Joutsenlahti/ tutkinta-aineisto

Tuossa ei nyt ole mitään ihmeellistä, että Joutsenlahdella on ollut tutkinta-aineistoa kotonaankin. Osoittaa vaan asioihin perehtymistä, halua selvittää murha-asia kun asioita pohtii, tutkii vapaa-ajallaankin. Tuo murhajuttu kiinnostaa suurta osaa ihmisistä, miksi ei siis murhaa tutkinutta Joutsenlahtea. Nyt tehdään asiasta suurta numeroa ja ilmeisesti ajojahti alkaa, jatkuu edelleen. Kumma ettei ylemmän tahon asioita tutkita kuten sitäkin, miksi Joutsenlahden pyynnöstä huolimatta tutkintaa siirretty keskusrikospoliisille koska se joka tapauksessa ilmeisesti vielä tulee sille taholle siirtymään asian monitahoisten tutkintalinjojen vuoksi. Tutkimatta kun on Lahden puhelut Porvoon suunnillekin, Puputin osuus, Lahden uhkailut ja Joutsenlahden saama vihje että yksi katoaa ja toinen tapetaan.

"Päivitetty 10.9.2013 07:27, julkaistu 9.9.2013 16:39.

Ex-naisystävä: Joutsenlahden kotona laatikollinen Ulvilan surman tutkinta-aineistoa"
187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Asiasta on jo aloituksia roppakaupalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kartanomagister kirjoitti:

Tuossa ei nyt ole mitään ihmeellistä, että Joutsenlahdella on ollut tutkinta-aineistoa kotonaankin. Osoittaa vaan asioihin perehtymistä, halua selvittää murha-asia kun asioita pohtii, tutkii vapaa-ajallaankin. Tuo murhajuttu kiinnostaa suurta osaa ihmisistä, miksi ei siis murhaa tutkinutta Joutsenlahtea. Nyt tehdään asiasta suurta numeroa ja ilmeisesti ajojahti alkaa, jatkuu edelleen. Kumma ettei ylemmän tahon asioita tutkita kuten sitäkin, miksi Joutsenlahden pyynnöstä huolimatta tutkintaa siirretty keskusrikospoliisille koska se joka tapauksessa ilmeisesti vielä tulee sille taholle siirtymään asian monitahoisten tutkintalinjojen vuoksi. Tutkimatta kun on Lahden puhelut Porvoon suunnillekin, Puputin osuus, Lahden uhkailut ja Joutsenlahden saama vihje että yksi katoaa ja toinen tapetaan.

"Päivitetty 10.9.2013 07:27, julkaistu 9.9.2013 16:39.

Ex-naisystävä: Joutsenlahden kotona laatikollinen Ulvilan surman tutkinta-aineistoa"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu