Unitulkintaa?

Näin viime yönä unta, että olin vanhassa lapsuuskodissani ja kuollut mummini soitti minulle sinne, hän vaikutti iloiselta, terveeltä ja hyvinvoivalta ja ainoa, mitä muistan puhelusta on, että hän sanoi iloisesti "siinä olette kyllä oikeassa, että X-mummi (toinen mummoni, joka myös kuoli vast ikään) on todella jääräpäinen ja haluaa aina puuttua kaikkiin asioihin täällä", siis sanoi sellailla humoristisesti puhelimessa. Vanhempani odottivat unessa tietoa puhelusta vanhan kotimme olohuoneessa ja menin kertomaan puhelusta heille, yhdessä ihmettelimme puhelua. Koin unen lohduttavana (mummi oli iloinen ja laski leikkiä toisesta mummostani), mutta samalla ihmettelin unessa, miksi ei sanonut enempää ja toisaalta, en itse voinut puhelimessa puhua hänelle (kuuntelin vain häntä). Oliko tässä yhteyst tuonpuoleisesta? Olen ennen nähnyt "etiäisen" , mutta aiemmin eivät ole kuolleet läheiset soittaneet vielä unessa.
384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Puhelun saaminen kertoo yleensäkin yhteydestä. Se, että soittaja on kuollut, ei muuta asiaa, eli kyllä: veikkaisin että kyse oli oikeasta yhteydestä.

Äänestä

Voi olla, että mummisi, joka puhelun soitti, halusi kertoa, että myös toinen mummosi on päässyt perille smaan paikkaan, eikä vain ole jäänyt matkan varrelle. Uskoisin, että kyseessä on ollut ihan oikea yhteys, kuten utruytrty jo kirjoitti.

Äänestä

Minulla on vaikea omainen, joten kevenekö perheesi elämä jääräpäisen mummon poistuttua? Jos, niin sisimmässäsi voit tuntea, että muista häntä huumorilla kuten iloinnen mummosikin teki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erewgtfre kirjoitti:

Näin viime yönä unta, että olin vanhassa lapsuuskodissani ja kuollut mummini soitti minulle sinne, hän vaikutti iloiselta, terveeltä ja hyvinvoivalta ja ainoa, mitä muistan puhelusta on, että hän sanoi iloisesti "siinä olette kyllä oikeassa, että X-mummi (toinen mummoni, joka myös kuoli vast ikään) on todella jääräpäinen ja haluaa aina puuttua kaikkiin asioihin täällä", siis sanoi sellailla humoristisesti puhelimessa. Vanhempani odottivat unessa tietoa puhelusta vanhan kotimme olohuoneessa ja menin kertomaan puhelusta heille, yhdessä ihmettelimme puhelua. Koin unen lohduttavana (mummi oli iloinen ja laski leikkiä toisesta mummostani), mutta samalla ihmettelin unessa, miksi ei sanonut enempää ja toisaalta, en itse voinut puhelimessa puhua hänelle (kuuntelin vain häntä). Oliko tässä yhteyst tuonpuoleisesta? Olen ennen nähnyt "etiäisen" , mutta aiemmin eivät ole kuolleet läheiset soittaneet vielä unessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu