Yksin..

Lähes kaikki pitäisi olla hyvin.. Mulla on maailman ihanimmat ja fiksuimmat lapset, jotka pärjäävät koulussa ja harrastuksissaan, paras ja ihanin äiti, sisaruksen perhe on aivan mahtava, isäkin yrittää (ainakin välillä), jokunen todella hyvä ystävä ja mukava työpaikka.

Silti aamusin peilistä katsoo surulliset silmät ja kyynel ei ole kaukana, kun alkaa asioita miettimään. Miksi toiset on "määrätty" olemaan ilman sitä rakasta kumppania? Mä en edes keksi syytä, miksei mulle ole tässä maailmassa sitä "oikeaa". Miespuoliset ystävät/tutut jäävät aina sille ystävyysasteelle ja mulla kun olisi paljon annettavaa oikealle suhteelle. Ei millekkään kulissille, minkä tyylistä elämää olen aiemmin viettänyt, ainakin osin. Kotona kaikki yksinäiset hetket ovat pahimpia, jolloin kaipaa toista lohduttamaan..

Mulla taitaa tämän hetkinen elämä juosta ohitse, kun en osaa täysin nauttia siitä mitä mulla jo on. Nyt elämässäni on yksi mies jota todella kaipaan ja keneen olen ihastunut, mutta silti sydämeen sattuu, koska tiedän, että mulle käy aina niin, että se tulee jäämään vaan sille ystävyysasteelle. Ja tavallaan on valmis jo luovuttamaan.

Mä näytän päälisin puolin kovalta ja että kaikki olisi hyvin. Silti sisältä olen aika rikki.. Se vaan tekee ihmiselle paljon, jos on joku jota rakastaa ja joka rakastaa..
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


..Ainiaanko? kirjoitti:

Lähes kaikki pitäisi olla hyvin.. Mulla on maailman ihanimmat ja fiksuimmat lapset, jotka pärjäävät koulussa ja harrastuksissaan, paras ja ihanin äiti, sisaruksen perhe on aivan mahtava, isäkin yrittää (ainakin välillä), jokunen todella hyvä ystävä ja mukava työpaikka.

Silti aamusin peilistä katsoo surulliset silmät ja kyynel ei ole kaukana, kun alkaa asioita miettimään. Miksi toiset on "määrätty" olemaan ilman sitä rakasta kumppania? Mä en edes keksi syytä, miksei mulle ole tässä maailmassa sitä "oikeaa". Miespuoliset ystävät/tutut jäävät aina sille ystävyysasteelle ja mulla kun olisi paljon annettavaa oikealle suhteelle. Ei millekkään kulissille, minkä tyylistä elämää olen aiemmin viettänyt, ainakin osin. Kotona kaikki yksinäiset hetket ovat pahimpia, jolloin kaipaa toista lohduttamaan..

Mulla taitaa tämän hetkinen elämä juosta ohitse, kun en osaa täysin nauttia siitä mitä mulla jo on. Nyt elämässäni on yksi mies jota todella kaipaan ja keneen olen ihastunut, mutta silti sydämeen sattuu, koska tiedän, että mulle käy aina niin, että se tulee jäämään vaan sille ystävyysasteelle. Ja tavallaan on valmis jo luovuttamaan.

Mä näytän päälisin puolin kovalta ja että kaikki olisi hyvin. Silti sisältä olen aika rikki.. Se vaan tekee ihmiselle paljon, jos on joku jota rakastaa ja joka rakastaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu