sienien suolaus

pkasuolaus ?

Suolaaminen

Suolasieniksi sopivat parhaiten kirpeät rouskut. Tattien säilöntämenetelmäksi suolaaminen ei sovi, sillä ne muuttuvat pehmeiksi ja limaisiksi. Sienet keitetään ensiksi runsaassa vedessä ja jäähdytetään lävikössä kylmällä vedellä. Sienet valutetaan hyvin ja ylimääräinen vesi puristetaan pois.

Varaa 150 g karkeaa suolaa yhtä keitettyä sienikiloa kohden. Lado kylmät sienet vuorotellen suolakerrosten kanssa lasi- tai muoviastiaan. Laita suolakerros alimmaiseksi ja päällimmäiseksi. Painele sienet tiiviisti purkkiin. Sienten päälle asetetaan paino, jotta sienet pysyisivät suolaveden peitossa. Säilönnän aikana muodostuvan suolaveden täytyy peittää sienet kokonaan, muutoin ne pilaantuvat helposti. Jos suolavettä ei ole tarpeeksi, kiehauta 1 litra vettä ja 1,5 dl suolaa. Jäähdytä suolavesi ja kaada sienten päälle. Säilytä sieniä kylmässä.

Kuinka nippeasti suolaantuvat ?

Pikasuolausohjetta haen -sienisalaatti meilessäin

2

527

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sieniherkut

      Tatit ovat parhaita säilöä kuivattamalla. Esim. rouskut ryöppään itse kolmeen kertaan ja huuhdon ne ryöppäysten välillä kylmällä vedellä. Rouskujen kirpeys lähtee useammassa ryöppäyksessä ja sienet ovat paremman makuisia.
      Jäähtymien jälkeen säilötään kiehuvassa vedessä keitettyihin purkkeihin. Purkin pohjalle karkeaa merisuolaa, sitten kerros rouskuja, taas suolaa ja kerros rouskuja. Näin kerros kerrokselta ja viimeisenä suolakerros kannen alla. Painellaan tiiviiksi. Hyvin säilyy ja ovat parempia kuin pakastettuna säilötyt sienet joista tulee sitkeitä. Kannattaa laittaa leivinpaperista pala kannen alle, koska suola ruostuttaa helposti kantta.
      Kun sienet otetaan käyttöön, suola liotetaan runsaassa vedessä pois ennen käyttöä.

    • .tattisti

      Tatteja voi suolata, katso ohje dalla vallen sivuilta!
      Hyviä ovat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      139
      3316
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      79
      2914
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      40
      2297
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      113
      2206
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      142
      2080
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      47
      2031
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1456
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1330
    9. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      129
      1037
    10. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1014
    Aihe