Olen 40 v ja luulin, että en tule enää raskaaksi. Takana on pari hyvin vaikeaa raskautta/synnytystä, molemmat johtivat hätäsektioon, ja toinen raskaus lähes omaan kuolemaani. Minua pelottaa, tuntuu että etenkin tuon toisen raskauden aiheuttamat traumat ja pelot ovat heränneet henkiin, mutta kukaan ei ymmärrä, enkä paljon uskalla raskaudesta kenellekään kertoa. Vain mieheni tietää. Öisin näen painajaisia. En uskalla ajatella kuin nykyhetkeä, koska pelkään, että en selviä hengissä. Sektio minulle kuitenkin luvattiin, jos raskaus ei pääty keskenmenoon. Tämä on toivottu raskaus, mutta vasta raskauden todellisuus teki ne pelotkin jotenkin todellisiksi. Mieheni sanoo, että minun pitää uskoa Jumalaan. Minä uskon Jumalaan, mutta silti pelottaa ihan hirveästi :(.
raskauspelot
miten selviän
18228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Aika ristiriitainen tilanne sinulla. Lapsi on toivottu, mutta luulit ettet enää tule raskaaksi. Tiedäthän, että ehkäisyä tulee käyttää noin 50-53-vuotiaaksi, jollei nainen halua raskautua, eikä sterilisaatiota ole tehty? Jos on noinkin suuret pelot, sitä suuremmalla syyllä.
Eihän tuossa sanottu että raskaus on ei-toivottu (jolloin olisi ollut parempi käyttää ehkäisyä). Kirjoittaja oli epäillyt ikänsä takia ettei ehkä tulisi enää raskaaksi. Raskautta oli kuitenkin toivottu ja annettu sille mahdollisuus. Eli jos raskaus oli toiveissa niin miksi silloin olisi käytetty ehkäisyä tai varsinkaan tehty sterilisaatio? Kun raskaus oli sitten totta, olivat vanhat pelot heränneet eloon yllättävällä voimalla. Niinkin voi käydä. Tiedän ihan omasta kokemuksesta yhden vaikean synnytyksen jälkeen, ja kuitenkin halusin lapselleni vielä sisaruksen.
Et tainnut lukea kommenttiani, ennenkuin vastasit? Minähän kirjoitin että: "Aika ristiriitainen tilanne sinulla. Lapsi on toivottu, mutta luulit ettet enää tule raskaaksi."
On tosiaan aika typerää luulla, että 40-vuotiaana on liian vanha tulemaan raskaaksi, kun varmasti jokaisen lähipiirissä on 45-vuotiaita synnyttäjiä. Itselläni on tuttu, joka sai ensimmäisen lapsensa lähes 50-vuotiaana aivan luomusti!!!
Minusta pitää käyttää ehkäisyä, jos on järjettömät raskaus-/synnytyspelot - paitsi jos on käynyt niin, että pelot todellakin paukahti päähän vasta plussattuaan.
No eikös tuossa sitten käynyt niin? Niin minä sen ainakin luin.
Sinulla on kaksi sektiota takanasi? Eikö silloin tehdä jo ihan suunniteltu sektio?
Voit myös vaatia sektion, ellei uskontosi tai mikään muu sitä estä.
Koska sinulla on kaksi sektiota takana, sinulle tehdään automaattisesti suunniteltu sektio tässä raskaudessa. Suomessa ei saa enää yrittää synnytystä alakautta, jos takana on kaksi sektiota, kohdunrepeämän riski on liian suuri.
"Sektio minulle kuitenkin luvattiin, jos raskaus ei pääty keskenmenoon. "
Aloittajahan kertoo että sectio on jo luvattu.
Käänny peloissasi ammattiauttajan puoleen.
Tosiaan aika ristiriitaista; kerrot että luulit ettet enää tule raskaaksi ja toivoit kuitenkin raskautta....
OT; mikä uskonto kieltää section, en ole koskaan moisesta kuullut. Siis kys.nimimerkille napautin10.
Kyllä, mutta vaikuttaa siltä, että aloittaja ei tiedä sektion olevan tuossa tilanteessa itsestäänselvyys.
Jollain keskustelupalstalla tuli itselle vastaan tälläinen, en tiedä mikä uskonto sitten oli kyseessä, mutta nainen kirjoitti, ettei suostuisi sektioon ja että hän on kieltänyt esim. verensiirron mahdollisuuden mahd.komplikaatioiden takia.
Ja juuri kai uskonnon takia se oli, että hällä se kielsi sen.
En tiedä mikä uskonto näin sanelisi itsekään, tuli vaan tuosta mieleen, kun AP mainitsi jumalan kirjoituksessaan, että jos ovat jonkin sortin uskiksia, joilla on jotain kieltoja.
Jäi itseltä muuten huomaamatta tuo, että sektio on luvattu..eli siinä tapauksessa kannattaisi tosiaan käydä neuvolassa/pelkopolilla/tai miksei oman seurakunnan papin tms luona juttelemassa tilanteesta.
Mielellään kyllä niin, että jonkun sairaalaan kuuluvan kanssa, koska voivat antaa konkreettista tietoa ja tukea, papin antama tuki on toisenlaista sitten..:)
Jehovan todistajat yleensä kieltäytyvät verensiirroista, mutta en kyllä koskaan ole kuullut, että sektiostakin kieltäytyisivät. Enkä usko, että niin onkaan.
Voihan se olla, että kieltäytyvät, jollei jotain merkittävää estettä alatiesynnytykselle ole?
Siis pakkohan toki sektio on tehdä, jos jokin menee pieleen, että tuskin silleen on kieltäytynyt siitä, etteikö hätätilanteessa voisi tehdä.
Mutta juuri sen verensiirron takia ei halua mitään leikkauksia.
Mitenhän sitten, jos tulee jokin leikkaustilanne eteen, sektio tai muu, niin miten lääkärit etenee, jos ei saa verta antaa? Kirjoittaako henkilö jonkun todistuksen/sopimuksen, että näin on halunnut?
No yleensä sektiosta kieltäytyvät muutkin kuin jehovat, jos ei merkittävää estettä alatiesynnytykselle ole. Itse ainakin käsitin, että tarkoitat jotain leikkauskieltoa, enkä usko sellaista Jehovan todistajilla olevan. Suunnitelllussa sektiossahan verenhukka ei yleensä ole kovin suuri, joten epäilen, että siitä mahdollisesta verenhukasta ei ainakaan sektiosta kieltäytymisessä olisi kyse.
" Sektiota ei suositellut yhtään, se on pois suljettu ajatus koska mulle paras vaihtoehto on alakautta vaikka olis pt. Massiivinen verenvuotoriski sektiossa, siihen ei mennä kevyin perustein koska en ota verensiirtoa. Sektiossa suurinpiirtein kuolen, saan veritulpan ja tulehduksen."
Piti ihan etsiä se teksti, kun aloin miettiä, että josko itse olisin ymmärtänyt sen väärin..:D
Noniin, tässä ei mainita sitä uskontoa, että muistaisinko sen väärin, vai olisiko jossain myöhemmässä tekstissä sitten ollut..jaa-a, ihan sama. En jaksa sitä nyt etsii kuitenkaan. Lainausmerkeissä oleva pätkä on siis suora kopio tekstistä, josta jo aiemmin mainitsin.
No, kirjoittaja on jo vauvansa saanut, ja synnytti sen perätilassa, että tarvi miettii sektiota sitten enää. ^^
"En uskalla ajatella kuin nykyhetkeä, koska pelkään, että en selviä hengissä. Sektio minulle kuitenkin luvattiin, jos raskaus ei pääty keskenmenoon. "
Tuo on aloittajan tekstistä! Eli hän tietää saavansa tässäKIN raskaudessa sektion.
"Voihan se olla, että kieltäytyvät, jollei jotain merkittävää estettä alatiesynnytykselle ole?" No aloittajalla on este, kaksi aiempaa sektiota, eli sektioon on menossa tässä raskaudessa.
Verta voidaan ottaa ennen suunniteltua sektiota talteen ja antaa sitten tarvittaessa sitä.
Huokaus. Tarkoitin, että kun aloittaja kirjoittaa noin, hän ei ETUKÄTEEN tiennyt, että sektion on selvyys hänen tilanteessaan, eikä hän siihen mitään lupauksia tarvitse, vaan se tehdään automaattisesti.
MInulla ei ole uskonnollista estettä verensiirroille ja olen verensiirtoja saanut molemmissa synnytyksissä. Viime kerralla Hb laski reilusti. En sinänsä pelkää sektiota vaan eklampsiaa. Ketjussa on ihmetelty, miksi en ole käyttänyt ehkäisyä. En halua aloittaa ehkäisyn käyttämistä enää tässä iässä enkä edes voisi käyttää hormonaalista ehkäisyä vasta-aiheiden vuoksi ja kierukkaa en voi käyttää uskonnollismoraalista syistä. Mutta lapsi voi olla toivottu, vaikka luulin, että se aika on jo ohi ja yritin sopeuttaa miestäkin siihen ajatukseen, että lasta ei välttämättä enää tule...ei iän takia, vaan sen takia, että kohtu on kärsinyt ja arpeutunut sektioista, repeämästä, keskenmenoista ja niihin liittyneestä kaavinnasta, endometrioosista...Lääkäri taannoin totesi, että jokainen raskaus on erilainen eikä kukaan voi ennustaa, miten kussakin raskaudessa käy...
No eklampsia voi tulla kelle tahansa, oliko sinulla ed.raskauksissa se? Riski kun kasvaa jos ed.se on ollut (itse sair.toisessa rask.siihen, tehtiin hätäsektio, seuraavissa rask.ei onneksi uusinut), viimeisimmässä sektio kuitenkin perätilan takia tehtiin, suunniteltu sellainen.
Kondomia olisitte voineet käyttää, eikö totta?
Toisaalta en oikein ymmärrä miksi ajattelit ettei raskaus enää ole mahdollinen VAIKKA toki tuossa luettelit asioita. Itsellä takana kolme keskenmenoa, sairastan endoa ja raskauduin viimeisen kerran (raskaus sujui onnellisesti loppuun asti) 43 vuotiaana.
Onnea raskauteesi ja toivon mukaan kaikki menee hyvin loppuun saakka.