Nyt sitten tuli ”pää vetävän käteen”! Tarkoitan tuota Seo:n konkurssia. Mitään yritystä ei pidä lähteä luomaan yhtä kevyin perustein.
Ensinnäkin paikka ja tilat olivat mitä parhaimmat, mutta konkurssin aiheutti omistajan tietämättömyys liikkeen perustamisesta. Kustaakin kehotti kaveria hieman mainoslappusten myötä selvittämään kansalle, mitä hän oikeastaan myy ja mitä palveluja teettää.
Hänen vastauksensa oli, että käykää kysymässä?
Minun mielikuvani mukaan siellä myytiin bensaa, huollettiin autot sekä pidettiin Tarmo nimistä puotia.
Jos liikettä perustetaan, pitää ensin tutkailla, kannattaako se ja sen jälkeen hankittava ammattitaitoinen henkilökunta. Myytävän bensan hinta on se, joka ratkaisee sekä myös tuo Baaripuoli, joka yhdessä ammattitaitoisen henkilöstön kanssa ratkaisee koko liikkeen menestyksen.
Bensaa sieltä ei saanut, huoltoa ei saanut, auton sai pestyä, ilmeisesti myös purtavaa ja juomaa. Kauppakin oli, mutta hinnat? Tarmon erikoispalvelu kotiin vienti ruokaostoksissa oli hyvä juttu, mutta onnistuiko ko. homma huoltoasemalla?
Kävin kerran kysymässä huoltoa autolleni, niin ei kuulemma löytynyt asentajaa työhön. Kiinnitin huomioni hyvin asiallisen ja ystävällisen tuntuiseen nuoreen mieheen ja jos olisi ollut saatavissa huoltoa ja myös kohtuuhintaista bensaa, olisin siirtynyt sinne vakioasiakkaaksi.
Toivotaan, että noin hyvälle paikalle tulisi toimintaa, joka todella olisi kannattavaa ja saisi asiakkaita.
Jospa oli viitsinyt hiemankaan todella mainostaa, niin olisi kyllä asiakkaita riittänyt.
Ensinnäkin paikka ja tilat olivat mitä parhaimmat, mutta konkurssin aiheutti omistajan tietämättömyys liikkeen perustamisesta. Kustaakin kehotti kaveria hieman mainoslappusten myötä selvittämään kansalle, mitä hän oikeastaan myy ja mitä palveluja teettää.
Hänen vastauksensa oli, että käykää kysymässä?
Minun mielikuvani mukaan siellä myytiin bensaa, huollettiin autot sekä pidettiin Tarmo nimistä puotia.
Jos liikettä perustetaan, pitää ensin tutkailla, kannattaako se ja sen jälkeen hankittava ammattitaitoinen henkilökunta. Myytävän bensan hinta on se, joka ratkaisee sekä myös tuo Baaripuoli, joka yhdessä ammattitaitoisen henkilöstön kanssa ratkaisee koko liikkeen menestyksen.
Bensaa sieltä ei saanut, huoltoa ei saanut, auton sai pestyä, ilmeisesti myös purtavaa ja juomaa. Kauppakin oli, mutta hinnat? Tarmon erikoispalvelu kotiin vienti ruokaostoksissa oli hyvä juttu, mutta onnistuiko ko. homma huoltoasemalla?
Kävin kerran kysymässä huoltoa autolleni, niin ei kuulemma löytynyt asentajaa työhön. Kiinnitin huomioni hyvin asiallisen ja ystävällisen tuntuiseen nuoreen mieheen ja jos olisi ollut saatavissa huoltoa ja myös kohtuuhintaista bensaa, olisin siirtynyt sinne vakioasiakkaaksi.
Toivotaan, että noin hyvälle paikalle tulisi toimintaa, joka todella olisi kannattavaa ja saisi asiakkaita.
Jospa oli viitsinyt hiemankaan todella mainostaa, niin olisi kyllä asiakkaita riittänyt.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Ei täällä kannata tuollaista enää perustaa. Olemassa olevat jo taistelevat olostaan lieksassa.
Kaikista vaan ei ole kauppiaaksi, se homma vaatii kokonaan oman ajattelumaailman... Hommaan ei opi vaan se on oltava geeneissa.
Vaikka nimimerkkini on kauppias itse niin en ole tuon konkurssiyrityksen kauppias.
Tämä tiedoksi vain siksi, että ette ala haukkumaan väärää miestä.
Minua niin vietävästi huvittaa nämä Pöljät ja muut jotka tietävät aina miten homma toimii.
Mahottoman viisaita ovat. Oikeasti ihan umpipässejä.
Ihan kun eunukit bordellissa.
Kyllä niissäkin "hommissa" on tärkeätä miten kauppa perustetaan, se taas on varmaankin Geeneissä, että osaa sen tehdä muita paremmin.Kun tutkailee Lieksan kauppoja ja niiden antia, niin parannettavaa olisi jonkin verran. Juuri tuotteiden monipuolisuudessa.Itse kun harrastan erimuotoista käsitöitä, niin joudun ostamaan jopa ulkomailta, kun suomessakaan ei kaikkia saa ja jos saa, niin on hyvin yksipuolista tarjontaa. Hinta kriteeri on yksi tekijä. Erikoistuotteista saa suomessa maksaa maltaita.
Mutta minusta tuo SeO:n näytti jo sen, että ei liike ole kovin pitkäikäinen.
Paljolla autot meni?
No nytkö se "pöljäkin" jo huomasi? Toiminta loppunut jo toukokuussa..!
Koittaapa joku vielä elää tuollaisten"pöljien valtskunnassa.." Kaikkea palvelua vaaditaan, mutta sitten niitä ei käytetä. Varmaan täällä kirjoittelevat voisivat nyt koota ryhmän, perustaa yhtiön ja näyttää kuinka homma toimii, kiinteistökin taitanee olla myytävänä!!
"voiteitäviisaita" Luulin sen loppuneen silloin, kun ei sieltä enää saanut oikeastaan mitään ja hiljattain oli lehdessä, että muu lopetetaan, mutta autojen myynti jatkuu.
ei tarvitse elää "pöljien" valtsukunnassa, jos osaa asiansa. Valitettavasti tämä SEO:n johtaja ei osannut. Toisaalta toiminta loppuu, kun se virallisesti julkaistaan, se opiksi myös nimim. "voiteitäviisaita" No etko kuitenkaan tiennyt, että kiinteistökin on myytävänä. Tontti taitaa olla kuitenkin kaupungin omistuksessa.
Lopeta jo tuo hölmöily!
Kuka sinä oikein kuvittelet olevasi?
"Luulin sen loppuneen silloin.."
Kaikenlaisia luuloja kylvät faktoina. Nimimerkkisi veroinen!
On meitä täällä lieksassa sellaisiakin, jotka tietää kuinka asiat oikeasti on.
Ei vaan ole tarpeen hölöttää täällä!
Mene puhumaan suoraan henkilölle jota parjaat, jos on kanttia..
Oletko muuten selvittänyt tontin omistuksen?
"v.itun pöntölle"! Kuka tässä hölmöilee? Kuvittelen olevani minäja tietäväni myös taloudenpidosta ja liiketoiminnasta sen verran, että liike kannattaa jos sillä on tarpeeksi hyvä vetäjä ostaja kunta.Jos tiedät asian oikean laidan, niin hyvä, moni muu kun lieksasssa sitä ei tiedä. Eikä täällä kukaan hölötä,asioista saa ja pitääkin keskustella. Olen ko. henkilölle, jota en ilmeisesti edes ole nähnyt, mutta kysyin tällä palstalla, kun hän ilmoitti kysyjille nimensä, että miksi et ilmoittele ja hän vastasi, että ilmoitukis on mutta vain pieniä muutaman palstamillimetrin verran LL lehdessä..
Miksi tästä tapauksesta on noussut noinkin iso juttu, luulisi liikeen olevan tämän jutun mukaan vähintäänkin ishko, mutta eiphän tuo ollut ja turha siitä on suutaan kellään soittaa.
Ja tuntuu kuin olisi isokin juttu, kun siitä puoli Lieksaa hermostuu?
mikä on "vetäjä ostaja kunta"
Kannattaapa miettiä kuinka puhuu kauppiaasta. Menee välillä kunnianloukkauksen piiriin nämä jutut tällä saitilla! Miettikää miten pidätte huolen siellä jäljelläolevien palveluiden säilymisestä. Joku tässäkin keskustelussa kirjoittaa:
"Juuri tuotteiden monipuolisuudessa.Itse kun harrastan erimuotoista käsitöitä, niin joudun ostamaan jopa ulkomailta, kun suomessakaan ei kaikkia saa ja jos saa, niin on hyvin yksipuolista tarjontaa. Hinta kriteeri on yksi tekijä. Erikoistuotteista saa suomessa maksaa maltaita."
Kyllä se yrittäjän on mahdotonta tuollaisia palvella ja koittaa vielä palkat maksaa, elättää itsensä, hoitaa kaikki yhteiskunnalliset velvoitteet.. jne..
Tunnen em. yrittäjän. Joutui luopumaan terveydellisitä syistä. Vuoden verran etsittiin jatkajaa/jatkajia, olin itsekkin kiinnostunut, mutta rahoituksen saaminen on nykyisin niin vaikeaa..
Näyttäkää nyt mihin pystytte, valittajat!
Nimimerkille "Lähden lieksasta"! Miksi se olisi "kunnianloukkausta" jos kerta on niin "pöljä" että ei ymmärrä' miten "kauppa kannattaa".
Jos kuvittelee, että kun perustat jotain, niin kansa uteliaisuudessaan käy kysymässä, että "mitä sää myyt".
En vielä ole nähnyt toista liikettä, jolla ei ole mitään strategiaa myynnin suhteen.
Otampa esimerkin. Ostin TotalBlanMedia.Com:lta englannista tavaraa. Tavaran hinta oli yli 100% halvempaa kuin jos sen olisin ostanut esim. CDON.Com:lta. Tavara hyvälaatuista ja ko. kaupassa myös tavaran on helposti ostettavissa.
Suomessa kun kaikki on hinnoiteltu ulos. Luin juuri Iltalehdestä, eräästä siellä asuvasta pariskunnasta, heidän mukaansa hinnat ovat kolmin nelin kertaituneet sodan aikana, yksi esimerkki heillä oli. Lampaanliha, joka maksoi ennen yhden euron, saa pulittaa nyt jopa 5 €. Mitäkö se suomessa maksaisi.
Jos perustaa liikkeen ja pudottaa hinnat kohtuullisiksi ja hieman mainostaa, niin loppu hoituu kyllä. Kunhan tieto halvasta hintaluokasta tulee yleisön tietouteen.
On vain niin, että erilainen kartelli systeemi suomessakin on nostanut ja pitänyt hinnat "kurissa" mutta vain verrattaessa hintoja naapurinkauppaan.
Vaihdoin sisäoviin kahvat ja katselin hintoja, Rautia n. 40€ Tokmanni n.5€ ja ovat kyllä hintansa väärttejä.
Kerron vielä erään esimerkin eteläsuomesta: Tiedän kauppiaan, jonka hinnat olivat esim. autonrengaiden osalta hyvin edulliset. Jopa niin edulliset. että muut ko. kaupungin rengasmyyjät kävivät puhuttelemassa ko.kauppiasta. Kauppiaan vastaus oli: Kun te myytte kaksi rengassarjaa ja minä myyn vastaavasti kaksi autokuormallista, niin kumpikin tienaa ja ollaan tyytyväisiä.
Kaveri tuli kylään ja pyysi, että lähden mukaan kun hänen autoonsa piti saada uudet kiekot alle. tiesin tuon kauppiaan ja menimme tietenkin sinne.
Kauppias sanoi hinnan ja sattumalta tiesin mistä saisi samaan hintaa ko. mallin renkaat. Sanoin kauppiaalle, että sinähän kallis mies olet, kun vastaavat renkaat lähtevät muualta samaan hintaan. Kauppias sanoi suoraan, että"minulle ei pärjää edes helppoheikit, pistän renkaat alle ja tasapainoitan samaan hintaan" ja Kauppa syntyi.
Suomessa valitetaan työn hintaa, ajatteleeko kukaan, miten hinnat täällä ovat karanneet pilviin, ei tollaisella 3 - 5 egen hinnalla yksinkertaisesti tule toimeen. Vielä kun työnantajat härskisti käyttävät ulkomaista työvoimaa hyväkseen ja päättäjät kääntävät päänsä pois tilanteesta.
... mahdollista?
"Ostin TotalBlanMedia.Com:lta englannista tavaraa. Tavaran hinta oli yli 100% halvempaa kuin jos sen olisin ostanut esim. CDON.Com:lta. "
Miten helvetissä tavara voi olla 100% halvempaa? Sait sen siis ilmaiseksi ja myyjä lähetti sinulle vielä rahaakin - vai?
Hyvät hyssyt ja pyssyt. Oletpa todellakin valinnut itsellesi yli 100% sopivan nimimerkin. BHHuHHUUUHAAAAAaaahhhaaaa.
Minäkin tiedän pizzerian jossa myytiin 4:n täytteen pizzoja 4.95e. Samat tyypit aina paikalla, mutta y-tynnus vaihtui usein.. unohtui vissiin kaikki muut maksut paitsi ne, jotka asiakkaalta saatiin.. toiminut monta vuotta ja toimii edelleen! Hyviä oli tuotteet ja kauppa kävi. Oli vielä muuten ulkomaalaisiakin ja tekivät pikää työpäivää:)
Tämä kyseinen henkilö Jalo Örn. Piti samanaikaisesti GULF nimistä huolto asemaa. Maksoi veronsa ja muut vastuutensa. Kuten kirjoitin: " Kun te myytte kaksi paria renkaita ja minä kaksi kuormallista, kumpikin on tyytyväinen" Siinä se ero.
On vähän taas putsattu täältä kirjoituksia.. mielestäni aloitus olisi pitänyt ehdottomasti poistaa ja saman tien koko ketju.
Ei ole minillakaan kirjoittajista omaa elämää. Sääli.
Kuten on sanottu että "tilaisuus tekee kauppiaan" ja "rehellinen kauppa ei kannata" sekä "kun markalla ostan ja kahdella myyn, niin prosentin voitan". Nämä kun muistaa niin kauppa sujuu hyvin. Kaupankäyntihän perustuu petokseen.
"Kaupankäyntihän perustuu petokseen."
Nohuhhuh :) kuka näitä idiotismeja oikein laukoo :)
Hyväntekeväisyysjärjestöt ovat usein huijausta, mutta kaupankäynnin on aina perustuttava voitontavoitteluun!!
Menkää piiloon sinne korven keskelle kynsiä syömään, siellä ei kukaan huijaa kunhan syöt omiasi.
Kyllä siinä nyt kaikenlaisia puhutaan ja selitellään, mutta Lieksa-palstan perusajatuksen mukaisesti on kai lopulta todettava, että konkurssi oli sosialidemokraattien vika.
"Ajattelevalle naiselle"! Kyllä siinä mukana oli koko hallituksen poppoo!
Konkurssi tuli, mutta eipä siinä paljon muutakaan tehneet, jotta kauppa olisi kannattanut. Olisi pitänyt pitää ne "Anttilan hinnat"!
Kilpailu on kovaa yrittäjillä. Veroja menee järjettömät määrät, vakuutukset ym iso kasa kuluja. Siinä pitäisi vielä itsellekin jotain jäädä, että saa maksettua omat elämisen kulut. Ei käy millään muotoa kateeksi ja turhaa irvailua entistä yrittäjää kohtaan. Jotenkin tulee tunne kun joku epäonnistuu niin kansa hurraa. Kysynkin, onko se oikein ?
Se on kovaa, mutta kun laskee sen, että kauppiaat kaikki myyvät tuotteitaan suurinpiirtein samaan hintaa. tarjouksilla saadaan ostajat kulkemaan kaupasta kauppaan. Hyvä esim. on Lidl. Suppean lajitelman, verrattaessa City markettiin, niin Lidl pärjää. Yhtenä esimerkkinä on "rautakauppatavaran" myynti. Tiettyjä hyvin meneviä tavaroita myydään ja kesto. n. viikko. Tässä on tietty juju. Näitä viikon tavaroita ei myydä yhtäaikaisesti ympäri Suomennimen, vaan ne ajoitetaan niin, että tuotetta jos jää, kauppa lähettää ne keskusvarastolle ja sieltä nämä jälkeen jäävät tuotteet kulkeutuvat muualle Suomeen. Siis mikään Lidl myymälä ei tee tappiota.
Tämän kun hokaisivat muutkin kauppaliittymät, niin tappiot olisivat minimaaliset. Somessa tämä ajatus on hieman takapajulan tuntuista.
Hölöpönpölöpön.. lieksassa esim ABC on tappiollinen ja sen kuluja maksetaan tuottavien yksiköiden tuloksesta. Näin voidaan kyllä suurissa ketjuissa tehdä, mutta ei siinä pienet yksityiset pysty kilpailemaan.
Teboililla ja Fixux huollolla ei ole juurikaa tekemistä keskenään. TB:n omistaa venäläinen Lukoil, Fixus korjaamon taas paikallinen yrittäjä. Toivottavasti tämä ei nyt mene liian vaikeaksi ymmärtää..
Kyllä on tullut aloittajan kyky bisneksen tekoon selväksi.. kovin menestynyttä yritystä ei ole tainnut pyörittää :) Palkansaajana yrityksissä on ihan eri asemassa kuin yrittäjänä. Olipa minkä tason johtaja hyvänsä.
Hinta muodostuu monesta eri tekijästä. On selvää että CM pystyy painamaan vaikka Juhla-Mokkaa 2.95/pkt jos kuin näkee sen asiakkaita vetävän. Paikallisen tukkuliikkeen nettohinta samalle tuotteelle on n. 5e. Siihen tulee päälle rahdit, toimipaikkakulut, palkat, yms.. katettakin pitäisi jäädä.. oikea hinta olikin n. 8,5e!!!
Voiko siis pieni yksityisyrittäjä myydä näille tarjousten perässä juokseville köyhille tuotetta samaan tai jopa halvempaan hintaa kuin CM jossa on "isommat valikoimat"? Ihmiset juoksisivat jonottamaan kahvia niin kauan kuin riittää ja muuta eivät ostakkaan, koska Lidl myy halvemmat maidot ja sokeripaketin voi hakea vaikka sokkarilta, kun siellä tarjous.. jne. Yrittäjä myisi kahvia paljon, mutta mitä jää viivan alle? Teeppä KP. laskemia tältä pohjalta!!
Lueppa KP. myöskin omia kirjoituksiasi kokonaisuutena ajatuksen kanssa ja kerro kuinka em. yrittäjä olisi saanut yrityksen menestymään kertomallasi tavalla, myymällä halvemmalla kuin suomen suurimmat keskusliikkeet ja yksi maailman suurimmista ketjuista?
Siis myymällä jatkuvasti n. 70% tappiolla olisi asiakkaita riittänyt ja kauppa ollut kannattavaa ja sinäkin olisit antanut yrittäjälle mitalin "huippujohtajana"??!!
Sopiva nimi sinulle olisikin ehkä n. keskimäärin 70% pöljääkin pöljempi kusipää.
Ei taida olla pelkästään yrittäjän syy, jos ei ole tarjolla kunnollista työvoimaa. Autonasentajan paikka on ollut haussa valtakunnallisesti.
Öljy-yhtiöt on kaikki suomessa ahdingossa, kuinka jälleenmyyjä voi hinnoitella kylmä-asemilla öljy-yhtiön polkemia hintoja alemmaksi, kuin sisäänostohinta on enemmän kuin tien toisella puolella olevan kylmäaseman ulosmyyntihinta?
Paljonko olisit ollut valmis maksamaan ilmanpaineiden mittauksesta? Millä perusteella pitäisi olla ilmainen palvelu? Miksi haukut ja arvostelet yrittäjää jota et omien sanojesi mukaan ole koskaan todennäköisesti edes tavannut?
Lueskelin näitä juttuja, ja kyllä, tunnen em. yrittäjän. Hänellä on meriittiä sen verran liike-elämästä että KP:t TAKUULLA kalpenee. On kouluttanut menestyviä kauppamiehiä "pystymetsästä", jo 15v. pyöritti musiikkikoulua tulosvastuullisena ja siellä oli enemmän solististen aineiden opiskelijoita kuin lieksan musiikkiopistossa (-80 luvulla). Ennen kuin rupeat oletuksiasi viljelemään julkisesti, perehdy asioihin.
Ajattelin olla Sauliin yhteydessä ja kertoa mitä täällä kirjoitellaan. Tuskin teistä pikkusieluista juurikaan piittaa, mutta voi sen verran innostua, että KP:n henkilöllisyys nopeastikkin selviää:) Jatkoa olisikin sitten jo oikeasti mielenkiintoista seurata!
ps. Kiinteistö TONTTEINEEN on myytävänä. Osta pois ja ala tekemään kauppaa ohjeidesi mukaan. LUPAAN ETTÄ MINUSTA SAAT HETI VAKIOASIAKKAAN!
Nimimerkille "salesmanager"! Huh huh" Kysynkin ensinmäiseksi, mihin perustui ko. SEO omistajan liikkeen menstyminen? Mainos,vaikka pienempikin tuo aina asiakkaita, jos se on oikein laadittu yrityksen imagoon.
Kirjoitit, että ABC on tappiollinen? eli tiedät heidän tilanteensa. Pitääkö siis Lieksan ABC purkaa? Tiedätkö muuten että suomessa yrityksen kirnjanpito perustuu voittoihin ja tappiohin, lisäksi myös ns. arvon alenemiseen, jossa vuosittain poistuu yrityksen kalusto ym vastaavan kuoletus ajan arvoihin. Kun kohde alkaa tuottaa voittoa, kun kalusto on "omaa" niin silloin syntyy tappiota, ellei jollain lailla korvata tätä uusilla hankinnoilla.
Vaikka yritys näyttää vahvaa tappioa kautta, saattaa se silti tuottaa voittoa.
TB on tosiaankin Lukolin omistama ja ei ole pitkää aikaa, kun TV:ssä nämä TB:n pitäjät moittivat ko, Tukoilia. Tässähän tämä Lieksan TB:n pitäjä vastaa omista liikesystemeistään. Se, että on palkannut epäpätevän asentajan alaisekseen, ei ainakaan kohenna yrityksen liikevaihtoa, päinvastoin.
TB:n liikeenharjoittaja on itsenäin yrittäjä, joka omilla tekosillaan pyörittää yritystä ja koko huoltoaseman kate muodostuu tämän liikkeen harjoittajan toimenpiteistä ja ammattitaidosta. Kuka sitten määrittelee Bensan litrahinnan, on aivan eri juttu.
On ihan tasan tarkkaan selviö, jos uusi yrittäjä, pistää hintansa yläkanttiin ja ei voi tarjota palvelujaan mittakaavassa muihin vastaaviin, yhtä laajasti, ei menesty. Tämän oppii jo ihan alakansakoulu tasolta.
Uuden vähävaraisen yrittäjän ainoa pelastus on luoda uusia innovaatioita yritykseen. Pelkkä apinointi ei onnistu.
"""Siis myymällä jatkuvasti n. 70% tappiolla olisi asiakkaita riittänyt ja kauppa ollut kannattavaa ja sinäkin olisit antanut yrittäjälle mitalin "huippujohtajana"??!!""
Jos myy 70% tappiolla, liikevaihtoon verrattaessa, on hölmö. Katsoppas esim. bensan hintoja lieksassa. On yksi piste, joka myy bensaa aivan pienellä hinnan erolla ja ei ole muita tuotteita myydä. Miksi tämä yksi ainoa kylmä asema nettoaa? Se on paikkakunnan halvin, vain pienellä erolla. Kannattaa silti kyllä.
Yritys on monen summan hinta. Yritä saada ostaja sisään ja palvele häntä, niin voit pärjätä.
Ilmanpaine mittauksen hinta yrityksellä, verrattuna sen aikaan samaan imagoon.: Siellähän on tuo mahdollisuus. Menetys tämän ilmanpainemittarin kustannuksista on mitätön yhtiön saamaan luottoon, että "Sieltä löytyy"!
Kaikkinensa. kyseinen SEO:n mainos ja yrityspolitiikka oli jo etukäteen epäonnistunut. Yritys ,joka on salaperäinen ja tuottojensa suhteen epämääräinen. Ei tuota tulosta. Suomessa on niin monta esimerkkiä siitä, miten voit pilata yrityksen, olla luomatta yritykselle imagoa. Eräs esimerkki huonosta yritys osaamisesta on luoda pienyritykseen ns: hyvävelipiiri. Yirtyksen pihalla pyörii joukko yrittäjän "kamuja" pyörimässä, kuin toveripiirinä. Ei siihen tohdi mennä kyselemäänä, että saisinko huollon "Nissanilleni"!
"""Lueskelin näitä juttuja, ja kyllä, tunnen em. yrittäjän. Hänellä on meriittiä sen verran liike-elämästä että KP:t TAKUULLA kalpenee. On kouluttanut menestyviä kauppamiehiä "pystymetsästä", jo 15v. pyöritti musiikkikoulua tulosvastuullisena ja siellä oli enemmän solististen aineiden opiskelijoita kuin lieksan musiikkiopistossa (-80 luvulla). Ennen kuin rupeat oletuksiasi viljelemään julkisesti, perehdy asioihin.""
Valehtelet hyvä arvon nimimerkki: kyseinen yritys ei ikinä ole ollutkaan minkäänlaisen "monitoimialan" yrittäjän johdossa. Jos näin olisi, niin tuskin tämä yrittäjä pystyisi luomaan hänelle oudon alan iselleen valinnut.
Poikkeaahan tämä suhteellisen paljon ko yrittäjän repertuaarista.
Paljonko ko. henkilöllä on liiketaloudellista koulutusta?
Oletukseni osoittautui oikeaksi, yrity o.n nurin ja ei totuus siitä miksikään muutu
""Ajattelin olla Sauliin yhteydessä ja kertoa mitä täällä kirjoitellaan. Tuskin teistä pikkusieluista juurikaan piittaa, mutta voi sen verran innostua, että KP:n henkilöllisyys nopeastikkin selviää:)
Jatkoa olisikin sitten jo oikeasti mielenkiintoista seurata!"" kyllä se sopii, olisi mielenkiintoista keskustella ko, henkilön kanssa, jos se on uhkaus, niin ymmärrän?
Itse olen kyllä käynyt eriasteen koulutusta ja myös ollut eri yrityksissä sen johtoportaassa ja tietääkseni ne ovat kaikki menstyneet tai sitte fuusioituneet suurempaa. Yksi yritys oli Helsinkin pohjoispuolella toimiva elektroniikka ja automatiikka yritys, jossa olin mukana yrityksen nykyaikaistamisessa.
Tällaiset pienen kaupungin yrittäjät pärjäävät vain jos ovat innovatiivisesti mukana itse kehittämässä ja panostamassa palveluun.
Toivottavasti saan ko. henkilönvaihtamaan ajatuksia yritysten imagosta ja tarpeellisuudesta tämän paikkakunnan tarpeiden tyydyttämsessä.
Siis vielä kerran: lue omat väitteesi AJATUKSEN KANSSA ja vertaa niitä vastauksiini ja tee sitten edes pikkuisen järkeviä johtopäätöksiä. Sinä KP. luet kolme sanaa ja vastaat niihin kolme sataa..
Todellakin: Kustaa Pöljä.
Etkö vieläkään tajunnut, että: EI OLE LIEKSASSA OLEMASSAKAAN MITÄÄN TB:N HUOLTOA! LUK:oil on vuokrannut pihan säiliöineen ja myy omia polttoaineitaan. Ei siis myy huoltoja, renkaita, kahvia.. vain mittareista tulevan polttoaineen. Voi siis miehittämättömällä (asema jossa ei ole palkansaajia) asemalla myydä vaikka välillä tappiollista polttoainetta koska lieksan kokoisen peräreiän myynnillä nostetaan vain valtakunnallista volyymiä. LUK:oil teki joku nvuosi sitten suomessa n. 30me. tappiota.. revippä siitä.
Ymmärsitkö kauppaneuvos KP.
Siis millään muotoa ei ole vertailukelpoinen minkään paikallisen yrittäjän kanssa.
Tuntuu, että suurinmalla osalla Lieksalaisia on asenne ongelma!
Mikään ei saisi maksaa mitään..
Minä luin lieksan lehdestä mainoksia lainakin viikottain ja olin vakioasiakas käyttäen tarjolla olevia palveluita. Outoa että huoltsikka on pyörinyt samalla paikalla 30 vuotta ja vielä jotkut ei muka lieksassa tiedä jos ei kotia tulla rautalangasta vääntämään?
Eipä tuolla polttoaineen myynnillä voi lieksassa tiliä tehdä, liikaa tarjontaa ja porukat juoksee automaateilla bonusten perässä.. mikään ei saisi maksaa mitään.. yrittäjien pitäisi maksaa siitä että tuottaa palveluja, palkkaa työntekijoitä, yms?? kyllä täältä taitaa pikkuhiljaa kaikki palvelut hyytyä. Postipakettejakin saa varmaan pelkästään automaatista.. 3 apteekkia kertoo kyllä paljon lieksan tilanteesta. Eräs tuttavani asuu eteläsuomessa kaupungissa jossa on 40 000 asukasta ja yksi apteekki riittää?!
Unohtuipa mainita: Tarmokaupan avajaiset kesti kaksi pävää, kumpanakin päivänä tarjottiin 1000 annosta keittoa lisukkeineen. Silloin kyllä tiedettin mistä löytyy! Syöjiä riitti jonoksi asti eikä tainnut ihan kaikille riittääkkään.. ainiin.. oli ilmaista :)
Niinpä,tämä on Lieksa! persaukisten,katkeroituneitten,huonon itsetunnon omaavien luusereiden kylä,toisten asiat tiedetään ja omista ei edes iletä puhua kun ei tapahdu yhtään mitään.Syynä se kun peiliin kattoo niin näkee turvan mikä näyttää norsunperseeltä.
Minä en mennyt huutokauppaan sen takia, että olisin tuntenut olevani hyeena toisen kustannukssella kun yritys nurin. Toki jokainen roponen olisi varmaan ollut tarpeen, mutta toivon entiselle yrittäjälle uusia ideoita ja uusia tuulia. Eihän sitä koskaan tiedä jos onni potkaisee ja keksit uuden paremman yrityksen.
Kyllä todellakin tullaan vaikka kävellen jos on jossain jotain ilmaista tarjottavaa, näyttää niinkuin lieksassa olisi ruokapula ja elintarvikkeet loppunut!
Turha on mussuttaa 1000 hengestä kahden päivän aikana ja mainoksia en ole löytäänyt yhtäkään Lieksan lehdestä. Mainos ei tarkoita sitä, että on parin kolmen palsta millimetrin ilmoitus jokaisessa Lieksan lehdessä. Olisitteko hyvät ko. SEON vakiasiakkaat ystävällisiä ja kerrotte, mitä palveluita, auton pesun ja pullan ja kahvikupin lisäksi sieltä sai, en tarkoita kauppaa, koska kuulin että Tarmo toi tavarat asiakkaille kotiin ja siihen ei lallekirjoittaneella ole ollut tarvetta.
Minäpä näin. Kaksi KOKO SIVUN mainosta mm. avajaisista. Keräsi ilmaisruokailijoita mukavasti paikalle..
Etusivulla usein siinä yläosassa ihan riittävän huomiota herättäviä ilmoituksia.
Ja sitten: vaikuttaako ilmoituksen koko enemmän kuin sen sisältö? On näköjään nuo "muutaman millimetrin" ilmoitukset kuitenkin nähty? Niissä oli myös aina nettisivuosoite ja nettisivuilla sitten erittäin kattavasti kaikki tarvittava esillä!
Tämä on TIETOA, olin töissäkin siellä.
Todennäköisesti ei mitään mitä sinä ostaisit. Myytiin siellä pussikaljaa, ehkä se olisi sinulle ainoa tuote..
"Turha on mussuttaa 1000 hengestä kahden päivän aikana ja mainoksia en ole löytäänyt yhtäkään Lieksan lehdestä.."
Ei se ole turhaa, KP. On vaan ullut selväksi että sinulla on vakava lukemisen ymmärtämisen häiriö. Sama koskee myös kirjoituksiasi, et todellakaan tunnu osaavan lukea edes niitä!!
Oletko oikeasti sitä mieltä että mikäli sinä et ole nähnyt mainoksia, niin markkinointia ei ole ollut ollenkaan?
"Samoin kuin Rantalantien Tarmo, eivä pysty kyläkauppana tyydyttämään lähiseutujensa tarpeita. Toisekseen näiden oli pidettävä hinta taso aika korkealla, jotta jäisi suolaa leivän päälle. Ihmettelen mainosta joka oli laitettu Rantalan tielle, jossa ko. Tarmokauppa mainosti itseään?"
Tässäpä KP. omaa tekstiäsi eräästä toisesta ketjusta, noin niinkuin muistin virkistämisexi!
"faktapatukkaa" Aivan oikein muistat. Tuo mainos oli ilmestynyt Karjalatien läheisyyttteen ja kauppa poistunut Rantalantieltä. Siinä vähäån ihmettelin että oisko mainos hieman jälkikäteen ajateltuna jo poistettavissa, kun kauppakin oli jo loppunut kyseiseltä paikalta.
T'ässä kohdin voi sanoa, että jos kaupunkissa on ruokakaupoja pilvin pimein, niin on tasan tarkkaan selvää, että korottamalla hinnat pilviin, ei kauppa tule pysymään pystyssä.
Sen pitäisi olla jo täysin selvää.
Ai.. ihmeteltiin kun mainos oli siellä missä kauppakin? Oho? Aikamoinen ekonomisti siellä suutaan soittelee :) Kerro nyt helkkari meille tyhmille: missä sen mainoksen olisi pitänyt olla?
Pöljä, kauppa ei ollut poistunut rantalantieltä vaan siirtynyt osoitteeseen Rantalantie 1!
Mainoskin on edelleen samassa osoitteessa, joten otappa arvon Pöljä itsellesi tyypillinen ilme ja mene uudestaan ihmettelemään!
Turha mussuttaa.. en ole löytänyt.. jakumminkin olet! Osaat sitten tällekin palstalle kirjoitella.. olisit kai voinut avata ne www sivut joita siellä mainostettiin? Erittäin hyvät sivut oli. Kaikki palvelut kattavasti yhteystietoineen ja valokuvineen esillä!! Sellainen mainostaminen maksaisi n. 30.000. lieksanlapussa/viikko. Ehkäpä arvoisa kauppaneuvos Pöljä kertoo kuinka tämänkaltainen markkinointi olisi lieksalaisella ostovolyymillä maksettu?
KP haluaa koneinsinöörinaisten palveluita
Jospa olisikin ollut, ei firma olisi nyt konkassa!
Otahan KP. se työtön "jormaliini" kätöseen ja pura paineita, kyllä se siitä!
Muuten, mistä näitä pöljiä oikein tulee..
Oletko arvoisa kauppaneuvos KP. kuullut koskaan sellaista, että konkurssi voi olla myös erittäin järkevä liiketoimi!
Toisekseen: Samalla kun puhut yrittäjästä ikään kuin tietäisit hänestä kaiken, toisaalla mainitset että et ole todennäköisesti koskaan tavannutkaan.
Mihin nämä sinun tietosi perustuvat? Oletko tietoinen, että nimimerkin takaakaan ei kannata ihan mitä sattuu suustaan päästää?!
Niitä kasvaa täällä lieksassa aivan tuhkatiheään.
Kyllähän konkurssi kannattaa, jos on liiketoiminnasta saatuja varoja ehditty siirtää kirjanpidollisesti muille tileille ja yksi keino, on kuittien väärennys. Tuskin tässä tapauksessa kun liike oli juuri ja juuri saatu edes jonkinlaiseen tuloksen saamiseen.
En tiedä että tunnen kaverin, mutta kun kävin kysymässä huoltoon pääsyä, niin henkiö vastasi" En ole saanut vielä huoltomiestä ko.Autoasi huoltoon. Näin uskoisin että kysymyksessä oli, jos ei omistaja, niin vastaava. Henkilö esiintyi hyvin korrektisti.
Kyllä aina voi sanoa mielipiteensä ja kaikesta ko. yhtiön toimista tuli sellainen keskeneräisyys mielipide.
Kun omistaa on kehuttu hirveän taitavaksi ja jopa erään kirjoittajan toimesta niin sanotuksi jokapaikan höyläksi ja taitavaksi liikemieheksi. Pyydänkin näitä kertomaan miten he kokivat tämän lyhykäisen ajan ja miksi liike meni konkkaan jos vetäjänä oli alallaan taitava ja konru henkilö?
No niin, antakaapa kuulua.
Niin ja piti sanoman, "Ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää"!
Siis kokenut henkilö.
Oletko lukenut aikaisempia kirjoituksia? Sieltä on tullut selvästi esiin romahtanut terveys! Siinä ei taida tiedot ja taidot auttaa, kun toimintakyky menee.
Wau, ole siis ehkä kerran tavannut yrittäjän ja tiedätkin sitten hänestä ja tekemisistään kaiken!! Hihhih.. mistä saat nuo pillerisi, minäkin haluan niitä!!
Jep, Sale on erittäin kokenut liikemies, mutta tällä hetkellä ja jostain muistaakseni -09 alkaen ollut jo sairaslomalla. Siitä huolimatta yritti viimeiseen asti jaksaa. Omien sanojensa mukaan viimeinen vuosi oli jo aivan ylivoimainen, mutta jatkajaa ei siis löytynyt.
Juteltiin usein, ja minun mielestäni myös erittäin huumorintajuinen ja ystävällinen tyyppi!
Aina myös hymyillen palveli, ei todellakaan mitään valittamista palvelulle. Useat lieksalaiset saivat leipänsä, yrittäjälle oli kyllä kallis juttu.
Olisitpa ollut sen kristallipallosi kanssa kertomassa että voimat loppuu jne..
Liian kauan katsoi monia työntekijöitään, olisi niistä osa pitänyt laittaa pihalle mutta ei raskinut. Hyvä sydän, vaikkakin sairas.
Väittäisin, että tuollaiset idioottipöljät ei olisi samaan pystyneet koskaan! Jotkut nimittäin puhuu ja toiset tekee. Kustaa senkun puhuu.
Onko Lieksa niin täynnä tyhmiä kepuja,että ostavat vaikka paljon kalliimmalla polttoainetta apsilta,kunhan vain saavat maksoi mitä maksoi.Kalliiksi tuli Lieksalle apsin rakentamisen takia tehdyt liikennejärjestelyt.
Ei tiällä kepuja oo, vain demareita on. Eikä ne oo tyhmiä.
On. Juuri sellaisia Lieksa on täynnä. Päättäjät tekevät kaikkensa että PK palveluyrittäjät eivät kannata. Silmälasikauppakin taisi loppua siellä.. kultasiipi lopetti.. kipparin "tori" sapuska ei alkanutkaan, oliko lupaongelmia kunnan puolelta.. konkursseja tullaan vielä lieksassa näkemään paljon. Valitettavasti.
näitä kirjoituksia lukiessani, ei välty ajatukselta, että lieksassa on jokin ihme "puolustusmekanismi" niitä kohtaan, jotka eivät liikeelämässä pärjää.
Joitakin aikoja sitten, tuota samaa yrittäjää lyötiin palstalla oikein halolla ja väitettiinmm:ssa hänen myymiensä autojen olevan pahasti ylihinnoiteltu. Yrittäjä yrtitti vastata sanaan sanalla, mutta ei siitä tolkkua tullut.
Nyt yrittäjä on konkassa ja mitä tapahtui? Samat seireenit jatkoivat lauluaan, mutta nyt eri sävelmällä. Nyt ko. yrittäjä on taivaallisten harppuunoiden esisoittaja. Hänestä tuli´marttyyri lieksalaisille. Hänen laittamiensa "mainosten" kerrottiin olevan "kokosivunmittaisia" Tuhannen ihmisen kaarti söi hänen soppaansa. Yrittäjä oli musiikkikoulun "rehtori" taitava mutta pahuksen sairas. Hänen kerrottiin olevan myös erittäin taitava liikeammailman nero jne. jne.
Alunperin kirjoittaja lähti tämän liikemiehen osalta ihmettelemään "miten tässä näin kävi"! En missään nimessä aliarvioi häntä, ainoastaan hänen aloittamaansa liketoimia, joiden aloitusjärjestys oli outo. Ehkä hän yliarvioi lieksalaisten mieltymystä uuteen yrittäjään. Itse olisin ollut valmis siirtymään hänen toimintansa piiriin, jos siitä olisi ollut itselle apua.
Valitettavasti kävi miten kävi. Toivotan hänelle jaksamista ja jos hän lähtee uusiin fääreihin liikeelämässä, niin toivon että hän aloittaa alusta, ei keskeltä, koska yleensä asiat etenevät niin.
Tämä kirjoitukseni hänestä, olkoon viimeinen.
Näitä juttuja lukiessa ei kyllä todellakaa jää epäselväksi, miksi lieksa loppuu..
Kuka täyspäinen sinne jää, jos ei ole sitten palkintovirkaa kaupungilla?
Luulo on siellä enemmänkin kuin tiedon väärtti ja ei sen varaan paljon tulevaa rakenneta.
Miksi te Lieksalaiset koko ajan haukutte paikallisia yrittäjiä? Uusia, aloittavia, lopettavia, nykyisiä ja tulevia, Mitä teillä olisi ilman heitä? Olen nyt ihmetellyt täällä useampaan otteeseen tätä? Jos te olette niin osaavia niin ruvetkaa itse yrittäjiksi, teistä vain ei siihen ole. Minä en tuomitse ketään ja olen valtavan iloinen jos joku uskaltaa yrittää ja haluaa antaa palveluita tässä maassa missä yrittämisellä harvaa elättää itsensä!
Jep, TÄYTTÄ ASIAA!
Ei se yrittäjyys niin herkkua ole, mutta nostan hattua niille, jotka uskaltavat tänä päivänä yrittää. Joskus, ikävä kyllä yritys syystä tai toisesta menee nurin, eikä se todellakaan ole sille henkilölle jipiin hetki. Jostain kumman syystä ihmiset saavat nautintoa, että toisella menee huonosti. En todellakaan ymmärrä sellaista. Se on minusta sairaanoloista. Sitten jos menee hyvin niin sekin on huono asia. Silloin nousee kadehtiva ilmapiiri. Ohhoijaa.
Juuri näin. Lieksalaisilla on geeniperäinen asennevamma. Jos ei tee (siis ole) töitä on yhteiskunnan elätti, luuseri. Jos tekee töitä, tekee kuitenkin jotain väärin. Jos toimii yrittäjänä, on virkamiehenä epäonnistunut huijari, lapsikauppias.. Mikä hiivatti siellä peräreikälässä oikein kelpaa?
Jos tilat jäävät tyhjilleen sinne voisi perustaa vaikka päiväkodin. Iso piha, joka tietysti pitäisi aidata. Huoltohalliin saisi kivan jumppasalin! Lähituntumassa asuu lapsiperheitä (Reunatiellä). Toinen vaihtoehto on tehdä asunto suurperheelle.
Jehovan todistajien valtakunnansaliksi tyyliltäänkin sopiva.
Jos käy niinkuin Unionille, että saastuneita maita joudutaan kaivamaan niin siihen saisi helpolla maauimalan.
Ja pokronjoesta vesi.
ei tarvi saasteita kaivella, esimerkillisesti hoidettu!
Ympäristövirasto arvioi A1 luokaan, joten siitä sitten haukkumaan ja vittuilemaan kuten lieksalaisten tapoihin kuuluu! Yrittäjähän on aina syyllinen kaikkeen, siis ihan mihin vaan..
Pilluahan teidän köyhien periksien tekee mieli, joten mittikää mistä saa!!
Mitä tehnee yrittäjä nykyään?
Yrittäjän tehtävä on yrittäminen. Yrittämisestä ei tule koskaan mitään valmista. Kaikki toimet jäävät pelkiksi yrityksiksi. Monet hommat ovat turhia yrityksiä. Mutta yritettävä on, koska yrittänyttä ei laiteta.