Isä tasa-arvoinen vanhempi?

Isäjamies

Naisten ja miesten välinen tasa-arvoaate on johtanut siihen, että meidän miesten halutaan osallistuvan lastemme elämään samalla tavalla kuin naisten. Tämä on mielestäni hyvä asia, isyys on antanut ainakin minulle monta kertaa enemmän kuin ottanut. Kuitenkin koen, että tässä rytäkässä todelliset keinot olla täysivertainen vanhempi on jätetty melko vähäisiksi.

Nykyäidit usein odottavat miehiltä lähes samanlaista panostusta lastenhoitoon kuin he antavat itse, mutta eivät kuitenkaan anna todellista tukea siihen. Harva nainen on oikeasti lapsuudessaan ollut osallistuvan isän kasvattama, ja varmaan ei siksi osaa antaa miehelleen mahdollisuutta osallistua. Toisaalta miehilläkään ei ole selkeää mallia osallistumiselle, vaan he joutuvat hapuilleen etsien paikkaansa saaden välillä "viivoittimesta sormilleen" astuessaan naisten alueelle. Ei ihme, että moni yrittää hakeutua perinteisen rahakoneen/kurinpitäjän roolin.

Ole siinä yhdenvertainen vanhempi, kun keinoja, esimerkkiä, mahdollisuuksia ja kannustusta tarjotaan huomattavasti rajallisemmin kuin naisille.

8

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • c..

      "Rahakoneen/kurinpitäjän rooli" on melko pitkälle luonnon säätämää käytöstä mitä ei miun mielestä pitäisi mennä liikaa väenväkisin muokkaamaan.

      Mie välillä haluaisin elää jossain 1800-luvulla, missä roolijako oli vielä selkeä, ukko pellolle/metsään hommaamaan muonat ja polttopuut päiväsaikana ja nainen teki kotia.

      En sano tätä sillä että haluaisin mitenkään alistaa naisia, vaan mietin sitä yksinkertaisuutta.

    • Löysin rantein

      Itse ole isän "kasvattama" tyttö, koska meitä oli 5 lasta ja äiti aina töissä, kun taas isällä oli enemmän (ainakin kausiluontoisesti) aikaa katsoa lasten perään. Tämän vuoksi varmaankin itse olen pystynyt olemaan lyömättä miestä "viivottimella näpeille", vaikkei kaikki sujuisikaan ihan lastenhoito-oppaiden mukaan.

      Ei nuo meidän lapset ole menneet rikki, vaikka mies on pukenut vaipan takoperin tai jopa nurinpäin ja paidan ja housun värit ei ole stemmanneet keskenään. Lapset ovat antaneet vähän palautetta isin ruuista, mutta ei iskä siitä ole onneksi ottanut nokkiinsa. :)

      Joissakin naisissa on se vika, etteivät he anna miesten edes opetella lastenhoitoa, vaikka useakin tuore iskä olisi ainakin esikoisen kohdalla aika innokas oppimaan. Sanoin miehelleni, että kyllä sinä osaat, kun yhdessä tätä opetellaan. Tietysti minulla oli enemmän kokemusta lapsista, kun olin jo vähän päälle 10-vuotiaasta esim. vaippoja vaihdellut. Tuon ikäisiltä pojilta kun ei juuri lastenhoitoa vaadita, vaan ne taitavat rassata fillareita tai hakkaavat halkoja. :P.

    • Ä-72

      Itse ihmettelen hiukan tuota yleistä asennetta jossa naisia kehotetaan "antamaan" miehenkin hoitaa lasta. Eihän kyse pitäisi olla mistään antamisesta.
      Mies voi ottaa ihan itse sen paikkansa siinä arjessa eikä siihen mitään lupia tarvita.
      En nyt tarkoita että se lapsi riistetään äidin sylistä väkisin vaan että siihen lapsenhoitoon mennään aktiivisesti mukaan ihan ensimmäisetä minuutista alkaen.
      Kukaan nainenkaan ei ole kaiken oppinut äiti kun saa ensimmäisen lapsensa. Hän on itse asiassa ihan yhtä kokematon kuin isäkin. Ja juuri siksi silloin on oikea aika isänkin tulla mukaan siihen ja opetella yhdessä äidin kanssa miten juuri sitä meidän lasta hoidetaan.

      Meillä ainakin oli niin että mies oli ihan alusta alkaen tasavertaisen mukana enkä minä kokenut sitä mitenkään ihmeellisenä tai "antamisena". Itsekin olin ihan kokematon ja aika tumpelo sen ensimmäisen lapsen kanssa ja vain kiitollinen kun saatoin jakaa hoidon jonkun toisen kanssa ja saada jopa hyviä näkemyksiä isältä siitä miten asiat voisi tehdä.

      • Löysin rantein

        Minä tunnen sellaisen naisen, joka ei antanut isän hoitaa esikoista, koska teki itse muka kaiken hirveän paljon "paremmin". No, tämä isä tyytyi rahanhankkijan rooliin, eipä myöhemminkään yrittänyt lapsiaan hoitaa ja vaimo on yhä kotona, vaikka olisi voinut palata työelämään jo 15 vuotta sitten. Jotkut naiset haluavat omia lapset tai sitten heillä on hirveä pätemisen tarve tai he eivät vain luota siihen, että lapsi pysyy isänsä käsissä ehjänä. :D


      • Täysinkäsittämätöntä
        Löysin rantein kirjoitti:

        Minä tunnen sellaisen naisen, joka ei antanut isän hoitaa esikoista, koska teki itse muka kaiken hirveän paljon "paremmin". No, tämä isä tyytyi rahanhankkijan rooliin, eipä myöhemminkään yrittänyt lapsiaan hoitaa ja vaimo on yhä kotona, vaikka olisi voinut palata työelämään jo 15 vuotta sitten. Jotkut naiset haluavat omia lapset tai sitten heillä on hirveä pätemisen tarve tai he eivät vain luota siihen, että lapsi pysyy isänsä käsissä ehjänä. :D

        Minäpä tunnenkin sellaisen miehen, joka ei koskaan ensimäistäkään vuokraa tai rahaa kotiin maksanut. Leikki puhtaan ja kylläisen lapsen kanssa, niin kauan kun aina oli hauskaa, ja kun aina alkoi haiskahtamaan vastuulta, lähti nukkumaan/omiin töihin/kavereihinsa/jokatapauksessapois. Valittaa suureen ääneen kuinka ei saa olla tasa-arvoinen äidin kanssa. Mikään vastuulta/työltä lapsen hyväksi tapahtuva toiminta ei maistu. Perheen raha on 100 % äidin kukkarosta, miehen raha menee omiin harrastuksiin, hupeihin, matkoihin, naisiin, sekä viinaan.

        No erohan siitä tuli, ja JULMETTU VALITTAMINEN, kun oikeuslaitos suosii äitejä.


    • Äidit paitsioon.
    • Pelastakaa isät.

      Kopio tasa-arvoa vanhemmuuteen projektista.

      Tasa-arvoa erovanhemmuuteen - isät pois paitsiosta
      Tavoite
      Projektin tavoitteena oli tuottaa koulutus, joka lisäsi ammattilaisten kykyä arvioida isän tai äidin soveltuvuutta huoltajuuteen ilman sukupuoleen liitettyjä stereotypisiä käsityksiä. Projektin painopisteenä oli isänäkökulman lisääminen ammattilaisten työhön siten, että miesten ja naisten tasa-arvoisuus toteutuisi myös erotilanteissa entistä paremmin. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisella voitiin parantaa isän osallistumista lasten elämään.

      Eroperheiden vanhempien hoivavastuun tasapuolisempi jakautuminen ja isän roolin vahvistaminen lisäsi miesten ja naisten tasa-arvoisuutta työelämässä.

      Kohderyhmät
      •Suomen sosiaalialan ammattilaiset, jotka työskentelevät eroperheiden kanssa
      Välilliset kohderyhmät

      •Eroperheet
      •Eroperheiden työnantajat
      •Eroperheiden lasten hoitopaikat
      •Työterveyshuolto
      •Kouluterveydenhuolto
      •Neuvolat
      •Huoltajuuspäätöksiä tekevät tuomarit
      •Maahanmuuttajatyön viranomaiset
      •Sosiaalialan koulutusta järjestävät oppilaitokset
      Projektin toteutusaika: 1.1.2010 - 31.12.2011

      Rahoittaja: ESR/STM

      Lisätietoja
      Projektipalvelut
      Pia Karjalainen, projektipalvelupäällikkö
      gsm 050 502 0623
      projektipalvelut[a]lamk.fi
      ----------

    • Tasa-arvoa iseille.

      Tasa-arvoa vanhemmuuteen Tasa-arvovaltuutetun tiedote.Isilläkin on oikeus vanhemmuuteen - myös eron jälkeen
      17.02.2011

      - Aika on ajanut vanhemmuutta koskevan lainsäädännön ohi. Tätä kuvaavat tasa-arvovaltuutetulle tulleet, syrjityiksi itsensä kokeneiden isien yhteydenotot, totesi tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen torstaina puhuessaan Tasa-arvoa erovanhemmuuteen - isät pois paitsiosta -projektin avoimessa foorumissa Tampereella.

      Lainsäädännön ja viranomaiskäytäntöjen näkökulmasta ongelmalliseksi on muodostunut esimerkiksi etävanhemman, useimmiten isän, asema. Tasa-arvovaltuutettu on tuoreessa lausunnossaan vastannut yhteishuoltajana olevalle etäisälle, joka ei saanut tietoja lapsensa esikoulun aloittamiseen liittyvistä asioista. Päivähoidossa yleisesti käytössä olevassa asiakastietojärjestelmässä ei kysytä tietoja etävanhemmista.

      Tasa-arvovaltuutettu pitää tilannetta kestämättömänä.
      - Etävanhemmalle on annettava mahdollisuudet myös käytännössä seurata oman lapsensa arkielämää. Asiakastietojärjestelmiä tulee kehittää niin, että ne ottavat huomioon yhteishuoltajuuden edellyttämät käytännön vaatimukset.

      Moni valtuutettuun yhteyttä ottanut isä on myös epäillyt, että erotilanteissa sosiaaliviranomaiset suosivat naisia epäasiallisin perustein. Tunnetta on vahvistanut se, että enemmistö sosiaalityöntekijöistä on naisia ja että nykyään yhä useammin myös asiaa tuomioistuimessa käsittelevä tuomari on nainen.

      - Mielestäni olisi paikallaan tehdä sosiaaliviranomaisten palvelujen osalta selvitys siitä, onko sukupuolella merkitystä ja suositaanko äitejä viranomaiskäytännöissä, kuten epäillään. Tuomioistuinten huoltajuusratkaisuista on jo olemassa vastaava tutkimus, Pirkko Mäkinen sanoi.

      Lisäksi tasa-arvovaltuutettu toteaa, että vanhempainvapaasäännökset kohtelevat äitejä ja isiä eri tavoin. Sairausvakuutuslaissa määritellään, että vanhempainvapaan voi käyttää joko lapsen äiti tai isä, riippuen siitä, mitä vanhemmat keskenään sopivat. Oikeus työntekoon ja vanhempainrahan nostamiseen kuitenkin vaihtelee sukupuolen mukaan. Lapsen isällä on oikeus vanhempainrahaan, jos hän osallistuu lapsen hoitoon eikä ole tänä aikana ansiotyössä tai muussa omassa työssä. Äidille sitä vastoin voidaan maksaa vähimmäismäärän suuruista vanhempainrahaa, vaikka hän on samanaikaisesti ansiotyössä tai omassa työssä taikka opiskelee päätoimisesti ja saa opintotukilain mukaista opintorahaa.

      Valtuutettu on useita kertoja vuodesta 2003 lähtien pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriötä selvittämään mahdollisuudet sairausvakuutuslain muuttamiseksi siten, että vanhempainrahasäännökset olisivat samanlaiset isien ja äitien osalta. Asiaan ei kuitenkaan ole saatu muutosta. Kelan ohjeistus perustuu voimassa olevaan lainsäädäntöön, ja moitteet onkin usein suunnattu Kelaa vastaan.
      --------------

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      121
      3580
    2. Porno tuhosi lopulta parisuhteemme

      Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta
      Parisuhde
      23
      3399
    3. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      16
      3323
    4. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      5
      1786
    5. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      399
      1394
    6. IS Viikonloppu 5.-6.10.2024

      Luin Sanarisin foorumia. Tuli esille, että huomenna on Skytän ja Kärkkäisen kolmoskovis. Odotan virheetöntä ristikkoa ja
      Sanaristikot
      99
      1359
    7. Itseni vuoksi

      Yritän kitkutella vielä viikon verran ja sitten päätöksien aika. Pakko on, ei tästä jumista muuten pääse millään eroon,
      Ikävä
      16
      1337
    8. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      105
      1321
    9. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      26
      1232
    10. Minkä pituinenen kaivattusi on

      Kirjain ja pituus kehiin! 😊
      Ikävä
      67
      1211
    Aihe