SUSIA!

http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194838265170/artikkeli/sudet soivat metsastyskoiran kankaanpaassa.html

Miksi kukaan ei ole tiedottanut näin tärkeästä asiasta? Sudet ovat olleet jo yli viikko sitten asutuksen läheisyydessä liikkeellä. Mielestäni tässä olisi ollut tiedottamisen paikka.
261695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Oon täysin samaa mieltä! Susi saattaa tällä hetkellä olla jo missä tahansa, Karviassa sellanen oli jolkotellut sunnuntaina. Juurikin samana päivänä jolloin päästin koirani vapaaksi samoilla seuduilla missä se oli nähty.

Tälläisistä asioista PITÄISI TIEDOTTAA!

Äänestä
  • On niitä susia Karviassa nähty ennenkin. Karvian pohjoispäässä eräänä vuotena oli laumojakin. Viimme keväänä oli tappanut peuran.

    Mikähän siihen on syynä, kun petoeläimet tulevat nykyään ihmisten lähettyville. Johtuisiko siittä, että ihminen tuhoaa niiden luontaisen elinympäristön puiden aukkohakkauksilla ym,

    Äänestä

On näitä ennenkin täällä nähty. Aivan Kpään keskustassakin talon takapihalla ja puistoalueen laidalla.

Äänestä

Vihteljärvellä Susi käyskennellyt ihan asutuksen lähettyvillä. Alueella asustelee pieniä lapsia ja tietystisti tuotantoeläimiä ja lemmikkejä. ( helppoja saaliita mm. susille)

Äänestä

Entäs ne karhut ja ilvekset?

Äänestä
  • no joo kaksi sutta on nähty .20,9-2013 tuolla korvaluomalla tos sydänmaan tien risteyksen lähetyvillä eli melko lähellä suljettua korvaluoman kouluakin.

    Äänestä

Se on jännä juttu ettei sudet vaivaa ketään muita ku metsästäjiä ja näiden lähipiiriä.
Ei ihan parasta ryhmää antamaan puolueettomia lausuntoja susista vaikka kysymättäkin ovat innokkaasti paasaamassa naurettavia mielipiteitään.

Äänestä

En ole metsästäjä, eikä ole lähipiirissäkään metsästäjiä. Silti olen vahvasti sitä mieltä että sudet kuuluvat takaisin erämaihin ja tuota lukumäärääkin saisi vähentää reilusti. Olen nähnyt suden kolme kertaa omalla pihalla ja kyllä se melko hyytävältä tuntuu, illalla pimeällä ei tehnyt mieli mennä ulos, se häiritsi jopa unentuloa.
Yleensä nämä suden puolustajat asuvat isoissa kaupungeissa kerrostaloissa, eivätkä ole milloinkaan elävää sutta nähneet. Ehkä kannattaisi tutustua lähemmin noihin susiin. Sillain oikein lähietäisyydeltä. Sitten voisi miettiä millaisia ajatuksia se herättäisi omalla pihalla, lasten ja lemmikkien ja kotieläinten läheisyydessä ?

Äänestä

länsi suomessa moni lehti kirjoitti taannoin, kuinka susi oli hyökännyt talutettavan koiran kimppuun köyliössä tai siellä päin. Kun sitten kävi ilmi kuka koiraa oli siellä talutellut, entinen Kankaapääläinen moniala liikemies"jarkko". niin juttu haiskahti heti julkisuuden hakuisuuden ja säälin anomiselta. Verokarhun hyökkäyksen varmaan olisi moni uskonutkin, mutta susi ........

Äänestä

Vaikka asunkin kaupungissa olen pyöriny erämaissa varmaankin enemmän kuin keskiverto maaseudulla asuja, juuri niissä missä karhu, ilves ja susikanta on vahvoilla. Olen kyllä nähnyt kymmeniä hirviä, supikoiria, metsäkanalintuja yms. jopa lähietäisyydeltä mutta susia ja karhuja vaan ei näy, tietävät kyllä metelin ja hajun perusteella missä ihminen on, mutta yrittävät pysyä piilossa.

Ens kerralla kun se susi näkyy ikkunasta niin meneppäs ovenraosta huutamaan vaikka PERKELE niinku hyökkäisit kohta päälle, jos se susi ei siinä välissä lähde pois niin olen valmis muuttamaan näkemyksiäni.

Äänestä

Niin sun mielestäs se on luonnollista että susia on omakotitalon pihallakin ?? Vieläpä keskellä kirkasta päivää. Näyttää siltä että tottuvat ihmisiin ja tulevat yhä lähemmäksi. Ja syövät lampaat ja koirat ja kaikki muut tielle sattuvat eläimet. Ei susia, eikä karhuja, ole tarkoitettu ihmisasutuksen keskelle. Ennenpitkää tapahtuu jotain pahempaa.

Äänestä
  • häätö/hengiltä.tarkoitatko tällä kertaa näitä korvaluomalla käyneitä ja nähtyjä susia ,koska melko lähellä omakotitaloja kävivät ja toisessa satoi olla hevosiakin laitumella ja melko valosaan aikaan iltapäivällä olivat kulkeilla?.

    Äänestä

  • On turhaa lietsoa joukkohysteriaa. Nämä "sudet" omakotitalojen pihalla voivat olla irti päässeitä koiria, jotka lumputtavat laumana kuten ennen vanhaan konsanaan.

    Äänestä

  • pakokauhuko???? kirjoitti:

    On turhaa lietsoa joukkohysteriaa. Nämä "sudet" omakotitalojen pihalla voivat olla irti päässeitä koiria, jotka lumputtavat laumana kuten ennen vanhaan konsanaan.

    pakokauhuako.valitettavasti nämä korvaluoman sudet on nähnyt metsästystä harrastava henkilö joten hän tietää onko kysessä ollut koira vai susi.

    Äänestä

  • Pointtini oli että kyllä susi pääsääntöisesti välttelee ihmistä. Minun puolestani jokaisen suden saa ampua mikä tulee pihapiiriin, hakee pihapiiristä koirat ja tuotantoeläimet laitumelta ruuakseen.
    Metsästäjien koirilla ei ole niin väliä, koska tietävät ottaneensa riskin lähettäessään koiran yksin metsään, eikä se kyllä ole kauhean miehekästäkään porata koiran perään joka ollessaan "tappokeikalla" joutuikin itse uhriksi. Se nyt vaan on pelin henki.

    Se mitä minä en hyväksy koskee jotain kiintiöitä jonka mukaan susia pitää ampua. MInun mielestäni juurikin se susi pitää ampua joka siellä pihapiirissä oli eikä satunnaista erämaasutta. Se häiriintynyt tai ehkä jopa epäpuhdas susi(koiran perimää joukossa) jolla on madaltunut ihmisen pelko tuskin ymmärtää pysyä poissa sillä perusteella että lajitovereita on rankaistu.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    pakokauhuako.valitettavasti nämä korvaluoman sudet on nähnyt metsästystä harrastava henkilö joten hän tietää onko kysessä ollut koira vai susi.

    http://www.suurpedot.fi/www/fi/lajit/susi/

    Koiran ja suden erottaminen voi olla metsästystäkin harrastavalle vaikeaa. Eiköhän Korvaluomalla liikkunut muutama vuosi takaperin susia, jotka sitten osoittautuivatkin koiriksi. Näin on kertonut tuttavani, joka harrastaa metsästystä sekä asuu Korvaluomalla.
    Mahdatko itse erottaa suden ja koiran jäljet toisistaan? Oletko ikinä nähnyt suden jälkiä saati oikeaa sutta?
    Henkilökohtaisesti olen itse nähnyt suden jäljet ja ne on petotutkija todennut niiksi. Mutta aitoa ja oikeaa sutta en ole nähnyt kuin Ranuan eläintarhassa.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    pakokauhuako.valitettavasti nämä korvaluoman sudet on nähnyt metsästystä harrastava henkilö joten hän tietää onko kysessä ollut koira vai susi.

    Suomessakin on esimerkkitapauksia joissa metsästäjä ei erota ihmistä teerestä, minulla ainakaan ei ole kovin suurta luottoa metsästäjien "tunnistuksille".

    Äänestä

  • pakokauhuko???? kirjoitti:

    http://www.suurpedot.fi/www/fi/lajit/susi/

    Koiran ja suden erottaminen voi olla metsästystäkin harrastavalle vaikeaa. Eiköhän Korvaluomalla liikkunut muutama vuosi takaperin susia, jotka sitten osoittautuivatkin koiriksi. Näin on kertonut tuttavani, joka harrastaa metsästystä sekä asuu Korvaluomalla.
    Mahdatko itse erottaa suden ja koiran jäljet toisistaan? Oletko ikinä nähnyt suden jälkiä saati oikeaa sutta?
    Henkilökohtaisesti olen itse nähnyt suden jäljet ja ne on petotutkija todennut niiksi. Mutta aitoa ja oikeaa sutta en ole nähnyt kuin Ranuan eläintarhassa.

    pakokauhuako.ethän vain tarkoita selaista väittämää että emo ja pentu susi ovat ollet likellä nimittäin se parivaljakko oli mun veljen pyreneitten mastiffi ja minun lapin koira .kun ihmeen kaupalla olivat meidän mukana metsä töissä ja eivät lähteneet meistä näkö ,kulo etäisyttä kauemas luotamme.näiden jäljet nimittäim jäi pehmeään rapamaahan ja kun kosteus levitti nämä jäljet ihmiset puhuivat .että emo ja pentu susi on likkunut siellä.

    Äänestä

No jos olet yhtään bilsan tunneilla mukana ollut tai muuten kiinnostunut luonnosta, niin kyllä suden ja koiran erottaa helposti. Vaikka olisi näitä koirasusiakin. Susi on muodoltaan ja olemukseltaan erilainen, koko, raajojen pituus, häntä, korvat ym. eroavat koirasta. Suden jäljet myös ovat erilaiset kuin koiran.

Äänestä
  • Milläs tunnistat koirasuden(koiran ja suden risteymä) peruskoulun biologian opeilla kunnei niitä välttämättä erota ammattilaisetkaan muuta ku dna-testeillä.

    Äänestä

Satakunnan sudet taitaa pääosin olla ihmisten omiin tarpeisiin keksittyjä juttuja, ainoat uskottavat jutut on pari susien tappamaa metsästyskoiran raatoa. Loput voi olla vapaana kulkevia koiria, koiranjälkiä tai jopa kusetuksia.

Äänestä

Jaa no kulkihan tuosta susi kaupungin poikki lähes ja alikulkusillan kohdalla nappas jänön, pari vuotta sitten jo kylläkin.

Äänestä
  • Joo mä näin baarireissulta tulles jääkarhulauman samoilla paikkeilla, vuoden verran tästä on aikaa.

    Äänestä

  • no joo on varmaan sama tapaus kun susi näkyy vatajankoskensähkön valvonta kamerassakin nimittäin sellainenkin tapahtuma on kankaanpässä nähty.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    no joo on varmaan sama tapaus kun susi näkyy vatajankoskensähkön valvonta kamerassakin nimittäin sellainenkin tapahtuma on kankaanpässä nähty.

    Todennäköisempää että yhden hunsvotin karannut koirasusi, silloiseen asuinpaikkaan noin 500 metriä linnuntietä.

    Äänestä

Susien suojelu on kommunistien puuhaa, kaikki hengiltä vaan, ampuisin kaikki kissoista lähtien jos jyvälle sattuis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedotettavaa....... kirjoitti:

http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194838265170/artikkeli/sudet soivat metsastyskoiran kankaanpaassa.html

Miksi kukaan ei ole tiedottanut näin tärkeästä asiasta? Sudet ovat olleet jo yli viikko sitten asutuksen läheisyydessä liikkeellä. Mielestäni tässä olisi ollut tiedottamisen paikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu