Viisi vuotta Lehman Brothersin romahduksesta.

Investointijätti Lehman Brothersin romahdus viisi vuotta sitten oli Yhdysvaltain taloushistorian suurin konkurssi. Maan neljänneksi suurimman, 158-vuotiaan investointipankin kaatuminen heitti asuntoluottokriisin kanssa kamppailleen Yhdysvaltojen talouden kuilun partaalle. Samalla koko maailman talous lähti syvään alamäkeen.


Pankkijätin oman onnensa nojaan jättänyt Yhdysvaltain hallitus heräsi toimiin ja noin 700 miljardin dollarin apupaketeilla kiskottiin kuiville lukuisia pankkeja, luottolaitoksia sekä autojätit General Motors ja Chrysler.

Tukitoimet eivät kuitenkaan pelastaneet maata jättityöttömyydeltä, konkursseilta, asuntojen hintojen ja pörssikurssien romahdukselta.

– Se oli hyvin haastavaa aikaa, olisimme voineet päätyä uuteen suureen lamakauteen, painotti Harvardin yliopiston taloustieteen professori Kenneth Rogoff uutistoimisto AFP:lle.

Hallinto on kuitenkin puolustuskannalla.

– Ilman hallituksen vahvaa toimintaa vahingot olisivat voineet olla huomattavasti suuremmat, sanottiin Lehman Brothersin kaatumisen vuosipäiväksi julkaistussa valtiovarainministeriön raportissa.

Hidasta rämpimistä
Taantumasta onkin kömmitty ylös varsin työläästi.

Työttömyys on laskenut 9,8 prosentin huippuluvusta 7,3 prosenttiin, mutta työpaikkoja on silti varsin nihkeästi. Asuntojen hinnat ovat alkaneet vihdoin nousta, mutta se ei lohduta niitä satojatuhansia, jotka menettivät kotinsa pakkolunastuksiin.

Pankit ovat varsin vakavaraisia, mutta lainaa on yhä vaikea saada.

Nousun hitauden yhtensä syynä on se, että Yhdysvaltain talous on varsin riippuvainen yksityisestä kulutuksesta, eivätkä amerikkalaiset ole vielä uskaltautuneet tuhlaamaan.

– Kuluttajat joutuivat heräämään siihen, että eläkkeisiin on kerättävä rahaa. He eivät voi vetää nyt maata vauhdikkaampaan kasvuun, koska heidän on säästettävä enemmän, selitti entinen valtiovarainministeriön virkailija John Gegnon.

Valtion vauhdikas velkaantuminen on yksi taantuman tuomista taloustaakoista. Viisi vuotta sitten valtion velkaa oli 10 biljoonaa dollaria,nyt se on paisunut jo 17 biljoonaan.

Valtion säästötoimista onkin tullut yksi hankalimpia kiistanaiheita kongressissa. Seuraava kädenvääntö on edessä, sillä budjettikausi päättyy syyskuun lopussa, eikä vakavia neuvotteluja seuraavasta talousarviosta ole vielä edes aloitettu.
1175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

17 biljoonaa on 17 miljoonaamiljoonaa eli 17kertaa 10^12 eli 56666€/kansalainen 300 miljoonan väestölle. Se on todella paljon. Ei tuollaista velkaa mitenkään koskaan voi kuolettaa pois. Jos sitä lähtisi kuolettamaan niin liikkeellä olevan rahan määrä romahtaisi katastrofaalisine seurauksineen. Lisäksi velan kokonaan pois kuolettaminen olisi mahdottomuuskin siksi kun velasta maksetaan myös korkoja ja ei näitä korkoja ole missään bittikirjoissa velkarahna kirjattuna niinkuin itse velat ovat(tai ainakin pitäisi olla) ja ne siksi on periaatteessa jostain löydettävissä ja palautettavissa.

Äänestä
  • Kun linkki Lukimaiseen tapaan puuttuu, on kovin vaikea arvioida, onko kyseessä eurobiljoona vai jenkkibiljoona...

    Jenkeissä biljoona tarkoittaa tuhatta miljardia, suomessa miljoonaa. Jos uutinen on taloussanomista, on lähes 100% varmaa, etteivät ole huomanneet eroa kääntäessään uutista suoraan englannista. Jos kyse on kauppalehdestä, todennäköisyys on aika 50/60...

    En itse jaksa kaivaa todellista lukua, tyydyn vain huomauttamaan, että aika heikosti nuo osaavat lukuja suomalaisissa talouslehdissä.

    Äänestä

Komissaari puhuu yhä puppua eurokriisin syistä.


viisi vuotta sitten yhdysvaltalainen investointipankki Lehman Brothers kaatui konkurssiin ja laukaisi maailmanlaajuisen finanssipaniikin. Yltäkylläiset velkajuhlat päättyivät kuin veitsellä leikaten.

ANALYYSI

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

Lainahanojen kiristyminen tuntui kaikkialla maailmassa, mutta eniten siellä, missä oli eniten velkaa: Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa.

Erityisen tukaliksi tai peräti mahdottomiksi muuttuivat kaikkien niiden olot, jotka olivat kriisiä edeltäneinä löysän rahan aikoina ahmineet enemmän velkaa kuin pystyvät maksamaan.

Hyvin pian kävi ilmi, että näitä velka-ahmatteja oli kaikkein eniten euroalueella. Pari vuotta kriisin leimahtamisen jälkeen sana "finanssikriisi" oli miltei kadonnut otsikoista. Tilalla oli "eurokriisi".

Velkaisimpien euromaiden rahoitus joutui umpikujaan ja eurokriisi leimahti, kun löysä lainaraha lakkasi virtaamasta ilman pidäkkeitä alati kasvaneiden alijäämien rahoitukseen.

Lehman Brothers ei kuitenkaan paisuttanut euromaiden velkakuplaa eikä pankin kaatuminen aiheuttanut euroalueen velkakriisiä. Lehman-kupru ainoastaan paljasti kuplan ja laukaisi kriisin.

Silti Euroopan unionin (EU) komissio tulkitsee edelleen, että euroalueen velkakriisi on Lehman-konkurssin syytä.

Komissio viisi
vuotta ulalla

Komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso on lukuisissa puheenvuoroissaan julistanut, että euroalueen velka- ja talouskriisi on peräisin Yhdysvalloista ja "anglo-amerikkalaisen" rahoitusalan vastuuttomista toimista.

Viime keskiviikkona EU:n parlamentissa pitämässään "unionin tila" -linjapuheessa Barroso tarkensi tulkintaa: euroalueen velkakriisi on investointipankki Lehman Brothersin kaatumisen syytä.

Osasyyllisiksi kriisiin hän mainitsi niin ikään yhdysvaltalaiset finanssijätit AIG:n, Fannie Maen ja Freddie Macin, jotka kaatuivat Yhdysvaltain liittovaltion syliin suunnilleen samaan aikaan kuin Lehman kaatui kumoon.

Barroson mukaan "nämä tapahtumat" ovat syypäitä euromaiden velkaongelmien lisäksi esimerkiksi siihen, että "työttömyys on lisääntynyt hälyttävästi etenkin nuorten keskuudessa".

Koska Barroso on komission puheenjohtaja, lienee hänen tulkintansa yhtä kuin komission ja kukaties koko EU:n virallinen tulkinta.

Tahtoo sanoa, että komissio ei ole viiden viime vuoden kriisitoimien ja entistä päättäväisemmän talousohjauksen kiireiltään vielä ennättänyt päästä jyvälle euroalueen velkakriisin syistä.

Tekosyitä, kun kantti
ei kestä itsekritiikkiä

Puheenjohtaja Barroso esitti EU:n parlamentille ensimmäisen "unionin tila" -linjapuheensa vuoden 2010 syyskuussa, joten nyt parlamentti on kuullut vastaavan puheenvuoron neljästi.

Yhdessäkään näistä puheistaan Barroso ei ole auttanut europarlamentaarikoita saamaan kriisin todellisista syistä minkäänlaista selkoa.


Sen sijaan hän on esittänyt kriisin syistä suunnilleen yhtä päättömän tulkinnan kuin loppusyksyn ensilumien liukastamasta kaarteesta ojaan suistunut autohurjastelija, joka väittää onnettomuuttaan lumen eikä suinkaan oman kaahaamisensa syyksi.

Samanlaisen päättömän käänteislogiikan "avulla" Barroso ja komissio näyttävät tulkitsevan, että eurokriisi on vuolaan velkavirran yllättävän katkeamisen eikä suinkaan tuota katkoa edeltäneen velkajuopottelun syytä.

Virallinen tulkinta on outo mutta omalla tavallaan inhimillinen ja ymmärrettävä. Tosiasioiden tunnustaminen on vaikeata, jos se tarkoittaa omien virheiden tunnustamista.

Toki vielä oudompaa puppua on Barroson parlamentille torstaina esittämä väite, että EU:n kriisitoimet olisivat rohkaisseet esimerkiksi teollisuustuotannon kasvuun. Teollisuuden tuotanto ei nimittäin kasva vaan supistuu – ja on supistunut miltei yhtä soittoa kaksi vuotta ja on nyt niukempaa kuin kymmenen vuotta sitten.

Komissio ehkä välttelee kriisin todellisten syiden selvittämistä, sillä moinen edellyttäisi komission omien ja muiden EU-toimielinten toimien ja rakenteiden – kuten rahaliitto EMUn ja euron – hyvin ankaraa arviointia.

Äänestä

Liikaa velkaa ja
liian vähän kasvua

Se ei käy selville sen enempää EKP:n kuin komission selvityksistä, olisiko talousohjauksen tiukinkaan tehostaminen voinut estää euromaiden velkaantumista ja hillitä velkakuplan paisumista.

Kriisi kertoo vastaansanomattomalla tavalla, että talousohjaus ei ainakaan estänyt kriisiä eikä ole tähän päivään mennessä sitä sammuttanut. Jos rahaliiton ja euron perustaminen lasketaan osaksi talousohjausta, on ohjaus jopa voimistanut kriisiä.

EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin ja EKP:n tilastoista löytyy eurokriisille uskottavampia syitä kuin Lehmanin konkurssi. Uskottavia syitä kriisiin löytyy helposti myös kansainvälisten suurpankkien ja analyysiyhtiöiden selvityksistä.

Saksalaispankki Deutsche Bankin korkostrategit esittävät yhden tarkan kuvauksen velkaongelmien syistä laajassa tutkimuksessa, jonka pankki jakoi kansainvälisille suurasiakkailleen torstaina.

Raportti ei käsittele pelkästään eurokriisiä, mutta se nostaa silti esiin kaksi hyvin tärkeää syytä kriisiin:

1) Velkamäärän liian voimakas kasvu kriisiä edeltäneinä vuosina ja vuosikymmeninä.

2) Talouskasvun hidastuminen liian heikoksi mammuttivelkojen hoitamiseksi.

Velkaa oli jo ennen finanssikriisiä kertynyt eri puolille eurotaloutta niin paljon, että sen hoitaminen sujui enää yhä runsaamman uuden velkarahoituksen voimin. Lehmanin kaatuminen katkaisi vuolaan rahavirran, mutta kriisi johtuu velkakuplasta eikä sen puhkeamisesta.

Velkakupla paisui
ennen kriisiä

Euromaiden julkisen ja yksityisen talouden velkaisuus on kasvanut räjähdysmäistä vauhtia likimain yhtä soittoa 1980-luvun alusta asti. Velkaantumisvauhti kiihtyi entisestään, kun euromaat perustivat talous- ja rahaliitto EMUn ja vaihtoivat omat kansalliset valuuttansa yhteiseen euroon.

Deutschen kokoamien velkatilastojen mukaan euromaiden kokonaisvelkamäärä paisui suurin piirtein kymmenkertaiseksi 30:n kriisin puhkeamista edeltäneen vuoden aikana.

Velkamäärä paisui huimasti talouden kasvuvauhtia nopeammin, joten samalla talouden suhteellinen velkataakka kasvoi yhä suuremmaksi.

Pankin laskelmien mukaan euromaiden julkinen ja yksityinen velkamäärä vastasi 1990-luvun alussa vähän yli kahden vuoden kokonaistuotannon arvoa. Sen jälkeen velkamäärän kasvuvauhti on kiihtynyt mutta talouskasvu on hidastunut.

Nyt velkasuhde on useimmissa euromaissa 300 ja 400 prosentin välissä ja monessa maassa vielä raskaampi. Talouskasvu sen sijaan on kutistunut olemattomaksi, joten suhteellinen velkaisuus pahenee.

Velkaantuminen samoin kuin talouskasvun hiipuminen ovat euroalueen ominaispiirteinä paljon vanhempaa perua kuin finanssikriisi, joten kumpikaan ei oikeastaan voi olla Lehmanin konkurssin syytä.

Rahaliitto kiihdytti
velkaantumista

Velkaantuminen alkoi kiihtyä pian sen jälkeen, kun maailman päävaluuttojen viimeinen kytkös kultaan katkesi 1970-luvun alussa. Sen jälkeen luotonantoa ja rahan tarjontaa ovat hillinneet ainoastaan hallitusten budjettikuri ja pankkiirien harkintakyky.

Velkamäärän kasvu on sen koomin ollut toisin sanoen likimain hillitöntä.

Euromaiden velkaantuminen kiihtyi jopa muiden länsimaiden velkaantumisvauhtia vielä hillittömämmäksi sen jälkeen, kun euro poisti euromaiden välisten rahavirtojen valuuttariskin ja EKP määräsi kaikkiin euromaihin samat korot.

Saksasta ja muista ylijäämäisen vaihtotaseen euromaista virtasi pääosin pankkien välityksellä alijäämäisen vaihtotaseen mutta houkuttelevien kasvuodotusten euromaihin hullunhalpaa lainarahaa kuin saavista kaatamalla.

Vasta kriisissä paljastui, että velkaisimmilla euromailla oli rutosti runsaammin velkaa kuin kykyä maksaa – ja se, että velkaraha oli suurimmaksi osaksi palanut turhiin kiinteistöprojekteihin ja silkkaan kulutukseen.

Kriisissä paljastui myös, että Saksan, Ranskan ja muiden suurten pankkimaiden liikepankeilla oli kriisimaissa uhanalaisia riskisaatavia rutosti runsaammin kuin niillä oli pääomia tappioiden vastaanottamiseen.

Tämä on se velkasotku, josta EU-komissio edelleen syyttää Lehman Brothersin konkurssia. Ehkä tämä on vihje, miksi juuri tämä velkasotku on edelleen suurelta osin selvittämättä.

Äänestä
  • Siinä minusta ihan hyvää analyysiä, varsinkin tässä lopussa tiivistetty selkeästi.


    " Velkaantuminen alkoi kiihtyä pian sen jälkeen, kun maailman päävaluuttojen viimeinen kytkös kultaan katkesi 1970-luvun alussa. Sen jälkeen luotonantoa ja rahan tarjontaa ovat hillinneet ainoastaan hallitusten budjettikuri ja pankkiirien harkintakyky.

    Velkamäärän kasvu on sen koomin ollut toisin sanoen likimain hillitöntä.

    Euromaiden velkaantuminen kiihtyi jopa muiden länsimaiden velkaantumisvauhtia vielä hillittömämmäksi sen jälkeen, kun euro poisti euromaiden välisten rahavirtojen valuuttariskin ja EKP määräsi kaikkiin euromaihin samat korot.

    Saksasta ja muista ylijäämäisen vaihtotaseen euromaista virtasi pääosin pankkien välityksellä alijäämäisen vaihtotaseen mutta houkuttelevien kasvuodotusten euromaihin hullunhalpaa lainarahaa kuin saavista kaatamalla.

    Vasta kriisissä paljastui, että velkaisimmilla euromailla oli rutosti runsaammin velkaa kuin kykyä maksaa – ja se, että velkaraha oli suurimmaksi osaksi palanut turhiin kiinteistöprojekteihin ja silkkaan kulutukseen.

    Kriisissä paljastui myös, että Saksan, Ranskan ja muiden suurten pankkimaiden liikepankeilla oli kriisimaissa uhanalaisia riskisaatavia rutosti runsaammin kuin niillä oli pääomia tappioiden vastaanottamiseen.

    Tämä on se velkasotku, josta EU-komissio edelleen syyttää Lehman Brothersin konkurssia. Ehkä tämä on vihje, miksi juuri tämä velkasotku on edelleen suurelta osin selvittämättä. "

    Äänestä

Impperialisti on konkurssissa eikä taida tästä enää nousta, edes zimbabwen mallilla:


Yhdysvaltain keskuspankki aloitti massiivisen velkarahapumppauksen
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=6088


Muistatteko "fiscal cliffin" ? Siinä piti käydä aivan toisin, siis suorastaan päin vastoin. Vapaa pudotus on siis jo käynnissä

Äänestä
  • juttujen perusteella Suomen ei olisi pitänyt nousta IKINÄ 90-luvun lamasta, vaan täällä kuljettaisiin hevospeleillä ja harrastettaisiin vaihdantataloutta.

    Äänestä

Kovin on yksinkertaisia ihmiset.

Useimmat jo uskovat kriisin sivuutetun,ei vaan olemme edelleen taantumassa joka pitkittyy valuvikoja ei ole korjattu.

Tästä johtuen tällä vuosikymmenellä euromaita on poistunut euroopanunionista,lisää tulee mutta ne on kaikki niitä joita ei tarvittaisi rasitteeksi.

Tämä vuosikymmen on jo menetetty ja osin 2020 lukuakin se että kuinka? jopa 2030 asti.

Äänestä
  • > tällä vuosikymmenellä euromaita on poistunut euroopanunionista

    Uutta minulle. Kerrotko, mikä euromaa on poistunut EU:sta?

    Äänestä

Ruotsalainen eurosta: ”Äänestin väärin 10v sitten”


Ruotsin keskuspankin entinen ekonomisti ja Ruotsin keskustapuolueen nykyinen pääekonomisti Martin Ådahl tunnustaa äänestäneensä ”väärin” 10 vuotta sitten EMU-äänestyksessä.

– Äänestyskopissa vuonna 2003 äänestin pienen tuskailun jälkeen ”Kyllä”, Ådahl kirjoittaa Svenska Dagbladetin kolumnissaan.

– Virheekseni koitui usko siihen, että valuuttaunioni noudattaisi asettamiaan sääntöjä, hän jatkaa.

Ådahlin mukaan EMU-puntaroinnin vaakakupeissa painavat toisaalta jäsenyyden tuomat pienet mutta kasvavat voitot pitkällä aikavälillä sekä toisaalta ne lyhyen aikavälin tappiot, jotka johtuvat siitä, ettei valuuttaunioni kykene hallitsemaan vakavaa talouskriisiä tasaisesti. Nykyinen talouskriisi on hänen mukaansa äärimmäinen, eikä valuuttaunioni ole selvinnyt siitä – omasta syystään.

Euromaiden olisi keskustapuolueen pääekonomistin mielestä pitänyt noudattaa omia sääntöjään uskottavammin.

– Kun kriisi puhkesi, siihen oli valmistauduttu niin huonosti, että kaikki säännöt jouduttiin kirjoittamaan uudelleen ja unohtamaan se, mitä aiemmin oli pyhästi luvattu (no bailout, eli ei pelastusoperaatioita). Sitä seurasi luottamuskriisi.

Ådahl kuitenkin huomauttaa, että Euroopan talouskriisi ei ole täysin euron syytä.

– Maat kuten Iso-Britannia ja Islanti ovat joutuneet talouskriisin pohjalle, vaikka he eivät kuulu euroon, ja naapurimaamme Suomi on selvinnyt kriisistä hyvin.

Martin Ådahlin mukaan tällä hetkellä suurin uhka on, että EU-poliitikot pyrkivät keskittämään valtaa EU:lle eurokriisin vanavedessä ja luomaan kaikenkattavaa talouspolitiikkaa ja yhteisiä veroja.

– Kriisin hoidossa pitäisi nyt keskittyä siihen, että saataisiin se, joka on jo saumattomasti nivoutunut yhteen kuin verenkierto, toimimaan, eli Euroopan talousjärjestelmä.

Äänestä
  • "– Virheekseni koitui usko siihen, että valuuttaunioni noudattaisi asettamiaan sääntöjä, hän jatkaa.


    – Kun kriisi puhkesi, siihen oli valmistauduttu niin huonosti, että kaikki säännöt jouduttiin kirjoittamaan uudelleen ja unohtamaan se, mitä aiemmin oli pyhästi luvattu (no bailout, eli ei pelastusoperaatioita). Sitä seurasi luottamuskriisi."

    Toisaalta olihan se arvattavissa että maat kuten Kreikka alkavat suoranaisesti huijata ja elää leveästi helposti saamillaan halpakorkoisilla velkarahoilla. Ja Italia on maa joka perinteisesti on setelipainoillaan julkisia menoja kattanut, miten se tuosta vaan yhtäkkiä olisi voinut muuttua tässä suhteessa kurinalaisemman budjettipolitiikkan maaksi.

    Mutta myös maat kuten Ranska rikkoivat nekin max 3% budjettiivajesääntöä ja taisi se Saksankin vaje käydä vähän yli tuon rajan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dr.phil. kirjoitti:

Investointijätti Lehman Brothersin romahdus viisi vuotta sitten oli Yhdysvaltain taloushistorian suurin konkurssi. Maan neljänneksi suurimman, 158-vuotiaan investointipankin kaatuminen heitti asuntoluottokriisin kanssa kamppailleen Yhdysvaltojen talouden kuilun partaalle. Samalla koko maailman talous lähti syvään alamäkeen.


Pankkijätin oman onnensa nojaan jättänyt Yhdysvaltain hallitus heräsi toimiin ja noin 700 miljardin dollarin apupaketeilla kiskottiin kuiville lukuisia pankkeja, luottolaitoksia sekä autojätit General Motors ja Chrysler.

Tukitoimet eivät kuitenkaan pelastaneet maata jättityöttömyydeltä, konkursseilta, asuntojen hintojen ja pörssikurssien romahdukselta.

– Se oli hyvin haastavaa aikaa, olisimme voineet päätyä uuteen suureen lamakauteen, painotti Harvardin yliopiston taloustieteen professori Kenneth Rogoff uutistoimisto AFP:lle.

Hallinto on kuitenkin puolustuskannalla.

– Ilman hallituksen vahvaa toimintaa vahingot olisivat voineet olla huomattavasti suuremmat, sanottiin Lehman Brothersin kaatumisen vuosipäiväksi julkaistussa valtiovarainministeriön raportissa.

Hidasta rämpimistä
Taantumasta onkin kömmitty ylös varsin työläästi.

Työttömyys on laskenut 9,8 prosentin huippuluvusta 7,3 prosenttiin, mutta työpaikkoja on silti varsin nihkeästi. Asuntojen hinnat ovat alkaneet vihdoin nousta, mutta se ei lohduta niitä satojatuhansia, jotka menettivät kotinsa pakkolunastuksiin.

Pankit ovat varsin vakavaraisia, mutta lainaa on yhä vaikea saada.

Nousun hitauden yhtensä syynä on se, että Yhdysvaltain talous on varsin riippuvainen yksityisestä kulutuksesta, eivätkä amerikkalaiset ole vielä uskaltautuneet tuhlaamaan.

– Kuluttajat joutuivat heräämään siihen, että eläkkeisiin on kerättävä rahaa. He eivät voi vetää nyt maata vauhdikkaampaan kasvuun, koska heidän on säästettävä enemmän, selitti entinen valtiovarainministeriön virkailija John Gegnon.

Valtion vauhdikas velkaantuminen on yksi taantuman tuomista taloustaakoista. Viisi vuotta sitten valtion velkaa oli 10 biljoonaa dollaria,nyt se on paisunut jo 17 biljoonaan.

Valtion säästötoimista onkin tullut yksi hankalimpia kiistanaiheita kongressissa. Seuraava kädenvääntö on edessä, sillä budjettikausi päättyy syyskuun lopussa, eikä vakavia neuvotteluja seuraavasta talousarviosta ole vielä edes aloitettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu