Bibon - niin rakkanajättämänä

Itse kokenut ihan saman, tosin se oli jatkuvaa " nyt tää on loppu" jättämistä koko seurustelun ajan. Uskoin hänen kaikki kauniit puheensa miten rakastaa jne. Nyt viimeisen kerran oikein keksimällä keksi syyn miksei halua enää minua nähdä ja että kaikki on loppu. Oli just sellanen kylmä ja inhottava minua kohtaan ja kaikki paha löyty minusta. Nyt syy siihen jättämiseen selvisi pitemmän ajan päästä. On kuulemma hyvän ystävänsä naista majoitellut pitkiä aikoja luonaan. Kehtaavat vielä kieltää ettei mitään ole tapahtunut, joopa joo. Ei tollasiin vaan voi luottaa, niin silmiin katsoen heitetään valheita päin naamaa. Ymmärrän kyllä miltä sinusta tuntuu...

Minä olen ollut noin10 vuoden aikana jätettynä ties kuinka monta kertaa. Viimeksi elokuussa. Mies lupadi kesällä, ettei hukkaa mua mutta niinpä vain tuli taas päivä, jolloin mua ei taaskaan tarvittu. Ja se eleettömyys ja tunteettomuus!
Onneksi mulla on muutakin elämää ja selviän. Selviän kerta kerralta paremmin ja varmaan kohta olen täysin valmis jättämään hänet - vaikka häntä rakastankin.
Mutta myönnetään jo yhdessä, ettei tuollainen toimi eikä ole elämää, jota haluamme!

sulla on onnea, että löysit tämän palstan ja tajuat mistä on kyse. Hienoa sulle.
Minä en ymmärtänyt, että kyse on Sairaudesta, jolle en voi mitään ja josta ei parane.
Se tieto auttaa mua ja helpottaa paljon.

Kyllä meidän on luovutettava rakkaamme toisille - ainakin jolleivat halua hoitaa itseään.
Minä en ainakaan enää jaksa yrittää auttaa ja olla samalla syntipukki ja se tyhmä nainen. Aina uudelleen ja uudelleen.

Nuo sanat.... ettei hukkaa minua.. juuri noin hän sanoi kun ihmettelin kuinka hänellä olikaan lapseni puhelinnumero tallessa.. "Jos hukkuisit niin saisin yhteyttä..."
Huomasin jo 1. kerran jälkeen ettei hän ole ihan terve. Kaikki hänen käytöksessään liittyi kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön kun aloin miettimään. Ja tästä sairaudesta hainkin lisätietoa, ehkä se oli tapani selvitä yhtäkkisestä käsittämättömästä erosta.
Ei hän ketään majoita luonaan - siitä olen varma;) Mutta ties vaikka uusi/vanha ihastus menossa, se ei olisi ihme. Tai sitten hänen aikansa täyttää taas harrastus.... rakas sellainen jolloin muulle kuin työlle ei ole aikaa., ja minä olisin taas jarruna (hänen mielestään) harrastukselleen joka vie hänen vapaa-aikansa.

Mutta tosiaan haluaisin saada hänet puhumaan. Kertomaan mistä oikeasti on kysymys. Lääkitystähän hänellä ei ole, kun ei ole mitään vikaakaan... Myöntää sentään masennuskautensa, ja pakkohan seonkin kun minulle siitä on sentään avautunut aikaisemmin.

Mutta oikeasti .... odotanko että hän jälleen tulee elämääni... Vai pitäisikö minun tehdä jonkinlainen aloite siihen.. Nyt on vain hiljaisuutta, molemmin puolin.

Osaan olla itseksenikin. En tässä nyt kuitenkaan nyyhki joka päivä, vaan elämä kulkee eteenpäin. Mutta kyllä, kyllä vaan kaipaan. Olenko sitten hölmö - ehkäpä, tunneasioissa ainakin....

Minäkin kaipaa omaani, joka taas hukkasi minut, mutta ei kuule soitella perään. Sovitaan, että selvitään ja selvitään myös. Kun näistä ei kuitdnkaan tule mitään gai hinta on liian kallis.
Puretaan ikävä j paha olo ja ymmärtämättömyys ja kaikki tänne - ja saa mulekin kirjoittaa - mutta koitetaan selvitä.

Hyvä sinä ja hyvä minä ja hyvä me kaikki!
Eihän useimmista näistä meidän bipo-miehistämme ole meille kuitenkaan tasapainoiseksi tueksi, iloksi ja avuksi edes niinä aikoina kun ovat "saapuvilla". Niinhän se on. Ja he kun eivät ol sairaita niin lääkkeitäkään ei tarvita ja sama rumba jatkuu iät ajat.
Lopetetaan se.
Eletään mekin ihmisarvoinen elämä ilman epävarmuutta ja haukkumista ym. mikä kuuluu arkipäivään bipojen kanssa.
Tästä moni suuttuu, mutta minä olen yrittänyt yli 10 vuotta ja lopputulos on surkea.

Hyvä, että jätti. En ehkä olisi päässyt muuten eroon.
Ikävöin kyllä, mutta eihän siihen kuole. Haluan ihmisarvoisen elämän.

täälläkin yksi ilmoittautuu. melkein viisi vuotta kesti yhteensä. itse olin jättäjä aina koska se vaihe kun tuli päälle että toinen lähti ajatusten harhamatkalle,siinä pysähtyi kaikki. 10 kertaa erosimme ja aina palasimme.
1-3kk kesti hyvänä ja toinen oli kaikessa mukana,kunnes tuli vaihe että hän vaipui ihan omaan maailmaan ja ajatukset harhaili yms. sitten aina ero.
nyt lopullinen ero ja hain itselleni ammattiapua siihen että olin rakastunut ja välitin aidosti ja mua kustiin joka kerta silmään ja syyteltiin millainen ilkimys olen yms.
ja rakkautta alettiin aina vannoa kun aloin puhua erosta.
eräs erossa olo aika oli ihan sairasta piinaamista ja rakkauden tunnustuksia yms.
sitten taas palattiin ja kaikki hyvin muutaman kuukauden kunnes taas arjen alkaessa kaikki romahti.
silti kaikesta huolimatta rakkaus ,oma aito sellainen ei hetkessä häviä ja on ikävä suuri.
ja toivon sydämestäni että tämä ihminen rauhoittuisi ja löytäisi todellisen onnen itselleen

ihmettelen jos pystyy rauhoittumaan. toivon kuitenkin sydämestäni. ja toiselta se vaatii ymmärrystä,mulla ei enää löytynyt kun normaalista arjen elämisestä ei tullut mitään!
hän palasi menneisyyden tuttuun,johon tutustui yhden meidän eromme aikana.
toisaalta hyvä,vaikka pahalta tuntuukin itsestä.
tiedän kuitenkin mitä tavoittelen ja haluan elämältä itse,enkä olis kestäny enää hetkeekään sellaista mitä meillä oli sen alun ihanuuden jälkeen.
silti haluan päällimmäisenä muistaa kauniit ja hyvät hetket toisesta.

täällä myös yksi! ja kaikkein pahinta on kun sairastuu itse kaiken sen jälkeen masennukseen.
väliaikainen tilanhan t'mäkin on on mutta se että eli monta vuotta ,yritti olla toiselle hyvä ja ymmärtääkin niin ei riittänyt. itselleen ei sairas mitään voi ja varsinkaan jos ei siihen hae apua.
elämäni jatkuu mutta vaikeeta se on ja hitaasti on edettävä.
tosi asioita ei voi muuttaa.
alkoholiongelma tähän kakssunntaiseen vielä lisänä on todella paha !
sen mä tiedän.
kaikille voimia jotka elävät elämässään nyt vaikeaa aikaa

Tämä on nyt varmaan asian veivausta, mutta nyt kun lukee muiden kokemuksia, niin liittyykö siis bibon jättäminen aina johonkin uuteen suhteeseen jonka hän on kehitellyt.... ? Ja eihän mieletään terve ihminen voi sanoa rakastavansa ja viihtyä seurassa hyvin, kunnes kaikki kääntyy yht äkkiä pää laelleen ....

En usko että aina kun bipo jättää kumppanin hänellä on uusi valmiina. Tietenki jotkut on sellasia et pomppivat suhteista toiseen. Yhtälailla terveet voi löytää uuden ja jättää kumppaninsa. Ei sekään harvinaista ole. Itse oon ollu 4 vuotta sinkkuna eikä kiirettä suhteeseen. Edellistä kumppania en jättäny siksi et ois ollu toinen kiikarissa vaan siksi että käytti liikaa alkoholia ja käytti vielä henkistä väkivaltaa minua kohtaan. Noin puolella bipoista on päihdeongelmia. Toki bipo pystyy rauhottumaan jonkun kanssa. Ei ehkä kaikki mutta osa kuitenkin. Riippuu varmaan sairauden laadusta.

Mun bibo mies olisi jättänyt mut varmaankin jo, jos meillä ei olisi lapsia. Tuntuu tosiaan, että hän on minun kanssani vaan lähinnä lasten takia. Nyt alkaa minulla olla mitta täysi, en jaksa enää epäkunnioitusta, haukkumista, tunnekylmyyttä, syyllistämistä, uhkailua jopa hakkaamisella ja sitä että häivytään silloin kun halutaan, pariksi päiväksi. Yksinhuoltaja olen, vaikka ns."parisuhteessa".

Hänen kanssaan eläminen on jatkuvaa vuoristorataa, on välillä kultainenkin, mutta pieni, mitätön riita raivostuttaa hänet, alkaa haukkuminen, syyllistäminen ym. Ei voi koskaan luottaa häneen, koska raivoaa aina jossain vaiheessa kuitenkin. On käytökseltään hirveän negatiivinen muutenkin. On monesti ollut katuva ja joskus pyytänyt anteeksi, mutta ei enää viime aikoina.

oma kokemukseni biposuhteesta.
ihastuin hirveästi ja rakastuin. hän oli aivan ihana. 1-3kk ihanuutta,hän vannoi rakkauttaan.sitten tuli masennus vaihe.en saanut mitään irti hänestä,ei halunnut puhua.kylmyys,välinpitämättömyys yms.
hermostui kun kysyin ja sanoi aina että älä mieti liikaa.
ahdistuin.ja ongelmat alkoivat. hän ei jaksanut keskittyä,ei saanut mitään aikaan,oli levoton,ihan omassa maailmassaan,alkoholilla levottomuuden helpotusta, hermostunut,oli omissa oloissaan, älyttömiä ostoksia,pettämistä ja muuta sekoilua eri naisten kanssa.
sitten päätin aina ja sanoin että nyt loppu,en jaksa.raastoi.
pari kk erossa ja sitten taas palattiin.
ja taas sama kuvio noin kymmenen kertaa läpi. viisi vuotta lähes.
nyt kesällä tuli päätös ja hain itselleni apua kun ei toinen hakenut itselleen.
päätin että rautaportti laskeutuu välillemme ja haluan eroon tästä sairaasta elämästä.asia olisi ollut eri ehkä jos toinen olisi hakenut itselleen apua.
olen terapiassa ja psykologilla käyn koska tämä aiheutti niin paljon itsessäni ja ne kaikki syyttelyt,että vika on minussa.
sattui ja sattuu edelleen,tunteet oli minullakin aina alusta saakka aidot ja oikeat ja en kiellä niitä. tämä "harha" vaan teki ison haavan minuun ja haluan käydä siksikin läpi loppuun tämän jotta voin puhtain mielin jatkaa elämääni joka on muuten mallillaan.
toivon voimia ja jaksamista kaikille tämän kokeneille.
rakkaus on ihana asia