Olen menossa naimisiin Gambiassa joulukuun alussa. Mitä dokumentteja tarvitaan Suomen puolelta mukaan? Meillä oli miehen kanssa käsitys, että tarvitsisin vain passin ja muutaman passikuvan sekä siviilitodistuksen vain siinä tapauksessa, jos olen ollut aiemmin naimisissa, mutta eronnut. Tänään käydessäni maistraatissa minulle kerrottiin, että tarvitsen joko siviilitodistuksen tai pyynnön avioliiton esteiden tutkinnasta ja dokumenttiin sekä leiman Suomen Ulkoministeriöltä sekä Gambian suurlähetystöstä Lontoosta. Haluaisin kuulla teidän kokemuksia asiasta. Kumpi dokumentti tarvitaan, jos tarvitaan, riittääkö pelkkä siviilitodistus? Kysytäänkö kyseistä dokumenttia vain naimisiinmenon yhteydessä vai haluaako Suomen Suurlähetystö Nigeriassa nähdä sen myös? Suomen Ulkoministeriöstä saa kuulemma leiman viikossa tai kahdessa, mutta kuinka kauan kestää saada leima Lontoosta? Maksaako leiman saanti jotain? Miten dokumentti lähetetään, normaalilla postilla vai DHL:llä?
Olisin erittäin kiitollinen vastauksista ja toivoisin asiallista keskustelua.
Naimisiin Gambiassa
112
4594
Vastaukset
- gambia bird14
Menin itse vuosi sitten naimisiin oikeustalolla Banjulissa.Mukaan tarvittiin muutama passikuva,siviilitodistus koska olin eronnut ja lasti Fantaa..:)))..juomia mukaan toimistoväelle.En ole koskaan kuullut aikaisemmin mistään leimoista ulkoministeriöstä eikä mitään Gambian Lontoon suurlähetystöstä.Voi olla että halusivat sinun peruuttavan naimisiin menon tai sitten ovat säännöt muuttuneet..en tiedä.Mutta näin oli vuosi sitten.Niin ja se maksoi muistaakseni yli 300 euroa se toimitus..
- haileselassie11
No niin, gambia bird 14,
ja siten kun tulee se ero, niin huomataan kuinka XXtun tyhmiä oltiin sen fantalastin kanssa.. avioehto ja .. OK en kierrä enempää puukkoo haavassa..
- Pellavatyttö
Kiitos todella paljon gambia bird14! Juuri näin mekin olemme olettaneet, että passikuva, passi ja mahd. siviilitodistus riittää ja tietenkin paljon limpparia :) Tammikuussa käytiin hakemassa ohjeistukset oikeustalolta, gambialaisen tuli hankkia vain oma siviilitodistus mutta tosiaan passikuva ja passi riittivät ulkomaalaiselta, paitsi siviilitodistus silloin jos oli eronnut, kuten sinun kohdalla. Ja olisivat varmasti muistuttaneet miestäni jos tarvitsisivat minulta vielä jotain dokumenttia kun hän kävi vuoden mittaan siellä asioimassa, aina sanoivat vain että muistakaa passikuvat, siksi olimmekin ihan ällikällä lyöty yhtä-äkkiä näistä kaikista leimoista, saattaa tosiaan olla pelottelua. Kiitos kattavasta ja asiallisesta vastauksesta ja teille molemmille mukavaa syksyä! :)
- haaveissako vain
Ei taida minun naimisiinmenosta tulla toistaiseksi ainakaan mitään. Itse opiskelen fysioterapeutiksi, siis rahaa niukasti, mies on sensonkityöläinen ja rahat hänellä vielä minuakin niukemmassa. Tuo n. 300 e maksava vihkiminen, plus vaatehankinnat ja kai sitä jonkinlaista juhlaakin haluaisi järjestää, ainakin pienelle piirille. Puhumattakaan sitten miehelle olen hankkimiskustannukset Nigerian matkoineen, ja jos saa olen, niin lentolippu Suomeeen ja täälläkin hänelle olisi hankittava garderoobi yms. Kaikkiin noihinhan menee useampia tuhansia euroja ja kuitenkin jonkun aikaa olisi häntä muutenkin elätettävä, ennenkuin hän saisi minkäänlaista tuloa.
Haluaisiko kukaan kertoa, millaisia summia olette joutuneet maksamaan saadaksenne miehenne Suomeen? - massimankeli
haaveissako vain kirjoitti:
Ei taida minun naimisiinmenosta tulla toistaiseksi ainakaan mitään. Itse opiskelen fysioterapeutiksi, siis rahaa niukasti, mies on sensonkityöläinen ja rahat hänellä vielä minuakin niukemmassa. Tuo n. 300 e maksava vihkiminen, plus vaatehankinnat ja kai sitä jonkinlaista juhlaakin haluaisi järjestää, ainakin pienelle piirille. Puhumattakaan sitten miehelle olen hankkimiskustannukset Nigerian matkoineen, ja jos saa olen, niin lentolippu Suomeeen ja täälläkin hänelle olisi hankittava garderoobi yms. Kaikkiin noihinhan menee useampia tuhansia euroja ja kuitenkin jonkun aikaa olisi häntä muutenkin elätettävä, ennenkuin hän saisi minkäänlaista tuloa.
Haluaisiko kukaan kertoa, millaisia summia olette joutuneet maksamaan saadaksenne miehenne Suomeen?Tuskin kukaan kehtaa summia laittaa, kun heitä itseäänkin todennäköisesti hävettää, että ovat ryhtyneet maksunaisiksi, häpeäisin minäkin, jos miehen kaikki kulut rupeaisin makselemaan.Ei ole kyse tasa-arvoisesta suhteesta, jos vain toisen kukkarolla käydään.
- Fula Toroto
Minulla oli passi, kuvat ja väestörekisteri ote, jossa näkyi siviilisääty ja vanhemmat (isäsi merkitään avioliittotodistukseen:). Juhlien järjestämisen kustannukset vihkipuvut kuuluu miehen piikkiin, mutta tasa-arvon nimissä pistin 100€ ko. bileisiin. Avioliiton laillistaminen Suomessa onkin sitten ihan eri tarina ja voit tsekata sen prosessin Abujan lähetystön sivuilta. Minä en vielä lähtenyt satoja euroja (600-700) maksamaan niksulakifirmalle, vaan pistin oikeusasiamiehelle kyselyn miksi Länsi-Afrikassa avioitunut ei saa legalisointipalvelua samaan hintaan 10,50=postikulut kuin maailman kaikissa muissa Suomen lähetystöissä legalisoinnin tekevä.
- haaveissako vainKysy
Kysyisin vielä sinulta Fula Toroto, että kuulutko kirkkoon, ajattelin vain tuosta väestörekisteriotteesta, josta kirjoitit, kun itse olen eronnut kirkosta,niin vihkivätkö
kirkkoon kuulumattoman muslimin kanssa. Olen kuullut, ettei olisi mahdollista.
Kiitos jos jaksat vastata! - Fula Toroto
haaveissako vainKysy kirjoitti:
Kysyisin vielä sinulta Fula Toroto, että kuulutko kirkkoon, ajattelin vain tuosta väestörekisteriotteesta, josta kirjoitit, kun itse olen eronnut kirkosta,niin vihkivätkö
kirkkoon kuulumattoman muslimin kanssa. Olen kuullut, ettei olisi mahdollista.
Kiitos jos jaksat vastata!Kyllä vihkivät, siellä oikeustalolla vihkiminen on sama kuin täällä maistraatissa.
- mikseitaaa
Miksi= varmaan osaat itsekin vastata kysymykseen,miksi ei. ja hyvä näin.
- rahastusta
Hei Fula Toroto, olisi mukava tietää oletko saanut vastausta tiedusteluusi?
- Pellavatyttö
Haaveissako vain, mieheni ei ole vielä Suomessa, minkä viesteistäni voi toki hyvin päätellä, mutta mitä olemme tämän vuoden alussa hintoja kyselleet, voin antaa muutamia summia (jos jolla kulla muuta tietoa tai tarkempaa infoa, korjatkaa toki):
- meno-paluulento Nigeriaan, reilu 700 €
- hotelli Nigeriassa (mitä luultavimmin mies joutuu yöpymään ainakin yhden yön, en tiedä miten nopeasti lentoja lähtee takaisin Gambiaan), 10-300 € hotellin tasosta riippuen
- meno-paluu Suomeen, 700-800 € (pelkästä menosta ei ole tietoa)
Seuraavat tiedot Abujan nettisivuilta (http://www.finlandnigeria.org/Public/Default.aspx)
- viisumi, 60 €
- oleskelulupa 425 € (työntekijän oleskelulupa 500 €, opiskelijan 300 €)
- asiakirjojen laillistaminen, 30 €
- Lakiasiantoimisto Rayfield Consultin tarkistus asiakirjan oikeellisuudesta, 500-600 € (!)
- Laillistetun asiakirjan toimittaminen Suomeen, 10,50 €
Eli kuten voi päätellä niin säästää saa.- annelitempakka
Tulee mustak*lli hintoihinsa sulle niikuin meille veronmaksajille, kun saat lakritsas tänne suomeen loisimaan
- haaveissako vain
Pellavatyttö paljon kiitoksia sinulle, huh, kylläpäs on hinnat melkoisia, ja opiskelijan budjettiin ainakin todella hurjia. Ei meillä kummallakaan ole tuollaisia summia ottaa tuosta vain, varmaankin siirrettävä naimisiinmenoa, eihän meillä ole mikään tulipalokiire asian kanssa, joten niinkuin kirjoitit, että säästää saa.
- Pellavatyttö
Haaveissako vain, mukava jos sait askarruttaviin asioihin apua. Ymmärrän varsin hyvin, että opiskelijan budjetilla ja kyllä työntekijänäkin saa säästellä, jos ei sitten mene ja repäise lainaa. Jos naimisiinmeno ei ole juuri tämän päivän asia, niin kannattaa rauhassa tosiaan säästää kuten sanoit. Asioilla on aina tapana järjestyä, usko pois, vakkei se ehkä aina tunnu siltä :) Aurinkoista syksyä teille molemmille ja kaikkea hyvää! :)
Fula Toroto, kiitos myös sinulle vastauksestasi, et siis itsekään ilmeisesti hankkinut mitään leimoja mistään Ulkoministeriöstä tai Gambian lähetystöstä Lontoosta väestörekisteriotteeseen? Olenkin jo katsellut Abujan sivuilta vähän prosessin kulkua, siinä vierähtääkin mukavasti muutama kuukausi kaikkien leimojen saannissa, laillistamisessa, suhteen virallistamisessa ja varsinkin oleskeluluvan odottelussa. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä oikeusasiamies sinulle vastaa.
Onko jollakin tietoa, voiko suomalainen puoliso lentää lomalle Gambiaan sillä välin kun odotellaan oleskeluluvan saantia? Toki jos ja kun suomalaista puolisoa halutaan haastatella, täytyy toki olla Suomessa, mutta uskaltaako siinä välissä piipahtaa viikon tai pari Gambiassa? Voiko suomalaisen puolison haastattelua yhtään arvioida, tehdäänkö se prosessin alussa, keskivaiheella vai loppupuolella?- Fula Toroto
Joo, en mitään leimoja hommannut ja huom. pyytäkää ko. dokumentti englanninkielisenä;).
Siitä niksulakitoimistosta vielä sanoisin, että olen yrittänyt olla sinne yhteydessä tammikuusta alkaen, heidän sivuillaan olevan nettilinkin kautta ja eipä toimi?!? ja sivuilla oleviin puh.numeroihin vastataan "haloo". Eli toiminta ei ole vakuuttanut minua niin paljon, että satoja euroja olisin valmis heidän tilille maksamaan. Jos joku on maksanut, voisiko kertoa kuinka homma hoitui?
Vaikka en nörtti olekaan, niin firman "sivut" on niin kököt, että jos luette lähetystön omalla sivulla olevan huijausvaroituksen, niin tää putiikki täyttää kaikki kriteerit ;) esim. älkää maksako mitään etukäteen ;)
Kiinnostaisi todella tietää mihin hinta perustuu ja kenen taskuun rahat loppupeleissä menee.
Soitin eduskuntaan viime viikolla kun kantelu oli ollut siellä 6 kk ja kertoivat sen menevän käsittelyyn lähiaikoina, mitä se sitten tarkoittaakin...
Tottakai voit matkustaa viettämään perhe-elämää, soitat vaikka Migriin, kysyt asianne tilannetta ja samalla halutessasi kerrot poissaolostasi. - happy7.v.
Fula Toroto kirjoitti:
Joo, en mitään leimoja hommannut ja huom. pyytäkää ko. dokumentti englanninkielisenä;).
Siitä niksulakitoimistosta vielä sanoisin, että olen yrittänyt olla sinne yhteydessä tammikuusta alkaen, heidän sivuillaan olevan nettilinkin kautta ja eipä toimi?!? ja sivuilla oleviin puh.numeroihin vastataan "haloo". Eli toiminta ei ole vakuuttanut minua niin paljon, että satoja euroja olisin valmis heidän tilille maksamaan. Jos joku on maksanut, voisiko kertoa kuinka homma hoitui?
Vaikka en nörtti olekaan, niin firman "sivut" on niin kököt, että jos luette lähetystön omalla sivulla olevan huijausvaroituksen, niin tää putiikki täyttää kaikki kriteerit ;) esim. älkää maksako mitään etukäteen ;)
Kiinnostaisi todella tietää mihin hinta perustuu ja kenen taskuun rahat loppupeleissä menee.
Soitin eduskuntaan viime viikolla kun kantelu oli ollut siellä 6 kk ja kertoivat sen menevän käsittelyyn lähiaikoina, mitä se sitten tarkoittaakin...
Tottakai voit matkustaa viettämään perhe-elämää, soitat vaikka Migriin, kysyt asianne tilannetta ja samalla halutessasi kerrot poissaolostasi.Olen kuullut että aika moni on pystynyt kiertää Nigeria reissun!!!!Se onnistuu DHL kautta Gambiassa!Enempää en tiedä mutta kyselkää siitä ja pistäkää miehet ottamaan asiasta selvää siellä suunnalla!
- African
naimisiin menoa varten passista kopio passikuvat, estettömyystodistus Suomesta ja jos olet ollut täällä naimisissa, niin avioeropäätökset. Gambiassa täyttätte paperin jossa kysytään ammatti ja vanhempien nimet. Maksaa n. 300 euro, voi olla enemmänkin.
Suomalainen puoliso voi matkustaa Gambiaan lomalle, oleskelulupa käsittelyn aikana. Miksi ei voi ? Itse ainakin ehdin matkustaa 3 krt sinä aikana, Minut ns. haastateltiin paperilla, sain kysymykset postissa kotiin kun mieheni hakemus oli tullut Suomeen ja käsitelty. Pakko ei ollut vastata, päätös voitiin tehdä ilmankin, vastaus aikaa oli n. 2 vk. Kysymykset olivat samoja kuin oleskelulupahakemuksessa. Siitä kun lähetin oman vastaukseni migriin, kesti 3vk kun päätös tuli. Kaiken kaikkiaan koko prosessi kesti reilut 5 kk, tärkeää on että kaikki mahdolliset liitteet ja selvitykset ovat kerralla jotta voivat käsitellä / tehdä päätöksen, ettei tarvii lähetellä perästä eri liitteitä. Päätös oli myönteinen ... - annelitempakka
Vahinko, tuli taas yksi loisija lisää elämään meidän veroeuroilla..
- kadut vielä kauan
Onneksi olkoon, olet valinnut tippurin, perheväkivallan ja isot oikeudenkäyntikulut
http://rahmispossu.net/2013/09/19/afrikan-auervaara-juksasi-minua/ - Gambi-Beznezz
Nainen ei katu!
Mina hyva beznezz-man!
Meik lot moni.
http://www.tunisia-love.com/- haaveissako vain
Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille. Vielä yksi kysymys, miten on, kun olen kuullut, että olisi joku terveystarkastus ja verikokeita otettaisiin, ennen avioliittoon vihkimistä. Onko näin?
- ji88rr6
haaveissako vain kirjoitti:
Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille. Vielä yksi kysymys, miten on, kun olen kuullut, että olisi joku terveystarkastus ja verikokeita otettaisiin, ennen avioliittoon vihkimistä. Onko näin?
Tammikuussa 2013 ei ainakaan, ainoastaan lompakon paksuus tsekattiin ;) vihkitoimitus pitää maksaa etukäteen.
- haaveissako vain
ji88rr6 kirjoitti:
Tammikuussa 2013 ei ainakaan, ainoastaan lompakon paksuus tsekattiin ;) vihkitoimitus pitää maksaa etukäteen.
Kiitos ji88rr6 vastauksestasi.
- African
haaveissako vain kirjoitti:
Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille. Vielä yksi kysymys, miten on, kun olen kuullut, että olisi joku terveystarkastus ja verikokeita otettaisiin, ennen avioliittoon vihkimistä. Onko näin?
Mistähän ton olet kuullut, älä usko kaikkea mitä kuulet ...
- gambiaan
haaveissako vain kirjoitti:
Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille. Vielä yksi kysymys, miten on, kun olen kuullut, että olisi joku terveystarkastus ja verikokeita otettaisiin, ennen avioliittoon vihkimistä. Onko näin?
kaikkee sitä kuulee, ja mitähän varten ?
- 28x...
Voihan pyhä paavali sentään! Tytöt naimassa ammattitaidottomia lurjuksia ja sitten vielä ovat valmiita elättämään heitä suomessa koko avioliiton ajan. Se ei tule olemaan onneksi pitkä. Tälläiset gampia miehet eivät tule koskaan tekemään minkäänlaista työtä; siivoamaan eivät lähde eikä heistä muuksi ole.
Toivotan kuitenkin onnea jatkossa; ehkäpä ne muutamat hurman hetket korvaavat kaiken!- patilarattaa
jahah...patilan tietäjä täälläkin kommentoi asiallisesti...itse on valmis elättämään pattiksenratakonetta samalla tavalla. mikä siinä on muka ero?
- Fula Toroto
Hei zola2, huomasin juuri, että ovat sen niksu "lakifirman" sivuilta poistaneet nettiyhteydenottolinkin ;) hyvä niin, koska sehän ei koskaan toiminut.
Firmalla on vain DHL osoite, eikä netistä löydy muita toimeksiantajia
tai osumia kuin yhteistyö lähetystömme kanssa, joka myös herättää suurta kummeksuntaa.
Aikani kuluksi olen tsekannut muiden EU maiden legalisointi systeemiä
ja kuluja ko tapauksissa. Vain Saksan lähetystö vaatii siellä 650€ legalisointimaksua, joka maksetaan lähetystön tilille. Siihen minäkin voisin suostua, mutta tässä meidän systeemissä on ilmiselvästi välistävetoa ja ryhävalaan mentävä aukko ;)
Kuka/ketkä vetävät välistä, kiinnoistaa minua suunnattomasti.
Tekisipä mieleni kysyä UM:n sisäiseltä tarkastukselta heidän kantaansa tähän.
Minulle kerrottiin aikanaan UM:stä, että EU on nimennyt tietyt Länsi-Afrikan valtiot huijarivaltioiksi (ovatkohan välittäneet tiedon myös ao. valtioihin?) ja siksi tämä rahastus on keksitty, tosin vain Suomi ja Saksa rahastavat.
Eikö historia jo ole opettanut, kuinka siinä käy kun hyppää Saksan kelkkaan??
Perusteena käytetään myös sitä, että väestötietomme pitää olla oikeat ja ajantasalla. Ja höpö, höpö minähän olen siellä systeemissä sinkkuna ja en voi rekisteröidä avioehtoamme, joka on laadittu noudattamaan Suomen lainsäädäntöä.
Tällä hetkellä voin vain sanoa kuten eräs poliitikkomme
"senhän näkee sokea Reettakin" mikä tässä on takana,
eli olemme valinneet vääränvärisen, -uskoisen jne puolison ja vain rahalla> kenen taskuun se sitten meneekään, voimme tämän epäisänmaallisuutemme hyvittää. Ihmisoikeuksiinhan kuuluu oikeus perhe-elämään, kuinka se toteutuu on sitten toinen tarina.
Ja 28x, en tiedä millä kokemuksella kovin yleistävän mielipiteesi olet muodostanut?
Toivon, että voit avartaa maailmankuvaasi ja siksi kerron sinulle: En ole miestäni Suomeen roudaamassa ja tuskin tulisikaan, muuten kuin sukulaisvierailulle.
Hänellä on koulutus, sosiaalinenarvostus kyläyhteisössämme ja työpaikka YK:n ja EU:n yhteisprojektissa. Projekti ammattikouluttaa ja työllistää nuoria ja näin yrittää vähentää heidän joutumistaan bumsteriksi turistialueille tai lähteä laittomasti Eurooppaan.
Aurinkoista syksyä kaikille ja te joilla on "tilanne päällä" toivotan jaksamista ja kärsivällisyyttä.- 28x...
Hyvä nimim. Fula Toroto!
Luin teksisi 2 x enkä ymmärtänyt sanomastasi yhtään mitään. Kaipaan kommentteihin jonkinlaista ajatusta että ymmärtäisin mistä nyt oikein puhutaan?
Miehesi toimenkuva ei ole uskottava muuten kuin kyläyhteisön arvostuksen osalta.
Toivon Sinulle myös aurinkoista syksyä missä lienetkin!? - Fula Toroto
28x... kirjoitti:
Hyvä nimim. Fula Toroto!
Luin teksisi 2 x enkä ymmärtänyt sanomastasi yhtään mitään. Kaipaan kommentteihin jonkinlaista ajatusta että ymmärtäisin mistä nyt oikein puhutaan?
Miehesi toimenkuva ei ole uskottava muuten kuin kyläyhteisön arvostuksen osalta.
Toivon Sinulle myös aurinkoista syksyä missä lienetkin!?Hei 28x, mikä kirjoituksessani ei auennut?
Vai johtuneeko siitä, että ehkä tämän keskustelun agenda ei koske sinua?
zola2 taitaa olla samassa tilanteessa kanssani ja uskon hänen hoksanneen missä mennään, ei ainakaan ole kirjoittanut muuta.
Miksei mieheni koulutus ja tekemä työ ole mielestäsi uskottava??
Mikä koulutus ja työ sinusta olisi uskottavampi??
Tarkennuksena voin lisätä vielä, että YK:n ja EU:n lisäksi Espanjan hallitus on yksi suurimpia rahoittajia siinä projektissa. Sen kyllä varmaan tiedät miksi näin on?
Mukavaa syksyä sinulle myös ja täällä Suomessa olen sorvin ääressä vuoden loppuun asti. Sekä seuraan hieman huolestuneena, kuinka Gambian eroaminen Kansainyhteisöstä vaikuttaa maan tilanteeseen. - annelitempakka
Osta musta iso dildo, niin tulee halvemmaks meille kaikille!
- Fula Toroto
Hei zola2, ei kuulma tarvitse täyttää lomakkeen kaikkia kohtia. Vain ne, jotka liittyvät ko. dokumenttiin. Toi korruptio on niin tuttua ja uskon, että tuo niksu "lakitoimistokin" todistaa käytetyn vessapaperin käyttämättömäksi kunhan vaan maksat tarpeeksi ;)
Yksi syy miksi en myöskään maksa on se, etten todellakaan ymmärrä, miksi Suomen kansalainen haluaisi väärentää vihtitodistuksen!! Minua epäillään huijariksi ja väärentäjäksi ja minun pitäisi maksaa todistaakseni rehellisyyteni??? Jos minua epäillään murhasta, jääkö tutkinta tekemättä kun en maksa tutkintakuluja???? - Fula Toroto
Hei, zola 2 ja muut asianosaiset. Sain postia eduskunnan oikeusasiamieheltä koskien kanteluani. Eivät ole tyytyväisiä ulkoasiainministeriön vastineeseen, vaan haluavat lisäselvityksiä. Vastausaikaa on annettu marraskuu.
Pitävät kuitenkin ko. maksua erittäin korkeana ja toteavat, että palveluperiaate ja viranomaisten tehtävien tuloksellinen hoitaminen merkitsevät sitä, että asiointi hallinnossa tulisi voida tapahtua sekä hallinnossa asioivan että viranomaisen kannalta mahdollisimman nopeasti, joustavasti ja kustannuksia säästäen.
Keskustelin keissistä oikesasiamiehen juristin kanssa ja hän kertoi myös oikean lakimiehen olleen heihin yhteydessä tämän asian tiimoilta. Hyvä niin, kun itse olen tälläinen "nojatuolijuristi", jolla ei ole lakijargoni hallussa ;)
Loppukevennyksenä kerron, että aluksi luulin olevani UM:n mielestä vain väärentäjä, mutta nyt olenkin myös ihmissyö...kauppias;)
Aurinkoista syksyä ja tsemppiä. - Joulukuu 2013
Olen menossa naimisiin Joulukuussa. Papereihin tarvitsee passikuvat, kopio passista sekä Suomesta esteettömyystodistus. Ei muuta. Oikeustalo ottaa 25 000 dalasia ( jos ei hinta nouse matkalla ) ja se on maksettava ennenkuin varaa hääpäivän. Lisäksi kaksi geissiä limsaa.
Tietenkin lisäksi asut, sormukset, juhlat ym. jos haluaa pitää suuremman muotoiset juhlat. - voi taivas
Ei ole tytöillä kyllä kaikki kotona.
- tillintallinpekka
Kuulostaa melkoisen hankalalta tuo mustan miehen hankinta alkuperäismaasta, kun on kaikenlaista maksuakin, loppujen lopuksi tulee kalliiksi saada mies Suomeen. Sitten on muutaman vuoden päästä kova parku ja kysellään, miten pääsen mustasta miehestä eroon jne. Voi naisparat ja mahdolliset tulevat lapset, huoh.
- Justniin
tillintallinpekka kirjoitti:

Pekka tillintallin kertoisitko, onko mielestäsi avioliitto afrikkalaisen kanssa Afrikassa synonyymi puolison Suomeen tulon kanssa??
Ja palstapoliisit: Tiedän kuten tekin, että tää aihe kuuluisi ihan jonnekin muulle palstalle, mutta kun uteliaisuuteni heräsi ;p - Joulukuu 2013
tillintallinpekka kirjoitti:
Kuulostaa melkoisen hankalalta tuo mustan miehen hankinta alkuperäismaasta, kun on kaikenlaista maksuakin, loppujen lopuksi tulee kalliiksi saada mies Suomeen. Sitten on muutaman vuoden päästä kova parku ja kysellään, miten pääsen mustasta miehestä eroon jne. Voi naisparat ja mahdolliset tulevat lapset, huoh.
Minä en ainakaan ole miestä tuomassa Suomeen eikä hän olisi tulossakaan.
- April 10
Joulukuu 2013 kirjoitti:
Minä en ainakaan ole miestä tuomassa Suomeen eikä hän olisi tulossakaan.
Komppaan sinua Joulukuu 2013 ;) Ei ole minunkaan siippani näiden aviovuosien aikana Suomeen hinkunut ja miksi tulisikaan kun on työ ja toimeentulo siellä.
Mutta valitettavasti olemme vähemmistö tai sula mahdottomuus täällä yleistysten palstoilla;) Minäkin toisella palstalla kerroin omista häistäni, kun kyseltiin kokemuksia. Vaan eipä aikaakaan kun jo joku minun epäili vallan satuja kertoneen, koska kokemukseni oli ihan jotakin muuta mitä halusivat lukea;) Voi tätä surullisten laulujen maata, jossa paljon on kärsitty vilua ja nälkää :P - blackjack
Oot vaan ihan sairaan kateellinen, kukaan ei varmaan vaivautuisi takiasi tekemään noin isoja asioita..Kannattais kurkata peiliin ja miettiä onko varaa arvostella kenenkään parinvalintaa :D :D
Fula Toroto:
Kiitos!! Mä en nyt sitten kiirehdikkään tän asian kanssa. Joulukuussa menen taas Gambiaan ja olen 4,5 kk. Josko vasta sitten kun olen takaisin Suomessa asian veisin eteenpäin...
Siis naimisiin olemme menneet tammikuussa 2013 ja syy legalisoiniin on VAIN jotta saan rekisteröityä avioliiton Suomeen. Oikeusturva kun on silloin erilainen.
Tavoitteenani on löytää sellainen työ sieltä jolla voisi elää jotta voisin jäädä sinne. Suomi ei edelleenkään ole minulle se paratiisi, jo pelkästään ihmisten asenne jotain erilaista kohtaan on jotenkin "kaavoihin kangistunutta"- hävetkää
Ethän myöskään koskaan käytä Suomen terveyspalveluita jos sairastut.
Suomella ei ole myöskään varaa siihen että näitä lukutaodttomia elättejä tuodaan tänne. Suomalainen veronmaksaja jotuuu elättämään puolta Euroopaa ja Afrikkaa jo muutenkin
Eikö teillä ihmisillä ole mitään moraalia hävetkää kirjoitti:
Ethän myöskään koskaan käytä Suomen terveyspalveluita jos sairastut.
Suomella ei ole myöskään varaa siihen että näitä lukutaodttomia elättejä tuodaan tänne. Suomalainen veronmaksaja jotuuu elättämään puolta Euroopaa ja Afrikkaa jo muutenkin
Eikö teillä ihmisillä ole mitään moraaliaEipä hävetä, ainakaan omasta puolestani. Myötähäpeä onkin sitten eri juttu.
Oikeassa olet, en käytä kunnallisia terveyspalveluita, jos niitä tarkoitat.
Jos sairastan se menee firman piikkiin koko homma erikoislääkäri ja tutkimuskuluineen, myös mahdolliset hammaslääkärin kulut hoitaa firma.
Ja rahat yksityisklinikkahan siirtää veroparatiiseihin, vai miten se menikään
Veroja maksan kahdesta työstäni noin 30% ja minusta se on ihan riittävästi. Kyllä sillä muutama "elätti" oli sitten koti- tai ulkomaalainen, so what, saa avustuksensa ajallaan.
Jos tuo lukutaodttmia tarkoittaa lukutaidottomia, en näe siinä mitään pahaa jos näin on (meillähän täällä koulutetaan, jos on haluja opiskeluun) kun kirjoitustaidottomatkin täällä kommentoi näppis sauhuten ;)
Miksi muuten yleistät, että ulkomaalaiset ovat lukutaidottomia ja elättejä?? Montako tunnet henkilökohtaisesti ja montaako itse elätät??
Avaisitko hieman, mitä tarkoitat moraalilla tämän keskustelun yhteydessä?
"Moraali on erään määritelmän mukaan itsehillinnän ja itsehallinnan sosiaalinen tukijärjestelmä, mutta siihen kuuluu olennaisesti myös auttaminen ja huolenpito muista sekä ristiriitojen ratkaiseminen."
Sori, etten ehdi tässä kauempaa jorisemaan, mutta kun on vielä arabian läksyt tekemättä ja tunti alkaa ihan kohta ;o
(ylläoleva on siis testi luetaanko mielipiteeni kokonaan, hups kun olen ilkeä)- Fula Toroto
Hei, tani75. Joo älä kiirehdi, jos ei ole ihan pakko. Minullakin esim. avioehdon ja testamentin toimittaminen "kirjoihin ja kansiin" seisoo tän keissin takia.
Huomioithan, että työlupa maksaa siellä muistaakseni jotain tonnin verran euroissa, eli jos löydät "virabeli" hommia, tee niitä;) Sori, jos yllytän.
Kyllähän täällä on omat hyvät puolensa, infrastruktuuri on kunnossa, sananvapaus, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja demokratia suht hyvällä tasolla etc.
Asenteisiin ja mielipiteisiin et voi vaikuttaa, sori. Pitää antaa kaikkien kukkien kukkia.
Mutta, pakko myöntää, että matkailu avartaa. En minäkään silloin 10 vuotta sitten ajatellut Afrikasta tai Gambiasta ja Senegalista ja ihmisistä siellä samoin kun nyt ;)
Hyvää matkaa joulukuussa, itse tulen tammikuun alussa. Fula Toroto kirjoitti:
Hei, tani75. Joo älä kiirehdi, jos ei ole ihan pakko. Minullakin esim. avioehdon ja testamentin toimittaminen "kirjoihin ja kansiin" seisoo tän keissin takia.
Huomioithan, että työlupa maksaa siellä muistaakseni jotain tonnin verran euroissa, eli jos löydät "virabeli" hommia, tee niitä;) Sori, jos yllytän.
Kyllähän täällä on omat hyvät puolensa, infrastruktuuri on kunnossa, sananvapaus, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja demokratia suht hyvällä tasolla etc.
Asenteisiin ja mielipiteisiin et voi vaikuttaa, sori. Pitää antaa kaikkien kukkien kukkia.
Mutta, pakko myöntää, että matkailu avartaa. En minäkään silloin 10 vuotta sitten ajatellut Afrikasta tai Gambiasta ja Senegalista ja ihmisistä siellä samoin kun nyt ;)
Hyvää matkaa joulukuussa, itse tulen tammikuun alussa.Ei ole kiirus asialla. Toki olisi mahtavaa saada muutettua kaikkiin virallisiin papereihin uusi sukunimi ja miehelle se merkitsee vielä enemmän mutta toki ymmärtää että on isosta summasta kyse ja vaimon periaatteista. Joten asiasta kun nyt olemme jutelleet niin annamme asian olla vielä hetken tällä tavalla, Gambiassahan olemme virallisesti naimisissa joten emme loukkaa perheitä/kulttuuria/uskontoa vaikka olemmekin yhdessä.
Ja työlupa tälläiselle "maija meikäläiselle" maksaa: Alien id 1300Gmd, tin number 100Gmd ja working permit 1800Gmd.
Jos on joku "suuremman hintaluokan työntekijä": insinööri tms. maksaa työlupa ihan eri summia.
On Suomella hyvätkin puolensa mutta mä olen vain syntynyt väärään maahan kun en kestä tätä syksyä pimeyksineen tai talvea pakkasineen.
Olen kokeillut majailua muuallakin maailmassa mutta tälläinen järjestely mikä minulla on, ainakin toistaiseksi sopii minulle. Kesät töissä Suomessa ja koska työpaikkani kiinni talvikuukaudet (4-5kk) voin nauttia Gambian auringosta.- Fula Toroto
tani75 kirjoitti:
Ei ole kiirus asialla. Toki olisi mahtavaa saada muutettua kaikkiin virallisiin papereihin uusi sukunimi ja miehelle se merkitsee vielä enemmän mutta toki ymmärtää että on isosta summasta kyse ja vaimon periaatteista. Joten asiasta kun nyt olemme jutelleet niin annamme asian olla vielä hetken tällä tavalla, Gambiassahan olemme virallisesti naimisissa joten emme loukkaa perheitä/kulttuuria/uskontoa vaikka olemmekin yhdessä.
Ja työlupa tälläiselle "maija meikäläiselle" maksaa: Alien id 1300Gmd, tin number 100Gmd ja working permit 1800Gmd.
Jos on joku "suuremman hintaluokan työntekijä": insinööri tms. maksaa työlupa ihan eri summia.
On Suomella hyvätkin puolensa mutta mä olen vain syntynyt väärään maahan kun en kestä tätä syksyä pimeyksineen tai talvea pakkasineen.
Olen kokeillut majailua muuallakin maailmassa mutta tälläinen järjestely mikä minulla on, ainakin toistaiseksi sopii minulle. Kesät töissä Suomessa ja koska työpaikkani kiinni talvikuukaudet (4-5kk) voin nauttia Gambian auringosta.Hei tani75, ratkaisin tuon tuon sukunimi asian niin, että minulla on nyt sukunimenmuutos vireillä maistraatissa. Kustantaa vajaa 200 euroo, mutta minunkin tilanteessa tuntui oikealta ratkaisulta. Nykyinen sukunimeni on ulkomaalaisperäinen ja siinä on 10 kirjainta ja joka kerta kun jätän yht.ottopyyntöjä joudun sen kirjain kirjaimelta avaamaan. Uudessa nimessäni on kolme kirjainta. ;)
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat kun haluat viettää talvikauden muualla ja kun se on työsikin puolesta mahdollista. Pakko myöntää olen hieman kade :P Itse voin työni puolesta matkustaa noin neljän kuukauden välein ja viettää siellä kolmisen viikkoa kerrallaan. - Mies elättää
Afrikassa miehen kuuluu elättää perhe.
-jos et pysty sopeutumaan 1-5€ päivä budjettiin lapsiperheen ylläpitäseksi
jää kotiin .
Jos olet varakas aloita pikku bisnes ja kärsi niinkuin paikalliset pienyrittäjät.
Jos olet rikas , heh anna palaa enkku juristit hoitaa mitä vaan mutta maksua vastaan. - sunshine2
hävetkää kirjoitti:
Ethän myöskään koskaan käytä Suomen terveyspalveluita jos sairastut.
Suomella ei ole myöskään varaa siihen että näitä lukutaodttomia elättejä tuodaan tänne. Suomalainen veronmaksaja jotuuu elättämään puolta Euroopaa ja Afrikkaa jo muutenkin
Eikö teillä ihmisillä ole mitään moraaliaItse olet näemmä myös kirjoitustaidoton :D. Pidä sä huoli vaan siitä omasta pikku perseestäsi. Olet kaukana sivistyneestä ihmisestä!
- Hävettäätosiaan
HÄPEÄ sinä kun olet noin sivistymätön Suomalainen!!!!!!
- poikybi
Opettele ensin itse kirjoittamaan. Suomen kansalaisesta käytetään nimitystä, suomalainen, ei Suomalainen.
- Gm2u
poikybi kirjoitti:
Opettele ensin itse kirjoittamaan. Suomen kansalaisesta käytetään nimitystä, suomalainen, ei Suomalainen.
;) poikybi, kirjoittaja lienee halusi olla kohtelias, siksi iso alkukirjain.
"Iso alkukirjain kohteliaisuutta osoittamassa
Kohteliaisuussyistä voi mm. kirjeissä kunnioittaa vastaanottajaa kirjoittamalla Sinä tai Te ja muutenkin isoin kirjaimin puhuttelemalla."
- Pellavatyttö
Kiitos kaikille asiallisesti kommentoijille ja asiassa pysyneille, keskustelua on ollut mielenkiintoista lukea ja seurata, on ollut mukava lukea teidän Gambiassa naimisiin menneiden kokemuksia vihkimistilaisuudesta ja yleisesti myös perhe-elämästänne. Kiitos myös sinulle Fula Toroto aktiivisuudestasi välittää asiaa korkeasta maksuvaatimuksesta eteen päin, toivottavasti jaksat ja ehdit pistää jonkinmoista tilannepäivitystä myös jatkossa, moni varmasti itseni mukaan lukien kuulisi siitä mielellään :)
Ja vielä siitä leimakeissistä, olin yhteydessä Gambian suurlähetystöön Lontoossa ja sanoivat, ettei heiltä tarvitse pyydellä leimaa siviilisääty-/esteettömyystodistukseen naimisiinmenoa varten, mainitsivat vain, että käykää hakemassa leima Gambian Ulkomaanministeriöstä Banjulista oikeustalon liepeiltä :) Mitä lie puppua minulle sitten maistraatissa on syötetty :)Pellavatyttö: Siis minulla oli tuo esteettömyystodistus mukanani (niissä mitään muuta leimaa ollut kuin maistraatin leima) mutta minulta ei sitä edes kysytty.
Täti vain kysyi että olenko naimisissa kotimaassani, vastasin etten ole ja kun aloin kaivaa paperia niin sanoi että ei tarvitse, hän uskoo kyllä.
Ja meidät on mieheni kanssa vihitty kahdesti. Ensin on solmittu liiton solmu moskeijassa (en ole itse muslimi) ja sitten Kanifingin islamioikeudessa virallinen vihkiminen.Hintaa en nyt muista mutta edullisempi kuin Banjulin "isossa islamioikeudessa" ja tietysti ne pakolliset juomat :D- Fula Toroto
Hei Pellavatyttö ja muut "samassa veneessä" Laitan kyllä tänne viestiä, kun homma etenee. Um:llä on siis marraskuun lopulle aikaa tehdä vastine ja minä puolestani selvitän kuinka homman saisi pelittämään hyvän hallintotavan etc. mukaisesti.
(En valitettavasti saa UM:ltä liksaa, vaikka heidän duuniaan teenkin;)
Olen mm. ollut yhteydessä brittilähetystöön siellä ja paikallisiin lakitoimistoihin.
Ja kyllä hinta on jotain ihan muuta kuin niksujen lakifirmalla ja toimitus ei todellakaan kestä 4-6 viikkoa, nämä ei tosin yllättänyt minua yhtään.
En jaksa tajuta kun meillä on tämä EU ym. yhteistyötä, niin miksi kaikkien pitää Afrikassa keksiä pyörä uudestaan. Britit on ollu siellä siirtomaaherroina ja varmasti voisivat neuvoa, jos joku tajuaisi kysyä, argh...
Ja sitten kun ollaan Natossa ;) voidaan hyödyntää jenkkien paikallistuntemusta kun hekin ovat siellä jo vuosia olleet.
Siellähän on se NASA:n tukikohta ja varmaan myös NSA:n, heh, heh.
En tiedä mihin maistraattiin olet ollut yhteydessä, mutta ei ne kyllä tästä tiedä mitään. Jos teidät vihitään siellä Banjulin oikeustalolla, niin se ministeriö on sen saman rantakadun varrella, muutama sata metriä eteenpäin ja oikealla puolella.
Ja saatan täällä aikani kuluksi kommentoida muutenkin.
Tänne on välillä törähtänyt semmosia aivopieruja ja yleistyksiä, että en ole voinut vastustaa kiusausta kommentoida niitä.
Mukavaa syksyn jatkoa ja palaillaan kun löytyy jutunjuurta;) - Kanifing girl
tani75 kirjoitti:
Pellavatyttö: Siis minulla oli tuo esteettömyystodistus mukanani (niissä mitään muuta leimaa ollut kuin maistraatin leima) mutta minulta ei sitä edes kysytty.
Täti vain kysyi että olenko naimisissa kotimaassani, vastasin etten ole ja kun aloin kaivaa paperia niin sanoi että ei tarvitse, hän uskoo kyllä.
Ja meidät on mieheni kanssa vihitty kahdesti. Ensin on solmittu liiton solmu moskeijassa (en ole itse muslimi) ja sitten Kanifingin islamioikeudessa virallinen vihkiminen.Hintaa en nyt muista mutta edullisempi kuin Banjulin "isossa islamioikeudessa" ja tietysti ne pakolliset juomat :DHei!
Haluaisin kovasti kysellä sinulta lisää. Olisko sulla email-osoitetta jonka uskallat antaa tässä, vai teenkö itselleni sellaisen? Kyseiset asiat ovat itselläni edessä enkä tiedä ketään jolta kysyä.
- abaraka
Mentiin naimisiin vuonna 2010 ja minulla ja miehelläni oli mukana vain tuo esteettömyystodistus. Leima muistaakseni tuli Suomessa Gambian kunniakonsulilta ja kustansi pari kymppiä.
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=243868&contentlan=1&culture=fi-FI
Kukaan ei kysynyt esteettömystodistusta mennessämme naimisiin, ei minulta eikä mieheltäni. Virkailijoita kiinnosti enimmäkseen raha ja limpparit. Maksoimme tomituksen puoliksi ja häät ja minun hääpukuni kustansi mies kokonaan. Niinkuin maan tapa on.
Avioliittotodistus legalisoitiin ensin Gambian ulkoministeriössä ja sitten lähetettiin DHL:n kautta Nigerian Suomen suurlähetystöön ja sieltä paperi meni DHL:n kautta Suomeen. Homma taisi kustantaa jotain 80e DHL kulut. Mitään lakimiehiä ei siihen tarvittu. Sitten vein paperin täällä maistraattiin ja siitä sitten lähti oeskeluluparumba.
Olekelulupaa haettiin Suomen migristä. Mieheni ei tarvinnut mennä Nigeriaan haastatteluun, vaan sai oleskeluluvan lähettämällä passin DHL:n kautta Abujaan. Nykyään ja kai silloinkin melko harvinainen tapaus.
Oleskelulupaa ja tulevaisuutta varten kannattaa asua mahdollisimman paljon yhdessä ja kerätä todistusaineistoa asiasta. Kaikista parasta on kun asutte yhdessä, niin pyydätte comboundin omistajan todistuksen yhdessä asumisesta. Tämä sitten liitetään oleskelulupahakemukseen.
Yhdessäasuminen miehen vanhempien ja muun perheen kanssa on muutenkin järkevää ennen Suomeen tuloa. Monelle vaimolle on selvinnyt liian myöhään karuja totuuksia aviopuolisosta. Miehellä on ollut lapsia ja toinen vaimo odotamassa Suomeen pääsyä.
Gambiassa teoriassa kaksinnnaiminen oikeustalon kautta on laitonta. Mutta käytännössä kaikki dokumentit on vain paperisina arkistoissa, niin kuka niitä jaksaa alkaa tutkimaan. Islamilaisittain taasen voidaan mennä naimisiin useammankin kanssa ihan laillisesti.- täyshölömö
Totta ku mikä. Itteesä voi vain syyttää ku ollut täyshölmö.Säälittää vaan nää pienet lapset. Toivon ja rukoilen että se paha-bumsteri saa palkkansa.
- Pellavatyttö
tani75: mukava kuulla sinunkin tarinasi, itsellä myös papruissa maistraatin leima ja se saa luvan riitää :)
Fula Toroto: kiitos, odotellaan mielenkiinnolla mitä tälle asialle tapahtuu :) Kävin itse ihan oman kaupunkini maistraatissa, ja arvasin jo mennessä etteivät varmasti voi antaa kuin yleisohjeita asian edistämiseen, ehkä jokin muu maa sitten edellyttää leimoja näistä ministeriöistä mutta tuntuu että itse saa kyllä kaivaa kivien alta näitä asioita :) Kyllä, Banjulin oikeustalolla mennään vihille, kiitos opastuksesta! Mukavaa syksyä myös sinulle ja kaikille muillekin!
abaraka: kiitos pitkästä, hyvästä ja mielenkiintoisesta viestistäsi. Eli kuulostaisi siltä ettet käyttänyt papereita missään niksufirmassa? Eli käännätitkö avioliittotodistuksen Nigerian Suomen suurlähetystössä vai saitko englanninkieliseen vihkitodistukseen vain leiman? Käännätitkö avioliittotodistuksen Suomessa jossain paikallisessa käännöstoimistolla? Maistraattihan ilmeisesti hyväksyy vain suomen tai ruotsin kielisen todistuksen, ilmeisesti ainakin Suomen suurlähetystö Nigeriassa esiemrkiksi oleskeluluvan yhteydessä hyväksyy vain suomeksi käännetyn todistuksen, vai olenko täysin väärässä? Kirjoititko mitään saatekirjeitä mukaan Nigerian suurlähetystöön että tietävät mitä dokumentille pitää tehdä? Tämä käännätys-ja legalisointiosuus minua askarruuttaa tässä kaikista eniten. Kuinka kauan kesti että maistraatti sai virallistettua avioliiton täällä Suomessa ja sait mahdollisen uuden sukunimen käyttöösi?
Ohoh, kuulostaa kyllä harvinaiselta ettei miehesi ole tarvinnut matksutaa Nigeriaan haastatteluun, olette olleet onnekkaita. Ja kiitos todella paljon vinkistä pyytää comboundin omistajalta todistusta yhdessä asumisesta, tämä ei ole tullut mieleenikään! Kiitos paljon kun kerroit kokemuksistasi, näitä on ollut kaikkien osalta mukava lukea!- abaraka
Lähetettiin suoraan Suomen suurlähetystöön Abujaan avioliittotodistus ja se palautui kääntöpuolen suomalaisen kirjauksen ja leiman kera. Eli ei tarvittu mitään kääntäjiä, saatika kieroja lakimiehiä ja maistraattiin kelpaa sellaisenaan kun on legalisoitu. Abujan suurlähetystöön voi myös soittaa ja kysyä, neuvoja saa ihan suomeksi.
http://www.finlandnigeria.org/public/default.aspx?nodeid=41913&contentlan=1&culture=fi-FI
Kappas tuonne onkin lisätty tuollainen lakifirmakuvio, jota ei ollut vielä vuonna 2010. Aikamoista rahastusta tosiaan. Onkohan toi ihan laillista? Miten hemmetissä ne voi periä tollasia summia leimasta, varsinkaan kun eihän kuitenkaan mitään dokumentin alkuperää tutki? Istuvat jossain toimistossaan ja rahastavat ihmisiä, voi kiesus.
Sukunimiasiasta en tiedä, kun halusin pitää omani. - Fula Toroto
abaraka kirjoitti:
Lähetettiin suoraan Suomen suurlähetystöön Abujaan avioliittotodistus ja se palautui kääntöpuolen suomalaisen kirjauksen ja leiman kera. Eli ei tarvittu mitään kääntäjiä, saatika kieroja lakimiehiä ja maistraattiin kelpaa sellaisenaan kun on legalisoitu. Abujan suurlähetystöön voi myös soittaa ja kysyä, neuvoja saa ihan suomeksi.
http://www.finlandnigeria.org/public/default.aspx?nodeid=41913&contentlan=1&culture=fi-FI
Kappas tuonne onkin lisätty tuollainen lakifirmakuvio, jota ei ollut vielä vuonna 2010. Aikamoista rahastusta tosiaan. Onkohan toi ihan laillista? Miten hemmetissä ne voi periä tollasia summia leimasta, varsinkaan kun eihän kuitenkaan mitään dokumentin alkuperää tutki? Istuvat jossain toimistossaan ja rahastavat ihmisiä, voi kiesus.
Sukunimiasiasta en tiedä, kun halusin pitää omani.Hei, abaraka. Toi uusi lakitstokuvio on laillisesti mahdollinen, mutta oikeusasiamies kritisoi toteutusta, kosk ei noudata hyvää hallintotapaa, on kallis ja kestää kohtuuttoman kauan.
- täyshölömö
Harkitse nyt kuitenkin vielä naimisiinmenoa. Itse virheen tehnyt ja tyhmähän vois syyttää vaan itteesä mut kun se liero osallistu kanssain vielä 2 lapsen saantiin.Säälittää vaan kovasti lapset ku ei viel bumstereista tiedä mitään. Voin kokemuksesta kertoa että kaikilla tuntemillani gambia-pojilla kotimaassa vaimot ja lapsia. Ensin totaali elätin ja ku avustuksellain alko saaha rahaa niin nehän laitettiin kaikki gambiaan ja millo milläkin verukkeella siel pit käyä. Hyväsydämistä ja sinisilmästä juksattiin kyl ihan täysillä. Nyt eroa odottelen....
- Sait lapset ?
Ajattele näin.
-minussa on jotain valuvikaa ja saadessani kaukaista geeniä lapsilleni
niin heistä ei tule samanlaisia kuin minä.
Ainakin isä on melko älykäs ja kestää kaikenlaista .
Jos olet sekoittanut seksituristin ja äidin roolit niin, no panevalle sattuu.
- Jëkkër1
Hei Fula Toroto ja kaikki muut asianosaiset,
itse olen menossa vuoden alussa Senegalissa naimisiin. Samat NIgeria/Raymond -rumbat meilläkin edessä. Kuulostaa todella kohtuuttomalta tuo asianajotoimiston vaatima 600e. Innolla ja jännityksellä seuraan, että mitä asiassa tapahtuu. Ilmoittelethan sitten Fula Toroto? Mietin, että pitäisikö minunkin laittaa asiaa eteenpäin, jos vaikka joukkovoima olisi vahvempaa?
Otin Abujaan yhteyttä haastattelun ja oleskelulupa-asioiden merkeissä. Sanoivat, että oleskelulupa tulee henkilökohtaisesti toimittaa paikalle, jolloin he samalla haastattelevat hakija. Ainakaan ei tarvitse kahta kertaa siellä käydä.
Senegalista saa muuten halvemmalla Nigeriaan lentoja, joku noista hinnoista kirjoitteli. Samoin Dakar-Helsinki on noin 500e meno-paluu. Ja Gambian ja Senegalin väliä voi kätevästi ja halvasti matkustaa bussilla.
Meille Senegalin maistraattiin tarvitaan omalta puoleltani passin kuvien lisäksi ainoastaan syntymätodistus. Jonkinlaisen todisteen siviilisäädystä haluan paperiin kuitenkin varmuuden vuoksi, ettei sitten tule paikan päällä ongelmia.
Abujassa vaativat, että kaikki paperit ovat joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi käännettyjä. Mietin, että kun meidän vihkitodistuksemme on ranskaksi ja Raymond lawfirm ilmeisesti legalisoi myös ranskankieliset, niin täytyyköhän silti käännättää se englanniksi varmuuden vuoksi...?
Asiat tosiaan muuttuivat 2011, sitä ennen senegalilaiset hoisivat viisumiasiansa Ruotsin lähetystössä Dakarissa. Sitten lähetystö lakkautettiin ja nyt kaikki joutuvat menemään Abujaan. Myös tuo lakifirman mukaan tulo on muuttunut viimeisen parin vuoden aikana.- Fula Toroto
Jëkkër1, jos puhtia riittää laita ihmeessä eteenpäin. Jossain jo mainitsinkin, että myös joku lakimies ollut asian tiimoita yhteydessä oikeusasiamieheen. Mun keissiin pitää UM:n antaa lisävastinetta marraskuun loppuun mennessä, vielä ei ole kuulunut mitään.
- Jëkkër1
Fula Toroto kirjoitti:
Jëkkër1, jos puhtia riittää laita ihmeessä eteenpäin. Jossain jo mainitsinkin, että myös joku lakimies ollut asian tiimoita yhteydessä oikeusasiamieheen. Mun keissiin pitää UM:n antaa lisävastinetta marraskuun loppuun mennessä, vielä ei ole kuulunut mitään.
Hei,
Onko oikeusasiamiehestä kuulunut?
Jännityksellä täällä odottelen - Peiteltyä ihmiskaupp
Halpaa jos lakitoimisto peiteltyyn ihmiskauppaan/harhautettuun maahan muuttoon
600€ koskee kepilläkään.
- Niinsevaan on
Sijoita ennemmin hitaisiin hevosiin... Kallis elätti.
- Ja suuri rakkaus se
Samaa mieltä edelllisen kanssa.
Haluaisin lukea palstalta kokemuksia matkailusta Gambiassa, mutta täällähän on pelkkää jauhantaa siitä, miten jonkun (en sano mu....) mutta todella erilaisen kulttuuritaustaisen miehen kanssa pääsis naimisiin.
Joopa. Menkää ihmeessä naimisiin ja nauttikaa siitä "onnesta" niin kauan kun se kestää. En ole kateellinen suuresta onnestanne, en pienimmässäkään määrin.
Näiden siirapinhuuruisten naimisiinmeno keskustelut luettuani en tälle sivustolle koskaan palaa.
Onnea vaan ja pitkäää ikää suuren "rakkautenne" kanssa.
- Sudenulina
Yläkerrassa on Gambia-Suomi aviopari. Voi sitä sudenulinaa jota nainen pitää
iltasella. Nautinto korvaa pienet puutteet arkielämässä.- B portti
Anus tekee hyvää ympärileikatulle mulkunpäälle.
- Nauraa,muttei kauaa
Jenni Hiiri Hologaust .....
- 28x...
Minutkin on ympärileikattu kun olin 17 vee. Tuli tippuri ja ennestäänkin kireä esinahka leikattiin kokonaan veke. Kirurgini tuli katsomaan minua leikkauksen jälkeisenä päivänä; sihtailu mulkkua ja sanoi että sinä poika tulet kiittämään minua vielä monet kerrat tästä toimenpiteestä. Tosi on ollut!
- 28x...
Minä nyt olen hieman ihmetyksellä lukenut noita tähkäpäiden kirjoitelmia muslimikerjäläistensä maahantuontiin. Jos se on rakkausaviolitto niin jääköön tähkäpää sinne Gambiaan kunnes kiihko menee ohi. Me suomalaiset emme todellakaan tarvitse tänne yhtäkään tyhjäpäämuslimia kaduillemme pyörimään.
Jos joku on eri mieltä niin antakoon perustelunsa tähän nyt ja heti. - Hellunrei
Rantakoirat kuuluvat Gambiaan ! ei tänne Suomeen elukoiksi .
- Kesällä naimisiin
Hei! Onko oikeusasiamieheltä kuulunut mitään koskien tuota nigerialaista lakifirmakuviota? Suoraan sanottuna ottaa jo valmiiksi päähän, että joudun maksamaan jonkin paperin "oikeaksi todistamisesta" hämärälle lakilafkalle yli 500 euroa.
- sirje
Jospa tuleva aviomiehesi voisi maksaa vaikka puolet, niin meillä tehtiin.
- Kesällä naimisiin
sirje kirjoitti:
Jospa tuleva aviomiehesi voisi maksaa vaikka puolet, niin meillä tehtiin.
Tietenkin hän tekee parhaansa, mutta tuollaisia rahoja ei häneltä löydy. Maksaa niin paljon kuin pystyy. Kritisoin tässä ainoastaan tuota rahastuskuviota, en näe, miten he voivat hinnoitella palvelunsa noin kalliiksi ja Suomen lähetystölle se on ok. Haiskahtaa ja pahasti..
- Gambiaan
Ei kai ihan hämärä ole kun lähetystönkin sivuilla on tieto ... mutta rahastusta toi on
- onnenonkijat
Gambiaan kirjoitti:
Ei kai ihan hämärä ole kun lähetystönkin sivuilla on tieto ... mutta rahastusta toi on
On se vaan maksettava, jos naimisiin haluaa rahattoman kanssa. Itse kustannat, ukko pääsee helpolla.
- Naimisissa jo
Mitään uutta oikeusasiamiesrintamalta?
- Irja Aho
Toivottavasti nää NEPEP EI OLE PÄÄSSEET SUOMEEN!
- maaretta
Onko uutta oikeusasiamiesrintamalta? Itse jouluna naimissin menossa.
- muuttamassa16
Mä Olen menossa kihloihin Gambialaisen kanssa ja muutan sinne, eipä sen kummempaa. Itse en kuulu kirkkoon, mies on muslimi ja ollaan sovittu myös miehen perheen kanssa että toistaiseksi kihlat riittää. Miehellä Gambiassa vakituinen työ ja yksi lapsi edellisestä liitosta. Omistaa pienen Compaundin jossa asuu myös äitinsä ja veli vaimonsa ja heidän lastensa kanssa, eli vuokraa ei tarvitse minnekkään maksella. Auttelen äitiä puutarhanhoidossa, ja katson lapsia tarvittaessa.
- muuttamassa16
Ja vielä tarkennukseksi ettei ole tarkoituskaan muuttaa suomeen paitsi jos tehdään/saadaan yhteinen lapsi niin suomeen tulen synnyttämään. Käymässä voidaan joskus käydä kesällä mutta miehelläni ei ole mitään intoa muuttaa tänne pakkaseen kun on sen verran ahkera ja fiksu että on laittanut työasiansa ja asumisasiansa kuntoon Gambiassa.
- jauhha
muuttamassa16 kirjoitti:

Miksei Gambiassa voi synnyttää. Serkkuni on asunut siellä yli kymmenen vuotta ja synnyttänyt kaksi lasta siellä sairaalassa. Vai meinasitko että pitää synnyttää aaltopeltihökkelissä puoskarikätilön huomassa, no voihan sen niinkin tehdä.
- justniintyhmää

Mikä oli juttusi pointti, tyhjänpäiväistä jorinaa vain, voi voi.
- mahmoudi

Vai että ihan kihloihin, voi pyhä jysäys. Eivät he siellä harrasta kihlautumisia kuten meillä, syntiä se on muslimille elää yhdessä ilman vihkimistä. Allah suuttuu tuollaisesta elämästä, kai sä sen tiedät.
- muuttamassa16
jauhha kirjoitti:
Miksei Gambiassa voi synnyttää. Serkkuni on asunut siellä yli kymmenen vuotta ja synnyttänyt kaksi lasta siellä sairaalassa. Vai meinasitko että pitää synnyttää aaltopeltihökkelissä puoskarikätilön huomassa, no voihan sen niinkin tehdä.
Voi kai siellä synnyttää ja tunnen siellä synnyttäneitäkin, itse vaan aion pitää suomen kansalaisuuden ja haluan sen myös lapselleni ha haluan synnyttää suomessa. Kyllä meille kihlat riittää. Mies ei ole kovinkaan kiihko muslimi, rukoilee kyllä eikä dokaa mutta muuten koko perhe on hyvinkin avarakatseista porukkaa. Itse esim juon paikallista olutta vaikka siellä perheen kesken illallistetaan ja se on ok kun minun uskonto ei sitä kiellä.
- muuttamassa16
justniintyhmää kirjoitti:
Mikä oli juttusi pointti, tyhjänpäiväistä jorinaa vain, voi voi.
Jutun pointti oli vaan se ettei kaikki Gambialaiset miehet oo pyrkimässä suomeen jonkun vanhan harpun elätettäväksi tai sossun rahoilla olemaan. Mun mies on mua vanhempi ja jos vaikka suomeen päätettäisiinkin joskus tulla niin suomen kieli opiskellaan sitten ensin ja töitä on oltava, ei miehen itsetunto edes kestäisi olla mun elätettävänä. Toisaalta ammatti on semmoinen et suomesta varmasti töitä saa jos tultaisiin mutta eipä mua ainakaan kiinnosta tänne pakkaseen palata.
- annelitempakka
Kyllä sun laku täältä töitä saa, esim siivoojana
- Hapannaamari
muuttamassa16 kirjoitti:
Jutun pointti oli vaan se ettei kaikki Gambialaiset miehet oo pyrkimässä suomeen jonkun vanhan harpun elätettäväksi tai sossun rahoilla olemaan. Mun mies on mua vanhempi ja jos vaikka suomeen päätettäisiinkin joskus tulla niin suomen kieli opiskellaan sitten ensin ja töitä on oltava, ei miehen itsetunto edes kestäisi olla mun elätettävänä. Toisaalta ammatti on semmoinen et suomesta varmasti töitä saa jos tultaisiin mutta eipä mua ainakaan kiinnosta tänne pakkaseen palata.
Anteeksi justniintyhmää mutta olen miestäni vanhempi, vaan en tunne itseäni harpuksi. Ihan miten vaan.
- eisäälittäväharppu
Hapannaamari kirjoitti:
Anteeksi justniintyhmää mutta olen miestäni vanhempi, vaan en tunne itseäni harpuksi. Ihan miten vaan.
Ehkä et.. Kaikki muut kattoo sua säälivästi, taas vanhaa vedätetään kun toiveena on pääsy europpaan. Kuka mies haluasi esim seksuaalisesti jotain paljon vanhempaa muikkelia? Ja jos tahtoisi niin miksei oo ottanut paikallista naista, vaikka jotain äidin kaveria :D
- uuttatietoa
kellään uutta tietoa noista maksuista jne? Vaikuttaako asiaan se että olen miestä jonkin verran vanhempi enkä esim voi saada hänen kanssaan enää lasta. Miehellä lapsia 3 Gambiassa ja on eronnut vaimostaan. tai tuskin se vaikuttaa hintaan mutta ylipäätään oleskeluluvan saamiseen Suomessa.
- gizzi
Siis eronnut vaimostaan,vai vain muuttanut erilleen. Siellähän tuo viimeksi mainittu tapa on yleisempi kuin mikään ihan "oikea" ero. Lapset eikä ikä ole mikään este, mutta nykyään ovat kiristäneet kovastikin oleskeluluvan saantia. Tuttavani ns. maksoi miehensä Suomeen ja kyllä tuli kuulemma hintaa enemmän kuin tarpeeksi, ei kehdannut kertoa summia. Erosivat kolmen vuoden jälkeen miehen pettämisen ja valheiden takia. Mutta parempaa onnea teille, jotka suunnittelette yhteistä tulevaisuutta gambialaisen kanssa.
- naimisissaGhanankanssa
Hinta avioliitolle ja miehen suomeen tuomiselle tulee olemaan noin 3000 - 10 000, riippuen eri tekijöistä ja luultavasti prosessi kestää vuodesta pariin vuoteen ainakin. Ikäero voi vaikuttaa aikaan, tuskin hintaan. Aikaan vaikuttaa myös kauan yhteistä historiaa on, minkään viikon romanssin perusteella ei kannata edes alkaa edes harkitseman asiaa, ihan itsensäkään takia. Kyllä toisesta pitäisi olla ainakin vuoden - parin tuntemus ennen kuin kannattaa alkaa tuomaan toiselle puolelle maapalloa, eri kulttuuriin. En kyllä ymmärrä sitä miestä/naistakaan joka ihan lyhyen suhteen perusteella haluaisi muuttaa kuitenkin vieraan ihmisen luo toiseen maanosaan jos kyseessä ei sitten alunperinkin ole vain sen oleskeluluvan haluaminen.
- hulluahullua
miksi kukaan itseään kunnioittava nainen tuo jonkun elätettävän suomeen? muuttakaa itse sinne jos miehellä ei ole sen vertaa rahaa että oisi itse edes kustanta matkansa tänne,saati että elättää ittensä.
- myfuture
Menen naimisiin tammikuussa Banjulissa, ei aikomustakaan tuoda miestä Suomeen. Tunnettu jo kahdeksan vuotta ja olen viettänyt pitkiä aikoja siellä ja niin tulen tekemään myös tulevaisuudessa. Mies ei myöskään halua muuttaa Suomeen, hänellä on vakituinen työpaikka kotimaassaan ja on tyytyväinen siellä. Muutaman viikon päästä lähtö Gambiaan, viihdyn siellä erinomaisesti.
- Hapannaamari
Miehen "tuomisen" kuten asian ilmaiset kustannukset on noin 3000 euron luokkaa. Suurinpiirtein sama summa jonka täälläkin olen kustantanut vihkimisestä Suomessa. Avioliitto päättyi mieheni kuolemaan. Nykyisen mieheni olen tuntenut 4 vuotta, viime kesänä menimme naimisiin Gambiassa. Aion todellakin "tuoda" hänet tänne koska meillä on suunnitelmia jotka voi paremmin toteuttaa täällä. Sen on aika näyttänyt että kotona makoilija hän ei ole, vaan työn syrjästä kiinni niin pian kuin suinkin. Tulee maksamaan veroja tänne, jotta hulluahulluan tulevaisuuskin on turvattu tältä osin. Osa tätä suunnitelmaamme on ollut että hankkii siellä koulutuksen joka on kelvollinen myös täällä ja töitä tulee olemaan.
Vierailepa hulluahullua kerran elämässäsi kauniissa Gambiassa ja tulet ymmärtämään miksi asiat menee niin että yleensä täkäläinen nainen tai mies hoitaa tässä vaiheessa nuo maksut.
Ja sehän on jokaisen perheen oma asia vai kuinka? - hulluahullua

Ja sehän on jokaisen perheen oma asia vai kuinka?Ööh kun menin naimisiin suomalaisen mieheni kanssa maistraatissa ja sen jälkeen illallinen lähimmille niin maksoin pari tonnia. Tai no en mä maksanut vaan yhdessä maksettiin. Eihän tässä puhuta siitä paljoko naimisiinmeno maksaa suomessa, vaikka 10 000 - 20 000 jos on isot häät. Mutta silloin pitää olla pätäkkää molemmilla, jos et sitten välttämättä halua itse maksaa kaikkea. Nyt puhutaan siitä paljon miehen pelkkä oleskelulupa ja lennot nigeriaan ja tänne tulevat maksamaan.
Ja oo kyllä käynyt Gambiassa useita kertoj ja taas tammikuussa menossa. En vaan oo niin vietävissä et uskoisin jonkun typeriä rakkauslepertelyjä. Varsinkin liitot jossa nainen on paljon vanhempi on oksettavia. - hapannaamarille
Hapannaamari kirjoitti:
Miehen "tuomisen" kuten asian ilmaiset kustannukset on noin 3000 euron luokkaa. Suurinpiirtein sama summa jonka täälläkin olen kustantanut vihkimisestä Suomessa. Avioliitto päättyi mieheni kuolemaan. Nykyisen mieheni olen tuntenut 4 vuotta, viime kesänä menimme naimisiin Gambiassa. Aion todellakin "tuoda" hänet tänne koska meillä on suunnitelmia jotka voi paremmin toteuttaa täällä. Sen on aika näyttänyt että kotona makoilija hän ei ole, vaan työn syrjästä kiinni niin pian kuin suinkin. Tulee maksamaan veroja tänne, jotta hulluahulluan tulevaisuuskin on turvattu tältä osin. Osa tätä suunnitelmaamme on ollut että hankkii siellä koulutuksen joka on kelvollinen myös täällä ja töitä tulee olemaan.
Vierailepa hulluahullua kerran elämässäsi kauniissa Gambiassa ja tulet ymmärtämään miksi asiat menee niin että yleensä täkäläinen nainen tai mies hoitaa tässä vaiheessa nuo maksut.
Ja sehän on jokaisen perheen oma asia vai kuinka?Hmm jos kaikesta selviät kolmella tonnilla niin oot aika pro. Sisko sai Gambialaisen miehensä suomeen pari vuotta sitten (heillä oli jo yhteinen lapsi siinä vaiheessa) ja kaikki lennot nigeriaan ja siellä oleminen ja asiakirjat ja moneen kertaan haetto oleskelulupa ennenkuin heltisi ja lento suomeen ja vihkiminen ensin Gambiassa ja uusiksi suomessa jne kaikkea mahdollista tai mahdotonta. Voin sanoa et kolme tonnia ei riittänyt mihinkään!
- juupsjuu
Hapannaamari kirjoitti:
Miehen "tuomisen" kuten asian ilmaiset kustannukset on noin 3000 euron luokkaa. Suurinpiirtein sama summa jonka täälläkin olen kustantanut vihkimisestä Suomessa. Avioliitto päättyi mieheni kuolemaan. Nykyisen mieheni olen tuntenut 4 vuotta, viime kesänä menimme naimisiin Gambiassa. Aion todellakin "tuoda" hänet tänne koska meillä on suunnitelmia jotka voi paremmin toteuttaa täällä. Sen on aika näyttänyt että kotona makoilija hän ei ole, vaan työn syrjästä kiinni niin pian kuin suinkin. Tulee maksamaan veroja tänne, jotta hulluahulluan tulevaisuuskin on turvattu tältä osin. Osa tätä suunnitelmaamme on ollut että hankkii siellä koulutuksen joka on kelvollinen myös täällä ja töitä tulee olemaan.
Vierailepa hulluahullua kerran elämässäsi kauniissa Gambiassa ja tulet ymmärtämään miksi asiat menee niin että yleensä täkäläinen nainen tai mies hoitaa tässä vaiheessa nuo maksut.
Ja sehän on jokaisen perheen oma asia vai kuinka?kuinkahan moni Gambiassa saatu koulutus on kelvollinen myös suomessa? Ei kovinkaan moni :D
- swisss
hulluahullua kirjoitti:
Ööh kun menin naimisiin suomalaisen mieheni kanssa maistraatissa ja sen jälkeen illallinen lähimmille niin maksoin pari tonnia. Tai no en mä maksanut vaan yhdessä maksettiin. Eihän tässä puhuta siitä paljoko naimisiinmeno maksaa suomessa, vaikka 10 000 - 20 000 jos on isot häät. Mutta silloin pitää olla pätäkkää molemmilla, jos et sitten välttämättä halua itse maksaa kaikkea. Nyt puhutaan siitä paljon miehen pelkkä oleskelulupa ja lennot nigeriaan ja tänne tulevat maksamaan.
Ja oo kyllä käynyt Gambiassa useita kertoj ja taas tammikuussa menossa. En vaan oo niin vietävissä et uskoisin jonkun typeriä rakkauslepertelyjä. Varsinkin liitot jossa nainen on paljon vanhempi on oksettavia.Tunnen usempia suomi-gambi pareja, eikä mua ole vielä tähän mennessä oksettanut heidän liittonsa, vaikka naiset ovatkin paljon vanhempia. Mua oksettaa sun tyyppiset ihmiset todella paljon. Huolehdi sä vaan omasta elämästäsi ja suhteistasi, jos sinulla mitään suhdetta edes on.
- karppix
juupsjuu kirjoitti:
kuinkahan moni Gambiassa saatu koulutus on kelvollinen myös suomessa? Ei kovinkaan moni :D
Kiinnostaisi minuakin kovasti, että mikä koulutus Gambiassa voisi olla sellainen, että täällä se noteerattaisi yhtäläiseksi. Mutta luulen ettei siihen saada vastausta, koska sellaista koulutusta tuskin löytyy.
- miksiköhän
swisss kirjoitti:
Tunnen usempia suomi-gambi pareja, eikä mua ole vielä tähän mennessä oksettanut heidän liittonsa, vaikka naiset ovatkin paljon vanhempia. Mua oksettaa sun tyyppiset ihmiset todella paljon. Huolehdi sä vaan omasta elämästäsi ja suhteistasi, jos sinulla mitään suhdetta edes on.
miksi nainen on aina vanhempi? koska ei suomesta miestä saa, ainakaan puolta nuorempaa. Jos gambialaiset miehet niin rakastavat kaikki vanhempia naisia niin mikseivät ota paikallista. koska ovat rahan perässä ja sitä rahaa gambialaisilla naisilla ole. mikäs siinä jos haluaa ostaa itselleen "rakkautta".
- keuruunkalle
miksiköhän kirjoitti:
miksi nainen on aina vanhempi? koska ei suomesta miestä saa, ainakaan puolta nuorempaa. Jos gambialaiset miehet niin rakastavat kaikki vanhempia naisia niin mikseivät ota paikallista. koska ovat rahan perässä ja sitä rahaa gambialaisilla naisilla ole. mikäs siinä jos haluaa ostaa itselleen "rakkautta".
Gambiassa nuoret miehet ovat vain ja ainoastaan rahan perään ja olettavat vanhemmilla turistinaisilla olevan sitä enemmän kuin nuoremmilla naisilla. Kyllä he rakkautta vannovat usein ensi tapaamisella, ja monet naiset ovat imarreltuja, kun eivät kotimaassaan kuule sellaista miehiltä. Se ns.ostettu rakkaus kun sitten aikanaan pääsee Suomeen niin sitten alkavat ihan uudet tuulet puhaltamaan. Asuin pitkään Gambiassa ja kuulin monenmoista juttua miehiltä, jotka etsivät valkoista naista avioliittoon, kaikki keinot sallittuja heidän mielestään. Heille ei ikä esteenä, vaikka nainen olisi kuinka vanha, kunhan vaan pääsisivät naisten avulla pois Gambiasta. Naisten tunteilla siinä leikitään, mutta se ei heitä hetkauta pätkääkään, oma napa lähimpänä.
- Maaret80
keuruunkalle kirjoitti:

Mä huomasin ton kun olin matkalla 15 vuotta vanhemman ystäväni kanssa. Itse olen aika sutjakka 35-vuotias nainen, suomessakin saan huomiota miehiltä. Ystäväni on taas aikalailla tavanomainen, toki paljon minua vanhemman näköinen ja hieman harmaantunut ja ylipainoinen. Gambiassa hän sai paljon enemmän huomiota kuin minä. Toki minuakin kisuteltiin mutta ei yhtä paljon. Liikumme yhdessä myös suomessa ja menee aikalailla niin että jos häntä joku tulee iskemään niin mies on noin 60-vuotias ja minulla taas olisi vientiä täälläkin myös itseäni nuorempien kanssa. Yhdessä tämän ystäväni kanssa asiaa naureskeltiin, kai miehet ajattelevat että "vanhalla" ei ole huollettavia, on kertynyt omaisuutta ja mikä tärkeintä hänet saa varmimmin tarttumaan koukkuun.
- woodoomiehet
Terveitä naisia täällä..., sellasta rahaa ei ole olemassakaan, että minkään värisen afrikkalaisen olisin ukokseni huolinut.
Äo on noilla kovin alhainen, pahan värisiä ja rumia rullahuulia kaikki. - duiddu
Myfuture,hieno mies sulla ja rehti,oon kuullu yhden samanlaisen miehen olleen,kävi kerran täällä,totesi ettei tämä ole hyvä maa olla ja palasi kotiimaahansa sanoen vaimolle-Täällä en asu,ja jos haluat olla vaimoni muutat Gambiaan...Mä oon mies ja jos olisin varoissani asuisin iteki Gambiassa.
- hulluax2
http://www.vauva.fi/keskustelu/2435186/voiko_nuori_afrikkalainen_mies_oikeasti_rakastua_vanhempaan_suomalaiseen_naiseen
Nyt nää on siirtynyt avmammapalstallekkin - ihraperseet
Härskiä menoa.
- aulinpostia
Hei! Onko kukaan saanut tietoa Fula Toroton tekemästä oikeuskantelusta? Olen itse nyt siinä tilanteessa, että en aio avioliittoni laillistamiesta maksaa millekään Nigerialaiselle lakitoimistolle. Aion kirjoittaa oikeusasiamiehelle ja muutamalle kansanedustajalle.
Nigerian Suomen suurlähetystössä myös outoa toimintaa. Ne kirjoittaa englanniksi vastauksensa vaikka vastaaja on suomalainen??? En minä sillä ettenkö voisi asioida englanniksi, mutta hieman kummastuttaa. - hutke
no tosta ei ota kukaan tolkkua,,entäpä jos tulee puolisu ensin suomeen ja muodollisuudet hoidetaankin täällä? imaami ja maistraatti,,varmaankin helpompaa,,
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742502Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721802Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461467Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2671465- 851292
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3921255Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3431232Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3681208- 1281185