Yksin..

..Ainiaanko? kirjoitti:

Lähes kaikki pitäisi olla hyvin.. Mulla on maailman ihanimmat ja fiksuimmat lapset, jotka pärjäävät koulussa ja harrastuksissaan, paras ja ihanin äiti, sisaruksen perhe on aivan mahtava, isäkin yrittää (ainakin välillä), jokunen todella hyvä ystävä ja mukava työpaikka.

Silti aamusin peilistä katsoo surulliset silmät ja kyynel ei ole kaukana, kun alkaa asioita miettimään. Miksi toiset on "määrätty" olemaan ilman sitä rakasta kumppania? Mä en edes keksi syytä, miksei mulle ole tässä maailmassa sitä "oikeaa". Miespuoliset ystävät/tutut jäävät aina sille ystävyysasteelle ja mulla kun olisi paljon annettavaa oikealle suhteelle. Ei millekkään kulissille, minkä tyylistä elämää olen aiemmin viettänyt, ainakin osin. Kotona kaikki yksinäiset hetket ovat pahimpia, jolloin kaipaa toista lohduttamaan..

Mulla taitaa tämän hetkinen elämä juosta ohitse, kun en osaa täysin nauttia siitä mitä mulla jo on. Nyt elämässäni on yksi mies jota todella kaipaan ja keneen olen ihastunut, mutta silti sydämeen sattuu, koska tiedän, että mulle käy aina niin, että se tulee jäämään vaan sille ystävyysasteelle. Ja tavallaan on valmis jo luovuttamaan.

Mä näytän päälisin puolin kovalta ja että kaikki olisi hyvin. Silti sisältä olen aika rikki.. Se vaan tekee ihmiselle paljon, jos on joku jota rakastaa ja joka rakastaa..

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä