Hän oli matematiikan, fysiikan ja kemian opettajattaremme yläasteella 1970-luvun puolivälissä. Siihen aikaan hän oli noin 40-vuotias, hoikka mutta samalla kuitenkin jopa yllättävänkin rintava, ja leikkautti luonnonmustat hiuksensa hienostuneeseen ranskalaiseen polkkatukkatyyliin.
Hän pukeutui sen ajan hengen mukaan tyylikkäästi, ja käyttäytyi hienostuneesti. Ylväästi ja elegantisti, kuten sivistyneet ihmiset yleensä. Pitkä, upea ja hoikka nainen.
Eräällä fysiikan tunnilla Leena L. käsitteli aihetta nimeltä voima. Hän puhui energiasta, voimasta, hevosvoimasta ja muusta aiheeseen liittyvästä. Oppitunnin päätteeksi hän kertoi ihmisen lihasvoimasta, kääri mustan jumpperinsa hihan ylös ja paljasti ison ja kivikovan hauiksensa. Hän oli treenannut hauiksia aikana, jolloin naiset eivät vielä tavanneet käydä kuntosalilla.
Penikseni ei ole vieläkään lakannut seisomasta.
Fysiikan opettaja Leena L.
-1976-
2
4653
Vastaukset 2
- poju
sitä aina yllättyy mistä ihmiset kiihottuu...henkilökohtaisesti naisen haba ei kiihota;D
- Herätyskello
Taitaa kuulua seksuaaliterveys -osastolle. yli 40 vuotta kestänyt erektio voi olla vahingollinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 811334
- 721194
- 791061
- 95889
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois260839- 49767
- 30760
- 55693
- 72679
- 44622