Onko muita?

Onko muilla kokemusta tilanteesta, että ei halua tehdä raskaustestia koska pelkää/luulee sen kumminkin olevan negatiivinen?
Itse jätin pillerit pois reilu vuosi sitten, ja aluksi kierto oli todella epäsäännöllinen, ja niinpä turhia raskaustestejä tuli tehtyä paljon.
Nyt kierto on ollut suht säännöllinen jo useamman kuukauden ajan, ja oireet pari viikkoa ennen kuukautisiakin olleet vakiot. Nyt kumminkin kuukautisten ensioireet ajallaan jäivät puuttumaan ja itse menkkojakaan ei ole kuulunut, ja tuskin heti alkavatkaan ilman näitä esioireita..
Mieleen väkisinkin hiipii ajatus raskaudesta, joitakin siihen viittaavia oireitakin on ollut, (kuvotusta, yhtenä yönä jopa piti oksentaa pihalle rasvaiset nakkarieväät.., närästystä, alavatsassa jatkuva painon tunne, syötättää..) joita yritän mitätöidä mielessäni johonkin muuhun liittyvänä.. Toisaalta toivo elää, mutta toisaalta koko raskaustestin tekeminen tuntuu turhalta: negatiivinen se on kumminkin..
Onko ketään kellä olisi joskus ollut samanlaisia turhautumisen tunteita? Kohdallani ei ole kysymys varsinaisesti tilanteesta, että lasta oltaisi edes yrittämällä yritetty, vaan lähinnä että "saa tulla jos on tullakseen". Miten voikin ihmisellä olla usko näin hukassa raskauden suhteen..?
4467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuullostaa tosi tutulta. Mulla myös tosi epäsäännöllinen ja pitkä kierto(yli 50 pv.), ja raskaustestejä tuli tehtyä viime vuonna enemmän kuin budjetti olis oikeestaan sallinut. Viime syksynä lääkäri sitten kertoi etten mä voi ees tulla raskaaksi, joten lopetin testien tekemisen ja vauvan ajattelemisen. Maaliskuussa menkat oli taas myöhässä ja rinnat kipeet, ajattelin saada kuukautiset tulemaan tekemällä testin (nehän alkaa aina seuraavana päivänä), kun pienimuotoisen sokin: SE OLI POSITIIVINEN.Istuin huussissa tikkukädessä ja tuijotin sitä epäuskoisena, enhän mä voi olla raskaana... Mutta vauva ei onneks tiennyt lekurisedän sanoista, vaan päätti tulla joka tapauksessa.

Tee niitä testejä kuitenkin silloin tällöin tai pidä ainakin raskauden mahdollisuus mielessä. Itse sain paniikin, kun tajusin tehneeni juttuja joita raskaana ollessa ei sais tehdä, siis esim. töissä käsitellyt kemikaaleja ja altistunut (lievälle) säteilylle etc. koska olin ihan varma etten voi olla raskaana. Neuvolan mukaan riskit on tosi pienet et vauva olis saanut jotain vaurioita, mut harmittaa silti.

Onnea (positiivisen tuloksen) odotukselle!

Äänestä

Tuttu tunne on, tässä viikko sitten tuli menkka kivut ja hyvin pientä vuotoa joka sitten loppui. Monesti mulla on tullut sellaista pientä ns. menkkojen esivuotoa ja sit paussin jälkeen ne on kuitenkin alkanut. Nyt tällä kertaa kuitenkin vuoto loppui täysin ja raskaus-oireita oli. Jatkuva pissahätä oli vaivannut pari viikkoa, luulin jo että on diabeetes iskenyt. Nännit arat ja mikä pahinta kauhea väsymys.
En kuitenkaan heti uskaltanut tehdä testiä mutta maanantaina kävin jättämässä kaikenlaisia kokeita, ajattelin että kyllä sielä varmaan joku tulehdus on. Sanoin vastaanotolla että ottakaa nyt kuitenkin se raskaustesti samalla niin on sekin mahdollisuus sitten suljettu pois.
Iltapäivällä kun kävin kyselemässä testin tuloksia niin sain tietää mistä kaikki oireeni johtuivat. Testissä iso ja kaunis plussa.
PS käy katsomassa mun keskustelua. JIPPII niin tiedät kuinka ihmeellistä se oli.

Äänestä

kuulostaa aivan samalta..

Itselläni on ollut jo toista viikkoa pahoinvointia, mikä ei viittaa mihinkään muuhun kun raskauteen.. kuvotus tulee kun vatsa tyhjenee, tai on liian täynnä..Pahonvointi on ailahtelevaa, iltaisin pahinta aikaa. Menkat tulivat, mutta olivat normaalia lyhyemmät ja niukemmat.
En viitsi mennä ostamaan testiä, koska se on kuitenkin negatiivinen.. ajattelen, jos olen, niin olen raskaana.. Elämäntavat ovat terveelliset, joten ei ole "pelkoa" edes että vahingoittais lasta "tietämättään"..

Äänestä

Minulla oli kesällä kamala stressi päällä, ja ajattelin, että sen takiahan ne menkat tietenkin jäivät tulematta. Stressin piikkiin menivät myös erilaiset oudot oireetkin.

Minä aloin olla siinä kunnossa, että pakko hakea sairaslomaa. Ajattelin, että suljetaanpa nyt sitten se raskauden mahdollisuus pois testillä, ja sehän oli plussa.

Lääkäriin menin silti ja lääkäri totesi pahimmat oireet stressistä johtuviksi ja sain sairaslomaan niiden takia. Nyt ovat stressioireet helpottaneet. On vain raskauden aiheuttamaa lievää ajoittaista kuvotuksen tunnetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Onko muilla kokemusta tilanteesta, että ei halua tehdä raskaustestia koska pelkää/luulee sen kumminkin olevan negatiivinen?
Itse jätin pillerit pois reilu vuosi sitten, ja aluksi kierto oli todella epäsäännöllinen, ja niinpä turhia raskaustestejä tuli tehtyä paljon.
Nyt kierto on ollut suht säännöllinen jo useamman kuukauden ajan, ja oireet pari viikkoa ennen kuukautisiakin olleet vakiot. Nyt kumminkin kuukautisten ensioireet ajallaan jäivät puuttumaan ja itse menkkojakaan ei ole kuulunut, ja tuskin heti alkavatkaan ilman näitä esioireita..
Mieleen väkisinkin hiipii ajatus raskaudesta, joitakin siihen viittaavia oireitakin on ollut, (kuvotusta, yhtenä yönä jopa piti oksentaa pihalle rasvaiset nakkarieväät.., närästystä, alavatsassa jatkuva painon tunne, syötättää..) joita yritän mitätöidä mielessäni johonkin muuhun liittyvänä.. Toisaalta toivo elää, mutta toisaalta koko raskaustestin tekeminen tuntuu turhalta: negatiivinen se on kumminkin..
Onko ketään kellä olisi joskus ollut samanlaisia turhautumisen tunteita? Kohdallani ei ole kysymys varsinaisesti tilanteesta, että lasta oltaisi edes yrittämällä yritetty, vaan lähinnä että "saa tulla jos on tullakseen". Miten voikin ihmisellä olla usko näin hukassa raskauden suhteen..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu