Olen 14-vuotias tyttö. Ongelmani on, etten pysty tuntemaan. Öisin mieleeni tulee aina kysymyksiä elämästä. Elämä alkaa pikku hiljaa tuntua jo ihan turhalta. Miksi elää, kun kuolee kumminkin. En oikeastaan elä enää itselleni vaan muille. En pysty enää myöskään tuntemaan, koska kaikki tuntuu niin merkityksettömältä. Voin tuntea hetken iloa, hetken olla haikea, mutta en mitään voimakasta. Haluaisin tuntea, mutta en voi. Toivon joskus jopa, että läheiseni (ei perheenjäseneni) kuolisi, sitten voisin tuntea. Tai ainakin uskon niin. Ajatukset pelottavat jopa minua itseäni joskus. Ennen pelkäsin kuolemaa ja itkin öisin, mutta nyt en enää välitä, odotan sitä. Se vapauttaisi minut kaikesta. Elämällä ei vaan ole enää merkitystä, koska kaikki katoaa, kun kuolen. En uskalla kertoa tästä kenellekkään, koska pelkään heidän reaktiotaan, voiko tämä loppua. Asia ahdistaa paljon, joten kiltit auttakaa.
En pysty tuntemaan
oncemorefeeling
286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minäkin pohdin juuri samoja juttuja sinun iässä, mutta en ole koskaan uskonut että elämä päättyy kuolemaan: tosin tämä maallinen kyllä päättyy, mutta eolle ikuisia.
Jos elää vain toisten miellyttämiskesi ja yrittää niin lunastaa paikkansa elämä on yksinäistä ja epätodellista.
Onko sinulla ollut lämmin suhde äitis kanssa? Oletko saanut vain mekaanista hoivaa ja ovatko vanhemmat tylyjä ja tuneettomia.
Voi kyllä kokea elämisen riemua ja ilman voimakkaita tuneenpurkauksiakin ja toiset olemme vain enemmän järki- ja tahtoihmisiä.
Sitä ihmettelen, että miksi nykyään nuoria vaivaa tuo elämäntarkoituksettomuus. Ennen ei näin ollut, vaikka ulkoisesti olimme köyhiä. Nuoret odottivat innolla elämää ja lapsuuden loppumista.
Kyllä sinun kannattaisi pohtia ja miettiä näitä juttuja ihan konkrettisesti jonkun kanssa.
"Onko sinulla ollut lämmin suhde äitis kanssa? Oletko saanut vain mekaanista hoivaa ja ovatko vanhemmat tylyjä ja tuneettomia."
Minulla on aina ollut todella hyvä ja lämmin suhde molempien vanhempieni kanssa. Ja olen aina voinut puhua avoimesti toisen siskoni kanssa.
"Voi kyllä kokea elämisen riemua ja ilman voimakkaita tuneenpurkauksiakin ja toiset olemme vain enemmän järki- ja tahtoihmisiä."
Kun ongelmani on se, etten tunne mitään. Olo on tyhjä ja tuntuu kuin pala minua puutuisu. Seison tässä, mutten tunne eläväni. Aika liikkuu, mutta minä seison paikallani. Haluan muuttua, mutta pelkään muutosta. Aika juoksee ohitseni enkä saa sitä kiinni. Pian olen vanha ja kuolen, mutten tiedä, mitä minun pitäisi elämältä saavuttaa.
"Sitä ihmettelen, että miksi nykyään nuoria vaivaa tuo elämäntarkoituksettomuus."
Luulen että se johtuu tiedosta. Tiedämme liikaa, mutta emme voi ymmärtää. Miten avaruus voi ollä ääretön, mikä on elämän tarkoitus? Ihmiset vain sotivat ja tappavat toisiaan, se saa nuoret turhautuneiksi, kun he eivät löydä sitä omaa paikkaansa, mutta tietävät että se pitäisi olla.