Onko yliopistolla väliä työnhaussa? (Ruotsi)

Hei! Suunnittelen hakevani Ruotsiin yliopistoon ensi keväänä. Olen asunut nyt hetken verran Tukholmassa, mutta täällä asuminen tulee niin kalliiksi, että muiden kaupunkien yliopistot ovat alkaneet kiinnostaa.

Onko Ruotsissa siis samanlaisia eroja yliopistoissa kuin esimerkiksi Iso-Britanniassa? Arvostetaanko esimerkiksi Uppsalan yliopistoa enemmän kuin Malmö högskolania, vai ovatko ne työn saannin kannalta samalla viivalla?

Muutakin tietoa yliopistohausta otan mielelläni vastaan! Olen mm. saanut vähän epäselviä vastauksia siitä, tuleeko suomalaiset yo-paperit käännättää ennen hakua vai ei.
4347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi
Itse opiskelen tällä hetkellä ekaa vuotta tukholmassa ruotsiksi. mitä sukulaiseni sanovat, niin tukholman, uppsalan ja lundin yliopisto on arvossa. järjestyksessä.

Riippuu tosin mitä aijot lukea.

Samaa mieltä asumiskustannuksista, kannattaa kesä paiskia hommia tai sitten ottaa opintolaina. Tulee luultavasti maksamaan itsensä takaisin.

papereita ei tartte käännättää. lähetät vaan kaikki oikeat paperit oikeisiin aikoihin.

Äänestä
  • En tiiä mitä opiskelet, mutta aikakin kauppiksen ja oikisken kohalla Uppsala on arvostetumpi kuin Tukholma. Lund myös arvostettu.
    Jostain Umeåsta kannatta pysyä kaukana :D

    Äänestä

joo onhan se niin että uppsala, lund, tukholma ja göteborgin chalmers on ehkä ne arvostetuimmat. Ite opiskelen toista vuotta tukholmassa kandia mutta pidän kyllä tärkeämpänä sitä että missä opiskelee maisteriks kun kandiksi. Sitäpaitsi oikeesti se tulevaisuuden ura on todella paljon itestään kiinni, ei siitä missä yliopistossa on opiskellut (ainakaan jos on opiskellut pohjoismaissa). Eli hae vaan johonkin pienempään kaupunkiin, täällä on niin helkkarin kallistakin :D

Äänestä

Hej!

Det finns en vis inofficiell rankning av universiteten i Sverige.

1. Handelshögskolan i Stockholm
2. Karolinska institutet
3. KTH och Chalmers
4. Ansedda lärosäten som Uppsala och Lund (Uppsala äldst i Norden)
5. Stockholms och Göteborgs universitet
6. Resten av universiteten
7. Diverse högskolor

Men om du vill ha mera exakt rådgivning över vilket universitet som rankas högst, så skulle behöva berätta inom vilket område du skall studera. Men om du väljer något av lärosätena 1.-5. så borde vara förhållandevis "safe".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mjuk1 kirjoitti:

Hei! Suunnittelen hakevani Ruotsiin yliopistoon ensi keväänä. Olen asunut nyt hetken verran Tukholmassa, mutta täällä asuminen tulee niin kalliiksi, että muiden kaupunkien yliopistot ovat alkaneet kiinnostaa.

Onko Ruotsissa siis samanlaisia eroja yliopistoissa kuin esimerkiksi Iso-Britanniassa? Arvostetaanko esimerkiksi Uppsalan yliopistoa enemmän kuin Malmö högskolania, vai ovatko ne työn saannin kannalta samalla viivalla?

Muutakin tietoa yliopistohausta otan mielelläni vastaan! Olen mm. saanut vähän epäselviä vastauksia siitä, tuleeko suomalaiset yo-paperit käännättää ennen hakua vai ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu