Kuolema

Osanotto suruusi. Tuollaiset tunteet ovat hyvin tavanomaisia kun läheinen rakas lähtee ja häntä ei voi enää nahdä ja tavata maan päällä. Kun aikaa kuluu ja työstää tunteitaan niin alkaa nähdä jälleen nähdä mielekkyyttä omalle olemassa täällä. Ei siitä mitään tulisi jos perheenjäsenen kuollessa koko perhe päättäisi kuolla: silloin sukujen ja yhteisöjen elämä päättyisi.

Synnymme ja kuolemme; me suremme ja meitä surraan, iloitsemme uuden ihmiselämän syntymisestä ja meidänkin syntymisestämme on iloittu. Varmasti sinäkin mietit ja pohdit tällaisia kysymyksiä.

Sinua auttaa nyt kun saat muistella yhteistä elämää ja hetkiä rakkaasi kanssa. Voit myös puhua surusta toisten kanssa. Sisareni sanoo, että häntä on auttanut puolison kuoleman jälkeen pysyminen arkirutiineissa; työ, tyttären tapaaminen, vapaa-ajan harrastukset, käyminen haudalla ym.
Jokainen suree tietenkin tavallaan. Nyt tuntuu että aika mataa ja ei pääse eteenpäin, mutta tulee aikla että suru muuttaa muotoaan ja ei ole ihan niin mustana möykkynä rinnassa.

Kiitos osanotosta. Olen kyllä surunmurtama. Veljeni jäi junan alle. Hän oli ollut tulossa jostain kotibileistä kotiin ja mennyt oikopolkua, jossa pitää ylittää junarata. En ole täysin varma oliko vahinko vai tahallinen teko. Hänellä oli kyllä tulevaisuuden suunnitelmia... Haluan kyllä ajatella, että oli tapaturma. Poliisit tuli vanhempieni ovelle ilmoittamaan ja näyttivät lompakosta jäänyttä kuvaa. Itse kuulin puhelimesta asiasta. Veljeni oli vasta 17v. Hautajaiset oli juuri vähän aikaa sitten. Tämä on raskasta... :(