Olen kärsinyt jo pitkän aikaa masennuksesta.. . Tein todella typerästi kun kuvittelin että koira voisi parantaa mielialaani...niinpä menin ja ostin itselleni koiranpennun kesällä. jo ennen ostoa tunsin epämääräistä pelon ja epätoivon tunnetta enkä olisi koko koiraa enää halunnutkaan mutta ajattelin tunteen olevan ohimenevää ja liittyen vain jännitykseen. Koiran ostamisen suunnittelu sai minut pois ikävistä ajatuksista. Se tuntui tuovan elämääni jotain uutta; sellaista jota olin kaivannut. Olinhan sitä paitsi aina pitänyt eläimistä. Siksi luulen että innostuin pelkästään ajatuksesta mutta en ajatellut asiaa loppuun asti. Kun koiranpentu sitten tuli luoksemme avuttomana ressuna, tunsin vain suurta ahdistusta. Koiranpentu oli alusta asti sellainen "itsenäinen selviytyjä" ei mikään hellittävä otus ja hirmuisen omapäinen. Myöhemmin siitä on kasvanut valtava energiapakkaus jota saa jatkuvasti olla vahtimassa ettei se liiaksi innostu pahan tekoon. Mutta ei sinänsä pennussa mitään vikaa ole. Minä vain kerta kaikkiaan jaksa sitä. Siksi laitoin sen myyntiin...sitä ollaan tulossa nyt katsomaan mutta koen valtavan huonoa omatuntoa sen myymisestä. Myymisen syy ei ainoastaan ollut oma jaksamattomuuteni vaan myös se että pelkään koiran kasvatuksen kärsivän kun en jaksa sitä kouluttaa tai hermostun liian äkkiä sen metkuihin. Lisäksi koirahan vaistoaa ihmisen mielentilan eikä surullinen ihminen ole siitä varmaan mikään mukava laumanjohtaja ja elämänkumppani.
Tahtoisin kuulla mielipiteitä siitä teenkö oikein myydessäni koiran? Kokeekohan koira omistajanvaihdon liian traumaattisena? Se on vielä alle viisikuinen. Jossain sanottiin että vielä pentuvaiheessa oleva koira kestää omistajanvaihdoksen paremmin kuin aikuinen? Tiedän että olisi alunperin pitänyt harkita paremmin ja kadun sitä raskaasti mutta en saa tehtyä tekemättömäksi...
Tahtoisin kuulla mielipiteitä siitä teenkö oikein myydessäni koiran? Kokeekohan koira omistajanvaihdon liian traumaattisena? Se on vielä alle viisikuinen. Jossain sanottiin että vielä pentuvaiheessa oleva koira kestää omistajanvaihdoksen paremmin kuin aikuinen? Tiedän että olisi alunperin pitänyt harkita paremmin ja kadun sitä raskaasti mutta en saa tehtyä tekemättömäksi...
Vastaukset 4
Vanhimmat
nyt olet todellakin tehnyt oikean päätöksen pennun myynnistä!jos et kerta sitä osaa/pysty tai jaksa hoitaa, niin on kai turha antaa sen kärsiä huonoa elämää.viisikuinen sopeutuu vielä hyvin, onhan se vielä pentu, ja turha kai tässä jankuttaa, niinkuin itse sanoitkin, että ensin olisi harkita pitänyt.mutta tehtyä kun ei saa tekemättömäksi!nyt vain tarmokkaasti uutta kotia etsimään!!ja kasvattajalle pitäisi pennun myynnistä ilmoittaa, kasvattajakin siinä yleensä auttaa uuden kodin etsimisessä, tai ottaa vaikka pennun takaisin itselleen.tässäpä nyt jotain, mikä auttaa edes vähän!onnea kovasti kodin etsintään!!
Ei se omistajanvaihdos noin nuorelle koiralle suuri ongelma ole. Jos et kerran jaksa koiran kanssa olla ja sitä kouluttaa, teet ihan oikein. Pennun otto ja siitä pian luopuminen on sinun tapauksessasi ihan anteeksiannettavaa.
Koita vaan saada koiralle hyvä uusi omistaja.
Koitahan jaksella ja pidä huoli itsestäsi.
ihminen tekee joskus virheitä, mutta on hyvä että sinä sentään yrität korjata omiasi! Teet siis oikein luopuessasi koirasta, koska et pysty sitä hoitamaan! On rohkeaa myöntää asia ja ymmärrän että ottaa koville, mutta onhan tuo paljon parempi kuin että pitäisit koiran etkä huolehtisi sen kaikista tarpeista ym.
Tsemppiä ja koita löytää innostuksen kohdetta kuitenkin jostain asiasta! =)
OK.
Kiitos vastauksista. Olette kaikki tasaisesti sitä mieltä että koira pitää myydä. Halusinkin kuulla tätä kautta objektiivisen mielipiteen asiasta, sillä sukulaiset jotka ovat jo koiranpennun nähneet ovat usuttaneet minua vain pitämään koiran..kaipa he tahtoisivat jatkossakin sitä nähdä. Mutta kuten sanoin ja kuten tekin ajattelitte, koiran etua on katsottava kauaskantoisesti. Ei voi vain luottaa ailahteleviin tunteisiinsa ja antaa koiran kärsiä seurauksia. Kysehän ei siis ollut siitä etteikö koiralla olisi kaikki perusasiat hyvin ja se saa kyllä liikuntaa, säännöllisesti ruokaa, sen kanssa leikitään jne. Mutta jos siitä kaikesta puuttuu se tärkein; se lemmikin ja ihmisen välinen yhteisymmärrys, side joka tuo turvaa, niin koira ei saa sitä mitä se ansaitsisi. Eikä tämä tietenkään kohdistu vain koiraan; masennuksen myötä kaikki läheiset ihmisetkin ovat joutuneet kokemaan suruni ja ahdistukseni tuoman eristyneisyyden. Olen löytänyt nyt koiralle hyvin lupaavan ostajan ja kasvattajan kanssakin asia on sovittu. Ja koirakin näytti ensimmäisellä tapaamisella pitävän tästä reippaasta ihmisestä; se ei jättänyt häntä rauhaan hetkeksikään. Uudella omistajalla on jo koirakokemusta joten hän tietää varmaan mihin on ryhtymässä...