Ollaan seurusteltu poikaystävän kanssa n. 1,5 vuotta. Suhteeseen alettiin satunnaisten kässiseikkailuiden jälkeen hänen alotteestaan. Mun oli hänen kans hyvä olla ja tunsin oloni turvalliseks ja halutuks ni en pistäny vastaankaa. Mies ei varsinaisest ollu mikään mun unelmie mies ulkonäöltää tai varustukseltaa, mut luonne matchas täydellisesti ALUKSI yhteen mun luonteen kans. Oltiin ku paita peppu ja sen seuras olin täysi hyvä itteni. En missää vaihees kokenu mitää "suurii" tuntei tätä kohtaa, mut jatkoin suhdetta koska mun oli hyvä olla. Pia alko kumminki riitely, osittain senki takii et mul oli itsetuntoo tullu isoi kolhui vanhoist suhteist ja mun oli äärettömä vaikee luottaa. Ajan kaa kumminki luottamus kasvo ja nyt luotan mieheen täysin ja tiiän ettei se satuttais mua omast tahdostaa. Riitely sen sijaa on jatkunu, must on tullu oudon ärhäkkä ja piikittelen kokoajan. En voi kumminkaa ottaa kunniaa koko jutusta ja poikaystävä tekee samaa minkä ehtii. Kinastellaan ja mökötetää päivittäin. Ei mitään pitkää ja sovitaan nopeesti, mut silti aika raastavaa. No poikaystäväst on alkanu ajan kaa tulla esiin vähemmä viehättävii ominaisuuksii, mitkä potkii mua nyt sit päähän. Jätkä on äärettömän laiska ja saamaton, ei siivoa _koskaan_ , ei edes pyydöstä. Voin vaa miettii mahtaaks se yhtään kunnioittaa sitä et pyydän roskat viedä, ku edes ne roskat ei löydä eteisest ulos. Ja asiaha on niin ettei edes yhdessä asuta, vaan vietän kumminki suurimman aikani poikaystävän kämpillä ja minä oon se joka täällä siivoo. Mua se risoo kun joudun toisen sotkuja siivoomaan, vaikken ees asu täällä. Eikä kyse oo tosiaa mistää pienest, vaa ilman mua jätkä hukkuis tänne roskiinsa ja ruuantähteisiinsä, jotka valtais kaike lattiaa myöte. En ite todellakaa oo mikää siivoushullu, mut joku järjestys olis kaiki puoli kiva iha elämise kannalt. Nykyää oon muutenki tosi ärsyyntyny mieheen. Oikeestaan kaikkeen mitä se tekee. Toisinaan ahdistaa sen läheisyydenkaipuu ja kaikki halailu ja suukottelu. Nyt siis oon kahen vaiheilla että yritetäänkö korjata suhdetta VIELÄKIN, koska tätä on yritetty paikkailla viimeset vuoden päivät. Vai lähdenkö suosiolla suhteesta..? Pelkään että kadun päätöstäni.
Ollakko vai eikö olla?
piupau
2168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Opettele kirjoittamaan kirjakielellä, koska murretta on vaikea lukea. Ei pahalla.
Olet suhteessa, joka ei pitkän päälle tule toimimaan. Sinun on syytä itsenäistyä samoin kundikaverisi. Teidän kummankin on parasta olla vähän aikaa itsekseen, keskittyä omaan itseen ja miettiä mitä elämältä haluatte, millaisen ihmisen rinnallenne haluatte. Hyvässä suhteessa kaikki toimii, eikä tuollaisia arkipäiväisyyksiä tarvitse edes miettiä. Ongelmasi on suhdepakko ja jonkin asteinen läheisriippuvuus tai pelko yksinolosta. Mielummin kamppailet ja alistut kaikenlaiseen passaamiseen ja kynnysmattona oloon kuin arvostaisit itseäsi ja etsisit sellaisen kumppanin, joka arvostaa ja kunnioittaa sinua.
Nyt olet tehnyt jäbälle kaiken liian helpoksi. Hän pitää sinua itsestäänselvyytenä. Suhteenne ei ole oikealla pohjalla. Se on väkipakko oloa, jossa ei kummankaan ole hyvä olla. SInuna miettisin mitä järkeä on on olla suhteessa, jossa sinua pelkästään ahdistaa, etkä ole alkujaankaan lähtenyt siihen oikealta pohjalta rakkaudesta vaan olet hakenut pelkästään isähahmoa ja turvaa.
Väääääärin!
Sun neuvot on kyllä aivan onnettomia!
Ihme et roikut täälä sä lähiövalas.
Loppuko työt siwan kanssalla kun olet niin epäpätevä..?!
Laihuttaisit edes, sun etureppu on aivan jäätävä !
Pistä se henkilövaaka jääkaapin eteen.. ihan vaan pikkivinkkivä et älä neuvo muita kun ääliökin neuvois paremmin.