LASTENSUOJELULAKI UUSIKSI

Lasten eduksi

Tässä on paljon kohtia lastensuojelulaista joissa sosiaalihuolto tekee lainvastaisesti.

Näitä kohtia rikotaan törkeästi ja paljon sosiaalihuollon hoitaessa suomalaisten perheiden asioita.

Olen kirjoittanut tähän muutoksia lakiin niihin kohtiin, jotka tarvitsevat kipeästi korjausta, että laki suojaisi lapsia ja heidä perheitään paremmin turhilta ja jopa laittomilta huostaanotoilta sekä sosiaalihuollon työntekijöiden mielivaltaiselta käytökseltä.

Tähän kirjatut muutoksentarpeessa olevat kohdat ja niihin korjausvaateet eivät ole yksin minun näkökantani asioihin, vaan nämä samat muutoksentarpeet on nähnyt moni eri alan ammattilainen ja tuhannet perheet Suomessa.



2§ Lastensuojelun piiriin ohjaamiseen oltava vedenpitävät syyt ja syitten pitää olla selkeesti kirjattuina ja toteen näytettävissä.

Epäily, huoli, eikä lapsen etu ole tarpeeksi tarkkoja syitä ottaa lasta huostaan.

Lastensuojelun ensisijaisena tukitoimena on oltava avohuollon tukitoimi ja perheen lastenkasvatuskäytännön seuranta.

Kasvatuskäytännön seurantaan pitää olla todella vahva näyttö

Kiireellinen sijoitus- ja huostaanottopäätös perustuttava faktaan tietoon.

Epäily eikä huoli ole riittäviä perusteita

Seurannasta vastaavan henkilön on oltava puolueeton henkilö, eikä hänellä saa olla kytköstä lastensuojeluun.

Näin lastensuojelu toimisi hyvänä toimintatapana.



---Näiden taakse mennään Suomessa lastensuojelun tehdessä tarpeettomia jopa laittomia huostaanottoja.

On monia perheitä joilta viedään lapset huostaan vaikka olisivat tukitoimin pystyneet olemaan kotona.

Liian usein tukitoimia ei tarjota lainkaan, vaan lapset otetaan suoraan huostaan.

Perheitä voidaan myös pakottaa avohuollon tukitoimiin vaikka tarvetta ei olisi.---



3§ Palvelujen oltava riittävän lähellä.

Tarvittaessa ostopalveluna yksityiseltä taholta.

Palveluihin on päästävä heti, että esim. huostaanottotilanteessa ei palvelujen vaikean saatavuuden ja pitkien jonojen takia huostaanotto turhaan pitkity.

Yli viisi vuotta vanhoja asioita ei saa käyttää perhettä vastaan lastensuojelutyössä.



---Monikaan ei uskalla esim. neuvolassa kysyä neuvoa tai pyytää apua. Pelkona on joutua lastensuojelun piiriin ja/tai huostaanottoon.

Toisena ääripäänä lasta ei oteta huostaan vaikka kriteerit täyttyisivätkin, vaan lapsi joutuu elämään pelon ja väkivallan alla.---



4§ Lapsen edun nimissä tehty huostaanotto sekä avohuollon tukitoimet oltava helposti purettavia sekä mahdollisimman lyhyitä.

Huostaanoton syyksi ei riitä kirjaus lapsen etu, vaan syyt pitää olla tarkkaan kirjattuina ja eriteltyinä.

Kirjauksissa nähtävä alusta lähtien, että mitä perheen toimintatavassa on muututtava ja mitkä ovat ne tahot joiden kanssa on tehtävä yhteistyötä jotta perheen jälleenyhdistäminen toteutuisi mahdollisimman pian.



---Näin biovanhempien/huoltajien vanhemmuus turvataan ja turhilta ja laittomilta huostaanotoilta vältyttäisiin paremmin.---



14§ Jos perhe tai sosiaalitoimi on pyytänyt selvitystä muilta sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoilta ja heidän tutkimuksensa puoltavat lapsen kotona asumista tai huostaanoton purkua, niin sosiaalitoimen on heidän mielipiteensä otettava huomioon ja annettava lasten asua kotona tai huostaanotto purettava välittömästi.



---Harva huostaanotto päättyy vaikka poliisien, psykiatrien ym. tahojen päätökset puoltaisivat vahvasti huostaanoton purkua.---



41§ Huostaanoton valmistelutyössä tulee olla käytettävissä ja käyttää oikeudellista ja muuta lastensuojelun toteuttamisessa tarvittavaa asiantuntemusta.

Huostaanoton toteutumisen edellytyksenä pitää olla kolmen eri alan asiantuntijan huostaanottoa puoltava päätös.

Vain yksi asiantuntija kolmesta saa olla suoraan kytköksessä sosiaalihuoltoon.

Muiden oltava puolueettomia asiantuntijoita.

Esim. poliisi, psykiatri tai lääkäri.

Erikseen tapaukset joissa on selkeää näyttöä pedofiliasta tai pahoinpitelystä.

Poliisin tutkinnan näyttäessä huostaanoton laittomaksi, kumoaa se välittömästi lastensuojeluvirkailijoiden päätökset. Samoin hallinto-oikeuden päätös.



---Nyt sosiaalihuolto kävelee surutta muiden ammattilaisten päätösten yli jatkaen laitonta huostaanottoa.---

1

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lasten eduksi

      JATKUU....

      38§ Jos tutkimukset osoittavat anonyyminä tehdyn ilmoituksen vääräksi ja perheen elämää vaikeuttaneeksi, tulisi siitä ilmoittajan saada rangaistus.



      ---Anonyymiteetin suojissa voi perheen tilanteesta törkeästi valehdella ja lapsia otetaan syyttä huostaan.

      Anonyyminä tehtyjä ilmoituksia käytetään todella usein kiusanteon välineenä---



      42§ Lasten vanhempia/huoltajia on kuunneltava ja heidän kertomansa on vaikutettava huostaanottopäätökseen.

      Erikseen tapaukset joissa on selkeitä huostaanottoa puoltavia päätöksiä kolmelta eri ammattitaholta tai poliisin tutkimus osoittaa perheen rikkoneen lasten koskemattomuutta.



      47§ Lasten asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on purettava huostaanotto heti jos kolme tahoa puoltavat huostaanoton purkua.

      Sosiaalityöntekijän on myös vanhempien pyytäessä järjestettävä heti vanhemmuuden arviointi ja muut tarvittavat tutkimukset.

      Sijaishuoltopaikan seuranta pois sosiaalihuollolta.

      Valvonta aluehallintovirastoon johon oma yksikkö joka valvoo pelkästään lastensuojelun toimintaa.



      54§ lasten ja vanhempien/huoltajien tapaamiset oltava tiheästi ja lapsille mahdollistettava pitää kiintymyssuhdetta yllä vanhempiinsa/huoltajiinsa.

      Tapaamisten välien enimmäispituus ei saa ylittää kahta viikkoa.

      Suositus viikoittain.

      Jos sosiaalihuolto tai sijaispaikka rikkoo vanhemmuden tukemista, tämän on saatava siitä rangaistus.

      Sosiaalihuollon tekemät virheet pitää johtaa seuraamuksiin.



      ---Ensisijaisen tärkeää on pitää yllä vanhempien/huoltajien suhdetta lapsiin.

      Rangaistuksen mahdollisuus suojaisi perheitä sosiaalihuollon ja sijaisperheiden lastensuojelulain väärinkäytöltä.

      Sijaisperheiden koulutus ei riitä muuhun kuin lasten perushoitamiseen.

      Siksi heiltä poistettava mahdollisuus päättää muista sijoituslapsia koskevista asioista.---



      62§ Yhteydenpidon rajoittamiseen ei saa joutua jos vanhempi/huoltaja ei hyväksy huostaanottoa. Myöskään lapsen reagointi vanhemmista eroon joutumiseen ei saa olla syynä yhteydenpidon rajoittamiseen.

      Mitä pienenpi lapsi sitä tiuhempaan tapaamisten on oltava.

      Tapaamisten välien pituus on kaikissa tapauksissa oltava enintään 2 viikkoa.

      Tapaamisten lisääminen tapahduttava mahdollisimman pian.

      Lasten tapaamisten estämistä ja muita yhteydenpitojen estämistä ei saa pitää sanktiona vanhempien ja sosiaalityöntekijän välisissä erimielisyyksissä.

      Yhteydenpidon rajoittamiseen pitää olla konkreettiset syyt, eikä lastensuojelun eikä muidenkaan lasten kanssa tekemisissä olevien huoli tai olettamus ei riitä.



      --- Lapsi voi paremmin ja kestää huostaanoton helpommin, kun hän saa nähdä vanhempiaan/huoltajiaan tiuhaan.

      Monesti vanhempien/huoltajien pitäessä tiukasti puoliaan sosiaalihoitajan valheita vastaan, niin heidät leimataan hankaliksi ja yhteistyökyvyttömiksi.

      Silloin ei saa tapaamisia lisää ja jo voimassa olevia tapaamisia ja yhteydenpitomahdollisuuksia voidaan rajoittaa rajusti.

      Jos lapsi/nuori ei halua palata kotiloman jälkeen sijaispaikkaan, niin heitä kiristetään lähtemään (ja joutuvat kärsimään niitä) juuri noilla sanktioilla, joita olen edellä maininnut.

      Myös lapsen reagointi pahaan oloonsa jouduttuaan huostaan pidetään syynä estää tapaamisia.

      Vanhempia syytetään lasten reagoimisesta vaikka syy oikeasti on huostaanotossa.

      Jotkut psykologit ja psykiatrit myös syyttävät lapsen vahvaa reagoitia huostaanottoon vanhempien kasvatuksen aiheuttamaksi vaikka kotona ei olisi oikeasti tapahtunut mitään sellaista joka voisi aiheuttaa lapselle henkistä pahoinvointia---





      ---Vaikka huostaanotto olisi laiton, eikä perheen olot täyttäisi laissa mainittuja kriteerejä huostaanottoon, niin sijaishuolto haluaa jääräpäisesti estää lapsia palaamasta kotiin.

      Sijaishuolto myös pitkittää valheellisilla verukkeilla huostaanottoa.

      Lasten ja perheiden etu on hävinnyt aikoja sitten sosiaalihuollon vallankäytön alle.

      Myös liian moni sijaisperhe/laitos ei toimi lasten edun mukaisesti, vaan pitkittävät valheillaan huostaanottoa, että eivät joutuisi palauttamaan rahaa tuovia lapsia vanhemmilleen.

      Lastensuojelussa pyörii niin suuret rahat, että se on kannattavaa toimintaa sijoituspaikoille. Lainvastaisesti moni sosiaalityöntekijä saa jokaisesta sijoittamastaan lapsesta palkkion sijaispaikalta---



      Toivon, että päättäjät ottaisivat perheiden hyvinvoinnin, laittomien ja turhien huostaanottojen ja väärien sosiaalihuollon toimien kitkemisen pois Suomen maasta sydämen asiaksi ja tekisivät radikaaleja muutoksia näihin asioihin, jotta lapset voisivat paremmin Suomessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe