Tilanne sellainen, noin kuukausi sitten hain avioeroa miehestäni. Hän lupasi sitä ja tätä, että haluaa säilyttää perheen. Mutta aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu. Sama kylmyys, ei mitään yhteistä. Mietin sitä, että olisi korkea aika vuokrata asunto ja muuttaa pois. Mutta, meillä yhteinen lapsi. Joskus muistan kun hän sanoi, että jos me erotaan, hän ei anna minulle lähivahemmuutta (vai mikä se nyt on kun asutaan lapsen kanssa yhdessä), ja että ihan varmasti tulee huoltajuusriita. Mietin nyt, että pelkään sitä mitä hän sanoi... Entä jos hän saa lapsen itselleen?? Eihän hän osaa edes hoitaa sitä! Hän antoi kerran sipsiä aamupalaksi!! Mitä minä teen? Miten voin olla varma että lapsi tulee asumaan kanssani?? Miten varautua tuomioistuimeen?
Huoltajuudesta
pelokas_äiti
4135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos hän ei ole mitään pahaa tehnyt lasta kohtaan , et voi mitenkään saada itsellesi yksinhuoltajuutta.
Hei 18.
Ei ollutkaan tarkoitus saada yksinhuoltajuutta, vaan valmistautua sen varalle, että alkaa riidat lapsesta. Esim vaikka meillä olisi yhteishuoltajuus, tietenkin jokainen haluaa olla lähivanhempi (vai mikä sen nyt onkaan, kenen luona lapsi varsinaisesti asuu).. niin, puhun juuri sellaisesta asiasta. Mitä seikkoja katsotaan kun valitaan kumpi on lähivanhempi?
Nyt on oikeusistuimessa uusi toimintamuoto lasten huoltajuuden ratkaisemiseksi, eli tuomarin ja ammattihimisen vetämä sovintoistunto. Se on huomattavasti edullisempi ja vähemmän traumaattinen osapuolille. Ei kun soittamaan käräjäoikeuteen ja kysymään tästä lisätietoja. Tsemppiä!
Entäs ihan perinteinen sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta? Toimittaako maalata--- seinille ennenkuin mitään on edes pantu vireille? tottakai joku voi sanoa, ettet mitään tai lasta saa. Kumpi on huoltanut oikeasti lasta, se yleensä ratkaisee. eli- oletko hoitanut lapsen kulut ja arjen? Jos olet, nouenihätä, jos et, niin silloin isällä on peruste vaatia lasta itselleen.
Itse asiassa se on painava peruste. Lähivanhempi hoitaa sitten yleensä yksin 24/7 muksun asioita...etävanhemmuudessa on se puoli että voi hengähtääkkin, ja elää omaakin elämää- lähillä on syli ja kalenteri täysi.
Jos sovitte asioista, niin yksilöikää tapaamisasioitakin. Pahin ainakin etän kannalta on vapaasti sovittava, kun lähi sopii, etä nöyrtyy aina siihen, kun pelkää että ei muutoin pian ollenkaan tapaa lastaan. Itse piti perua työjuttuja lasten ollessa pieniä/kouluikäisiä. Minun oli viisain pysyä samalla paikkakunnalla, etc juttuja. Kun sitten sain ns. normaalin ihmisen liikkumavaran asioissa lasten kasvettua, kyllä on ollut okei. Voinut jotain eloakin elää- sitä ei lähi muista, että olen kyllä maksanut lasteni huollosta ihan korkojenkin kera välillä.
Sen hän muistaisi, jos vanhemmuuteeni olisi kuulunut uusi parisuhde tai ihan mitä tahansa jota hän ei hyväksynyt.
Ajattele mikä on lapselle hyvä pitemmällä kaavalla. Jos jommalla kummalla on varaa kouluttaa pidemmälle? Kerätä lapselle säästöjä- ihan miten vaan, mutta yhden ihmisen surut on pieniä. Kun jälkikasvu on.