Orjuuden väliin on tullut raha. Orjaa kutsutaan työntekijäksi.
Ennen orja sai työnteolla nukkumapaikan ja ruokaa. Nykyään orja saa rahaa, jolla voi ostaa ruokaa ja nukkumapaikan. Orja tottelee ylempiarvoista ihmistä joka alistaa häntä. Jokainen tietää, että elämä tulee olemaan työntekoa. Väkinäistä pakollista työntekoa. Silti. Silti ihmiset haluaa tehdä lapsia. Eli haluavat luoda lisää ihmisiä tähän julmaan maailmaan. Maailma on paha. Ihminen kokee maailman pahaksi. Miksi ihminen haluaa saattaa uuden ihmisen tähän kärsimykseen ja epäoikeudenmukaisuuteen mitä koemme? Ja vielä ihmisen josta välittää. Omasta lapsesta ihminen välittää eniten. Silti ihminen haluaa tuoda sen lapsen tähän jokapäiväiseen tuskaan. Jossain kaukana on vielä asiat pahemmin. Ruoka ei riitä kaikille siellä. Silti sielläkin väestö kasvaa. Äidit synnyttävät lapsia. Paljon lapsia. Enemmän jakajia sille vähälle ruokamäärälle. Tuntuu siltä että ihminen tekee lapsen itseään varten. Takaamaan tuen vanhuuden päivinä, jotta ei tarvitse olla yksin. Se on ymmärrettävää, mutta se lapsi joutuu elämään vuosikymmeniä ja kokemaan kaiken pahan, minkä hänen vanhempansa ovat kokeneet. Vanhuuden aika on hyvin vähäistä verrattuna siihen, että lapsi joutuu elämään kokonaisen elämän. Lapsi tajuaa vasta aikuistuessaan, minkälainen elämä tulee olemaan. Siinä tilanteessa minä olen. Tunnen suurta katkeruutta, että minut on tänne kiusattavaksi ja nöyryytettäväksi synnytetty. Minulla on useita sisaruksia. Pelkästään myötätunto heidän tulevaa pahaa kohtaan saa minut suremaan. Kuolema on todella pientä verrattuna elämän aikana koettavaan tuskaan. Jos kuoleva saa taivaan porteilla mahdollisuuden palata, ei hän halua. Kuolema on paras vaihtoehto ihmiselle. Siihen loppuu kärsimys. Se kärsimys siirtyy läheisille, jotka joutuvat kokemaan heille tärkeän ihmisen kuoleman. Minä koen kaikki läheiseni tärkeiksi ihmisiksi, mutta en itseäni. Tiedän että läheiseni kuitenkin kokevat minun olevan heille tärkeä. En haluaisi veljeni kuolevan. Vaikka se onkin veljelleni paras ratkaisu. Jouduin kokemaan yhden läheisen itsemurhan. Minusta tuntui äärettömän pahalta silloin. Kun siitä on vain vähän aikaa, sitä ei voi käsittää. Henkilö, jonka luona pystyi käymään kahvilla ja juttelemassa vaikka uutisista tai säästä, tietenkin negatiiviseen sävyyn, hänen luonaan ei voi enää käydä. Hänestä on jäljellä enää kuoret maan alla. Sielu on hänestä poistunut. Parin vuoden päästä tapahtuneesta aloin hahmottaa, että se oli hänelle parasta. Hänen elämänsä oli samanlainen kuin kaikilla onnettomilla ihmisillä. Eli arkiaamuisin töihin tekemään rahaa ihmisille joilla oli jo valmiiksi paljon rahaa. Vääryyttä joutui tekemään oman elantonsa hankkimiseksi. Sekö on elämän tarkoitus? Tulla julmuuden maailmaan tekemään rahaa pahoille ihmisille. Se mihin työntekijää tarvitaan on rahan hankkiminen. Ei ihminen voi millään tasolla nauttia työnteosta kun tietää mitä sillä haetaan.Työnteko on kuitenkin suuri osa elämää, ja jos työnteosta ei pidä, ei voi pitää koko elämisestä.
Ennen orja sai työnteolla nukkumapaikan ja ruokaa. Nykyään orja saa rahaa, jolla voi ostaa ruokaa ja nukkumapaikan. Orja tottelee ylempiarvoista ihmistä joka alistaa häntä. Jokainen tietää, että elämä tulee olemaan työntekoa. Väkinäistä pakollista työntekoa. Silti. Silti ihmiset haluaa tehdä lapsia. Eli haluavat luoda lisää ihmisiä tähän julmaan maailmaan. Maailma on paha. Ihminen kokee maailman pahaksi. Miksi ihminen haluaa saattaa uuden ihmisen tähän kärsimykseen ja epäoikeudenmukaisuuteen mitä koemme? Ja vielä ihmisen josta välittää. Omasta lapsesta ihminen välittää eniten. Silti ihminen haluaa tuoda sen lapsen tähän jokapäiväiseen tuskaan. Jossain kaukana on vielä asiat pahemmin. Ruoka ei riitä kaikille siellä. Silti sielläkin väestö kasvaa. Äidit synnyttävät lapsia. Paljon lapsia. Enemmän jakajia sille vähälle ruokamäärälle. Tuntuu siltä että ihminen tekee lapsen itseään varten. Takaamaan tuen vanhuuden päivinä, jotta ei tarvitse olla yksin. Se on ymmärrettävää, mutta se lapsi joutuu elämään vuosikymmeniä ja kokemaan kaiken pahan, minkä hänen vanhempansa ovat kokeneet. Vanhuuden aika on hyvin vähäistä verrattuna siihen, että lapsi joutuu elämään kokonaisen elämän. Lapsi tajuaa vasta aikuistuessaan, minkälainen elämä tulee olemaan. Siinä tilanteessa minä olen. Tunnen suurta katkeruutta, että minut on tänne kiusattavaksi ja nöyryytettäväksi synnytetty. Minulla on useita sisaruksia. Pelkästään myötätunto heidän tulevaa pahaa kohtaan saa minut suremaan. Kuolema on todella pientä verrattuna elämän aikana koettavaan tuskaan. Jos kuoleva saa taivaan porteilla mahdollisuuden palata, ei hän halua. Kuolema on paras vaihtoehto ihmiselle. Siihen loppuu kärsimys. Se kärsimys siirtyy läheisille, jotka joutuvat kokemaan heille tärkeän ihmisen kuoleman. Minä koen kaikki läheiseni tärkeiksi ihmisiksi, mutta en itseäni. Tiedän että läheiseni kuitenkin kokevat minun olevan heille tärkeä. En haluaisi veljeni kuolevan. Vaikka se onkin veljelleni paras ratkaisu. Jouduin kokemaan yhden läheisen itsemurhan. Minusta tuntui äärettömän pahalta silloin. Kun siitä on vain vähän aikaa, sitä ei voi käsittää. Henkilö, jonka luona pystyi käymään kahvilla ja juttelemassa vaikka uutisista tai säästä, tietenkin negatiiviseen sävyyn, hänen luonaan ei voi enää käydä. Hänestä on jäljellä enää kuoret maan alla. Sielu on hänestä poistunut. Parin vuoden päästä tapahtuneesta aloin hahmottaa, että se oli hänelle parasta. Hänen elämänsä oli samanlainen kuin kaikilla onnettomilla ihmisillä. Eli arkiaamuisin töihin tekemään rahaa ihmisille joilla oli jo valmiiksi paljon rahaa. Vääryyttä joutui tekemään oman elantonsa hankkimiseksi. Sekö on elämän tarkoitus? Tulla julmuuden maailmaan tekemään rahaa pahoille ihmisille. Se mihin työntekijää tarvitaan on rahan hankkiminen. Ei ihminen voi millään tasolla nauttia työnteosta kun tietää mitä sillä haetaan.Työnteko on kuitenkin suuri osa elämää, ja jos työnteosta ei pidä, ei voi pitää koko elämisestä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Varmaan itse pohtisin kaikkea tuollaista yön hiljaisina unettomina tunteina, jos en olisi tullut joskus uskoon. Totta on että ajallinen elämä on enimmäkseen taistelua ja tämä maailma on pahan vallassa: ihminen lankesi syntiin ja kirous kalvaa maata.
Kuitenkin meidän on synnyttävä ja elettävä tämä ajallinen, kuitenkin iankaikkisuuteen verrattuna (sehän ei lopu koskaan) lyhyt tovi täällä. Korkeintaan sata vuotta kärsimme täällä. Itse en ainakaan tällä hetkellä kärsi ja elämä on ihan mielekästä.
Minulla ei ole lapsia eikä paljoa biolgisia omaisia, mutta en pelkää vanhuutta: en sitä että silloin kukaan ei minusta välitä. Luotan että kyllä Luoja luodustaan huolen pitää loppuun asti.
Toivon että sinäkin löydät elämäntarkoituksen ja sen mytä mielekkyyden olemassaolollesi.
Tämä nykyaikainen materialistinen maailmankuva tuottaa tyhjiä ihmisiä ja on siksi on niin apljon onnettomia.
Kyllä työnteostakin voi nauttia: yhteiskunta tarvtisee työpanostamme, veroja joilla kattaa palveluita. Ajakattele jos ei olisi liikennettä, kauppoja, tuottajia, sairaaloita, poliiseja, kouluja, tehtaita - miten tulisimme toimeen? Ne ovat meitä kaikkia varten, ja toimivat työpanoksillamme.