuun mennessä. Eihän tuo kouvolassa,
heti otettiin vuosi lisää. Mihin vielä venyykään.

Johtoporrasta ei vähennetä. Työmuurahaiset lähtee jo pomot ettii alihankintafirmoista tekijät. Osa niistä on pomojen omistuksessa että rahaa palaa.

Kouvola pitäisi lopettaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu