Osat jotka eivät kelpaa linjalla perusautoihin, siirretään citikkatehtaalla ns. Picasso linjalle jossa auton laatu saa olla vähän heikompikin eli ranskalaisittain surrealistinen. Suomessa samasta laadusta puhutaan sekundana. Näin ranskis yhtiö huijaa taas hölmöjä ostajia hienon nimen turvin. Suomestakin löyttyy aika nippu näitä höynäytettyjä joille kaikki ranskalainen on jotenkin parempaa. Toiset tosiaan ihailee kansaa joka räkii lattialle ja käyttää giljotiinia. Sivistys ei ole levinnyt vielä kaikkialle maahamme.
C Picasso
frenc potato
8114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Totta, moni kakku päältä kaunis.
Vieläkö siellä PSA:n sylttytehtaalla jotain toimintaa on? Eikös ne kasaa viime vuosikymmenelltä tähteeksi jääneistä osista muka uusia autoja. Kassa kun paistaa tyhjyyttään, niin vaikeata se on mitään oikeesti uutta kehittää. Ajan kysymys koska konkka tulee ja kaikenmaailman "helppoheikit", huijarit ja Kiinalaiset haaskalle keräntyy ihan niin kuin Saabilla.
Siinäpä sen "huh haa" tehtaan tulevaisuuden näkymät.
Taitaa tehtailla olla toimintaa, kun uusiakin avataan ja nykyisiä on pitkin maailmaa. Sinun ei sen sijaan kannata alkaa talousneuvojaksi, sillä tuolla asiantuntemuksella tulisi konkka kenelle tahansa.
Näkyi Picasso olevan luokassaan ADAC:in listalla viime vuonna luotettavin auto, että taas provo ammuttiin alas.
Näköjään sekunda-auto pystyy jossain maksetussa testissä menestyyn. Harvinaista citikan ollessa kyseessä. Taitaa olla ensimmäinen ja viimeinen kerta. Konkurssi ei tule aiheetta.
Hahaa, provoilija ei edes tiedä, mikä on ADAC!
ADAC on tietysti tuttu. Aina Daamia #naaliin Citikassa
Picasso luotetuin ko. automerkillä. Ainakin vanhempi Xsara Picasso.Sehän on parempaa ilman selityksiäkin.Tosin uusimmissa on liikaa hintaa kilpailijoihin verrattuna.Oli jo C3 picassossakin 2-3000€ liikaa joten kauppa kävi nihkeästi.
Toista oli Xsara Picasson myynti omaansa saa hakea parkkipaikolta,ainakin punaista.