Ehkä en ole paras mahdollinen Torinon käärinliina-asian esilletuoja....tai sitten olen, kun en ole mikään kiihkouskovainen enkä myöskään ateisti.
Tuo Jeesuksen käärinliinaksi sanottu, oletettu, on jossain tuolla alintajunssani kaiketi iät ja ajat uinunut asia, en tiedä miksi. Nyt tuli taas pitkästä aikaa esille, kun Aamulehdessä oli Lukijalta-osastolla kirjoitus otsikolla ´Käärinliinaa ovat tutkineet kymmenet tieteenalat. ´
Antropologi ja kulttuurihistorioitsija Juha Hiltunen oli asiasta pienen, hyvinkin ylimalkaisen kirjoituksen kirjoittanut.
Käärinliinaahan on kaiket jo yli sadan vuoden ajan tutkittu, mutta vieläkään ei olla varmoja liinan aitoudesta ja ketä liinassa esiintyvä hahmo kuvastelee. Kuvastaako hahmo täsmällisesti Jeesus Nasaretilaista ja hänen kärsimystään, jääköön kunkin katsojan arvioitavaksi.
Puolensataa eri tieteenalaa on käärinliinaa tutkinut. Silti skeptikotkaan eivät ole kyenneet selittämään, miksi liinasta on löytynyt vain Jerusalemin seudun kasvien siitepölyä tai miksi liinan miehen jalkapohjissaon Jerusalemissa yleisesti tunnettua kalkkikiveä.
Nykytutkimus katsoo, että kyse on hyvin todennäköisesti alkuperäisestä hautatekstiilistä kahden vuosituhannen takaa.
Tämän kirjoitin, kun olen käynyt juuri siinä Torinon kirkossa, jossa käärinliina tai sen kopionäyte on lasin alla nähtävillä. Sattumalta juuri siihen kirkkoon menimme tyttäreni kanssa Italian matkalla ollessamme. Tapanamme oli eri paikoissa käydessämme myös jossain kirkossa kynttilä sytyttämässä käydä omille rakkaillemme.
Oma ainutlaatuinen tunnelmansa on Italian kirkoissa. Istuimme aina hetken hämyisessä satoja sytytettyjä kynttilöitä katsellen ja omiamme siunauksella ajatellen. Liikenteen melukaan ei kirkkoihin kuulu, hyvin rauhoittava hetki, ei kiireitä mihinkään.
Torinon käärinliina
15
136
Vastaukset
- näin ajattelen
Toki on varmaan paikaansa pitäviä nuo tutkimukset näytteineen. Mutta, kenen vainajan painaumat siinä onkaan, ei muuta millään lailla sanoman kauaskantoisuutta ja elinvoimaa.
Reliekit, jäännökset, ovat minusta niin turhia, pyhyyttä niissä ei itsessään ole, on vain turisteille jotakin palvottavaa ja koettavaa tuo kyseenalainen pyhyys.
Kristus korosti itsekin sanaa, siitä alkaa myös Johanneksen evankeli: Alussa oli sana, ja sana oli Jumalan tykönä.
Jo työnsä alussa Kristus sanoi opetuslapsilleen: Seuratkaa minua, ja antakaa kuolleiden palvoa kuolleitaan.... - kaisu-liisa
Yleisen mielipiteen mukaan käärinliina on keskiajalla tehty väärennös.
Ken tietää, miksi pitäisikään.
Uskon Jeesuksen olemassaoloon, enkä siihen kaipaa mitään kääreitä.
Jostain, anteeksi vain tyhmyyteni, tuli mieleen, kuinka Amerikoissa nähdään milloin ikkunassa, milloin paahtoleivässä Jeesuksen tai Neitsyt Marian kuva.
Mahtavaa, kuinka olet samonnut maailmaa.
Monilla muilla kirkkokunnilla, kuin meillä luterilaisilla, on oma, lämpimämpi suhteensa ihmiseen. - *Kukkahame*
Mao oli muka palsamoituna ja turistinähtävyys, sotilaat vartioivat ja kiirehtivät pyssyillään tönien ahtaudessa liikkuva ihmismassaa, oli muuten hiukan pelottavan tuntuista.
Kasvot olivat niin punakat ettei voinut olla palsamoitu vaan tekemällä tehty.
Oli yölento takan ja kuumuus aivan sietämätön, hyvä kun hengissä selvisin, oli siellä ulkopuolella joku pitkällään katukivillä.
Sama paikka Taivaallisen Rauhan aukio jossa kansannousussa moni opiskelija menetti henkensä, ja samalla aukiolla oli kello joka näytti tunnit, minuutit ja sekunnit kun HongKong siirtyi Kiinalle.
Se ruumiin näkeminen ei ole auttanut hyvässä eikä pahassa, mutta paljon muuta sillä matkalla tulikin koettua ja nähtyä.Ns. Torinon käärinliiliinan jäänteillä olisi pieni sauma olla teoriassa olla olemassa. koska aikajana on vain n.2000v. Sen sijaan pelkkiin tarinoihin liittyvinä Nooan arkin jämien löytyminen Araratilta saattaa olla mahdoton tehtävä.
- hhienoa
olet käynyt Kiinassa.
hhienoa kirjoitti:
olet käynyt Kiinassa.
Palssamoidun Leninin olen nähnyt Moskovassa mausoleumissa -- jono oli pitkä mutta kansa oli vaiti niinkun pyhiin vaellusmatkalla olivat .
Kyllä yksi jos toinenkin Kansanjohtaja on saanut kuolemansa jälkeen Melkein pyhimyksen maineen --vaikka olisi kuinka tehnyt eläissään hirmutekoja --
Se on sitä aivopesua.
Ihminen ei pysty ajattelemaan selkeästi --kun valtaväestö määrää tahdin ,
Laumassa on pysyttävä tai voi kuolla niinkun usein joka on uskaltanut arvostella hallitsijaa.- sitroen.
ullamirjami kirjoitti:
Palssamoidun Leninin olen nähnyt Moskovassa mausoleumissa -- jono oli pitkä mutta kansa oli vaiti niinkun pyhiin vaellusmatkalla olivat .
Kyllä yksi jos toinenkin Kansanjohtaja on saanut kuolemansa jälkeen Melkein pyhimyksen maineen --vaikka olisi kuinka tehnyt eläissään hirmutekoja --
Se on sitä aivopesua.
Ihminen ei pysty ajattelemaan selkeästi --kun valtaväestö määrää tahdin ,
Laumassa on pysyttävä tai voi kuolla niinkun usein joka on uskaltanut arvostella hallitsijaa."Ihminen ei pysty ajattelemaan selkeästi --kun valtaväestö määrää tahdin"
Eiköhän se ole valtaeliitti, joka tahdin määrää. Ja heidän suosiostaan riippuvaiset perseennuolijat pitävät siitä melua niin, että itsenäiseen ajatteluun kykenemättömät kritiikittä hyväksyvät kaiken ja papukaijana meluavat sitä samaa. Turruttamiseksi ja oman ajattelun vaimentamiseksi vielä tuotetaan kaikenlaista roskaviihdettä niin, että se vähäinenkin aivotoiminta lamaantuu.
Näin sitä maailmaa on aina johdettu ja johdetaan yhä edelleen. Siksipä ei mitään parempaa ole oikeasti edes näköpiirissä.
- susmorsian ek.
Kuulkaas, miten pölvästi olen. Eilen vasta hoksasin, että meneillään on ollut Hervannan 40-vuotis-juhlaviikko, illalla kummastelin ilotulitusta, kaikenlaista menoa on ollut näköjään juhlaviikon kunniaksi. Mutta kun en ole mitenkään erikoisemmin innostunut järjestetyistä yleisötapahtumista, niin eihän tuo haittaa. Olen saanut oman käsitykseni Hervannasta ja elän sen mukaan.
Katsoin nyt netistä, mitä ohjelmatarjontaa olis ollut. Jännä sattuma, Hervannan kirkossa on ollut Jumalanpalveluksen teemana Torinon käärinliina, samoin käärinliinan näyttelyn avajaiset viime sunnuntaina. Näyttely jatkuu 15.10. saakka.
Eipä tule sinnekään mentyä, kuljeskelen mieluiten omia polkujani. Mutta kieltämättä outo sattuma, kun satuin kirjoittamaan tästä aiheesta juuri nyt enkä todellakaan tiennyt, että aihe on esillä muutenkin. Luulisi , että käärinliinasta olisi jo otettu montakin dna-näytettä, olisi ainakin käärinliinan tarkempi ikä kuin 2000-vuotta määritelty.
On muuten ihmeellistä, että koko Jeesuksen olemassaolo , syntymä ja kuolema, taivaaseen nouseminen jne. on monien uskovien ihmetyksen kohteeena.
Oppineet uskovaiset eivät usko neitseelliseen syntymään ym.. taivaaseen nouseminen on vienyt todisteet jne.
Itse ymmärrän kristinuskomme ikäänkuin oppirakennelmana, jossa nuo edellä luettelemani ovat ikäänkuin tehty sellaisiksi paremmuuksiksi, että uskomatta ei voi enää olla.
Mitä mieltä olette siitä, että Jeesuksen syntymää vieteään väärään aikaan, ehkä satoja vuosia ollaan pielessä. Tarkimmin ikä määritellään tekstissä "kärsi Pontius Pilatuksen aikana , kuoli ja haudattiin"- susmorsian ek.
En ilmeisesti ole otollinen otos mihinkään massaliikkeeseen, ja varmasti on tullut pohdittua aikoinaan Jeesus ja Raamattukin, ovatkin menneen talven lumia, lienenkö sen kummempaa kiihkokantaa puoleen tai toiseen ottanutkaan. Enkä tässäkään sitä julkisesti tee.
Saatikka, että osaisin jotain tällaisen miehen, ihmisen, oikeita tai vääriä syntymäaikoja miettiä. Sen verran paljastan, että varmaankin on joskus parituhatta vuotta sitten ollut joku aikaansa nähden erikoinen ihminen, kyvykkäämpi kuin muut poikkeavine ajatuksineen. Lyhyt aikahan tämä 2000 vuotta loppujen lopuksi on.
Huonolla laskupäälläni, tulleeko siitä korkeintaan 100 sukupolvea sitten.- sitroen.
Sivusta sivuhuomautuksena.
Sukututkijana joskus tulin siihen tulokseen, että sataan vuoteen sopii keskimäärin kolme sukupolvea. Jossakin sukuhaarassa enemmän, toisessa vähemmän. - sukupolvia
sitroen. kirjoitti:
Sivusta sivuhuomautuksena.
Sukututkijana joskus tulin siihen tulokseen, että sataan vuoteen sopii keskimäärin kolme sukupolvea. Jossakin sukuhaarassa enemmän, toisessa vähemmän.meidän suvussa elossa nyt viisi, eikä kovin harvinaista.
- Todistaa
Ei kuka hyvänsä synnytä maailman suurinta uskontoa. Jeesuksen historiallisuutta ei käy kieltäminen. Torinon käärinliinakin siitä todistaa.
- Miesten suunnittele-
ma ja lähetyskäsky ympätty siihen sisään, inkvisitiolla sitten pakotettu.
- Lorena*
En aivan noin negatiivisesti suhtaudu Torinon käärinliinan salaisuuteen. Jotakin yhteyksiä sillä on Jeesuksen olemassa oloon 2000v sitten sen ovat monet tutkijat osoittaneet.
Luin suurella mielenkiinnolla Dan Brown, Da Vinci koodi jossa ainakin totta toinen puoli historian kertomana, varsin johdonmukaisesti kerronta kirjassa etenee, johtolanka säilyy.Kirjan sisällöllä on yhteyksiä myös yli 2000v takaiseen aikaan.
Hyvä että näitä tuhansien vuosien takaisia tapahtumia avataan kaikille tiedoksi. Arkeologia jonka johtava tutkija on suomalainen tutkija prof. Jaakko Frösen on avannut tutkimuksien tuloksia Petran kaupungin kaivauksista. Papyrys kääröt kertovat tietoja Mooseksen ajoilta jotka ovat yhtäpitäviä Raamatun kertomusten kanssa.
On mahdollista Torinon käärinliinojen arvoitus todentua arkeologisten tutkimuksien avulla. Aika näyttää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2317846
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455420- 594842
- 763537
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1503086Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162045Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322031- 311859
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441727- 381682