RKP shokissa kun apartheid ei toimi enää 2010-luvulla!

voihan vietävä!

RKP shokissa: Suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun?
Uusi Suomi
RKP:n kaupunginvaltuutetut ovat järkyttyneet Espoossa suunnitelmista siirtää suomen- ja ruotsinkieliset koululaiset samoihin tiloihin.

Ehdotuksen mukaan opetus luokkatiloissa järjestettäisiin omalla äidinkielellä, mutta oppilaat olisivat yhdessä lounastauoilla ja välitunneilla. Tilasiirroksella syntyisi säästöjä.

- Ehdotus järkytti meitä, kertoo kaupunginvaltuutettu Mia Grundström (r.) Hufvudstadsbladetissa.

Grundströmin mukaan samoissa tiloissa toimiminen johtaisi siihen, että ruotsin kieli katoaisi ja kaikista tulisi suomenkielisiä. Grundströmin mukaan kaikki RKP:läiset olivat ehdotuksesta totaalisen järkyttyneitä.

Espoon sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälä on nyt Yle Uutisten mukaan luvannut, ettei ruotsin- ja suomenkielisiä koululuokkia siirretä saman katon alle.

Espoo kuitenkin suunnittelee edelleen perustavansa uudelle Suurpellon asuinalueelle kaksikielisen koulukeskuksen.

Uuden Suomen bloggaaja Santeri Kyröhonka (kd.) kritisoi RKP:n suhtautumista blogissaan.

- Tälläinen tollo suomenkielinen tosin kuvittelisi, että yhdistämällä suomen- ja ruotsinkielinen opetus samoihin rakennuksiin, suomenkieliset pääsisivät, jos ei kielikylpyyn, niin ainakin kielisuihkuun välitunneilla. Ruotsinkielen opinnot alkaessaan olisikin jo kuullut ruotsinkieltä. Sehän saattaisi jopa motivoida opiskelemaan ruotsia! Kyröhonka kirjoittaa.

4

446

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinpä.

      Surusvekoille on tärkeämpää surunuorten yksikielisyys kuin suomalaisnuorten kaksikielisyys.

      Toisaalta Espoon surunuoret ovat jo täysin kaksikielisiä, eikä suomalaisnuoret ruotsinkielisty, vaikka opiskelisivat samassa koulussa.

      Eli surusvekot pelkäävät surunuorten muuttuvan ainoastaan suomenkielisiksi.

      • Tietenkin omat koulut

        Meillä oli mökillä kymmenen suomalaista vierasta, joista kaksi oli ruotsinkielisiä. Puhuttiin tietenkin suomea. Nuo kaksi vetäytyivät kohteliaasti joksikin aikaa vähän syrjemmälle ja puhuivat keskenään ruotsia. Sitten palasivat muiden joukkoon ja kieli palasi takaisin suomeksi. Sääliksi kävi suomenruotsalaisuus. Aloin ymmärtää, miksi ruotsinkieliset haluavat omat koulunsa,; heillä on asialle vankat perusteet.


      • Tietenkin?
        Tietenkin omat koulut kirjoitti:

        Meillä oli mökillä kymmenen suomalaista vierasta, joista kaksi oli ruotsinkielisiä. Puhuttiin tietenkin suomea. Nuo kaksi vetäytyivät kohteliaasti joksikin aikaa vähän syrjemmälle ja puhuivat keskenään ruotsia. Sitten palasivat muiden joukkoon ja kieli palasi takaisin suomeksi. Sääliksi kävi suomenruotsalaisuus. Aloin ymmärtää, miksi ruotsinkieliset haluavat omat koulunsa,; heillä on asialle vankat perusteet.

        Suomessa on nykyään kuulemma 148 kielivähemmistöä. Yhtä lukuunottanmatta kaikki muut käyvät suomenkielistä koulua.
        Näin se vaan menee muuallakin maailmassa. Miksi Suomi ja surut pitäisi olla joku poikkeus?

        Eli MITÄÄN perusteita erillisille kouluille ei ole....


      • Vallanhaluinen vähem
        Tietenkin? kirjoitti:

        Suomessa on nykyään kuulemma 148 kielivähemmistöä. Yhtä lukuunottanmatta kaikki muut käyvät suomenkielistä koulua.
        Näin se vaan menee muuallakin maailmassa. Miksi Suomi ja surut pitäisi olla joku poikkeus?

        Eli MITÄÄN perusteita erillisille kouluille ei ole....

        Surut ovat ottaneet tässä maassa vallat käsiinsä - ja lopputuloksesta kärsii koko valtakunta. Koko maa on kyykytettynä ruotsinkielen pakko-opiskeluun, kun pieni kielivähemmistö sattuu haluamaan juuri niin. Tämän lisäksi lukemattomia muita esimerkkejä.
        Eihän tämän näin kuulu olla, vaan RKP:lle annetaan osuuttaan eli 5% volyymia vastaava osuus maan asioista: lopuista päättävät suomenkieliset tai muut kielivähemmistöt kohdallaan.
        Svekojen kukkoilu ikäänkuin edustamassa koko maan kielivähemmistöjä saa luvan loppua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      237
      3026
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      15
      1699
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      10
      1379
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1228
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      129
      1221
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1137
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1042
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1035
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      957
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      942
    Aihe