isosiskoni täytti viime keväänä 18 vuotta ja käy nyt lukion kolmatta. ensin koulu ja lukio meni todella hyvin, melkein kympin oppilas, mutta viime keväänä alkoi alamäki. nyt siskoni on pahasti masentunut, (yritti jopa itsemurhaa?) kun joi yhtenä iltapäivänä kolme viinapulloa ja lääkkeitä päälle. nyt hän itkee pari kolme-kertaa viikossa eikä puhu minulle tai vanhemmilleni. hän käy kyllä psykiatrilla mutta en tiedä auttaako se mitään. olen liian hämmentynyt enkä ymmärrä hänen tilaansa kunnolla, kai luulin vielä jokin aika sitten että tällaista ei voi sattua minulle. pelkään koko ajan että hän todella tekee jotain peruuttamatonta...onko/onko ollut kellään samanlaista "ongelmaa"? miten sinä/läheisesi selvisitte? asiallisia vastauksia kiitos...
miten auttaisin isosiskoani
eräs
51335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vakava, ammattiauttaja millä hän on siis käynyt on ainnoa vaihtoehto itse et voi välttämättä tehdä mitään...jos hän löytäisi uuden rakkauden tai jotain voisi auttaa elämää...mutta se voi teettää että jos kokoelämänsä lukee hulluulla tahdilla niin sitä väsyy ja voi tulla masennus ja siksi yritän itse välttyä tältä.
olet todella sen kuuloinen, ettet tiedä, mikä on homman nimi. En osaa itsekkään sanoa sen paremmin. Mutta yhdyn edelliseen kirjoittajaan; liika lukeminen ja yrittäminen yli voimien voi ehkä käydä koville. Mietin tässä vain sitä, että onkohan siskoasi painostettu jossain vaiheessa olemaan se kympin oppilas...? Olisiko mahdollista, että hänelle olisi tahattomasti asetettu liikaa paineita ja odotuksia? Tämä on vain vaihtoehto muiden joukossa.
Jos siskosi ei lähde itse asioistaan puhumaan perheenne kanssa, en ole varma, saako hänestä mitään ulos, vaikka kuinka yrittäisi puhua. Joskus käy vain niin, että kun saunassa rauhallisena iltana kysyy, miten jaksat, vastaus on jotain yrmeää ja sisko lähtee paikalta ettei vaankaan joutuisi vastaamaan mihinkään muihin kysymyksiin. Paha olo voi johtua monesta asiasta, ja itsemurha/sen yrittäminen tai juominen, masennus, itkeskely on vain tapoja purkaa sitä. Tutkimatton on ihmisen mieli. Koulu varmasti tuo rutiinia päivään, mutta koulun vaihdos tai lopettaminen voi tehdä ihmeitä. Tai sitten kauheita.
Veljeni on aina ollut hyvin hankala, ja parina viime vuonna hän on ollut erittäin epäkohtelias ja itkettänyt minua ja muita nuorempia sisaruksiani. Paha olo purkaantui kaikki meihin. Mutta se purkaantui aina. Lopulta hänellä oli rohkeutta ottaa ja lähteä. Hän vaihtoi koulua. Nyt veli on pirteä, paljon kavereita, läksyt tehtynä, omaa rauhaa opettajilta (opettaja oli siis se pahanolonaiheuttaja) ja ... - ah-... rakkaus. Rinnakkaisluokalta löytyi "elämäni nainen", niinkuin veljeni sanoi. Tämä oli onnelinen tarina, toivon, että siskosi tarina saisi uuden käänteen parempaan. Käänne huonompan saisi aikaan liikaa surua.
Ei ole viisaita sanoja, millä lohduttaa.
Ei ole toimivia ratkaisuja, mitä ehdottaa.
Mutta joskus kuitenkin löytyy se jokin ratkaiseva tekijä...
Oletko puhunut siskollesi omista asioistasi? Kertonut kuinka tärkeä hän on? Halannut? Tai ostanut vaikka hänelle lempikarkkejaan?
Itse paras asia, minkä siskoni on minulle varmaan ikinä sanonut saa vieläkin kyyneliin. Se kuului "äiti, ostetaan meille parempi auto, niin siskon on helpompi ajaa sitä." Olin vasta saanut ajokortin ja ihan onneton auton kanssa, mikä masensi paljon. Pikkusiskon sanat lohduttivat, vaikkei niissä mitään niin kummoista kenellekkään ulkopuoliselle ole.
pikkuveljeni on aika arka ja herkkä itkemään. Ikää on jo kymmenisen vuotta, ja yleensä siinä ikävaiheessa tai aikaisemmin lapsi ajattelee ja pelkää vanhempiensa tulevaa kuolemaa. Moni varmastikin on käynyt läpi saman asian. No niin, itseni kohdallaselitin asiat parhain päin, eli vanhempani elävät yli satavuotiaiksi ja kuolen heiän kanssaan samaan aikaan. Tästä nyt on jo päästy yli.
Mutta veljelläni oli taas meneillään yksi tällainen itkuinen ilta, kun äiti kännykässä häntä rauhoitteli. Olimme äidin kanssa matkalla kotiin, veli oli jo huoneessaan. Kun puhelu päättyi, meni pitkään, ettei mitään tapahtunut. Sitten äidille tuli tekstiviesti veljeltäni, jonka hän luki ääneen: "Olen miettinyt näitä asioita, ja mä tulin siihen tulokseen, että te elätte aina." Kirjoitusvirheitä oli paljon, lause oli muutenkin hassusti muodostettu (en muista sitä enään muunlaisena,vain suurpiirteisesti), mutta se sai minut liikuttumaan. Tämä on takuu varma lause, mikä saa mieleni herkistymään kerta toisensa jälkeen. Toivon, että äiti on säästänyt tuon tekstiviestin.
Kympin oppilaalla on aina paineita. Ehkä hän pysähtyi ajattelemaan asioita ja huomasi että ei se koulutus johda mihinkään muuhun kuin lisään koulutukseen ja työpaikan saantiin. Siinä tuskin piilee elämän tarkoitus.
Mulla tuli just samanlainen romahdus toissa vuonna. Halusin että minua tuetaan ja sanotaan että ei minun ole pakko käydä koulua, voin minä siitä huolimatta tulla onneliseksi. Olis ollu vain kiva jutella "viisaan" ihmisen kanssa. Mulla olo parani kun olin saanu rauhassa ajatella asioita eikä kukaan painostanu mihinkään. Minä olin etusijalla kerrankin eikä mun koulumenestys.
Ajateltuani asioita mun käsiin osu Tommy Hellstenin kirja "Ihminen tavattavissa". Se kolahti niin paljon että aloin lukemaan enemmän hänen kirjojaan. Mm. elämän lapsi ja virtahepo olohuoneessa on erinomaisia kirjoja itseään etsivälle. Niissä on ihan kädestä pitäen opastettu miten löytää itsensä ja miten voi olla aito => onnellisuus.
Vakuutan ettei nämä kirjat ole mitään humpuukia, mutta jos et uskalla luottaa vieraan sanaan niin lue sitten hieman kriittisesti niitä kirjoja (: Tai anna siskosi lukea. Kertovat asioita joita et tiedä.. Kuitenkin pitää haluta löytää itsensä että voi löytää itsensä. Eihän voi nähdä jos ei halua katsoa (=
Kirjoista tuskin siis on hyötyä jos tällaiset asiat ei kiinnosta, mutta koettakaa! Hyvää jatkoa!
(=