Tapsan sivuilla

loimii.

Tapsa oli kirjoittanut kotisivuilleen faneilleen kivan viestin. Tuli hyvä mieli kun sitä luki. Kyllä näköjään Tapsan kirjallinenulosantikin on hyvää.

Kopsasin viestin tähän:

" Kaunis kesä on lopuillaan ja illat taas tummenevat. Tätä kirjoitellessani ovat monet hyvät ja iloiset tunnelmat kesän tanssi-illoista lämpiminä mielessäni. Kiitos vain siitä innostavasta ja positiivisesta palautteesta jota olen runsaasti tänne kotisivuillenikin saanut. Kauniit ja lämpimät ilmat, aurinko ja leppoisat tuulet loivat lavatansseille tänä kesänä suotuisat olosuhteet. Hyväntuuliset ja hymyilevät tanssiparit, jotka aina välillä pysähtyvät intensiivisesti seuraamaan esitystä ja antamaan orkesterille ja solistille innostusta, jäävät mieltä lämmittämään. Jälleen tunsin, kuten monasti ennenkin, että oli “encore-laulujen” jälkeen lähes noloa lopettaa omalta osalta, mutta illan toiselle orkesterillekin on toki annettava tilaa omalla vuorollaan.

Minun on vaikea kuvitella mitään muuta meikäläistä sosiaalisen kanssakäymisen muotoa tanssilavakulttuurin tilalle. Niin välittöminä ja tahdista toiseen iloisina parit pyörähtelevät. Vähän päästä näkee aina rakastuneitakin katseita ja kosketuksia. Askeleet ja aikomukset vievät samoille poluille - ehkäpä kesäöisen rantakoivun alle. Lavatanssimme ovat aikuisen suomalainen musikaalinen leikki, tositarkoituksella

Muistetaan käydä talvellakin tansseissa. Vain omin jaloin äänestämällä tanssipaikkakulttuurimme pysyy ympärivuotisesti yllä.

Viikolla alkoi uudelta levyltäni lohkaistu single Kenties, kenties soida radiossa. Sain heti tänne kotisivuillenikin kuulijoilta hyvää palautetta. Monet mainitsivat erikseen sovituksen persoonallisuuden. Särkyneen toiveen katu -levyni, joka julkaistaan marraskuun alussa, musiikin on sovittanut Arttu Takalo.

Levyllä soi yli kolmekymmenhenkinen orkesteri ja sooloja vetävät rennolla meiningillä muun muassa lempipianistini Seppo Kantonen ja trumpetisti Jukka Eskola, jotka jazzin sarallakin ovat kovat kannuksensa ansainneet. Levyn tuottaja on vanha ystäväni Pedro Hietanen, jonka kanssa oli Finnvoxin studiolla helmikuun alussa kotoisa tunnelma taltioida hienoja lauluja, jotka ovat kaikki suuria maailmanhittejä. Pedron kanssa olimme jo Kouvolassa 60-luvun puolivälissä Matti Lavin yhtyeessä soittamassa Kuntotalolla monet täpötäydet lauantaitanssit. Pedrolla oli jo silloin nyttemmin koko kansalle tutuksi tullut veikeän myönteinen virneensä viiksensä vieressä kun hän laittoi hanurillaan Tico-Ticoa tulemaan. Hänellä oli myös silloin sama kulta kuin tänäänkin kaikki tauot vieressään. Istuimme kolmisin Kuntotalon pukuhuoneessa. Minä ihmettelin alkuun tuolloin mihin muu bändi oli aina tauolla haihtunut ja myöskin sitä, että aina loppuillasta soittajilla oli iloisempi ilme. Sinnehän ne pojat olivat parin korttelin päähän Kymenhoviin tuplajalluille rientäneet. Mutta se ei soittoa haitannut, pikemminkin päinvastoin, kuten tuli jo edellisessä lauseessa todettua. Ennen olikin soittajien lentävänä lauseena: Kyllä keikka aina kotiolot voittaa !

Levy-yhtiölle Sony Music Finlandille haluan antaa vilpittömän tunnustuksen kun he soivat minulle tämän tilaisuuden tulkita ja taltioida teille musiikkia näin täydellä satsauksella.

Lämpimän leppoisia syysiltoja toivotellen, "

Tapani Kansa

7

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaksaa, jaksaa...

      ....ja kukahan tuon yli-imelän sepostuksen on kirjoittanut? Tuskin kuitenkin antiartisti Tapani tulette tuntemaan Kansa. Sitäpaitsi tuo on yli-imelää marsipaania koko kirjoitus mutta ylittää kyllä tuhatkertaisesti ky tekotaiteilijan verbaalikyvyt joten kirjoittajana on ollut aivan varmasti joku muu kuin tuo ikääntynyt leidiboj.

    • Sepitini

      Tapani on niin suloinen, kun hän fanejaan muistaa ja huomioi. Ei monetkaan artistit viitsi/jaksa kotisivuilleen vaivautunua mitään kirjoittelemaan.

      • Säälittävää Sepi.

        Ei hän ole vaivautunutkaan. Joku muu ehkä jostain summasta. Ja Tapsukka se vain viheltelee matkalla pankkiin kun te hihhulifanit kuolaatte vieressä ja heittäydytte kengänputsaajiksi.


    • Sepitini

      Mistä niin epäilet ,ettei olisi Tapsan kirjoittama ? Kyllä tuossa on ihan Tapsan tyylistä juttua ja tarinankerrontaa .

      • syys1

        Tapsahan on todella huono kirjoittaja. Kielioppivirheitä on valtava määrä kuten kirjoitusvirheitä. Tapsan koulusivistys on kiertokoulun tasoa. Ei kansakoulun- ei keskikoulun päästötodistusta. Ei mitään ammattia, koulutusta.
        Teksti ei ollut Tapsan. Luulisi fanienkin sen huomaavan kun vertaa aikaisempiin teksteihin.


      • OK.
        syys1 kirjoitti:

        Tapsahan on todella huono kirjoittaja. Kielioppivirheitä on valtava määrä kuten kirjoitusvirheitä. Tapsan koulusivistys on kiertokoulun tasoa. Ei kansakoulun- ei keskikoulun päästötodistusta. Ei mitään ammattia, koulutusta.
        Teksti ei ollut Tapsan. Luulisi fanienkin sen huomaavan kun vertaa aikaisempiin teksteihin.

        Niin ei tuossa kirjoituksessa kyllä kirjoitusvirheitä ole kuten Tapsan aiemmissa jutuissa... mutta ehkäpä joku on tarkastanut kirjoituksen ja korjannut siitä ne virheet. Tai sitten Tapsa on sanellut jollekkin toiselle mitä kirjoitetaan.


    • muusikko 55v

      "Minä ihmettelin alkuun tuolloin mihin muu bändi oli aina tauolla haihtunut ja myöskin sitä, että aina loppuillasta soittajilla oli iloisempi ilme. Sinnehän ne pojat olivat parin korttelin päähän Kymenhoviin tuplajalluille rientäneet. Mutta se ei soittoa haitannut, pikemminkin päinvastoin"

      Tuo ylläoleva teksti ei satavarmasti ole Tapsan käsialaa, hänellä on aina ollut erittäin kireä, siis jopa sairaalloisen kireä pipo keikoilla tuon viinan suhteen, eikä ole sallinut tippaakaan "soitto-öljyä" missään tilanteessa.

      Kyllä Tapsan luonne ja Tapsan tavat tunnetaan oikein hyvin soittajapiireissä, eikä hänestä ammattipiireissä pidä oikein kukaan. Varmasti hankalin solisti mitä Suomesta löytyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      272
      15281
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      126
      10191
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9410
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7136
    5. 182
      6567
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      176
      6267
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5635
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      47
      4826
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2002
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      151
      1717
    Aihe