Positiivinen yllätys

piiiipa

Eka kertaa Mallorcalla ja voin todeta, että oli tosi iso positiivinen yllätys koko saari. Aika ei tullut missään kohtaa pitkäksi, joka päivälle löytyi tekemistä. Alcudia oli kiva rauhallinen kohde. Rannat todella upeita ja ruoka ravintoloissa erittäin hyvää. Varsinkin ravintola La Traviatassa oli niin herkullista pihviä tarjolla, että ei sanotuksi saa. Saari on pyöräilijöiden paratiisi ja autoilu aika turvallista. Kovasti yllätyin myös Palman lentokentän koosta. Sehän oli valtavan iso. Lähden varmasti vielä joskus uudelleen Mallorcalle.

2

692

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viva Es...

      "Kovasti yllätyin myös Palman lentokentän koosta."

      Palman kenttä on kesäaikaan Euroopan vilkaimpia. Kiireisinä viikonloppuina kentällä käy 2000 konetta. 70-luvulla El Terrenon kaupunginosa oli suomalaisten suosiossa, vaikka siellä ei ollut edes uimarantaa, pelkkiä kivitaloja. Niinpä sinne perustettiin pari kolme härmäläisravintolaakin kielitaidottomia suomalaisia palvelemaan.

      Sittemmin turistit ovat siirtyneet hiekkarantojen yhteyteen rakennettuihin hotelleihin, juuri esimerkiksi mainitsemaasi Alcudiaan. Se on saksalaisten suosiossa. Britit viihtyvät esimerkiksi Palmanovassa.

      Brittinuoriso on valloittanut Palmanovan viereisen Magallufin. Paikka on huonossa maineessa. Majorca Daily Bulletin -nimisen englannikielisen mallorcalaislehden mukaan Magallufin hotelleista ajettiin kadulle 119 henkilöä huonon käytöksen vuoksi tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana. Valtaosa tietysti brittejä ja kesäsesongin aikana, koska sydäntalvella saarella ei juuri ole turisteja.

    • piiiiipa

      Kiitos infosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1100
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      930
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      867
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      107
      831
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe