EU

Tänä ankeina EU huonosti hoitamansa akenda Finannsipolitiikan sektorilla ja huonosti valvomansa akenda SyvänEtelän 4-5 jäsenmaata kohtaan on aiheuttanut vakavan, jatkuvasti vakampaan suuntaan pahenevan ja olevan tilanteen, ja niin kaukaiselta kuin keskieurooppa tuntuu niin lähelle se tulee täällä pohjanperilläkin, tunkee ovista ja ikkunoista ynnä postilaatikoista perstaskun lompsaa keventäen, ei estä tapit eikä napit. "Rannankoulu" ja sen sosiaalinen käyttö ja keskustelu käy kuumana puoleen ja toiseen ja asiasta kolmanteen toteaisin vain, että on hyvä jos joku hoitaa Valtion Altian lääkkeillä sairastuneita melkein "omakustannushintaan", kuitenkin viimekädessä veromarkoin, siitä voisi ajatella, että Altian lääkkeelle nostetaan tarpeen ja kustannusten vaatiman kattamiseksi verran hintaa jolla rahoitetaan erimuotoiset "hoidot, tietysti, kun samassa veneessä ollaan, voi ajatella että se raha on pois samasta potista mistä kuntain köyhäinapurahaa jaetaan.
156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hoitajalle tarjolla lisätilaa hoidokeilleen nyt Veteraanitalossa.
Pakkohuutokauppa tiistaina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikainenajatelma kirjoitti:

Tänä ankeina EU huonosti hoitamansa akenda Finannsipolitiikan sektorilla ja huonosti valvomansa akenda SyvänEtelän 4-5 jäsenmaata kohtaan on aiheuttanut vakavan, jatkuvasti vakampaan suuntaan pahenevan ja olevan tilanteen, ja niin kaukaiselta kuin keskieurooppa tuntuu niin lähelle se tulee täällä pohjanperilläkin, tunkee ovista ja ikkunoista ynnä postilaatikoista perstaskun lompsaa keventäen, ei estä tapit eikä napit. "Rannankoulu" ja sen sosiaalinen käyttö ja keskustelu käy kuumana puoleen ja toiseen ja asiasta kolmanteen toteaisin vain, että on hyvä jos joku hoitaa Valtion Altian lääkkeillä sairastuneita melkein "omakustannushintaan", kuitenkin viimekädessä veromarkoin, siitä voisi ajatella, että Altian lääkkeelle nostetaan tarpeen ja kustannusten vaatiman kattamiseksi verran hintaa jolla rahoitetaan erimuotoiset "hoidot, tietysti, kun samassa veneessä ollaan, voi ajatella että se raha on pois samasta potista mistä kuntain köyhäinapurahaa jaetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu