Toiminnanjohtaja Markku Myllylä kirjoittaa kalastuslehdessä 5/2013 seuraavasti:
"Varsinkin Lapissa ja itäisessä Suomessa kotitarvekalastus on tärkeä
kotimaisen kalan tuottaja ruokapöytään. Myös muualla kotitarvekalastuksella
on suuri merkitys väestölle. Verkoilla ja katiskoilla
pyydetään huomattava osa ruokapöydässä käytettävästä kalasta.
Uudessa kalastuslaissa tämä on otettava huomioon eli kalastukset
on määriteltävä kolmeen ryhmään: elinkeinokalastus mukaan luettuna
kalastusmatkailu, kotitarvekalastus ja vapaa-ajan kalastus."
Ainoa syy kotitarve kalastuksen säilyttämiseen on siis Itäsuomen ja Lapin olosuhteet.
Onko tämä kaveri jotenkin kallellaan ammattikalastajiin ? Muilta pitäisi siis verkot kieltää, noita alueita lukuunottamatta ?
KALATALOUDEN KESKUSLIITOLLA OUTOJA KANTOJA
4
305
Vastaukset
- uistelija1
Jep, ja uudessa kalastuslehden numerossa on juttu troolauksesta sisävesillä. Troolauksesta on kuulemma hyviä kokemuksia, lukuunottamatta paria oikeusjuttua joihin on kulunut paljon rahaa.
Taitanee tarkoittaa eteläisen saimaan ammattitroolari Jussi Karhua, joka sai 60 päiväsakkoa luvattomasta pyynnistä Solkein osakaskunnan alueella.
Tästä suivaantuneena KKL:n Myllylä vaatii uutta lakia, jolla troolaus saataisiin sujumaan ilman "riitoja", ja riitojen välttämiseksi sääntely on siirrettävä viranomaisille.
Milloinkohan tämä luonnonvarojen ryöstölakien hamuaminen saa suitset suuhunsa ? - ELY E-Savo
Kalatalouspäällikkö suomii osakaskuntien käytöstä
Troolikalastuksen vastustus ei Saimaalla laannu. Päin vastoin kalavesien monet osakaskunnat eivät edelleenkään anna troolilupia kalastajille, vaikka pyydettävää kalaa riittäisi Saimaalla.
Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalouspäällikköä Jorma Tiitistä osakaskuntien asenne risoo.
Ammattimainen troolikalastus on ollut Saimaalla osakaskuntien hampaissa kauan. Tiitinen toivoo tilanteen ja asenteiden muuttuvan, koska järkisyitä lupien epäämiseksi hänen mielestään ei ole.
Kielteiset asenteet kumpuavat vuosien takaa. Juridisesti ammattikalastajat ovat voittaneet kiistoista nostetut oikeusjutut, milloin riitoja on jouduttu kalastuslakiin nojautuen ratkomaan.
Kalatalouspäällikkö Jorma Tiitinen arvelee, että hävityt oikeusjutut saattavat edelleen kaivertaa mieliä osakaskunnissa, koska troolilupien saamista yritetään vaikeuttaa uusilla ja hyvinkin erikoisilla tavoilla.
http://www.ita-savo.fi/uutiset/lähellä/kalatalouspäällikkö-suomii-osakaskuntien-käytöstä-68359 - Laki kuntoon !
Nyt kannattaa lukea uusi kalastuslaki läpi ja antaa palutetta.
Vesialueet ryöstetään pois maanomistajilta. ELYt antaa lupia, ja käskevät käyttösuunnitelmien sisällöt kalatalousalueille.
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/kalastus_riista_porot/vapaa_ajankalastus/kalastuslainkokonaisuudistus.html
Heitä kommenttisi. - arkki3
Kuuntelin tuossa yhtä maanomistajaa kaakonkulmalla kehui syksyn aikana saaneensa yli 2000 Kuhaa . Elikkä jatkossa mikään ei muutu "Kotitarvekalastusta"-
Yleisillä vesialueilla ei saa enää ensi vuonna pitää, kuin 100 koukku ajosiimaa
ja 300m verkkoja. heh heh...Muistuu takavuosista mieleen TUO lohiloukku
buumi ,KUN PORVOOSTA ITÄÄN EI SEKAAN MEINANNU MAHTUA.
Nyt itketään kalakantojen perään ."Yksityisillä vesillä"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.923965Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973317Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1252617Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2121994Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201784Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m841741Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä961701- 1101539
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11301- 571202